Hei Kalle-Jalmari,

Ei se nyt niin kamalaa ole 😉 Eivät uskovatkaan mitään piruja ole jolleivat enkeleitäkään sädekehästä huolimatta 😮. Mutta kerro toki lisää, jotta ymmärrämme paremmin mistä kenkä puristaa. Onko puoliskosi ottamassa sinuun etäisyyttä, nalkuttamassa syntisestä elämästäsi, tehnyt täysvoltin elämässään? Valaisepa tilannettasi hiukan.

Voimia sinulle 🙂👍

jokujossakin kirjoitti 02.02.2007 klo 18:43:

Hei Kalle-Jalmari,

Ei se nyt niin kamalaa ole 😉 Eivät uskovatkaan mitään piruja ole jolleivat enkeleitäkään sädekehästä huolimatta 😮. Mutta kerro toki lisää, jotta ymmärrämme paremmin mistä kenkä puristaa. Onko puoliskosi ottamassa sinuun etäisyyttä, nalkuttamassa syntisestä elämästäsi, tehnyt täysvoltin elämässään? Valaisepa tilannettasi hiukan.

Voimia sinulle 🙂👍

Kiitos "jokujossakin" kun kirjoitit.
Eiväthän toki uskovat ole mitään pahoja mutta kummasti vain ystävät kaikkoavat. Ainahan uskoon tulleet kertovat kuinka entiset ystävät häviävät mutta tilalle tulee uusia, ja pian he saavat huomata että ei ne entiset ystävät mitään ystäviä olleetkaan nämä uudethan vasta ovat oikeita ystäviä.
Näinhän siinä käy. Ystävät ovat kuitenkin hävinneet myös minulta eikä tilalle olekaan tullut uusia.

Kalle-Jalmari

Ei se uskoontulo muuta puolisoasi välttämättä huonommaksi, jos ei parannakaan välttämättä. Itse luulin uskovaisen tytön kanssa naimisiin mennessäni, että hänellä on sädekehä pään päällä ja ei tulisi ongelmia. Sädekehä on nopeasti sieltä varissut ja huomaan hänen olevan luonteensa vanki kuten me kaikki muutkin. Jos sinulla on hyvä puoliso ollut tähänkin asti, en usko hänen siitä huonommaksi muuttuvan.

Kalle-Jalmari kirjoitti 03.02.2007 klo 14:09:

Ystävät ovat kuitenkin hävinneet myös minulta eikä tilalle olekaan tullut uusia.

Hei Kalle-Jalmari,

Tuo kieltämättä kuulostaa surulliselta, vaan niimpä se tietty on, että parisuhteessa ollaan samassa veneessä, kun ystävätkin ovat usein "jaettuja". Olen itse paininut ystävyysasian kanssa mutta aivan muista syistä, ja minua kovasti mietityttää juuri tuo, mikä on ystävyyden mitta. Minulla on ollut joitakin ystäviä, joita tunsin vain jonkun vuoden, ja jotka terveyssyistä menehtyivät, joten en ehtinyt heitä siitä syystä tuntea ajallisesti kovin pitkään. Mutta ajattelen heitä usein lämmöllä, sillä vietimme paljon hyviä, läheisiä hetkiä. Niitä joissa kohtaa toisen ihmisen sanoitta ja teoitta aidosti. Eli itse asiassa lasken heidät ystävikseni edelleenkin, sillä heidän muistonsa antaa minulle voimaa. Kerroin tämän siksi, että sinäkin olet joutunut luopumaan ystävistä, ja se on aina kuin pieni kuolema. Ja tiedän omasta karvaastakin kokemuksesta, että uusien ystävien hankkiminen ei ole aina helppoa. Ja silti, juuri kun olen vuosia valittanut, ettei minulla ole läheisiä ystäviä, aivan yllättävät ihmiset olivat paikalla tukemassa minua, kun vaikeudet iskivät joka taholta. Joten älä menetä toivoasi 🙂👍.

Auttaisiko sinua surussasi, jos sanon, että ystävän voi menettää muistakin syistä, joskus etäisyys, joskus vain kasvu eri suuntiin elämässä. Itse en ole tullut uskoon, mutta olen ihmisenä kasvanut ja muuttunut melkoisesti muutettuani pois kotoa. Siksi juuri näinä päivinä epäröin pitää yhteyttä joihinkin sen aikaisiin ystäviin, sillä he eivät ole pysyneet muutokseni perässä. He eivät osaa muuttaa suhdettaan minuun. Olen tottunut sittemmin toisenlaisiin ihmissuhteisiin, joissa koen olevani arvostettu. Joten et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.

