Kun kaipaisi arvostusta

Kun kaipaisi arvostusta

Käyttäjä polunkävijätär aloittanut aikaan 31.05.2015 klo 14:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 31.05.2015 klo 14:10

Tuntuuko teistä muista koskaan siltä, että kukaan ei arvosta?

Minulla on usein ollut sellainen tunne, että muut pitävät minua ilmaisena. Valitettavasti etenkin suhde omaan äitiini on juuri tällainen. Hän ei ole koskaan tukenut minua omissa kiinnostuksen kohteissani, vaan vakikommentteina on ollut mm. ”minä en kyllä tekisi noin”, ”aika vaikeat opinnot olet valinnut”, ”etkö parempaa työtä asanut” tai ”minä en kyllä pitäisi tuollaisesta musiikista”. Satunnaisesti hän saattaa olla mukava, mutta se liittyy lähinnä veljeeni turhautumiseen.

20-vuotiaasta saakka olen tukenut äitiäni ja veljeäni taloudellisesti, opiskellessani jouduin jatkuvasti lainaamaan heille opintolainastani saamatta tietenkään ikinä mitään takaisin. Sama meno jatkuu yhä, vaikka olen pienen lapsen yh ja opintolainan takaisinmaksun alettua pari vuotta sitten jää minulle ja lapselle vuokran ja lyhennyksen jälkeen kuussa 700 euroa käteen laskuihin, ruokaan ja vaatteisiin.

Satunnaisesti hän tänne änkeää auttamaan lapsen hoidossa, mutta tekee siitä aina mahdollisimman suuren numeron. Jotenkin kuvittelin, että hän kunnioittaisi minua nyt, mutta taisin olla väärässä. Joka ikinen käytännön asia menee rasittavaksi jahkaamiseksi eikä mikään tunnu luonnistuvan, kuten sovituista aikatauluista kiinni pitäminen.

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 31.05.2015 klo 23:09

Aika usein tunnen myös noin että kukaan ei arvosta. Milloin koulussa milloin harjoittelupaikassa. Vanhempien luona on myös samantapainen meno kuln sinulla. Mutta ei raha asioissa. Olen se perheen musta lammas jota saa potkia miten tahtoo.

Aika törkeää tuo perheesi. Lainaat rahaa etkä saa sitä takaisin. Toivottavasti olet pitänyt kirjaa lainoista. Ehkä voisit sanoa ihnisille joille lainaat rahaa että kasvsa korkoa. Hyvä
että ovat jo alkaneet maksaa takaisin. Ei tuollaisella 700€ pysty elämään jos on lapsi. En ainakasn itse pystyisi. Jos tulee tiukkaa rahojen kanssa voisit kai hakea toimeentulo tukea.

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 01.06.2015 klo 14:17

No, mä teen itse ruokani ja ostan vihannekset, hedelmät, levitteet ja leivän tarjousten mukaan, niin saan rahat hyvin riittämään. Lapsen ja mun vaatteet on 90% kirppareilta. Uutena ostan lähinnä kenkiä, sukkia ja alusvaatteita. Siis 700 euroa jää käteen vaatteisiin, ruokaan, netti- ja puhelinlaskuun. Ennen virallista asumuseroa ex-mieheni asui äitinsä luona eikä antanut mulle ja lapselle ruokarahaa. Selvittiin tammikuusta maaliskuuhun noin 500 euron ruoka-, vaate-, netti- ja puhelinlaskubudjetilla. Sossusta en saa rahaa, opintolainalyhennyksiä eivät tue.

Mutta ongelmani ei ole raha. Ongelmani on se, että olen muille ihmisille ilmainen.

Entinen aviomieskin jaksoi aina valittaa siitä, miten en osaa tukea häntä tarpeeksi.... No, ostin mä hänelle ja lapselleen vaatteet, tein 90% ruokaostoksista, tein ruoat (myös hänen työlounaansa), korjasin vaatteet, tein veroilmoitukset, muistutin laskuista, sisustin kodin ja kuuntelin hänen työhuoliaan ja joskus niissä autoinkin (olin opiskellut itse osittain samaa alaa). Uutta työpaikkaa saa seuraavalla kertaa hakea itse, minä en siinä enää auta.

