Kumppani valehtelee

Kumppani valehtelee

Käyttäjä Viktooria aloittanut aikaan 13.03.2017 klo 17:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Viktooria kirjoittanut 13.03.2017 klo 17:29

En varmasti ole ainut, joka kärsii kumppaninsa valehtelusta. Asiat ovat suuria ja pieniä, vakavia ja harmittomia. Olen antanut anteeksi monta kertaa. On vain tullut jo vainoharha, kun koskaan ei tiedä mikä on totta, mikä palturia. Missä asioissa teillä valehdellaan? Miten jaksat puolisona? Oletko eronnut kliseisesti ”muuten hyvästä ihmisestä, mutta hän valehteli”. Tuo yksi nimittäin saa minut aina puhuttua ympäri, antamaan anteeksi, jatkamaan.

Olen miettinyt, kuinka paljon on sellaisia valheita ollut, joista ei ole jäänyt kiinni. En jaksa tätä taistelua. Tuntuu, että raja on tullut vastaan. Ei ole motivaatiota enää antaa anteeksi. Pitäisi jaksaa aloittaa oma elämä yksin. Sitä enemmän kumppani yrittää manipuloida, mitä vahvempana itse näyttäydyn eron suhteen. Joka kerta sama – mitä jos hän nyt olisi oikeasti oppinut…

Siinäpä pintaraapaisu tilanteestani. Kaikki tarinat epärehellisyydestä otetaan kiitollisuudella vastaan.

😯🗯️

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 16.03.2017 klo 12:56

Periaatteessahan sitä haluaisi uskoa toisesta ihmisestä hyvää. Itsellä raja tulee yleensä vastaan ennemmin tai myöhemmin: ihan kovin monta vuotta ei jaksa katsella maksamattomia laskuja, mystisesti hävinneitä tavaroita, loputtomia selityksiä, syyllistelyä siitä, että haluaa toisen puhuvan totuutta jne.

Huh. näitä tarinoita tosiaan riittäisi, ei ainoastaan omista existä, vaan myös sukulaisista.

Käyttäjä Isabella0 kirjoittanut 16.03.2017 klo 18:11

Mä luulen että meillä enemmänkin keksitään tekosyitä. Mies ei suoranaisesti valehtele vaan hän "luulee tietävänsä kaiken" hän olettaa asioita todella paljon esim. minun puolestani ( kyllä mä tiedän mitä aioit sanoa).
Kun jäi kiinni uskottomuudesta tuli juust näitä ihme ajatuksia.
Muistan kun viestittelimme, kerroin viestissä epäileväni että hänellä on toinen nainen, silloinkin hän sanoi ettei ole, niin ei ollutkaan juuri sillä hetkellä koska mies oli kotona. Hän valehteli minulle päin naamaa mutta hän ei koe itse tehneen sitä. Vaikea selittää, tuon miehen ajatus maailma on täysin erilainen kuin omani.

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 17.03.2017 klo 21:46

Joo, riittää tosiaan tarinoita epärehellisyydestä...

Ensimmäinen poikaystäväni: muutimme yhteen ja aluksi kaikki meni ihan hyvin. Molemmat olltiin innoissaan. Sitten kun oli mennyt vuosi, alkoi mies vähän lamaantua. Puoli vuotta myöhemmin mies ilmoitti saaneensa kenkää osa-aikatöistä. Sanoin, että onpa epäreilua, mutta voit keskittyä opintoihin ja saada opintotukeakin. Mies sanoi, ettei onnistu, kun ei ole koko puolen vuoden aikana päässyt läpi ainoastakaan kurssista, vaan on jättänyt kaikki kesken. Mies ei sitten saanut rahaa mistään, paitsi asumistukea. jouduin nostamaan opintolainaa, että saatiin laskut maksettua. Miehen äidin mielestä kaikki oli mun syytäni. Mies ei alkanut etsiä töitä (ei ollut mikään hänelle tarpeeksi hyvää) eikä oikein opiskellutkaan. Vietti suurimman osan ajastaan pelaten tietokonepelejä, kirjoittaen blogia, dokaten ja polttaen pilveä. Katselin viisi kuukautta ja lähdin menemään.

