Kun rakkaus väljääntyy...
Istun hiljaa ja kuuntelen Nopsajalan Lupaan olla -biisiä kyyneleet poskilla. Voi kunpa minullakin olisi joku ihminen, joka rakastaisi minua niin. Mieheni kanssa ollaan ajauduttu erilleen. Ei seksiä, ei läheisyyttä. Toki välitän edelleen ja niin varmaan hänkin, mutta ei vaan enää osata olla tosillemme hyviä. Puhutaan välttämättömyydet. Lähinnä ollaan kuin kämppiksiä. Yhä useammin mieheni nukahtaa sohvalle, vaikka minä odotan sängyssä. Helpompi niin. Muistan ajan, kun oltiin yhtä. Jaettiin jokainen ajatus ja tunne. Nyt hän jakaa ajatuksensa kavereilleen ja sosiaaliseen mediaan. Hassua, että tietokone voi viedä niin vaan rakkaan ihmisen mennessään. Tunnen itseni yksinäiseksi ja hylätyksi. Haluaisin huutaa ja ravistella häntä. Tehdä tiedettäväksi, että en ole tyytyväinen. Eipä kai hänkään ole. Paetaan toisiamme, mutta kumpikaan ei saa lähdettyä kokonaan. Olemme siis puolielämää yhdessä viettänyt varhaiskeski-ikäinen pariskunta. Nyt joku fiksu sanoo, että lähde. Löydä rakkaus muualta. Olen edelleen ihan hyvännäköinen, mutta parhaat vuodet tuhlattuani mieheeni, en tiedä miten löytää joku joka täyttäisi tyhjiön rinnassani. Miten yli kolmekymppinen nainen, jolla on elämässään ollut vain yksi seksikumppani, löytää tosi rakkauden? Mistä? Pahinta on, että seksittömyys sopii minulle. En kaipaa seksiä, mutta kaipaan, voih, kuinka kaipaankaan rakkautta ja läheisyyttä. Kauniita sanoja, suukkoja, halauksia.