Äitini on ihan samanlainen. Aina vika on ollut minussa, minä en ymmärrä häntä, minä en osaa auttaa, hän on väärinymmärretty, häneltä vaaditaan liikaa..... Mitään kiitosta en ole saanut antamastani rahasta enkä muustakaan tuestani. Alan epäillä, että äitini laittaa rahansa paitsi tupakkaan myös kolikkopeleihin ja lottoon.

Miksi sitten olen auttanut? Äitini osaa heittäytyä ulvomaan todella dramaattisesti, jos jää ilman rahaa. Ex-miehelläni oli sama asenne, jos ei selviä itse, heittäydytään vaan uhriksi ja vaaditan toiset auttamaan, koska muuten aletaan levitellä ilkeitä juttuja selän takana, ruvetaan ilkeiksi ja inhottaviksi eikä suostuta enää osallistumaan kotitöihin tai tekemään mitään yhdessä.

Olisihan se helppo luopua äidistä, jos olisi isä elossa. Tai joitain muita sukulaisia, johin tukeutua. Valitettavasti suurin osa on kuollut, muutama pitkäaikaissairaana, pari asuu kauempana ja loput ulkomailla.

Ex-miehen sukulaiset sitten? Ex-anoppini ei kunnioita mitään aikautaulutoiveita eikä pidä kiinni edes omista lupauksistaan. Hänellä rahatilanne on ok, mutta peruspihinä ihmisenä ei halua muille tarjota kahvikupposta enempää. Lapsille hän on mukava tasan niin kauan, kun lapset ovat tasan tarkkaan siten, kun hän haluaa. Ja paras on ollakin, koska muuten anoppi nälvii ja ilkeilee lapsille, jopa vauvoille. Ex-appi on puolikuuro ja ex-miehen sisarusten kanssa en ole tekemisissä.

Käyttäjä häkkiensärkijä kirjoittanut 25.06.2015 klo 17:50

Heippa polunkävijätär!

Miksi olet niin kiltti ja miksi olet heille pankkineiti joka antaa rahaa vaikka oma pesäsi tarvitsit yhtä kipeästi kuin he.

Lopeta rahanjakamiset ympärille. He käyttävät selvästi hyväksi sinun hyvätahoisuutta sekä he uhottelee levitellä ilkeitä juoruja .

Kohta omasi pelkoihin heihin ja käytä rahaa omasi pesäksi hyväksi ja anna muiden ruikuttaa ja vihoitella ja uhotella rauhassa ympärillä.

Olen ollut samalainen kiltti tyttö jolle soitettiin ja pyydettiin rahaa ja minä tyhmä lainasin rahaa isälle ja veljelleni saamatta mitään takaisin , elätin velejeni opintolainallani koska hänen piti saada ajokortin omalla opintolainalla joten elättämisestä menneet rahaat ovat veljeltä muistilta kadonnut.

Ei kuka auta sinua vaikka sinä pyytäisit heiltä, He varmasti sanoisivat ettei ole vaikka heillä olisi.

Lopeta et ole vastuussa kuin lapsistasi ja itsestäsi , ei sinun kuuluu maksaa aikuiselle äidillesi ja aikuiselle ex-miehellesi mitään. Anna heidän ottaa oma vastuu omista menoista ja sinä voit rauhassa elää oma elämää ilman heitä.

Olet ilma kaikille eli sinut on hylätty niin osoita itse sinäkin osaat hylätä heitä.

Uskon vakaasti että löydät enemmän vastuuntuntoisia aikuisia ihmisiä ympärille kun pääset ero loisistä , jotka imevät sinulta rahaa ja itsetuntosi .

Tiedän että tämä viesti on suora mutta niin on hyväksikäyttäjätkin he ne vasta ovat loisia jotka imevät voimavarat sinulta.

Tämän tekeminen vaati paljon voimia ja rohkeuttaa mutta te hyvä ihminen omaksi hyvinvoitisi töitä.

Hyvää ja paljon voimia vaativia toimenpiteitä.

Minun edesmennyt äiti kielsi minua lähettää rahaa kun isäni ja veljeni pyytivät, silloin tajusin minun hyväksikäytön urhina oloa.