Äitini: Väittää opiskelleensa, mutten ole koskaan nähnyt tutkintotodistusta. Väittää tehneensä lukuisia töitä ja pärjänneensä kaikissa tosi hyvin, mutta on säilyttänyt vain yhden työtodistuksen, joka on 70-luvulta. On viimeiset 12 vuotta ollut jatkuvassa rahantarpeessa vaihtuvilla selityksillä. Rahanlainaamisesta kieltäytyminen tai huonon raha-asioiden hoidon kritisoinnista nälvii ja ilkeilee.

Vein joskus lastani äidille hoitoon ja väitti pitävänsä kiinni sovituista rutiineista (lapsen ruoka-ajat, ei mehua ruoka-juomana, jälkiruoka pääruoan jälkeen ja annetaan lapsen pukea ja riisua itse). Lapsen oma käytös paljasti päinvastaista: mummon ollessa ruokapöydässä huusi hysteeerisesti kunnes sai mehua eikä koskenut ruokaansa juuri lainkaan, mutta söi kyllä varsin innokkaasti keksejä, pullaa ja suklaata. Tullessaan sisälle mummolaan lapsi jähmettyi paikalleen, nosti kädet ylös valmiiksi ja odotti. Kolmen minuutin kuluttua huusi hermostuneena "tule mummo riisumaan". Ei ollut tainnut mummo ihan pitää sovituista säännöistä kiinni. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, että lasta autetaan tarvittaessa ja että ruoan jälkeen syödään myös jälkiruokaa, mutta mummolassa ei ilmeisesti paljon muuta sitten syötykään. Ihan tollaisesta lapsen hoitamisesta en viitsi muistaa raha- ja tavaralahjoin, joita luonnollisesti odotettiin. Avioeroni jälkeen selvisi, että äitini oli lainannut minulle asiasta mitään kertomatta rahaa eksältäni. Veljeni oli tiennyt rahanlainaamisesta. Kumpikaan ei koe aihetta tietenkään pyytää anteeksi. Olen vain ollut tyhmä, kun en ole vahtinut paremmin.

Kolmas poikaystävä: Oltiin seurusteltu kaksi vuotta ja asuttu yhdessä puoli vuotta. Ilmoitti lähtevänsä eräänä talvipäivänä kahden päivän päästä viikonloppumatkalle naispuolisen ystävänsä kanssa, joka oli miehen kertoman mukaan minua liberaalimpi. Vakuutteli kovasti, että heillä ei ole seksiä, mutta ajan myötä kävi ilmi, että useimmiten silloin, kun mies oli sanonut minulle olevansa töissä, vanhempiaan moikkaamassa tai muiden frendiensä kanssa, niin oli tosiasiallisesti tän naispuolisen "ystävänsä kanssa", käytännössä siis useampana päivänä viikossa. Erityisen raskaalta tää tuntui siksi, että olin oikeastaan tutustunut tohon poikaystävään yhteisen ystävän kautta, joka siis oli tämä naispuolinen matkakaveri. Miehen mielestä olin tyhmä, kun en osannut aavistaa.

4 kuukautta ton matkan jälkeen miehen äiti sitten avautui mulle, että miten ihmeessä hänen poikansa haaskaa tälläisen määrän rahaa bensaan ja puhelimeen. Sillä oli kai kuukauden bensakulut monta sataa euroa ja puhelinlaskuun meni helposti 300 kuussa. Ihmettelin, että eipä se mua sillä autollaan kyysäile, menen töihin kävellen, pyörällä tai joskus tosi harvoin bussilla. Eihän sen mua olisi kannattanut kyysätä, kun me oltiin ihan eri puolilla kaupunkia töissä ja vielä mentiin töihin ihan eri aikoihin. Taisi sitten kyysäillä sitä erityistä naispuolista ystäväänsä vähän minne milloinkin ja ilmeisesti soitteli sille pitkin viikkoa ja myös tekstaili useasti päivässä. Lopulta lähdin vetämään. Puoli vuotta eron jälkeen alkoi soitella ja tekstailla mulle. Jossain vaiheessa tekstailu paheni, saattoi lähetellä romanttisia viestejään mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ei lopettanut, joten vaihdoin puhelinnumeroa. Bannasin sen meilit, koska en halunnut sähköpostilaatikkoni täyttyvän kilometriviesteistä. Viisi vuotta eron jälkeen se lähestyi mua fb:ssa ja kirjoitteli kaipaavansa meidän ihansaa seksielämää ja ettei kukaan nainen ole koskaan ollut niin hyvä hänelle kuin minä jne jne.... Sanoin, että lopettaa nyt heti. Jatkoi samalla linjalla ja sitten pistin eston myös fb:ssa.

