Kokemuksia miten uskottomuudesta paasee yli pitkalla tahtaimella?
Pahoittelen a:n ja o:n pisteiden puuttumista, mutta asun talla hetkella ulkomailla ja nappaimistossani ei niita ole.
Avomieheni petti minua puolitoista vuotta sitten baari illan paatteeksi. Han oli naiseen yhteydessa tekstiviestien ja puhelimen valityksella pari viikkoa tapahtuman jalkeen. Kerran he myos nakivat puistossa taman jalkeen, mutta mitaan muuta kuin suudelma ei tapahtunut silla kertaa. Naiden kahden ’hulluuden viikon’, kuten mieheni niita kutsuu, jalkeen mieheni lopetti suhteen. Ainakin han vaittaa itse lopettaneensa suhteen eika aloite tullut naisen puolelta. Suhde selvisi minulle noin kuukausi sen paattymisen jalkeen. Mieheni oli jattanyt lahetetyt emailinsa auki tietokoneelle ja nain hanen naiselle lahettamansa mailin.
Nyt tasta kaikesta on kulunut puolitoista vuotta, mutta en vain pysty unohtamaan asiaa. Paatimme kuitenkin yhteisymmarryksessa jatkaa suhdetta ja olemme yrittaneet rakentaa luottamusta uudelleen. Mieleni nayttaa ailahtelevan laidasta laitaan asian osalta. Ensimmainen puoli vuotta oli aivan kauheaa aikaa. Mietin asiaa taukoamatta, olin masentunut, pelokas, itkin jatkuvasti jne. Sen jalkeen helpotti huomattavasti. Toki asia tuli aina mieleen silloin talloin, mutta ei enaa joka paiva kuten aiemmin. Muutenkin mietin asiaa paljon rationaalisemmin enka itsesaalissa ryveten ja asioita vain paisuttamalla. Nyt viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut jonkinlainen taantumakausi paassa. Pettaminen pyorii jatkuvasti paassani ja mietin asioita joka paiva. Rationaalinen asioiden pohdinta ja jasentely on taas vaihtunut alun irrationaaliseksi voivotteluksi, enka nayta millaan pystyvan nostaa itseani itsesaalin ryteikosta ylos. Miten te muut petetyt olette selvinneet tilanteesta pidemman ajan aikana? Onko ollut parempia ja huonompia aikoja vai onko olonne helpottanut jatkuvasti vahitellen? Itse odotin, etta nain olisi asian laita, ja tama taantuma on ollut aikamoinen yllatys. En ole varma pystynko jatkamaan tassa suhteessa jos pettaminen aina tulee painamaan mieltani. Rakastan miestani ja en halua erota, mutta tilanne tuntuu valilla mahdottomalta. Mieheni ei halua asiasta puhua ja en ole kertonut asiata kenellekaan. Havettaa liikaa tunnustaa tulleeni petetyksi. Olen lukenut paljon muiden ihmisten kokemuksia petetyksitulemisesta ja suurin osa kertoo, kuinka pettanyt puoliso on pettamisen jalkeen yrittanyt hyvittaa tapahtumaa hemmottelemalla puolisoaansa kaikin mahdollisin tavoin, hyvittaa tekonsa niin teoin kuin sanoin, pyytamalla anteeksi, rakastamalla enemman, huomioimalla enemman. Oma mieheni ole naista tehnyt oikein mitaan. Han pyysi tekoaan anteeksi kun asia tuli julki ja sen jalkeen kerran ollessaan kannissa. Siina kaikki. Han ei pida siita kun ihmiset viljelevat anteeksipyytojaan tarkoittamatta niilla mitaan ja pyytaa anteeksi vain kun han sita todella tarkoittaa. Ja nain han toivoo minunkin tekevan. Ymmarran kylla hanen kantansa, mutta en voi sille mitaan, etta olisin halunnut edes kerran miehen anelevan anteeksianoiani itkien jne. Ehka tyhmaa, mutta valilla tuntuu, etta kun han ei ole tata ikina tehnyt han ei kadu tekoaansa. Seksuaalista laheisyytta meilla oli pettamisen ilmitulon jalkeen parin kuukauden verran todella paljon, mutta taman jalkeen hyvin harvoin. Mika pettamisessa minua satutti muutenkin paljon oli se, etta mina olen se seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli joka haluaisi seksia useammin, mutta mieheni sanoo, etta ian myota (kolmenkympin loppupuolella) hanelta ovat seksuaaliset halut vahentyneet. No, ilmeisesti halut ovat edelleen siela, mutta eivat minun kanssani. Taman olen kokenut todella loukkaavaksi. Ja toisaalta vastapainoksi minua loukkasi se, etta ei ollut kyse vain seksista ja kannisen sekoilusta, vaan suhdetta jatkettiin puhelimen valityksella pari viikkoa. En tieda kumpi on loppujen lopuksi pahempi, seksuaalinen pettaminen vai henkinen pettaminen. Kuten nakyy, asiat ovat todella paljon mielessa talla hetkella enka tieda miten loydan tien ulos tasta tunteiden sekamelskasta.
Haluaisin todella mielellani kuulla muiden ihmisten koekumuksia ja tuntemuksia. Kiitos, etta jaksoitte lukea.
Laurora kirjoitti 1.4.2010 2:47
Miten te muut petetyt olette selvinneet tilanteesta pidemman ajan aikana? Onko ollut parempia ja huonompia aikoja vai onko olonne helpottanut jatkuvasti vahitellen?
Hei Laurora
Itse käyn läpi uskottomuuskriisiä toista kertaa... Ensimmäinen kerta paljastui vuosi sitten tammikuussa ja toinen tämän vuoden tammikuussa. Kyseessä sama nainen ja molemmilla kerroilla useamman kuukauden kestänyt pettäminen, niin fyysistä kuin henkistäkin...
