Kipu ei hellitä

Kipu ei hellitä

Käyttäjä Etsijä aloittanut aikaan 11.09.2011 klo 23:17 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 11.09.2011 klo 23:17

Puoli vuotta erosta…Näin tänään rakastamani ja vihaamani miehen tiukasti naisystävänsä vierellä. Ympärillä korkealentoista keskustelua rakkaudesta, elämän tarkoituksesta yms. Puristin pehvani penkkiin ja yritin pysyä kasassa. Luennon jälkeen juoksin nopeasti tieheni. Vasta pysäkillä iski paniikki ja hyperventilaatio. Kukaan ei huomannut, kukaan ei auttanut. No, eipä tietenkään. Eihän tämä elämä ole elokuva, jossa tapahtuu aina mielenkiintoisia käänteitä, jotta katsoja pysyisi hereillä. JOS tämä olisikin elokuva, keksisin kyllä jonkun jännittävän käänteen siihen, MUTTA…

En kykene jakamaan tätä taakkaa kenenkään kanssa. Olen väsynyt kaikkeen. Työ tuntuu typerältä, elämä tarkoituksettomalta. Minua on niin paljon lyöty Jumalalla päähän, etten enää jaksa siitäkään innostua, vaikka periaatteeessa olenkin filosofi. Mitä se hyödyttää? Uskonto ja filosofia tuntuvat merkityksettömiltä, kun sielu on täynnä vihaa.

Kuunnellessani luennoitsijan kauniita ja viisaita sanoja näin itseni roikkumassa hirttosilmukassa luentosalin katosta…Mahtavaa! Kukaan ei voi auttaa minua. Autan itse itseäni. Teen työtä pakonomaisesti. Kun tulin kotiin, siivosin, paistoin, leivoin, pesin pyykkiä, ompelin, hypin pitkin seiniä jotta en olisi kiivennyt ylös seinää pitkin.

Ystävä lupasi tulla käymään illalla, mutta ei tullutkaan. Eikä soittanut. Ei niin väliäkään. Minun on selvittävä tästä yksin. Olen tosin paskaterapiassa, mikä on suunnilleen sama kuin huorissa kävisin. Maksettua rakkautta à 73 euroa kerta.

Eipä silti, en ansaitsekaan parempaa. Olen musta enkeli, jolla on puukko piilossa siiven alla. Nyt tiedän senkin, miksi henki pullossa uhkaa tappaa miehen, joka meni avaamaan korkin. Kun tarpeeksi kauan odottaa pullossa, niin sekoaa.

Ilma oli ihana. Ihmiset nauttivat kauniista ja kuulaasta syyspäivästä. Tällainen musta enkeli kulkee heidän keskellään ja levittää pimeyttä ympärilleen. Menin kotiiin. Pidän kiinni sovitusta, järjestän oman pienen maailmani parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kukaan ei rakasta minua. Olen itse syypää tähän tilanteeseen. En halua kuulla mitään lässytystä, että rakasta itse ensin. En kykene.

Mutta hei, huomenna tapaan erään miespuolisen kollegan työasian merkeissä. Haluaisinpa nähdä hänen ilmeensä, jos piruuttani pamauttaisin, että unohdetaan koko juttu. Sinä miellytät minua, joten eikö rakasteltaisi…Unohdetaan koko työjuttu, se hoituu kyllä myöhemminkin. Huh huh, juoksisipa tuokin pakoon ja kertoisi kaikille, millaisen hullun himokkaan eukon hän kohtasi ja tee itse projektisi loppuun.

Siispä mitään tuollaista ei tapahdu.

