Mitä tarkoitat sillä että eron syy on sinussa ja olet tuomittu? Aika auttaa lopulta.. Laiha lohtuhan se on. ☹️

Ei masennukseen ole ihmelääkkeitä. Siitä pääsee yli ongelmia käsittelemällä, joko terapiassa tai muualla. Valoa saa, kun jaksaa etsiä iloa ja lohtua arkielämän pienistä iloista, vähän kerrallaan.🙂🌻

Lähipiirin voi olla vaikea ymmärtää, mutta ei se mitään. Pitää vaan jatkaa omalla tiellä. Kyllä ne sitten ajan kuluttua tolkkuihinsa tulevat. Toinen asia sitten on, että jos olet tehnyt jotain väärin, on sinun kyllä pyydettävä anteeksi ja oltava aidosti pahoillasi. Heillä voi mennä aikaa anteksiantamiseen, mutta se aika sinun on odotettava, jos olet satuttanut heitä.

Itsekin olen samaa miettinyt miten järjissään pysyisi. Omasta erosta on n. 2 kuukautta ja tuntuu, että vain olo koko ajan pahenee. Asiaa olen lähimmäisten kanssa käsitellyt ja saanut siitä puhua. Mutta siltikin tuntuu, että ahdistus vain kasvaa. Varmaanhan se on niin, että vain aika auttaa, mutta eipä se tässä vaiheessa paljon lohduta.

Luulenpa, että ensin tulee shokkivaihe ja kipu vasta sen jälkeen. Olet nyt todennäköisesti pahimmassa vaiheessa, jossa koskee kaiken aikaa. Jos muut vielä syyllistävät sinua, niin siitähän tietysti olo entisestään pahenee.

Olen kokenut saman, pienemmässä mittakaavassa, mutta tuska ja kipu olivat hirvittävät. Oletko tutustunut Bruce Fisherin kirjaan Jälleenrakennus? Siinä on todella hyviä neuvoja eronneille.

Luin äskettäin Iltalehdestä, että suomalainen avioliitto kestää keskimäärin 11 vuotta. Luvussa eivät siis ole mukana avo- eikä lukuiset pari- ym. salaliitot. Kauan ei siis onni kestä, joten kohtalotovereita sinulla on leegio. Tämä ei tietenkään lohduta yhtään, mutta mainitsen sen silti.

Olin itse siinä kunnossa, että olisin saanut sairaslomaa, jos vain olisin pyytänyt, ja työyhteisö myös reagoi oirehtimiseeni. Hain epätoivoisesti terapeuttia ja kävin kriisiavussa, missä minua hienosti kuunneltiin ja annettiin hyviä neuvoja. Mikään ei kuitenkaan vähennä kipua, mutta erilaisten ihmisten, tuttujen ja tuntemattomien tuki auttaa purkamaan ja jäsentämään tunnekaaosta. Alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä ei voi suositella, koska niihin jää helposti koukkuun.

Normaali elämä on paras vastalääke. Tee kaikkea, mihin vain pystyt keskittymään. Jos olo tuntuu epätoivoiselta, hae apua. Oman terapeuttini löysin netistä, ja hän on todella pätevä ihminen. Terveyskeskuksesta voi saada apua ja auttavia puhelimia on olemassa. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin itsemurha (jota itse tuohon aikaan jatkuvasti pyöritin päässäni kuin levysoittimeen juttunut neula ikään).

Kriisissä ihminen jumittuu. Toiset räjähtävät, toiset tyhjenevät kuin ilmapallo. Jokaisen on kuitenkin itse käytävä läpi kriisinsä ja annettava ajan parantaa haavat. Aikaa siihen menee. Kuukausi tai kaksi ei merkitse mitään. Vuosi on jo parempi mittari. Anna itsellesi aikaa vuosi, ehkä kaksi... huomaat kyllä, miten kipu vähitellen hellittää.

Etsijä kirjoitti 27.1.2012 14:29

Luulenpa, että ensin tulee shokkivaihe ja kipu vasta sen jälkeen. Olet nyt todennäköisesti pahimmassa vaiheessa, jossa koskee kaiken aikaa. Jos muut vielä syyllistävät sinua, niin siitähän tietysti olo entisestään pahenee.

Olen kokenut saman, pienemmässä mittakaavassa, mutta tuska ja kipu olivat hirvittävät. Oletko tutustunut Bruce Fisherin kirjaan Jälleenrakennus? Siinä on todella hyviä neuvoja eronneille.

Luin äskettäin Iltalehdestä, että suomalainen avioliitto kestää keskimäärin 11 vuotta. Luvussa eivät siis ole mukana avo- eikä lukuiset pari- ym. salaliitot. Kauan ei siis onni kestä, joten kohtalotovereita sinulla on leegio. Tämä ei tietenkään lohduta yhtään, mutta mainitsen sen silti.

