Hei..

Eilen, olisi ollut vuosipäivä.. 2v sitten me menimme mieheni kanssa kihloihin. Mieheni, kuitenkin unohti asian tyystin, eikä
ymmärrä miksi olen loukkaantunut asiasta. Ei edes ymmärrä, miten minä koen nyt tämän hetken.. tuntuu sille kuin minun
tunteillani ei ole väliä, tai minulla ei ole mitään oikeutta olla loukkaantunut asiasta.

En minä olisi paljon pyytänyt, eihän kihlautuminen ole sinällään vielä varsinainen merkkipäivä.. hääpäivähän olisi varmaan
tärkeämpi.. Tunnen siis olevani taas se itsekäs ilkeä akka, kun toivoin edes että olisin saanut vaikka yhden pellolta
poimitun kukan.. mutta sekin on kaiketi liikaa vaadittu.. Ehkä minun olisi pitänyt sanoa eilen, miehelleni että olet tainnut,
unohtaa, mutta en halunnut riidellä. Nyt vain olen sitten niin loukkaantunut, enkä ilmeisesti osaa edes puhua miehelleni
enää.. Vaan hän loukkaantui, etten usko hänen rakastavan minua.. 😟

Lisäksi olen kokenut kauhun tunteita, kun mieheni tänä aamuna lähti kalaan.. ja tuli sankon kanssa kotiin. Minä typerys kun
kuvittelin että hän haluaisi tehdä jotain romanttista.. sen sijaan hän lähti kalaan…🤕 vau.. se siitä sitten. Meinasin
oksentaa siihen paikkaan 😝 ja kun perkkasin ja laitoin kaloista ruokaa, meinasin kymmenen minuutin välein pyörtyä
koska koko haju etoi niin paljon. Ei minulla yleensä tule sellaista.. ja pidän kalaruoista.. Lisäksi olen ollut niin väsynyt että
voisin nukahtaa pystyyn. 😴 Mielessä pyörii ajatus mahdollisesta raskaudesta, eikä se tällä hetkellä tulisi kovin hyvään
paikkaan, kun minulla on masennuslääkitys ja.. kaikki asiat vielä kesken tämän depression hoidon kanssa. En edes
ymmärrä miten se voisi olla mahdollista.. syön kyllä e-pillereitäkin.. Onkohan lapsi edes terve johtuen siitä hemmetin
lääkecoktailista minkä nielen päivittäin.. Ja mieheni vain puisteli päätään, että no ei hän tiedä.. eikä ollenkaan ymmärrä
mitä ongelmia tässä tilanteessa muka on.. 🤔 Toisaalta.. onkos tuo hänen vika,kun lapsi olisi hänen ensimmäisensä…
(no minunkin ensimmäinen, ja siksi kai pelkään ja huolehdin niin paljon.. sitäkään mieheni ei taida ymmärtää.. koska olen
nainen niin minun pitäisi kai tietää asioista enemmän.. mutta en tiedä.. ja siksi kai pelkäänki..)

No mieheni pakotti minut silti tekemään kaloista ruoan.. vaikka laukkasin yhtenään tuolille, laittamaan päätä jalkojen väliin
etten pyörry… ja hellan ääreen ja takaisin.. ”Mikä sinulla muka nyt on? Ole kunnolla. Rauhoitu jo ei se voi olla noin
vaikeaa..” ja plaa plaa. eli ei mitään käsitystä siitä minkälaista paniikkia pyörrytyksen tunne voi aiheuttaa. Joskus tuntuu
että hän ei tajua yhtään mikä loukkaa ja mikä ei.. ja toisinaan tuntuu että hän osaa olla herttainen ja hellä..

Mitä minä teen väärin?? No.. toisaalta melkein tiedän jo vastauksen.. Odotan liian paljon? Miksi edes odotan mitään, kun
tiedän että mitään ei silti tapahdu? Olin jo puhunut ja kysellyt siitä mitä teemme kun kihlajaispäivä tulee eteen, että saanko
edes kukkia vai voimmeko mennä jonnekin syömään.. ja mies ei silti ymmärtänyt että puhun tästä viikosta. 😐 Ja minä
luulin olevani se joka ei muista, siksi kysyin että oliko se 24.päivä?? Kysympä siis olenko loukkaantunut tyhjästä ja olenko
liian herkkä kun moisesta loukkaannun? Miten saan nyt kerrottua asiasta miehelleni, niin että hän ei hermostu, tälle
tyhjäpäiselle hörhö romanttiselle naiselle? Onko vain liikaa vaadittu edes toivoa yhtä voikukkaa pellolta tai edes halausta tai
suudelmaa.. joka kertoisi että edes välittää päivän merkityksestä..? Onko liikaa toivottu että edes jotenkin muistaisi, sitä
hetkeä josta tämä yhteinen elämä on alkanu..

Äh.. en enää tiedä.. ehkä tämä on vain typerää vuodatusta.. monilla on vaikeammatki ongelmat.. Ja minä vain valitan
jostain merkkipäivän unohtamisesta.. 😞 Miten teillä? Miten muut muistavat yhteisiä merkkipäiviä? Muistatteko mitenkään?
Keskustelen miehelle, en halva kuitenkaan jäädä miettimään tätä asiaa yhtään pitemmäksi aikaa.. ”Älä anna auringon
laskea vihasi ylle.” sanoi kerran yhden kaverini isoäiti.. Heh.. olisipa minullakin isoäiti joka osaisi varmasti neuvoa jotain
fiksua tähän tilanteeseen ja tukkia nokkansa joka asiaani😟