Mietteitä sinusta ja minusta..
Ihan aluksi haluan kiittää sinua siitä että olet ollut se rohkeampi meistä joka pisti suhteemme mietintä tauolle. Vaikka aluksi tuntui, että tämä on kaiken loppu välillämme, niin on tämä pakottanut miettimään omaa itseäänkin. Ilman tätä olisi tilanne varmasti välillämme johtanut todellisiin riitoihin emmekä olisi nähneet puita metsältä.
Arvostan sinua vaimona ja äitinä enemmän kuin koskaan. Kun tapasimme, niin olimme kovin erilaisissa elämän tilanteissa. Sinulla oli ollut ymmärtääkseni huono suhde ja itse olin ollut yksin eläjä joitain vuosia. Rakastuit varmaan minussa siihen rauhalliseen, lämpimään ja itsevarmaan ihmiseen joka silloin tunsin olevani. Minä rakastuin sinussa siihen iloiseen, huumorintajuiseen, rehelliseen ja lämpimään ihmiseen joka tiesi mitä haluaa elämältään.
Me olimme kaiken kaikkiaan hyvin onnellisia keskenämme, teimme paljon asioita yhdessä unohtamatta omaa aikaamme omien harrastusten parissa.
Menimme kihloihin yhteisestä päätöksestä, ei niinkään toisen ideana. Ryhdyimme miettimään tulevaa perhettämme ja kotia jossa asua. Olihan 50 neliötä aivan liian vähän perheelle. Katselimme muitakin asumis mahdollisuuksia mutta päädyimme laajentamaan jo olemassa olevaa ”mökkiämme”.
Tuolloin puhuimme mahdollisesta naimisiin menostakin. Se ajatus muuttui todeksi ja naimisiin meno oli jälleen yhteinen päätös. Tuolloinkin korostui suhteessamme oleva ystävyys, vaikka rakastimme toisiamme niin koimme olevamme parhaita kavereita. Olimme myös puhuneet lapsen hankkimisesta, tulimme raskaaksi ja jännitimme miten kaikki sujuu.
Tuolloin minulla meni huonosti työpaikallani, minun ei ollut hyvä olla siellä töissä. Tiedät syyt siihen, minä masennuin ja jäin sairaslomalle. Minä tiesin, etten kykene palaamaan sinne töihin, makasin kotona lähes tekemättä mitään.
En oikein vieläkään tiedä mitä sinä ajattelit tuolloin minusta ja tilanteesta. Sinä odotit esikoistamme, minua pelotti tuolloin että sinä saatat jopa jättää minut masennukseni vuoksi. Löysin silloin uuden työpaikan, se oli minulle itselleni pelastus masennuksesta. Nyt kun olen miettinyt, niin se taisi olla se hetki jolloin minä en enää ollutkaan se tuttu ja turvallinen ihminen johon sinä pystyit luottamaan kaikessa. Tein töitä kuin mielipuoli, kävin kotona vain syömässä ja nukkumassa. Esikoisemme syntymä oli vaikea mutta onnellinen, en tiedä saitko minulta tukea niin paljon kuin tarvitsit. Pystyinkö, osasinko tukea sinua?
Tyttömme kasvoi kotona sinun kanssa ja minä painoin töitä kuin hullu. Minusta tuntui, etten uskalla pyytää vapaata töistä etten saa kenkää, mistä sitten saisin töitä? Samalla tunsin sen häpeän kun en ollut kotona riittävästi, en yhteisillä matkoilla, en nähnyt kun tyttömme kasvaa ja kehittyy. En ollut luonanne kun minua tarvitsitte. En ollut itsekään onnellinen tuolloin, en tiennyt mitä tehdä. Mietin jopa irtisanoutumista että voisin olla tukenanne. Silloin laitoit eräs yö minulle viestin joka avasi silmäni, tiesin että jos tilanne ei muutu niin sinä lähdet. Etsin töitä mutta niitä ei ollut sellaiselta alalta jota osaisin tehdä. Tuntui pahalta, tiesin että työpaikka on vaihdettava tai perheemme särkyy ja syy olisi täysin minun.

Onneksi sain nykyisen työpaikkani, päivätyö jossa toki joskus joutuu tekemään ylitöitä. Ajattelin tuolloin että kyllä tämä tästä.