Olin itse siinä kunnossa, että olisin saanut sairaslomaa, jos vain olisin pyytänyt, ja työyhteisö myös reagoi oirehtimiseeni. Hain epätoivoisesti terapeuttia ja kävin kriisiavussa, missä minua hienosti kuunneltiin ja annettiin hyviä neuvoja. Mikään ei kuitenkaan vähennä kipua, mutta erilaisten ihmisten, tuttujen ja tuntemattomien tuki auttaa purkamaan ja jäsentämään tunnekaaosta. Alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä ei voi suositella, koska niihin jää helposti koukkuun.

Normaali elämä on paras vastalääke. Tee kaikkea, mihin vain pystyt keskittymään. Jos olo tuntuu epätoivoiselta, hae apua. Oman terapeuttini löysin netistä, ja hän on todella pätevä ihminen. Terveyskeskuksesta voi saada apua ja auttavia puhelimia on olemassa. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin itsemurha (jota itse tuohon aikaan jatkuvasti pyöritin päässäni kuin levysoittimeen juttunut neula ikään).

Kriisissä ihminen jumittuu. Toiset räjähtävät, toiset tyhjenevät kuin ilmapallo. Jokaisen on kuitenkin itse käytävä läpi kriisinsä ja annettava ajan parantaa haavat. Aikaa siihen menee. Kuukausi tai kaksi ei merkitse mitään. Vuosi on jo parempi mittari. Anna itsellesi aikaa vuosi, ehkä kaksi... huomaat kyllä, miten kipu vähitellen hellittää.

Omani kesti 12vuotta, ja erosta nyt tänä vuonna tulee sen verran. Täytyy sanoa, että nyt alan olla omilla tolpillani eron jälkeen.

Omassa kriisissän mun jumi oli kuin vuosien ajan sisäänpäin patoutumista. Ehkä siksi kesti aikaa vapautua niistä asioista, jotka ahdistivat tai sitoivat jollain lailla energiaa.

Toivottavasti tästä on enemmän hyötyä kuin haittaa 😐

Itse yritin myös ensin tehdä, harrastaa ja jättää eron taka-alalle, mutta romahdus on kai väistämätön jossakin vaiheessa. Tuska vain kasvaa ja kasvaa päivittäin, se on kovin tuttua. Olen kieriskellyt tuskissani nyt yli 2,5vuotta eikä ole helpottanut. Kuulostaa ehkä todella lohduttomalta tilanteessasi ☹️ Minua kuitenkin tavallaan on helpottanut kuulla, että muillakin koko suruaikaan on mennyt vuosia. Enää en vaadi itseltäni pikaista toipumista ja saan surra. Pitkä suruaika ei myöskään tarkoita, että olisin muita heikompi tai huonompi.

En voi vielä väittää, että aika auttaisi, mutta enää ei ole kiire mihinkään. Paljon jaksamisia! Kun päivä kerrallaan on liikaa, voi mennä tunti, minuutti tai vaikka sekunti kerrallaan.

Hei,

Vaikea sanoa mistä on kysymys kun et kerro mitä olet tehnyt ja mistä muut sinut tuomitsevat, mutta mitä ilmeisimmin sinä itse kaikkein vahvimmin syyllistät itseäsi, ja syyllisyyden kanssa eläminen on raskasta ennen kuin kykenee antamaan itselleen anteeksi. Ei meistä kukaan ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla, jokainen teemme virheitä ja hyvä asia on se että omatuntosi on tallella asian suhteen. Jos sinulla on sellainen olo että haluat pyytää anteeksi heiltä joille tunnet tehneesi väärin, tee se, ja vaikka he eivät kykenisi antamaan anteeksi sinulle nyt, niin älä anna heidän rakentaa muuria itsesi ja maailman väliin, sillä jokainen tarvitsee nyt aikaa kriisistä selviytymiseen. Itselleni hyvä keino on ollut laittaa kynttilä palamaan, laittaa musiikkia joka koskettaa jollain tavalla, istahtaa nojatuoliin ja vain itkeä, oikein kunnolla vollottaa, se puhdistaa sielua ja mieltä. Myös kuumassa suihkussa käyminen jotenkin auttoi henkiseen kipuun, joka säteili myös fyysisenä huonona olona, lämmin vesi on kuin kosketus jota ihminen kaipaa surussaan, joten kokeile sitäkin. Suojele itseäsi vielä tovi, älä pyri niiden ihmisten lähelle jotka sinua syyllistävät, ihmisillä on kummallinen tapa lyödä lyötyä, joten pidä itsestäsi hyvää huolta nyt, et ole paha ihminen, lukeehan sen jo viestistäkin että sinulla on sydän tallella, ja jos tuntuu ettet jaksa ajatuksinesi yksin, meitä kohtalotovereita on paljon, joten riippuu sinusta haluatko apua vai et, aina on joku joka kuuntelee sinua sinuna itsenäsi, eikä tarvitse pelätä syyllistämistä, sillä kuten sanoin, ei meistä kukaan ole täydellinen. Parantavia energioita ja ajatuksia sinulle, ole lempeä itsellesi.