Kun seksi ei ole enään se päällimmäinen asia avioliitossa.

Kun seksi ei ole enään se päällimmäinen asia avioliitossa.

Käyttäjä Äiti23 aloittanut aikaan 20.01.2014 klo 13:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Äiti23 kirjoittanut 20.01.2014 klo 13:29

Eli olen 24v 3 lapsen äiti, lapset ovat minun ja mieheni yhteiset, ollaan seurusteltu kohta 7v ja naimisiin mentiin reilu 2v sitten. Jotenkin nyt on kolmannen lapsen syntymän jälkeen ollut semmoista ettei ole tehnyt mieli seksiä enään niin useasti kuin joskus ennen. Olen päivät kotona lapsien kanssa ja mies on töissä, kotona tulee sitten tehtyä kotiaskareita ja hoideltua lapsia, illalla sitten olen väsynyt. Kesällä jouduin käymään perheneuvolassa ammattilaisen puheilla kun parisuhteessa oli ongelmia joita löytyy kyllä vieläkin, välillä tunteeni on kuolleet miestä kohtaan. Perheneuvolassa sitten todettiin täyttämieni lomakkeiden perusteella mulla olevan vaikea ahdistuneisuus/masennus.

Rahalliset vaikeudet, stressi, velat, parisuhdeongelmat on myös laimentanut halujani ja myöskin se että mieheni haluaisi seksiä joka päivä, riitelemme siitäkin jo. Eilen sitten mies tokaisi meidän pienen riidan aikana että jos hän ei saa minulta seksiä niin hän hakee sitä jostain muualta. Mielestäni avioliitossa ei pitäisi toimia noin ja seksiä minun pitäisi antaa aina silloin kun hän itse sitä haluaa, kerroin ettei nainen ole mikään kone.

Mutta nyt sitten en saa mielestäni tuota hänen tokaisuaan, mielessä pyörii vain että onko avioero se kaikkein parempi vaihtoehto kuin se että odotan ja pelkään koska mies todellakin menee ja pettää..

Käyttäjä Darjaana kirjoittanut 20.01.2014 klo 16:39

Ikävää, että tuommoinen tilanne on päässyt tulemaan. Ei mies saisi sinua seksiin pakottaa tai painostaa. Parisuhteessa pitäisi toisen olla valmis joustamaan, jos toisella on vaikeaa / laimea kausi. Ja niitähän tulee pitkässä suhteessa luultavasti ennemmin tai myöhemmin.

Itse katson tätä aihetta toiselta kantilta, eli olen itse nainen, mies on se, joka ei seksiä halua niin paljon kuin minä. Mutta en minä ole mitään ehtoja ladellut, että "jos en saa seksiä, niin haen muualta". Jos oikeasti menisin muualle hakemaan, niin silloin saisin vaihtaa miestä kyllä kokonaan. Ja aika paskan olon siitä luultavasti saisi itselleen, kaiken muun lisäksi.

Jonkin sortin keskustelua teidän pitäisi saada aikaan, ja pitäisi päästä tuosta jankkaustasolta oikeasti pintaa syvemmälle. Jos mies oikeasti sinua rakastaa, niin on valmis vähän tinkimään omista tarpeistaan.

Ei kannata erota, ennen kuin on asia tarpeeksi perusteellisesti keskusteltu ja käyty läpi. Muuten voi mennä hyvä parisuhde ihan turhaan karikolle.

Käyttäjä Darjaana kirjoittanut 24.01.2014 klo 15:57

Kirjoita ihmeessä, mikä teidän tilanne on. Älä jää vellomaan siihen yhteen kommenttiin, se voi olla hyvinkin äkkipikaisesti ja ärtyneenä tokaistu, eikä miehesi sitä välttämättä ole tarkoittanut tosissaan. Itse ainakin saatan ensireaktiona laukoa aggressiivisiakin kommentteja, mutta sitten kun tunnekuohu menee ohi, pystyy vasta oikeasti käsittelemään sitä, mitä mieltä asiasta oli. Eli vaatii sulattelua.

Voisit yrittää ottaa aihetta keskusteluun, kertoa miehellesi, että millaisia reaktioita sinussa hänen tokaisunsa herättivät. Kissa pöydälle, niin kuin sanotaan.

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 24.01.2014 klo 18:12

Lienee aiheellista miettiä miehen kanssa, miten tästä eteenpäin?

Tilannehan on se, että sinä olet väsynyt, masentunut. Ja tuo tilanne vaikuttaa teihin kaikkiin. Siitä taas seuraa, että asia on yhtä paljon miehesi ongelma, kuin sinunkin. Tilanne ei ratkea sillä, että miehesi kitisee seksin puutetta, pikemmin se ratkeaa sillä, että hän miettii, miten voisi sinua auttaa. Voisiko miehesi kenties tehdä jotakin asian eteen? Jaksaisiko hän tehdä kotitöitä, hoitaa lapsia, että saat levättyä jne?

Okei, miehesi on töissä ja usein tälläisissä tilanteissa myös toinen on väsynyt, ei silti välttämättä. Jos hänellä on enemmän voimia, hän voisi sinua jaksaa auttaakin kaikenlaisilla pienillä-suurilla jutuilla.

Kenties miehesi seksin puute ei ole niin suuri ongelma, kuin se muu kokonaisuus. Toki pitää ymmärtää, että hänellä halut ovat ja ovathan nekin tärkeät. Seksiä voi tietysti käyttää lohdukkeena stressitilanteissa ja sitten voi seurata sitäkin, että näkee sen vähäisemmän seksin jotenkin isona ongelmana. Kaikki on aina niin suhteellista. Ja voihan mies tehdä itsetyydytystä, sillä suurimmat paiseet saa purettua.

Nämä ovat näitä hetkiä, jolloin huomataa, että jokin arjessa ei toimi. Mitäpä sitten? Jos jokin ei toimi, jotain pitää muuttaa. Yksinkertaista teoriassa, käytännössä ei aina niinkään. Tosin joskus pienet muutokset saavat aikaan suuria hyviä juttuja.