Huonolla onnella voin elää vielä kolmekymmentä vuotta…No, eihän se ole paljon. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun kuolen? En kai näine ajatuksineni voi päätyä kuin helvettiin. Joten ihan sama, ihan sama mitä tapahtuu! 😭😯🗯️

Käyttäjä Pilviperho kirjoittanut 22.11.2011 klo 12:02

Etsijä

Minun kipuni alkoi vasta viikonloppuna mieheni yllättäen kerrottua, että hänellä on tunteita myös toista henkilöä kohtaan. Ainakin tuntui, että sydämeni särkyi kirjaimellisesti, ja nämä viime päivät ovat olleet uskomattoman rankkoja. Tänään kirjauduin tänne palveluun, koska tunsin tukehtuvani ja sydämeni pysähtyvän, enkä vielä ole valmis puhumaan ääneen näistä asioista. Kerrontasi omista kokemuksistasi ovat kuitenkin olleet minulle tänään parantavia: tunnistan kaikki käymäsi tunneskaalat ja kaiken tämän surun keskellä en voinut kuin nauraa. Jotenkin niin uskomattomalta ja sarkastiselta tämä tilanne kaiken kskellä tuntuu. Mutta toisaalta sinä, ja muutkin vastaajat, loitte minuun valoa: ehkä on mahdollista että tästä pääsee eteenpäin ja kipu ja tuska hieman hellittää. Ehkä onnikin voi vielä joskus osua kohdalle. Ainakin maailmassa tuntuu tämän ketjun perusteella olevan paljon ihania ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Meidän täytyy vain uskoa, että he joku päivä osuvat kohdallemme 🙂 Joten sanojenne turvin ehkä jaksan jälleen kulkea päivän päivän loppuun ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan.

Käyttäjä Sparky kirjoittanut 25.11.2011 klo 00:16

Etsijä kirjoitti 16.11.2011 21:41

Hmm... taidanpa olla Sinulle hivenen liian vanha, ellet sitten satu tykkäämään puumanaisista. Mutta vakavasti puhuen: useat meistä elävät illuusiossa, että persoonallisuutemme on aina se yksi ja sama, vakaa kuin kallio. Tämä on tietenkin yhtä puppua. Persoonallisuutemme muuttuu koko ajan ja siihen vaikuttavat niin ikä, sukupuoli, hormonitoiminta, elämänkokemukset kuin sairaudetkin.

Depressio ikävä kyllä muuttaa persoonallisuutta. Tämän olen itsekin kokenut. Ennen niin innostunut ja moneen motivoitunut ihminen ei vain enää jaksa kiinnostua kuin joistakin harvoista asioista tai ehkä ei enää juuri mistään. Juuri tämän takia tehdään psykologisia testejä, joiden yksi komponentti on seksuaalinen halu (jonka yksi ulottuvuus on tietysti myös kyky). Kuinka ihmeessä ihminen, joka ei tunne oloaan oikein mukavaksi tässä elämässä, voisi olla kiinnostunut muista tai tuntea seksuaalista halua?

Valitettavasti tämä ymmärretään usein väärin. Aika räikeä esimerkki on mielestäni Anna-Leena Härkösen kirjoittama kirja Ei kiitos. Siinähän kerrotaan naisesta, jonka mies viihtyy netistä ja kieltäytyy jatkuvasti kohteliaasti seksistä, vaikka nainen mitä yrittäisi. Niinpä tämä alkaa etsiä avioliiton ulkopuolisia kokemuksia.

Pointtihan on mielestäni siinä, että kyseinen mies on masentunut. Hän löytää sitten verkosta vertaistukea. Oman vaimon jatkuvat lähestymisyritykset maistuvat puulta. Traagista on, että nainen ei ymmärrä eikä mielestäni edes yritä ymmärtää. Siksi kirjan äitelä loppu onkin niin äärettömän epäuskottava.

Jos toinen osapuoli ei ymmärrä, suhde melko varmasti päättyy eroon, etenkin jos ei olla virallisesti naimisissa. Olen vähän vanhanaikainen tässä (vaikka seksuaalisesti olenkin vapaamielinen), sillä mielestäni petikumppaniaan kohtaan tulee olla ymmärtäväinen ja uskaltaa kohdata toinen myös tunnetasolla. Jos jompikumpi on masentunut, täytyy yrittää auttaa ja tarvittaessa hakea ammattiapua. Niinhän Sinä teitkin. Kurjaa, ettei kumppanisi ymmärtänyt, mutta elämän ikävä tosiasia on, että vakavassa kriisissä ystävät usein jättävät. Eli akanat karsiutuvat ja jäljelle jäävät vain ne todelliset helmijyvät: uskolliset ystävät kaikissa elämän myrskyissä.

