No huh huh, jopas on meinikiä. En osaa muuta kommentoida, mutta pidä kiinni ja jalosta tuota terapiassa löytynyttä oivallusta l. että olet SINÄ ja sinullakin on oikeuksia. 🙂👍

Anteeksi nyt, mutta mie en kyllä ikänä kahtelis tuollaista menoa! Eroaisin. Todellakin. Vaikka se sitten rikkoisi perheen niin uskoisin, että lapset ois sillon tyytyväisempiä ja äitinä jaksaisin paremmin. Ja nyt jaksankin, kun en enää suhteessa mieheeni ole vaikka hän erota loppupeleistä halusikin (eikä meillä noin kamalaa todellakaan ollut, perusriitoja vain mutta välittämistä kunnolla jne). En voi käsittää en ollenkaan. Kovasti voimia ja pidä puolesi hyvä nainen!🙂🌻

Kuulostaa kyllä ihan kahelilta mieheltä.

tuli todella huomo olo kun luin viestiäsi. On kamalaa miten kamalissa ihmissuhteissa ihmiset ovat. Itse sain juuri riuhtaistua itseni irti todella ahdistavasta suhteesta, jossa oli rumia sanoja ja rumepia tekoja, alistusta ja vaikka mitä. Oletko ajatellut että tekeekö mies sinut sairaaksi omalla käyttäytymisellään? Mietit vain nyt itsesi ja lastesi parasta. Lähde rakentamaan sellainen tulevaisuus jossa voit hyvin! Pitäisi muistaa että meillä on vain yksi elämä elettävänä...

Kuulostaa tosi kurjalta!

Teet hurjan paljon töitä perheen eteen, ja kuulostaa että jäät todellakin yksin, kuten sanotkin.

Minulla oli hieman samantyyppinen tilanne kotona, mies eristäytyi ja komenteli lapsia, rangaistuksia jaeltiin pienemmistäkin teoista. Meillä lisäksi ystävämme alkoholi alkoi näytellä yhä vain suurempaa ja suurempaa roolia.

Lähdin reilu 2 kk sitten, ja elämä on nyt helpompaa. Saan apua ystäviltäni ja perheeltäni, lastenhoidossa ja kaikessa missä tarvitsen, lapset ovat rauhallisempia, jaksan itse olla lasten kanssa kärsivällisemmin ja aktiivisemmin. Olen jo nyt iloisempi ja jaksavampi, kun kaikki energiani ei mene perheen sisäisiin rauhanturvatehtäviiin. Tietenkin lähtö oli vaikea ja vei voimat, mutta apua on saatavilla. Sinullakin on jo terapia käynnissä, kuten itsellänikin oli, ja se auttoi, ja auttaa yhä.

Jaksamista! 🌻🙂🌻

Kyllä sinä tarvitset toisen aikuisen tukea, etkä tuollaista kiusaamista. Vähän jaksavana tuo teillä tapahtuva vielä entisestäänkin rasittaa sinua. Miehesi käyttäytyy todella lapsellisesti ja tarvitsisi ainakin tästä näkövinkkelistä katsottuna itsekin apua. Lapsellisesti käyttäytyvä on kuin lapsi ja näinollen tarvitsisi vanhemman kasvattamaan itseään, pitämään rajoja. Aikuiselle sellainen vanhemman puolelta taitaa olla myöhäistä ja ei ehkä mahdollistakaan enää, mutta meille on onneksi tarjolla niitä terapeutteja, jotka voivat meille peilata itseämme ja sitä kautta voimme itse ymmärtää, mikä on sen meissä olevan pahan olon aiheuttaja.

Toki tuollaisessa perhetilanteessa ollaan helposti huonossa kierteessä; kun toinen väsyy, toinenkaan ei jaksa jne. Silti aikuisen pitäisi ymmärtää, mitä tarkoittaa toisen tukeminen, kun ollaan parisuhteessa. Mutta niin sokea voi ihminen olla, kun on omissa lähtökohdissaan niin paljon siinä näköesteitä olemassa. Ei aina aikuisen ikäinen ole mieleltään aikuinen, niin se usein nähty.