Olin itse asiassa yllättynyt, että sinua painoi ystävyys. Vaikka toisaalta sekin kuuluu osana muutosprosessiin. Olen itse ollut "kestouskova", joten minulle uskoon ei liity dramatiikkaa (siitä johtui itseironinen ensimmäinen viestini), mutta olen suvussani ja tuttavapiirissäni tavannut käännynnäisiä uskovia. Minusta uskonnonopettajani sanoi asian hyvin, uskoon tulleella on tarve tehdä pesäero entisen elämän ja "uuden" elämän välillä. Siksi moni asia tulee heitetyksi roskiin. Ja lisäisin siihen, että koska usko siinä vaiheessa ei ole sisäistettyä, sitä on jokseenkin pakko yrittää tukea ulkoisilla merkeillä. Sukulaiseni esimerkiksi vuosien saatossa alkoivat avautua uudelleen "ulkomaailmalle", vaikkakin uskoontulon yhteydessä he saarnasivat meille muille pakanoille hyvinkin ahkeraan 😀. Kun siis oma todellinen usko vahvistuu, ulkoiset merkit menettävät merkitystään. Alkuvaiheeseen mielestäni kuuluu luonnostaan jonkinlainen paniikinomainen muutostarve. Sitä kuvittelee, että uskovaisena elämän pitäisi olla aivan toisenlaista. Mutta voih, elämme edelleen samalla planeetalla, ja voih olemme edelleen syntisiä ihmisparkoja 😋. Eli ei se sädekehä kauaa hehku.

Ymmärrän hyvin, jos sinä et tunne oloasi kotoisaksi kaikin ajoin, sillä veikkaan, että hänen elämänmuutoksensa pakottaa sinutkin muuttamaan elämääsi. Ja se ei koskaan ole helppo prosessi. Emme pidä muutoksista, ne tuovat aina epävarmuuden tullessaan.

Olet tullut oikeaan osoitteeseen, jos kaipaat tukea. Täällä en ole nähnyt kenenkään läksyttävän, kuten olen saanut joskus kokea "oikeassa" elämässä. Jos kaipaat tukea, täältä sitä löytyy. Luulen, että meistä moni kokee lohtua pelkästään huomatessaan, ettei oma ongelma olekaan niin ainutlaatuinen. Kiva lukea myös kuinka muut ongelmaansa käsittelevät kukin taklaten tyylillään.

Tsemppiä 🙂👍

Aika vähän on viestiini tullut mielipiteitä vaikka tiedän että en ole ainoa. Vertaiseni eivät ole mukaan lähteneet. Ehkä heistä ei monikaan pida tapanaan näitä sivuja tutkiskella. Kiitos kuitenkin teille jotka olette kirjoittaneet.
Silloin kun ihminen tulee uskoon hän kokee löytäneensä jotakin valtaisan suurta, ja todella ainutlaatuisen onnen. Hän saa voittamattoman halun jakaa tämä onnensa eikä mitenkään voi ymmärtää niitä ihmisiä jotka eivät halua ottaa sitä vastaan. Sellaiset ihmiset tuntuvat typeriltä. Myös oma puoliso.
"Kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa!" Kuinka voi kunnioittaa tällaista, ymmärtämätöntä "typerystä"? Häntähän voi ainoastaan sääliä.
Tässä sitten ovat puitteet yhteiselämälle.

heippa! En ole minäkään vertaistuen antajaksi, mutta tunnen omasta lähipiiristäni , miten suuria muutoksia toisen puolison uskoon tuleminen voi aiheuttaa. Useinhan juuri uskoontuleminen on kovin ehdotonta ja vaatii sitten kyseiseltä henkilöltä kaiken. Niin esim. mun serkulleni kävi. Mies tuli uskoon, alkoi liikkua kyseissä olevassa uskon seurakunnassa ja kotiin tuli jatkuvasti uskonveljiä pitämään hartautta ja laulamaan. Eikä ainoastaan se, että he istuivat melkein kaikki illat heidän olohuoneessaan ja estivät parilta iltaisin heidän yksityiselämänsä, vaan he odottivat, että vaimokin tulisi mukaan. He alkoivat käännyttää ja painostaa vaimoa.
Miehen vaimo, joka oli aina ollut seurallinen ja iloinen tyyppi, kävi tansseissa ja halusi elää niinkuin ennenkin. Mutta mies ei enää suvainnut, koska alkoi pitää kaikkea sellaista syntinä, mitä vaimo teki. Ajan kanssa välit meni poikki. Kumpikin kulki omaa tietään ja viimein pari erosi.
Tässä tapauksessa parisuhde hajosi tämän uskon suvaitsemattomuuteen ja käännytyshaluun.
Toivon sinulle parempaa ratkaisua. Saattahan se kulkea toisellakin tavalla.
Voimia sulle🙂🌻