Juuri tätähän se avioliittolupaus mielestäni tarkoittaa: lupaan rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä. Paljon luvattu; helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Myötäkäymisissä rakastamiseen ei tarvita suurta taitoa. Vastoinkäymisessä tukeminen on paljon vaativampaa. Silloin ei enää puhuta siitä, mikä tuottaa nautintoa, vaan jostakin paljon suuremmasta ja syvemmästä.

Siis: etsi sellaista ystävää, joka ei hylkää Sinua vaikealla hetkellä. Vain hän on oikea ystäväsi. Muut ovat pelkkiä tuttuja eikä heitä kannata jäädä kaipaamaan.

Vysotsky sanoi sen vain kauniimmin Ystävän laulussa...
http://www.youtube.com/watch?v=sREk3WmG7Ao

Moi Etsijä

Sori kun kesti vastata näin kauan olen ollut todella pohjalla viimeset viikot ettei oikein tiedä miten päin olisi. Nyt tullut myös tämmöinen inhottava tapa että jotenkin jäystän leukaperiäni kokoajan huomaamattani niin että leukoihini sattuu kokoajan myös nukkuessani teen tätä. Luulempa että stressi tasoni alkaa vain olla niin korkea että se johtuisi siitä.

Noista ystävistä. Kun tuo ex oli kuitenki se paraskaveri myös sen 8+ vuotta tuntuu se niin hirveeltä että sillä tärkeimmällä hetkellä kun toista tarvitsisi sitä menettää parhaan ystävän ja kumppanin.

Noitten ystävien löytäminen näin aikuisiällä tuntuu olevan vaikeata, siis tosi ystäviä. Nais puolisia ystäviäkin kaipaisin siis ihan kavereina kun aikoinaan jouduin luopumaan kaikista noistakin nais puolisista ystävistä kun exä ei tykänny heistä 😠

Tuo että motivaatio kokea uusia asioita on kyllä todellakin totta. Ennen innostuin monesta asiasta ja nykyään sitä tuntuu ettei innostu mistää tai jos hetkeksi vaikka innostuu sitä alkaa ajattelemaan että turhaan kuitenki innostun että tämä asia ei toimi tai epäonnistuu joka tapauksessa. Olen pahasti pessimisti siis josta haluaisin eroon niin pahasti.

Tsemppiä kaikille!

Sparky

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 25.11.2011 klo 22:03

Hei Sparky,

Sinulla taitaa olla depis päällä... pimeä vuodenaika saattaa lisätä oireita. Ystäviä ei todellakaan kasva joka puun oksalla, mutta ainoa tapa löytää uusia on yrittää mennä mukaan erilaiseen toimintaan, missä ihmisiin tutustuu. Masentuneena se on vaikeaa, tiedän kokemuksesta. Oletko kokeillut lääkitystä ja/tai terapiaa? Minulla toimii.

Tuosta leukojen naksuttelusta: se on varsin yleinen ongelma, jota stressi pahentaa. Hammaslääkäri voi teettää ns. yläleuan purentakiskon, joka tehdään mittojen mukaan ja käytetään yöllä. Siihen tottuu nopeasti ja jos sitä jaksaa/viitsii käyttää, niin hampaiden narskuttelu on mahdotonta, jolloin hampaat kuluvatkin vähemmän. Minullakin on moinen ollut käytössä ja tiedän monta, jotka sitä ovat käyttäneet. Se auttaa, todella.

