Kumppanin lapset

Kumppanin lapset

Käyttäjä Yleiskone aloittanut aikaan 18.04.2021 klo 14:34 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Yleiskone kirjoittanut 18.04.2021 klo 14:34

Elämme melko tasaista uusioperhe elämää mieheni 10 vuotiaan pojan kanssa. Miehelläni on myös 8 vuotias tyttö, joka vierailee luonamme viikonloppuisin. Poika on ns. Erityislapsi. Hän on kehityksessä hieman ikäistään jäljessä, koulu ei onnistu alkuunkaan ja jopa kenkien laittaminen tuottaa hänelle suurta haastetta. Ongelmani onkin siinä, etten jaksa huolehtia isosta pojasta kuin 4 vuotiaasta pikkuisesta. Hän sotkee toivottoman paljon, mölisee sen sijaan että käyttäisi sanoja (osaa kyllä puhua normaalisti) hajottaa tai hukkaa lähes kaiken mihin koskee ja unohtaa kaiken, mitä hänelle sanotaan tai näytetään. Poika on ylipainoinen ja kumpikin, isä ja äiti paikkaavat poissaoloaan makeisilla ja muilla lahjuksilla.

Kun katson poikaa, tunnen inhoa. En haluaisi, mutta olen niin lopen uupunut tilanteeseen. Poika käy terapiassa ja asiaa koitetaan helpottaa koulussa, mutta kotona hän ei saa mitään tukea, enkä minäkään enää jaksa yrittää.

Mitä tässä pitäisi tehdä? 

Käyttäjä Shawnn1 kirjoittanut 29.06.2021 klo 12:39

Hei!

Olen tilanteessa jossa puolisoni erityislapset asuvat kanssamme. On ollut todella rankkoja aikoja jolloin olen kokenut inhon ja jopa vihan tunteita varsinkin syvemmin autistista puolisoni vanhempaa poikaa kohtaan. Mitään mitä sanotaan ei mene perille viidensadan kerrankaan jälkeen. Sotketaan, mölistään, konttaillaan pitkin lattioita ja yhtäkkiä ollaan teiniä ja auotaan päätä. Asia ei tule muuttumaan vuosikausiin. Välillä toivon että vanhempi poika vaan katoaisi jonnekin ja voisin hengittää. Olemme monesti jo miettineet eroamista. Olen itse alkanut aggressiiviseksi ja huudan toisinaan raivoni ulos. Aika parantaa tämänkin elämäntilanteen mutta en tiedä surenko elämätöntä elämääni vuosien päästä. Kuulostaa siltä että teillä on vielä pahempi tilanne jos vanhemmat eivät jaksa tehdä vaadittua työtä lapsen kanssa. Erityislapsen vanhemmalta vaaditaan huomattavasti enemmän. Meidän tilanteessa taas tehdään ja paljon töitä, minä toisinaan vesitän työt huutamalla raivoani pihalle. Mieti kannattaako jäädä tilanteeseen. Et pysty pelastamaan kaikkia.