Hei vaan,

On tosi surullista, jos yhteiselämänne rakoilee henkilökohtaisten uskonratkaisujen takia. Olen itse yrittänyt parhaani mukaan välttää suurta uskonsotaa avioliitossani siinä aina onnistumatta. Mutta tiedän pareja, jotka ovat onnistuneet pysymään yhdessä muutoksista huolimatta, eikä se taatusti ole aina ollut helppoa. Ja jotenkin kuitenkin pohjimmiltaan uskon, että jos rakkaus on kantaakseen, se kantaa läpi harmaan kivenkin. Siis se jaksaa uskoa mahdollisuuksiin löytää ratkaisu silloinkin kun mitään ei ole näköpiirissä.

Hiljakkoin näin telkkarissa ohjelman, jossa esiteltiin juuri pareja, joissa osapuolet uskovat eri tavoin. Oikeastaan minusta jokainen pari oli tehnyt yksilöllisen ratkaisunsa. Jotkut esimerkiksi olivat joutuneet ottamaan etäisyyttä omaan tai puoliskonsa perheeseen säästääkseen kotirauhan. Joissakin parisuhteissa näki, että toinen osapuoli kärsi tilanteesta valtavasti, vaikka rakkaus on heidät pitänytkin yhdessä vuosia. Että aihe on edelleenkin hirvittävän kipeä. Siitäkin huolimatta, ettei puolisko näyttänyt tuputtavan tai ottavan yliotetta vaan päinvastoin yritti parhaansa tulla vastaan.

Ajattelen kuitenkin, että ehkä puolisosi ymmärtäisi ajastaan tuskaasi, jos yrität sitä hänelle kertoa uudelleen ja uudelleen. Ja tosiasia kuitenkin on, että kukaan ei voi uskoa kenenkään puolesta 😟. Eli jokainen tekee omat ratkaisunsa. Eihän alkoholistin puolestakaan voi juomista lopettaa, tai tehdä päätöstä sen lopettamisesta. Usko nyt kuitenkin on niin henkilökohtainen asia, että jokaisella täytyy olla oikeus kohdata kysymykset itse ja omassa tahdissaan. Ei se ole mitään aapisen opettelua jossa luokka etenee tasatahtia. Rohkeaa mieltä sinulle 🙂👍

Onko teillä lapsia? Itse olen uskovaisen isän ja ei-uskovaisen äidin lapsi, ja täytyy sanoa että meidän perheessä konfliktit eivät johtuneet niinkään uskovaisen henkilön suvaitsemattomuudesta tai käännytyshalusta, kuin uskontoa halveksivan osapuolen vihamielisestä ja halveksivasta suhtautumisesta. Ota huomioon, että usko on yleisesti ottaen hyvä asia. Siitä ei seuraa mitään pahaa tai vaarallista, kuten vaikka alkoholismista. Jos et ymmärrä jotain asiaa, se ei automaattisesti ole typerää tai naurettavaa. Toiset ihmiset vain kaipaavat elämäänsä jotain hyvää, ylevää ja puhdasta kaiken tämän materialismin keskellä. Parasta olisi, jos voisit kunnioittaa vaimosi henkilökohtaista vakaumusta ja elää omaa elämääsi niin kuin itse haluat. Jos et siihen pysty, niin ehdotan että eroatte mahdollisimman pian, koska tuollainen jatkuva riidan aihe on suhteessa kuin hiertävä kivi kengässä, se vaikuttaa kaikkeen ja pilaa parhaimmatkin hetket.

P.S. Vihasin äitiäni pitkään koska hän teki koko perheen elämästä helvettiä jonkun noinkin triviaalin asian takia. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, jotka päätyvät vihaamaan sinua.

Orchid kirjoitti 22.02.2007 klo 10:38:

Onko teillä lapsia? Itse olen uskovaisen isän ja ei-uskovaisen äidin lapsi, ja täytyy sanoa että meidän perheessä konfliktit eivät johtuneet niinkään uskovaisen henkilön suvaitsemattomuudesta tai käännytyshalusta, kuin uskontoa halveksivan osapuolen vihamielisestä ja halveksivasta suhtautumisesta. Ota huomioon, että usko on yleisesti ottaen hyvä asia. Siitä ei seuraa mitään pahaa tai vaarallista, kuten vaikka alkoholismista. Jos et ymmärrä jotain asiaa, se ei automaattisesti ole typerää tai naurettavaa. Toiset ihmiset vain kaipaavat elämäänsä jotain hyvää, ylevää ja puhdasta kaiken tämän materialismin keskellä. Parasta olisi, jos voisit kunnioittaa vaimosi henkilökohtaista vakaumusta ja elää omaa elämääsi niin kuin itse haluat. Jos et siihen pysty, niin ehdotan että eroatte mahdollisimman pian, koska tuollainen jatkuva riidan aihe on suhteessa kuin hiertävä kivi kengässä, se vaikuttaa kaikkeen ja pilaa parhaimmatkin hetket.