Sitten omia kuulumisiani. Päivät ovat menneet kuin lennossa, töitä on paljon, mutta ne ovat hauskoja ja kiinnostavia töitä. Olen hyvässä kunnossa, mutta toki mielialani laski, kun sain exältä inhottavan sähköpostin.
Myönnän oitis, että minähän sen ilkeilyn aloitin. Terapeuttini suositteli minulle kirjaa Naimissa narsistin kanssa, ja löysin siitä monta kohtaa, jotka tuntuivat hyvin kuvaavan onnetonta suhdettani. Ilmoitin miehelle, että kannattaisi lukea. Kirjoitin erittäin purevaan ja loukkaavaan sävyyn, olen siitä tietoinen. Ja kylläpä hän siihen myös vastasi, vihapäissään ja heti. (Muutamiin muihin iloisiin tervehdyksiin hän ei ole suvainnut vastata).

Sain kuulla olevani saatanallinen ja demoninen maanis-depressiivinen ihminen. Minua kehotettiin katsomaan peiliin, jotta näkisin, millainen pahuus siitä heijastuu. Hienoa. Seuraavana päivänä pyysimme molemmat anteeksi. Hän ilmoitti rukoilevansa puolestani. Aikookohan hän pyytää Jeesusta ajamaan pois riivaajat sisältäni vai mitä?
Olipa aika virkistävää kuulla olevansa saatanallinen. No, kiihkeä rakkaus muuttuu torjuttuna joko masennukseksi tai vihaksi, ja tästä aiheesta kirjoitin hänelle sitten oman vastausesseeni.

Niin, kirjoittaa me molemmat osaamme. Olemme verbaaliakrobaatteja, mutta tämä taitomme ei tee meistä sen kypsempiä tai onnellisempia ihmisiä...Minähän olen se paha viettelijä, joka yritti turmella viattoman sielun (olemme molemmat noin viisikymppisiä). Minun olisi kuulemma pitänyt olla neitsyt ja ties mitä kaikkea. Viisikymppinen neitsyt Suomessa! Kuinkahan monta sellaista täältä löytyy, olisi kiva tietää.

Nyt kun isä Mitron ehdotukset ja rivot puheet ovat päässeet iltapäivälehtien otsikkoihin, ei voi muuta kun todeta, että selibaatti sopii harvalle. Kielletty hedelmä houkuttelee tunnetusti eniten, vaikkei se edes niin hyvältä maistuisikaan. Kristinuskon historia opettaa, että monet kirkkoisät Augustinuksesta alkaen demonisoivat (sic!) ihmisen luontaisen vietin, mikä synnyttää voimakasta ahdistusta, jota sitten uskonnolla pyritään lievittämään. Ei ihme, että ateismi leviää kuin kulovalkea!

Olen pettynyt niin monesti, että nyt olen kyllä varovainen. Seksi seksinä, ystävät ystävinä. Rakastuminen seksuaalisesti solmussa olevaan ihmiseen on itsensä keihästämistä orjantappura-aitaan, ja kun siitä riehtoo irti itseään, ei verenvuodatusta voi välttää.

Onneksi maailmassa on sentään vähän vähemmänkin kieroutuneita miehiä! Sopii toivoa, että joku vielä osuu minunkin kohdalleni. Sitä odotellessa, kotivalaistua marraskuuta kaikille!

Käyttäjä Desper kirjoittanut 28.11.2011 klo 07:07

Etsijä kirjoitti 25.11.2011 22:3
Rakastuminen seksuaalisesti solmussa olevaan ihmiseen on itsensä keihästämistä orjantappura-aitaan, ja kun siitä riehtoo irti itseään, ei verenvuodatusta voi välttää.
Onneksi maailmassa on sentään vähän vähemmänkin kieroutuneita miehiä! Sopii toivoa, että joku vielä osuu minunkin kohdalleni. Sitä odotellessa, kotivalaistua marraskuuta kaikille!

Hei! Kirjoitit jokin aika sitten:

"Vakavasti puhuen hän sanoi pelkäävänsä minua ja voimaani... ettei hän todellisuudessa olisi impotentti (no kyllä ainakin sen kerran oli kun yritettiin)."

