Kuinka pettäjä selviää ja kauanko se vie
Hei
Itse olen se petetty osapuoli. Osapuilleen asian esille tulosta on 6 kk. Puolisoni ilmoitti silloin ykskantaan, ettei aio jättää tuota kolmatta osapuolta vaan jatkaa hänen kanssaan. Hän oli antanut tuolle ihmiselle (ja itselleen) ymmärtää, että meille tulee ero. Itse toki olen aina sanonut, että ero tulee pettämisestä tai väkivallasta. Mutta nyt, ja silloin, ymmärsin etten halua erota, kuinka paljon todella rakastan tuota ihmistä. Vaikka hänessä omat puutteensa onkin. Mutta kukaanhan ei ole täydellinen (en edes minä 😉 ).
Jotenkin meillä on se ”tavallinen” tarina. Pienet lapset, työ vie hänellä paljon aikaa (yrittäjä), minä työni lisäksi hoidan kodin, lasten harrastukset, läksyt, nurmikon leikkuut/lumityöt, kaiken mahdollisen, jotta hänen ei tarvitsisi töistä tultuaan paneutua niihin, kun kuitenkin työ on fyysisesti raskasta ja päivät pitkiä. Koskaanhan hän ei ole oikein osannut puhua tai näyttää tunteitaan kovin spontaanisti (paitsi kiukun). Viime talven mittaan sitten alkoi välimme selkeästi kiristyä ja viiletä Makuuhuoneessa ei tapahtunut mitään ja toinen oli töissä aamusta ilta myöhälle, itse olin yleensä jo nukkumassa hänen tullessaan kotiin, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut enää valvoa ja odottaa. Ja viikonloput hänellä meni myös töissä (ihan oikeasti, koska urakka piti saada valmiiksi, pari kk 1 vapaapäivällä). Itse jopa talvella mietin eron mahdollisuutta, koska koin itseni niin yksinäiseksi ja minulla oli paha olla. Aina kuitenkin päädyin ajatuksissani siihen, etten halua erota, sillä rakastan tuota ihmistä ja haluan elää hänen kanssaan. Tunnustaa täytyy, etten ole itsekään osannut puhua puolisolleni tuntemuksistani. Sitä jotenkin ei halunnut keikuttaa venettä niillä ikävillä asioilla ja ”vääntämisellä” silloin harvoin kun olimme yhdessä ja perheenä.
Sitten eräänä yönä putosi se pommi. Olin päättänyt valvoa siihen asti, että hän tulee kotiin ja ottaa asiat puheeksi. Olin huomannut erinäisiä vaaran merkkejä: ulkonäöstä huolehtiminen, paljon tablella ja puhelimella, silloin kun oli kotona, partaveden käyttö lisääntynyt yms. Silloin yöllä sitten kysyin häneltä suoraan, että onko hänellä joku toinen. Ja yhtään empimättä hän vastasi myöntävästi. Minulle ilmoitettiin, ettei hän enää rakasta minua. Siitä hetkestä alkoi tähän päivään asti kestänyt helvettini, jolle odotan loppua. Juu, olen lukenut täällä paljon petettyjen tarinoita ja ymmärrän, ettei se katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään.
Itselleni tämä petetyksi tuleminen on tavallaan jo toinen elämäni aikana. Vanhempani erosivat samasta syystä, kun olin murrosiän kynnyksellä. Silloin en asiaa osannut käsite, näin vain äitini tuskan. Tämän episodin myötä olen tehnyt täydellisen matkan itseeni, käsitellyt valtaisan määrän erilaisia traumoja ja alkanut arvostamaan itseäni aivan uudella tavalla. Oloni on monella tapaa kevyempi ja olen huomannut, etten ole niin kärttyisä, katson asioita useammalta puolelta. Nykyään on useammin onneksi niitä hyviä hetkiä ja ajatuksia, mutta kun musta hetki tulee se on todella musta. Voi mennä useampi tunti etten pääse sohvalta ylös, raajat eivät yksinkertaisesti tottele. Edelleenkin itken lähes päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa.