Mutta yhdessä ollaan edelleen ja on päätetty tästä selvitä. (Olenkin kirjoitellut enemmänkin tuonne voiko yhdessä selvitä pettämisen jälkeen (tai jotenkin sinne päin) otsikon alle. Mutta tällä hetkellä siis vielä melko voimakas kriisivaihe menossa, mutta tuon vuosi sitten paljastuneen perusteella voisin sanoa, että oloni alkoi pikkuhiljaa paranemaan, asia painui ajatuksissa taaemmas (koskaan sitä ei unohda, mutta oppii elämään sen kanssa) ja luottamus alkoi palautua. Mutta silti matkaan mahtui niitä notkahduksia ja huonoja hetkiä myöhemminkin. Mutta olo oli kuitenkin parempaan päin eikä asia enää vaivannut koko aikaa mieltäni.
Nythän tilanne on jälleen toinen... Mutta nytkin huomaan parissa kuukaudessa tapahtuneen edistystä. Asia ei ole enää niin kipeä eikä ihan joka hetki mielessä. Luottamus on kyllä vielä hakusessa.
Mieheni on pyytänyt vilpittömästi anteeksi, asioista puhutaan (kaksin ja terapiassa) ja on päätetty selvitä. Sillä meillä on vielä rakkautta ja tahtoa jatkaa. En sano että tämä helppoa on ollut mutta uskon että lopussa kiitos seisoo ja suhteemme on jälleen mahtava!!! Läheisyys ja hellyys on parantunut huimasti!
HEI!
Minäkin tulen mukaan tähän keskusteluun.Mieheni suhde paljastui minulle joulun pyhien aikaan, sitä oli silloin kestänyt joitakin kuukausia. Nyt meillä on menossa selvittelyvaihe, jonka aikana tätä suhdetta puntaroidaan. Vaihe on todella raskas koska tiedän,e ttä mieheni on jatkanut suhdetta myös tänä aikana, eli motivaatio on kyllä hänellä aika vähäinen...
Meillä on tuon anteeksipyytämisen kanssa myös erikoinen linja, eli anteeksipyyntö tulee kuulema sitten kun sen aikan on. No, ymmärrän, että anteeksi tulee pyytää vasta kun todella niin tuntee, mutta koen kyllä äärimäisen loukkaavana sen, että hän ei ole vieläkään valmis pyytämään tekoaan anteeksi, on kyllä sanonut olevansa pahoillaan- siinä kaikki. Hän sanoo, että minun tulee muuttua ensin ja sitten hän pyytää anteeksi.. en ymmärrä tätä logiikkaa.. niin kuin en ymmärrä montaa muutakaan hänen ajatukstaan/ tekoaan, eikä ilmeisesti hän minun ajatuksen juoksua/ toimintaa.. Kyllä tässä on tehtävää vaikka ratkaisut olisivat mitkä tahansa,m utta tuo NiinaM:n tarina on niin upea, että ihanaa kun jaksat toisia tsempata!🌻🙂🌻
Minäkin olen hurskaasti, joskus ajatellut, että kirkko säästyy, kun kappelissa saarnataan ja asian voi unohtaa, kun toinen on anteeksi pyytänyt...mutta ainakin minun tapauksessasi, anteeksipyyntö oli pelkkää sanahelinää, kuviot toistui.
Anteeksi voi antaa ja unohtaa, vain kerran, toisella kertaa voi antaa anteeksi, muttei koskaan unohtaa, kolmannella ei edes voi antaa anteeksi, unohtamisesta puhumattakaan ja silloin nousee pintaan ne vanhatkin.
Tarpeeksi monta kertaa petetty ei enää noteeraa koko asiaa, joko osaa lähteä tai jää paikalleen miettimään, missä on vika...
Jatkuva pettäminen syö koko parisuhteelta pohjan pois. Mies on pettänyt minua monta kertaa ja jäänyt kiinni. Ei varmasti joka kerta ole jäänyt kiinni. Tiedän todennäköisesti vain jäävuoren huipun näistä pettämisistä. Olen muka antanut anteeksi, mutta unohtaa en todellakaan voi koskaan. Luottamus on lopullisesti mennyt. Olen tässä liitossa ollut vain lasten takia.
Minusta on tullut kylmä ja kyyninen. Se on pettämisen hinta. Varsinkin jos jää muka ylläpitämään jotain arvokasta ja pysyvää eli avioliittoa. Näinhän minä olen juuri tehnyt. Eikö olisi ollut rehellisempää minunkin erota juuri silloin kun tapahtui se kaikkein pahin, kun miehen tartutti minuun klamydian minun raskausaikanani. Olin todella järkyttynyt silloin ja itkin päivät pitkät yksinäni.
Mies lakaisi kaiken hyvin kepeästi maton alle. Asioista ei enää puhuta, mutta tapahtuneelle ei voi mitään. Muistot säilyvät aina. Voisin jopa sanoa, että aina kun katson miestäni tai kun kuulen hänen äänensä niin minä muistan kaiken.
Nyt tämä kaikki on jälleen aktivoitunut minussa. Inhoan miestäni. Hän on vieras minulle. Hän on särkenyt liittomme, jonka piti olla turvallisuuden ja rakkauden tyyssija.
Toivottavasti onnistun eroamaan hänestä nyt lopultakin. 😯🗯️
Tämä maailma on täynnä meitä petettyjä ja vissiin ainakin yhtä monta pettäjää kylvämässä myrkkyään hyväuskoisiin ihmisiin.
Voimia ja jaksamista kaikille petetyille! Tehkää oikeita ratkaisuja oikean aikaan!
Uskottomuudesta ei todennäköisesti pääse koskaan yli. Tämä on minun mielipiteeni.