P.S. Vihasin äitiäni pitkään koska hän teki koko perheen elämästä helvettiä jonkun noinkin triviaalin asian takia. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, jotka päätyvät vihaamaan sinua.

Kiitos kun tulit mukaan Orchid.

Voin vastata että kyllä meillä on lapsia. He ovat kuitenkin "lentäneet pesästä" jo kauan kauan sitten. Ovat löytäneet paikkansa elämässä ja mikä parasta, huolehtivat perheistään. Jo heti alusta lähtien halusin kunnioittaa vaimoni vakaumusta olemalla vain kuuntelija ja olen yrittänyt olla esittämättä mitään negatiivista. Eikä näistä asioista perheessämme ole riidelty. Enkä usko lapsillani olevan mitään vihaa itseäni kohtaan.
Olen kuullut sanottava että tällainen tilanne johtaa harvoin avioeroon ja tatä tietoa myös oma "tilastoni" tukee, mutta vaikeaan tilanteeseen se johtaa. Itse olen hoitanut asiani kuten "Suomen Mies" - vaikenemaalla ja yksin. Monet ovat ottaneet "tuekseen" alkoholin, taitaapa olla kaikissa tietämissäni tapauksissa, eronneita lukuun ottamatta. Täytyy vain ihmetellä kuinka niissä perheissä voidaan elää! Kieltämttä, ehdottamasi vaihtoehto on mielessä käväissyt, mutta kun olen luvannut että: "niin myötä- kuin vastoinkäymisissä" olen torjunut tuon ajatuksen ja nythän se on jo muutoinkin myöhäistä.

Kaikkea hyvää kaikille! t: Kalle Jalmari

Hei Kalle-Jalmari,

Mitä sinulle ja siipallesi kuuluu? Onko tilanne yhtään helpottunut? Oletko löytänyt itsellesi henkireikää jaksaaksesi eteenpäin? Lueskelin noita vanhoja ketjun viestejä, ja toivoin mielessäni, ettei puolisosi ole täysin ehdoton ja päällekäyvä kuten joku esimerkkitilanne viesteissä. Mutta se tietysti riippuu paljolti siitä, millaiseen uskonyhteisöön vaimosi kuuluu. Jollei se sinua haittaa, kerrotko siitä. Sekin antaa jo paljon viitteitä siitä, mikä asemasi on.

Joka tapauksessa rohkeaa mieltä sinulle ja voimia taklata kipeältä tuntuvien tilanteiden kanssa 🙂👍

hei!

En tiedä onko tästä sinulle mitään lohtua tai apua, mutta kerronpa kumminkin. Nuorena ystäväni "pamahti uskoon". Muutos oli totaalinen. Hän vaihtoi kaveripiirinsä kokonaan, koska hän koki jotenkin paheellisena, etteivät uskonasiat olleet meillä tärkeimpiä elämässä. Niin hän sanoi. Minä olin ollut hänen paras kaverinsa monta vuotta. Olimme tavallisia kilttejä lukioikäisiä koulutyttöjä, pärjäsimme koulussa hyvin, emme tehneet mitään paheellista, emme edes kiroilleet - muusta kielletystä puhumattakaan. Mutta silti en käynyt enää hänen kaveriksi, koska en ollut uskossa. Hän jopa vaihtoi kadulla toiselle puolelle tietä, ettei olisi tarvinnut kohdata minua. Olin aivan ymmälläni, enkä voinut tehdä mitään, kun hän ei enää halunnut olla kontaktissa kanssani. Hänen oma uskonasioiden henkilökohtainen selvittely tarvitsi alussa totaalista uskoon keskittymistä ja kesti vuosia, ennen kuin se alkoi tasaantumaan. Nyt vuosien jälkeen olemme olleet taas yhteydessä, molemmilla on oma elämä tahollaan.

Avioliitossa on varmasti hankalaa tuo muutos, kun sen kohtaa joka päivä. Minun ja ystäväni tiet vain erosivat, mutta kohtasivat uudestaan tilanteen rauhoituttua. Avioliitossa tilanne on huomattavasti monimutkaisempi. Mutta uskon kuitenkin siihen, että alkukiihkon jälkeen tilanne tasaantunee.🙂👍