Minusta meillä oli tuolloin asiat hyvin. Oli aikaa olla yhdessä ja erikseen, nauttia tyttömme kasvamisesta. Aloimme miettiä että yrittäisimmekö tyttärellemme pikku sisarta.
Raskaus aika meni hyvin jos ei oteta huomioon selkäkipujasi. Toinen synnytys oli lähes kuin oppikirjasta mikä teki sinut onnelliseksi. Tunsimme itsemme onnelliseksi.
Nyt sinä jouduit olemaan kahden lapsen kanssa kotona mikä ei aina ollut niin auvoisaa. Sanoitkin joskus että seuraavan lapsen (jos sitä tulee)saan minä olla vanhempain vapaalla, ettet välttämättä jaksaisi sitä enää. Olit usein väsynyt ja kipeä, ja yritin tehdä kaikki koti työt. Siivosin ja tein ruoat, usein tein ruokaa valmiiksi ettei teidän tarvinnut kuin lämmittää se seuraavana päivänä. Vuorottelimme viikonloppuisin nukkumista että kumpikin saa nukkua välillä vähän pitempään. Vuorottelimme myös yö valvomiset ja vauvan syötöt että toinen saisi nukkua välillä yönsä paremmin. Kävin välillä esikoisemme kanssa retkellä ja mökillä yötä että saisit levähtää. Jätin omat vähäiset harrastukseni kokonaan tauolle että voisin tukea sinua. Toivoit että saat käydä jumpassa ja lenkillä silloin tällöin ja totta kai minä sen sinulle mahdollistin että saat tehdä muutakin kuin olla kotona. Jotta olisit onnellisempi.
Nyt viimeisen vuoden aikana olemme jutelleet hyvin vähän. Jos olen pyytänyt sinua illalla tulemaan viereeni juttelemaan, niin olet mieluummin istunut tietokoneella tai touhunnut jotain muuta kiinnostavampaa. Tämä on ajoittain loukannut minua, olen sen kyllä sanonutkin. Huomaan nyt että olen ollut kireä ja äksy niin sinulle kuin tytöillemme, se hävettää minua. Siinä se syykin taitaa olla miksi et ole tahtonut kanssani jutella. Olen tainnut olla itsekin liian väsynyt ja kireyteni on kasvanut.
Olemme joskus jutelleet että vieläkö teemme kolmannen lapsen. Olen sanonut sinulle etten tahdo enää kolmatta ja perustellut sitä huoneiden vähyydellä ja iälläni. Suurin vääryyteni oli suutuksissani sanoa, että jos kolmannen haluat, niin saat tehdä sen jonkun muun kanssa, Anteeksi. En ole pystynyt sanomaan sinulle sitä että minua pelottaa meidän molempien jaksaminen. Varsinkin kun on ollut aiempien lapsien aikaan vaikeaa. Tosi asia on se, että tahtoisin lapsen kanssasi. Mutta en tahdo lasta tilanteeseen joka hajottaisi perheemme. En ole tainnut kyetä myöntämään itselleni etten jaksa tehdä kaikkea.
Sinussakin on ”vikoja” jotka minä olen oppinut mieltämään enemmän ominaisuudeksi. Ne eivät minua häiritse, vaan ne tekevät sinusta sen naisen jota rakastan.
Minä olen pitänyt tapana kysyä sinulta aina välillä että oletko onnellinen, olenko hyvä mies sinulle? Olet vastannut aina että olet onnellinen etkä voisi parempaa miestä toivoa. Kun olet näin sanonut, niin en ole kokenut tarpeelliseksi korjata mitään tekojani. Näin jälkeenpäin, tämä harmittaa tosi paljon. Jos on yhtään tuntunut sille, ettet ole onnellinen niin miksi et ole sitä minulle kertonut.
Se yksi ilta kun huusit tytöille ja sanoin että ei tämä voi näin jatkua, jos meidän välimmekään ei ole kunnossa. Se laukaisi tilanteen, tahdoit muuttaa pois.