Minusta kuulostaa hieman kurjalta toisen ihmisen leimaaminen julkisuudessa seksuaalisesti solmussa olevaksi, kieroutuneeksi ja impotentiksi yhden yrityskerran perusteella ja vaikka useammankin. Ehkä kirjoituksistasi voi päätellä jopa miehen henkilöllisyyden. "Seisoisiko" sinulla sinun kanssa sataprosenttisen varmasti, jos olisit mies? Etkö itse ole millään tavalla seksuaalisesti solmussa? Miksi solvaat yhtä ihmistä täällä jatkuvasti?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 28.11.2011 klo 08:44

Tulee mieleen, että leimaamalla miestä julkisesti impotentiksi haluaisit itse asiassa kastroida hänet. Kukahan on [lapsuuden] mies, jonka rakkaudettomuuteen ja ehkä seksuaaliseen kieroutuneisuuteen olet niin pettynyt, että haluaisit sekä intohimoisesti rakastaa että kastroida?

Käyttäjä Mimmie (Työntekijä) (Sastamalan seudun mielenterveysseura ry) kirjoittanut 30.11.2011 klo 09:35

Tiedoksi asiasta kiinnostuneille; Tukinetissä alkaa Tammikuussa 2012 reaaliaikainen liveryhmä eron kokeneille aikuisille. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu, suljettu vertaistukiryhmä, joka kokoontuu kahdeksana peräkkäisenä maanantaina 16.1.2012 alkaen. Hakuaika ryhmään alkaa torstaina 1.12.2011.

"Harva juttu tässä maailmassa on vahvempi
kuin myönteinen tönäisy
- vaikka hymy.
Hiukan myönteisyyttä ja toivoa,
"Kyllä sinä selviät!"
Kun on oikein hankalaa.

- Richard De Vos-

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 30.11.2011 klo 21:31

Kuulehan nyt Desper, nyt täytyy sanoa, että nyt minulle riittää. Minulla on tällä hetkellä todella suuria ongelmia töissä ja mielenterveyteni, kenties myös fyysinen terveyteni on vaakalaudalla aivan muista syistä. Ei yhtään helpota, että sinä siellä ivallisesti vääntelet minun sanomisiani. Ei tässä ole kyse vain impotenssista, vaan monesta muustakin asiasta, jotka kaikki liittyvät toisiinsa enkä ole ketään nimeltä maininnut enkä edes omaa kotikaupunkiani nimennyt.

Olen saanut kärsiä todella paljon, olen itkenyt ja surrut ja horjunut kuilun reunalla. Tavoitteenani ei ole todellakaan ollut mustamaalata ketään vaan purkaa omia tunteitani ja käsittääkseni juuri tätä tarkoitusta varten on tämä foorumi luotu. Kiitti tosi paljon tuestasi ja taidanpa lopettaa tämän ketjun nyt tähän.

Toivottavasti olet itse onnellinen omassa liemessäsi, mikä se ikinä onkin! Minun kirjoitteluni loppuu nyt tähän. 🤕

Käyttäjä Desper kirjoittanut 04.12.2011 klo 09:28

Etsijä hyvä, käsitit väärin, en ollut ivallinen, vaan tosissani. En myöskään väännellyt sanojasi. Liian suora olin. Pärjäillään, minäkin tahollani yritän kaikin voimin uskaltaa katsoa totuutta silmiin.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 04.12.2011 klo 10:45

Etsijä kirjoitti 30.11.2011 21:31

Kuulehan nyt Desper, nyt täytyy sanoa, että nyt minulle riittää. Minulla on tällä hetkellä todella suuria ongelmia töissä ja mielenterveyteni, kenties myös fyysinen terveyteni on vaakalaudalla aivan muista syistä. Ei yhtään helpota, että sinä siellä ivallisesti vääntelet minun sanomisiani. Ei tässä ole kyse vain impotenssista, vaan monesta muustakin asiasta, jotka kaikki liittyvät toisiinsa enkä ole ketään nimeltä maininnut enkä edes omaa kotikaupunkiani nimennyt.