Ex-aviomies: oltiin seurusteltu puoli vuotta ja asuttu yhdessä 2 kuukautta. Selvisi, että on ulosotossa. Alettiin sitten käymään ruokajonossa, koska en siitä kämpästä voinut muuttaa koska vuokrasopparissa oli vuoden minimiaika ja muutenhan ei olisi rahaa saatu kasaan, kun molemmat käytiin töissä ja minä myös opiskelin. Mies ei kuitenkaan tainnut käydä niin paljoa töissä kun väitti, koska jatkuvasti laskut oli myöhässä tai maksamatta. Mies myös piilotteli laskuja multa edes avaamatta laskukuoria. Joka kerta tietysti raivostui, kun jäi kiinni. Käytiin pariterapiassa ja erottiin. Palattiin yhteen, mentiin naimisiin ja saatiin lapsi. Miehellä oli hyvä työ ja sen mukainen palkka, ulosottovelat maksettu ja luulin koko helvetin olevan takanapäin. Sitten tipahtelee postiluukusta miehen nimellä yksityisten perintöfirmojen laskuja. Rikon kuulemma postisalaisuutta, jos kysyn mieheltä, että minkä laskun on jättänyt maksamatta. Että hän on vapaa ihminen ja tekee mitä huvittaa. Harmi vaan, että avioliitossa joudutaan minä ja lapsi myös vastaamaan hänen maksamattomista laskuistaan. Mies ei vaan kuulemma ollut mikään sihteeri, vaan tärkeä ihminen, joka ei alennu haaskaamaan aikaansa laskujen maksuun. Että minä saan kyllä tehdä hänen veroilmoituksensa, korjata vaatteet ja hommata ateriat pöytään. Että hän on korkeakoulutettu ja sen takia eivät hänelle alempiarvoiset hommta kuulu.

Käytiin jo valmiiksi parisuhdeterapiassa, mutta tunsin siellä itseni altavastaajaksi. Sitten lopulta kävi ilmi, että miehen terapeutti oli neuvonut miestä meilaamaan pariterapeuteille kokemastaan kylmästä kohtelusta kotona. Joo. Että ymmärtääkin vielä pitäisi. Pariterapeutit meni tässä hommassa vähän 50%-50%, miehen toki piti heidän mielestään maksaa laskunsa ajoissa, mutta mun puolisona oli velvollisuus tukea häntä siinä ja ymmärtää... No, ihan miten vaan, mutta vaikea mun on ruveta miehen sähköpostiin lähetettyjä laskuja ruveta valvomaan. Ja yritä siinä sitten tuntea rakkautta ja kunnioitusta ihmistä kohtaan, jonka mielestä mä olen alempiarvoisempi, mutta häntä pitää silti tukea ja ymmärtää. En mä oikein tiedä. Se laskuissa ja raha-asioissa sählääminen ei oikein parantunut, ja jossain vaiheessa tajusin, että mies haukkuu mua paitsi äidilleen, ystävilleen myös mun omalle äidilleni. Ja että näiden kaikkien ihmisten mielestä mä olen julma, tunnekylmä ja epäempaattinen ihminen. Hain eroa ja sain lapsen huoltajuuden. Enkä ole katunut yhtään. JOudun venyttämään penniä enemmän kuin tarpeeksi, mutta sekin on parempi kuin löysässä hirressä roikkuminen ja tosiasioiden arvuuttelu.

Tässähän tätä oli. Yhteistä näissä kaikissa tarinoissa on se, mikä toistuu myös muissa kaikkien muiden petettyjen/valheen uhrien tarinoissa. Se joka uskoo, on tyhmä, alempiarvoinen, heikkolahjainen, epäempaattinen, tunteeton, mutta kuitenkin vainoharhainen, sairas ja luulotautinen, koska kehtaa kyseenalaistaa toisen valehtelijan tarinan. Mä luotan silti ihmisiin pienissä asioissa. Mutta en enää lainaa kellekään rahaa. En ole juuri lainkaan tekemisissä äitini tai veljeni kanssa.