Sinä olet ollut kiltti ja nyt, kun alat tuomaan tahtoasi esille, miehesi reagoi siihen tuolla tavalla. Niinhän se usein on, että toisen muuttuminen ei sovikaan toiselle. Tähän asti miehesi on ollut ehkä helppo haukkua sinua, jos et ole pistänyt vastaan. Nyt hän on uudessa tilanteessa ja ehkä entistäkin eksyneempi. Nyt hänelläkin olisi tilaisuus kasvaa, jos hän ottaisi asiasta vaarin. Peiliin katsominen on vain usein niin tuskallista, että kaikilla ei ole siihen uskallusta. Sinulla näyttää olevan ja onnittelut siitä! Se on hyvä tie, jolle olet lähtenyt. Kyllähän elämän varrella saa sen huomata, että vastuu se on sitten aikuisen kannettava asioistaan. Kasvamisesta seuraa omat tapahtumansa ja asiat voivat muuttua. Toisaalta on niin, että jos muutokselle on tarve, niin ihminen yleensä voi silloin huonosti. Kun uskaltaa lähteä muuttumaan, vointi paranee pikkuhiljaa, joskus suurinkin harppauksin.

Usko sinäkin vain itseesi ja siihen, mitä tunnet. Se on ihan oikein laittaa toiselle ihmiselle rajoja. Jokaisella on ihmisarvo, jokainen saa haluta elää hyvää elämää ja jokainen saa haluta hyvää kohtelua muilta.

Voimia sinulle 🙂🌻
Meillä mies ei huuda mutta jokseenkin samaa eletään ☹️

murtunut mieli2 kirjoitti 3.2.2012 8:36

Mitä tehdä kun kotona ahdistaa niin että joka päivä mietin mihin pääsisin "pakoon" ? ☹️

Ilmapiiri on useimmiten kotona kovin ikävä; mies räyhää ja huutaa lapsille ihan pikkuasioista (käyttää sellaisia sanoja kuten lahopää, "eikö sun päässäs liiku mitään?" yms), antaa tosi kohtuuttomia "rangaistuksia" ja toisaalta taas ei juuri mitään ole koskaan touhunnut lasten kanssa. ei esim. oma-aloitteisesti lähde ulos heidän kanssa tai muutakaan. Nykyään (tätä jatkunut parisen kk) istuu koneella pelaamassa jotakin kylänrakennuspeliä ja samalla saattaa katsella tv:tä, siinä meneekin sitten useita tunteja. usein menee koneelle heti herättyään pelaamaan ja on yöhön asti siinä,kun me muut ollaan jo nukkumassa. jotenkin tuntuu että "pakenee" sinne pelimaailmaan tätä kaikkea.. Tottakai se on ok, jos välillä pelaa..eihän siinä mitään pahaa ole! mutta kuinka paljon se viekään aikaa kaikelta muulta. mikä tärkeintä;lapsilta! ☹️

Mä olen ollut vuosia masentunut (&ahdistus/paniikkihäiriö),itsetunto tosi huono,oikeastaan nyt vasta psykoterapia alkoi muodostamaan mun minä-kuvaa, alan tajuta kuka olen ja mitä haluan, miten mua EI saa kohdella jne. En suostu olemaan enää se kynnysmatto jota olen ollut koko elämäni.olen alkanut pitämään puoliani,sanomaan asioista, myös kotona. Kun mieheni puhuu mulle rumasti ja käyttäytyy väärin mua kohtaan, sanon siitä hänelle, puolustan itseäni. Mutta siitä hän sitten ottaa itseensä, alkaa käyttäytyä kuin lapsi jota on syvästi loukattu. "En puhu sitten enää mitään" tms. Eli tuntuu että hänellä on kyllä oikeus puhua mulle miten vain, mutta kun minä sanon suoremmin ja topakammin asioista, hän loukkaantuu.