Olen saanut kärsiä todella paljon, olen itkenyt ja surrut ja horjunut kuilun reunalla. Tavoitteenani ei ole todellakaan ollut mustamaalata ketään vaan purkaa omia tunteitani ja käsittääkseni juuri tätä tarkoitusta varten on tämä foorumi luotu. Kiitti tosi paljon tuestasi ja taidanpa lopettaa tämän ketjun nyt tähän.

Toivottavasti olet itse onnellinen omassa liemessäsi, mikä se ikinä onkin! Minun kirjoitteluni loppuu nyt tähän. 🤕

Pahoittelen vielä aiheuttamaani mielipahaa. Olen kyllä halunnut tukea Sinua kirjoituksillani ja haluaisin nytkin tukea Sinua sanomalla samaa kuin aiemmin:

"... Olen näkevinäni, että tunnet suurta vihaa ja siitä suurta syyllisyyttä ja käännät siksi vihan itseäsi vastaan. Olen itse ollut paljolti samanlaisessa tilanteessa ja tiedän, miltä se tuntuu. Vihaamme niin paljon siksi, että meitä on lapsena kohdeltu kaltoin, eikö totta? Siirrämme sitä paljon nykytilanteisiin - vaikka nytkin voimme olla tilanteessa, jossa viha on aiheellista. Lapsuuden vihamme on oikeutettua eikä nykyvihammekaan tapa ketään. Sitä voi katsoa suoraan silmiin ja sitä voi uskaltaa tuntea täysillä ..."

"... Se on se hylätyksi tulemisen tunne, jota on katkerasti joutunut kokemaan, kokemusta on. Se värittää kaikkea ja sen setvimiseen kannattaa keskittyä. Älä hyvä tyttö vihaa itseäsi noin hirveästi, olemme olosuhteitten uhreja, emme pahoja noitia. Aseet ja köydet pois mielestä ja hellimään sitä sisimmässäsi olevaa kaltoinkohdeltua pientä tyttöä!"

En osaa sanoa asiaa selvemmin, tarkoitus oli auttaa ja tukea. Kaikkea hyvää Sinulle! Jatka vain, lupaan, että en enää kommentoi!

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 05.12.2011 klo 13:32

All right, Desper, kimmastuin vähän liikaa. Aikomuksenani ei ollut enää jatkaa tämän asian vatvomista, vaan kirjoittaa ihan muusta asiasta, joka nyt on mielessäni päällimmäisenä. Täytyy sanoa, että luin vastauksesi huonoimpana mahdollisena päivänä eli olin juuri saanut kuulla järkyttävän uutisen ja olin hyvin hermostunut ja väsynyt. Minunkaan tarkoituksenani ei ollut loukata sinua, vaikka suutuinkin. Sitä paitsi taidan ymmärtää, mitä ajat takaa.

Näinhän se on, että hylätyksi tulemisen tunne laukaisee kaikki varhaisemmat ahdistuskokemukset ja ihminen on totaalisen suojattomassa tilassa. Ihoton, niin kuin Ann Heberlein hienossa kirjassaan sanoi (En tahdo kuolla, en vain jaksa elää). Minullakin on kipeitä lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksia. Hirviömäinen isä, pitkä kokemus koulukiusattuna ja niin edelleen. Lisätään soppaan vielä nuorena koetut lyhyet ja epätoivoiset seurustelusuhteet, jotka rakentuivat aivan seksin ympärille ja joissa minun poikkeuksetta kävi huonosti eli tulin hylätyksi.

Nämä kaikki yhdistettynä suureen suruun äidin menetyksestä rakensivat sen miinakentän, jossa kävelin suoraan ansaan ja poltin itseni pahoin. 😯🗯️

Työ on ollut suurimpia lohduttajiani ja kivat työkaverit myös. Nyt työpaikkani on kriisiytynyt ja tilanne on monin tavoin epävarma. Epätietoisuus tulevasta painaa monin tavoin ja hankaloittaa työtäni. Lisätään tähän tämä meitä kaikkia kalvava euron kriisi laman uhkineen... kaikki talousviisaat ennustavat vain huonoja ja vielä huonompia aikoja. Kyllähän sellainenkin ahdistaa, vaikka oma taloudellinen tilanteeni onkin monia muita parempi. Mutta asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti.

