kohtalotoverin kanssa keskustelua kaipaava miehen pettämä keski-ikäinen
Mieheni petti minua kaksi vuotta. Tosi mallikkaasti valehteli silmät kirkkaina päin naamaa. Hän soitteli naisen kanssa päivittäin ja kertoi kaikki meidän perheen arkiset (jopa mitä laitettiin ruoaksi) että intiimit asiat. Maantieteellisen etäisyyden takia hän tapasi naista vain noin 30 kertaa. Soitin silloin alussa naiselle, joka sanoi ivallisesti ,että tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten mitä meidän perheessä tapahtui, toisaalta hän sanoi ettei ollut koskan aikonut jättää perhettään mieheni takia vaikka oli sellaista miehelleni puhellut. No mieheni oli mennyt halpaan ja oli jo eroamassa suuren rakkautensa ( kuten aluksi sanoi ja vähitellen perui puheitaan tai ehkä tajusi , että kysymyksessä oli vain ihastus vailla arjen rasitteita). Mieheni vertaili minua siihen naiseen arvaat ei kovin ilahduttavasti. Myöhemmin hän selitti ,että se alku (suhteen paljastuminen) oli niin sekaista aikaa ettei oikein tiennyt mitä puhui. Minä sanoin, että olkoon kuinka hiivatin ihana mutta pitääkö loukata vielä lisää. Eikö tässä muutenkin ole tarpeeksi.
Lapseni jotka ovat teini-ikäisiä annattivat isälleen oikein kunnolla. Kuinka meillä on isä, joka valehtelee päin naamaa kirkkain silmin. Jos joku kaveri tai muu täällä saa tietää häpeän niin, että muutan pois. Emmemekö me merkinneet sinulle mitään, se akka painoi vaakakupissa enemmän.
Tyttäreni (17) kertoi, että häntä ällöttää jos isä istuu hänen viereensä (hotellihuoneessa hutsun kanssa ähkivä limanuljaska). Tyttäreni on muutenkin joutunut kärsimään paljon isänsä teosta. Hän käy säännöllisesti terapiassa ja syö masennuslääkkeitä. Olen siis hyvin huolissani hänen nykyisestä tilanteestaan ja siitä miten hän myöhemmin naisena kokee miehet.
Sentään mieheni on tosissaan korjata tekostena seurauksia ja vasta nyt ilmeisesti tajunnut miten pahaa oli muille tekemässä.
Olen kysynyt häneltä olisiko hän tehnyt sen minkä teki jos olisi tiennyt seuraukset hän vastasi, että olisi jäänyt tekemättä.
Minulla elämä on vuoristorataa. Naiseus on pahasti hukassa….välillä tekee niin kipeää, niin kipeää.
Mieheni ei ainakaan nyt halua erota ja käymme paritapaamisissa kerran kuussa. Onhan tämä olo hissukseen mennyt parempaan….
Olen miettinyt kuitenkin paljon eroa(poikani pitäisi sitä kuitenkin onnettomuuden huippuna, tyttäreni on sanonut, että ymmärtää jos en loputtomiin jaksa). Molemmat lapset olivat sitä mieltä kuitenkin, että jos minulla ei olisi lapsia olisin heittänyt mieheni pellolle , he sanoivat ettei kukaan sellaista sietäisi….
Kerrotko omista kokemuksistasia.
Hei nainen,
Ollessani teini-ikäinen perheessäni oli vastaavanlainen tilanne: isällä oli toinen nainen/naisia, äitini sinnitteli, oli loukattu ja kasvatti kahta lasta. Lopulta tilanne onneksi päätyi avioeroon, josta äitini selvisi henkisesti voittajana. Äitini sanoi aiemmin että lapsella tulee olla isä. Hän käytti tätä syynä viivyttelyyn avioeron kanssa. Avioeron astuttua voimaan äitini alkoi elämään oikeasti täysillä, koko sydämellä.
Olet varmasti hieno, vahva nainen ja äiti.
Ei ketään ihmistä saa pitää hätävarana niinkuin miehesi on ilmeisesti tehnyt. "Pidetään nyt tämä entinen jos uuden kanssa ei suju". Ero tulee luultavasti olemaan miehellesi kauhea syyllisyydentunteen takia. Jokaiselle vanhemmalle oman lapsen menettämisen pelko on suurin peloista. Jos oma lapsi ei halua viettää aikaansa vanhempansa kanssa, tilanne on hirveä.
Itse olen ystävystynyt isäni kanssa vasta muutamia vuosia sitten. Avioerosta on aikaa 15 vuotta. Halveksin ja inhosin isääni, toivoin hänen kuolemaansa. Käyn vieläkin läpi terapiassa lapsuuden tunnetiloja, jotka ikävä kyllä heijastuvat omiin suhteisiin ja käyttäytymiseeni. esim. alkoholismi.
Kasvettuani teini-iän jälkeen jotenkin ajattelevaksi aikuiseksi olen alkanut ymmärtämään ja arvostamaan äitini panosta ja voimaa yksinhuoltajana.
Toivon voimaa sinulle ja perheellesi.