Muutamaan kertaan kevään aikana annoin puolisolleni avioeropaperit eteen ja pyysin kirjoittamaan ne. Hän kieltäytyi joka kerta. Useamman kerran hän väitti minulle, ettei enää pidä yhteyttä tuohon kolmanteen osapuoleen. Kuitenkin olen nyt jälkikäteen saanut selville, että ovat viestitelleet, ja myös tapailleet pitkin kevättä. Hän on kertonut joitain asioita tuosta ihmisestä, mutta selkeästi suojelee häntä, ”Että voit sitten alkaa soittelemaan hänelle ja mennä hänen ovelleen.” hänen sanojaa käyttäen. Minulle on kerrottu, kuinka fiksu ihminen hän on. Että häntä on häirinnyt koko ajan se , että puolisollani on perhe ja pienet lapset. What!?! Ei ole kuitenkaan häirinnyt niin paljoa, että oli jättänyt lähtemättä tuohon leikkiin, pitänyt itsekin aktiivisesti yhteyttä puolisooni. Minulle on huudettu kuinka hän rakastaa tuota ihmistä ja kuinka kaikki on niin helppoa hänen kanssaan. Kuitenkin hän on useamman kerran sanonut, ettei voi jättää meitä.
Nyt kesäkuussa minulle selvisi, kuka tuo kolmas henkilö on (ja en todellakaan ole ottanut häneen yhteyttä). Se osaltaan helpotti oloani, hän sai kasvot, minun ei tarvitse jokaisen vastaantulijan kohdalla miettiä ”Onko se tuo?”. Minulle selvisi myös se, että hänen puoleltaan on asia loppuun käsitelty. Puolisoni on joutunut tekemään valintansa ja kertomaan hänelle, ettei aio ottaa eroa ja jättää perhettään. Joten toinen on ilmoitti sitten, että päätökset on tehty ja niiden mukaan eletään.
Mutta asian ydin onkin nyt se, että haluaisin ymmärtää mitä puolisoni käy läpi. Hän selvästi yrittää ja koittaa parantaa välejämme. Teemme asioita perheenä, muttemme juurikaan kahdestaan, lukuun ottamatta kävelyitä, joita emme ole ennen yhdessä harrastaneet. Puhu hän ei edelleenkään tunteistaan tai ajatuksistaan. Normi jutustelua, ei mitään syvällisempää. Halata saan ja suukottaa, itse hän ei tee aloitetta. Olemme jopa kerran onnistuneet makuuhuoneessa 🙂👍
Te jotka olette olleet siinä pettäjän osassa, voitteko avata minulle asioita oman päänne sisältä. Nyt en tarkoita sitä miksi jotain on tapahtunut, vaan sitä kuinka siitä on selvinnyt, kun ero kolmanteen osapuoleen on tullut.
Kuinka kauan kestää, että pääsee irti siitä suuresta rakkaudesta, koska tunteet alkavat laimeta? Millaisia tunteita kävitte läpi, syyllisyys toista kohtaa/omaa perhettä kohtaan? Millainen prosessi on kaikkineen? Ihan kaikesta on apua.
Tiedän mitä itse tunnen ja koen. Mutta kokemuksenne auttaisi minua uskomaan, ettei tämä ponnistelu ja kärsiminen ole turhaa. Jokaisella kyynelellä on tarkoitus. Myös se pettäjä kärsii ja käy päässään läpi monia asioita, mutten tiedä mitä se on. Auttakaa minua.
Viikonloppuna kysyin puolisoltani, onko tämä kaikki ihan turhaa, onko meillä vielä mahdollisuuksia. Hänen mielestään on, hän yrittää. Kun kysyin pääseekö hänen päänsä irti tuosta kolmannesta osapuolesta, hän vastasi että missä ajassa? Niin, kertokaa missä ajassa tuo on mahdollista? Tiedän kaikkien olevan yksilöitä ja asioiden vievän eri ajan, mutta antakaa suuntia. Koska on vain viisainta tunnustaa tappionsa. Tuosta hänen ”jätetyksi tulemisesta” on nyt n. 2 kk. Ja huomaan kuinka hän edelleen haikailee vahvasti tuon henkilön perään. Tiedän myös, että työnsä puolesta he tulevat vielä tapaamaan (tuo tieto ei todellakaan tunnu mukavalle).
Ja jos toiveen saa esittää, älkää te kolmannet osapuolet kommentoiko tätä, sillä kuinka olette olleet asiaan oikeutettuaja ja puoliso on itse syypää tekoihinsa. Älkää kommentoiko yhtään mitään, kiitos 😭