Ei siis kanneta kaunaa, hyvä Desper, ei puolin eikä toisin. Perun pyhät sanani ja pysyn Tukinetissä, mistä on ollut minulle paljon hyötyä ja iloa. Yritetään kaikki kestää, yhdessä ja erikseen! 🙂

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 11.12.2011 klo 17:39

Sunnuntait ovat vaikeimpia. Silloin nimittäin joudun/pääsen katselemaan ex-miesystävääni uuden/vanhan naisystävänsä käsikoukussa.

Olen kehittynyt aika taitavaksi. Pystyn keskustelemaan sivistyneesti, rauhallisesti ja filosofisesti muiden kanssa samalla kun takaraivoni piilosilmillä pistelen onnelliseen pariin nuppineuloja. Pystyn hämäämään kaikkia - paitsi itseäni.

Onneksi neulani ovat käytössä tylsyneet ja viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta olen alkanut sopeutua kurjaan kohtalooni. En enää pelkää vahingoittavani meitä kaikkia kolmea. Emme me tietenkään julkisesti mitään juttele, kumpikin linnoittautuu omaan pöytäänsä ja juttelee omien tuttujensa kanssa. Kukaan ei kysele mitään, koska kukaan ei tiedä mitään. Murhasuunnitelmani eivät ole yleisessä tiedossa, kiitos Luojan.

Sitä paitsi en enää suunnittele murhia. Alan toipua. Ajattelen työtäni ja kaikkia kivoja asioita, jotka ovat elämässäni jäljellä. Miehet eivät kuulu niihin. Miehet ovat käveleviä pettymyksiä, joita tulee kiertää kaukaa.

En malttanut olla sekaantumatta ikuisidealistien keskusteluun, joka käsitteli aihetta, miksi raha ei tuo onnea. Sanoin, että eihän se tuokaan, mutta ainakin on sitten varaa kustantaa itselleen lääkkeet, terapia ja 42 tuuman taulutelevisio, josta voi katsella romanttisia komedioita ja jännityssarjoja hehkuvissa väreissä. Ja kuvitella hetken olevansa aivan muu ja aivan muualla. Unohtaa särkynyt sydän ja antaa vain mennä.

Francoise Sagan oli aivan oikeassa sanoessaan, että raha ei tuo onnea, mutta itken mieluummin mersussa kuin bussissa. Rahoilla vaan on ikävä taipumus huveta. Loppujen lopuksi kaikki on katoavaista, niiin rakkauden huuma hormonimyrskyineen, niin repivä ahdistus kuin taulutelevisiotkin. Muutaman kymmenen vuoden päästä ruumiini on kasa tuhkaa, vaikka tänään vielä jaksaisin käydä aerobicissa.

Tämä ei ole pessimismiä. Onni on yhtä katoavaista kuin epäonnikin, koska olemme kaikki kuolevaisia. Olennainen kysymys onkin, jatkuuko elämämme kuoleman jälkeen ja jos, niin missä muodossa.

Entä jos ei jatkukaan? Silloinhan tärkeintä on tietysti pitää hauskaa, tässä ja nyt. Mutta esimerkiksi minulle hauskuus ei tarkoita kännäämistä vaan kohtuullisia nautintoja ja toisten tekemistä onnelliseksi. Se ei ole aina helppoa, mutta sitä voi yrittää. Mustasukkainen viha ei tietenkään kuulu tähän kuvioon... jotta siitä pääsisi eroon, olisi kai luovuttava himosta. Viha on nurin käännettyä himoa kenties? Kun ihminen vanhenee, vietti tunnetusti heikkenee ja tilalle tulevat kaikenlaiset vanhuuden vaivat ja niiden mukaansatuoma rajoittuneisuus.

Kysymys kuuluu: tämäkö on tavoiteltava tila? Voisiko jossain kulkea se kolmas tie?