Kaikessa tuntuu että kyllä asiat olisivat hyvin, jos MINÄ vaan olisin toisenlainen. Saan kuulla lähes päivittäin kuinka olen taas lyönyt autonoven väärin kiinni, heittänyt miehen mielestä vielä syötävää ruokaa roskiin jne jne,lista on loputon.Hän ei pysty ottamaan "krittiikkiä" vastaan vaan heti tulee ns puolustusreaktio tyyliin "varaa sulla sanoa!" tms.
Voimavarat ovat usein mulla todella vähissä masennuksen vuoksi. Käyn 2krt vkossa psykoterapiassa ja 2krt vkossa kuntouttavassa työtoiminnassa. meillä on 3 lasta joista nuorin päiväkodissa,joten työtä riittää. Hoidan lasten perustarpeet, muuhun minulla ei riitä voimat. välillä menen niin huonoon kuntoon, etten oikein välttämättömiäkään pysty hoitamaan. on musertavaa kuinka en saa kotona omalta mieheltäni minkäänlaista tukea ja ymmärrystä, joskus suoraan sanottuna tunnen olevani pelkkä hyödyke ja rasite miehelleni😭

Olen yksin hakenut perheellemme apua; olemme saaneet tukiperheen, nuorimmaisen nopeasti päiväkotiin, lapsellemme terapiaa.Automaattiinen olettamus on aina että minä soitan,vien ja tuon, menen käynneille,, hoidan kaiken yksin. tunnen olevani niin taakoitettu ja epätoivoinen.. kuin suossa josta ei ole ulospääsyä etten kohta enää jaksa😭 elämäni on nykyään vain sitä että jotenkin selviän yhdestä päivästä, on liikaa asioita jotka kuluttaa,liikaa negatiivisia asioita/huolenaiheita lähipiirissä, eikä yhtään sellaisia voimaannuttavia asioista josta saisin elämäniloa ja voimia.

Mies herättää mut aamuisin samalla kun herää töihin. ja herätys tapahtuu näin, täysvalaistus huoneeseen, vetäsee peiton mun päältä ja tokasee "ylös sieltä!". Hän siis suostuu (monien perustelujen jälkeen) viemään nuorimmaisen päiväkotiin samalla kun menee itse töihin (autolla), mutta ei suostu pukemaan lasta aamulla. eli minä joudun heräämään sen vuoksi. jos en kykene aina heti sängystä nousemaan, alkaa "uhkailu" ettei sitten vie lasta. monasti on vaan niin että olen saattanut valvoa puolet yöstä ja olla senkin vuoksi todella väsynyt. mies ei vaan käsitä sitten,vaikkakin on asiasta tietoinen. Kun olen joinakin päivinä päiväunilla, saattaa soittaa monia kertoja mun kännykkään toisesta huoneesta, vaan kiusatakseen.

Mahdotonta yhteen viestiin kertoa kaikki "epäkohdat" joita perheessämme on,tulisi liian pitkä viesti. mutta täsä nyt jotakin,toivoisin että joku lukisi ja kommentoisi,antaisi neuvoja jne🙂🌻

Minkälainen oli teidän lähtötilanne, teidän suhteen lähtötilanne?
Kaikki tuo, jota joudut yksin tekemään,
miehenkin puolesta,
ja hänen häiriintynyt kiusantekotaipumus sinua kohtaan,
kertoo jotain siitä, miten miehesi on jäänyt jonnekin?
Missä vaiheessa hän alkoi muuttua,
jos oli aluksi toisenlainen,
oliko teidän alkuasetelma se, että jo siinä vaiheessa alistuit alakynteen?
Vai onko aika ja sen mukana perheeseen syntyneet lapset hioneet sinusta
elinvoiman, jonnekin sohvanrakoon jonka miehesi valloittanut?
Muutoksen paikassa varmaankin olette perheenä.
Mutta motivoituminen muutokseen,
siinäpä se, jos ei ole molemminpuolista - niin?
työsi on tuplankertoinen.

Voimia sisko!

Voimia ja jaksamista sinulle vaikeassa tilanteessa!! 🙂🌻

Meillä on aikalailla sama tilanne, tosin mies ei kiusaa minua ja itse en ole vielä masentunut mutta ahdistaa kyllä todella paljon ja ilmapiiri kotona on kireä ja olen hyvin yksinäinen vaikka suhteessa elänkin. Mies istuu koneella kaiket vapaa-ajat ja muutoin käy töissä.
Lapsille kans kiroaa ja välissä huutaa...

Itse olen miettinyt eroa vakavasti ja se tulee olemaan väistämätöntä jos tilanne tästä ei parane, mitä en usko. Yksin ei jaksa kaikkea ja yksin ei jaksa yrittää korjata suhdetta...

Neuvoja en oikein osaa antaa kun tarvisin niitä itsekkin ☹️