Olen nyt huomannut, että varsinkin isäsi seurassa juon liikaa. Alkoholi ei sovi minulle kuin sauna oluena tai parina, muutun humalassa välillä hirveäksi. Olet tästä minulle joskus sanonutkin. Tämän tajuamista on auttanut tämä veljeni ja minun tilanne, hänelläkin on ongelma. Luojan kiitos en itse ole ollut väkivaltainen.
Samoin se ongelma että kinusin seksiä, syy sen kinuamiseen on selvennyt vasta nyt minulle. Se on ollut alitajuinen ja johtunut aiemmasta suhteestani jossa silloinen kumppanini petti minua useamman ystäväni kanssa. Tahdoin rakastella sinua, koska jotenkin toivoin sen korjaavan kaiken.
Ainakin näissä kahdessa asiassa minun on parannettava tapani, en tahdo satuttaa sinua enkä ketään läheistäni enää jatkossa. Joudun työstämään varsinkin omaa seksuaalisuuttani. En ota enää liikaa alkoholia. Tahdon rakastella vain kun sinäkin sitä oikeasti haluat.
Tämän minä lupaan, toivon vain että lupauksellani on sinulle vielä jotain merkitystä.

Minun haaveenani on ollut siitä lähtien kun rakastuin sinuun, perhe. En tiennyt silloin, saammeko ikinä lapsia, nyt heitä on kaksi ihanaa tyttöä. He ovat molemmat rakkaudella tehtyjä.
Haaveilen yhteisistä hetkistä perheenä ja pariskuntana, lomareissut, tai ihan mitkä tahansa arkiset tilanteet jolloin tulee se tunne että meillä on ihana perhe, meidän kaikkien on hyvä olla.
Minun käsittääkseni sinulla on ollut aivan sama haave.
Meillä on molemmilla petrattavaa ihmisinä, varsinkin toisen kuuntelussa ja toiselle puhumisessa. Minulla on alkoholi ja vääristynyt käsitys seksuaalisuudesta. Minulla on suuri halu parantaa tapojani jotta voisin olla onnellisempi. Jotta voisin olla parempi mies ja isä.
En tiedä mitä sinä tällä hetkellä toivot elämältäsi.
Suurin pelkoni on tällä hetkellä se, että perheemme hajoaa. Ei ole enää niitä hetkiä jolloin voi tuntea että meillä on onnellinen perhe. Minua pelottaa se, että miten pystyn olemaan hyvä ja tasapainoinen isä jos et ole minua tukemassa. Nyt huomaan kun olet pois, miten paljon sinä merkitset minulle, miten paljon sinusta olen saanut voimaa vain kun olen tiennyt että sinun on hyvä olla kanssani. Olet rakastanut minua. Tämä on nyt murentunut, sinun ei ole hyvä olla kanssani.
Olen ajatellut sitäkin että jos eroamme. Miten suurella todennäköisyydellä kumpikaan meistä löytää sen rakkauden? Emme voi vain ajatella itseämme, meillä on lapset. Meidän on ajateltava heidän parastaan, emme voi edes kutsua ketään käymään heti luonamme. Lapsikin voi kiintyä toiseen ja kokea menetyksen jos suhde ei toimikaan. Voiko ylipäätänsä edes löytää ihmistä joka haluaa myös kaksi tyttöä elämäänsä. Se edellyttää muutakin kuin yhden ihmisen hyväksynnän. Entä jos lapsi ei pidäkään siitä ihmisestä niin pitää pystyä lopettamaan suhde.

Lopuksi…
En syytä sinua sen enempää kuin itseänikään tästä tilanteesta. Molemmat me olemme tähän syyllisiä. Olosuhteet ovat olleet mitä ovat, me emme ole kyenneet kommunikoimaan riittävän hyvin toisiamme vaivanneista asioista. Olemme kuitenkin pystyneet pyörittämään lapsiperhe arkea, minä olen huolehtinut ehkä enemmän kotiasioita. Sinä olet huolehtinut lapsien vaatteet jopa minunkin. Ja varmaan paljon sellaisia asioita mistä minä en edes tiedä. En tiedä olisitko sinä halunnut tehdä kotiasioita enemmän. Olet toki sanonut että imuroin hutiloiden, yritin aina seuraavalla kerralla tehdä sen paremmin.
Tiedän myös sen että on paljon miehiä jotka eivät osallistu koti töihin tai lasten hoitoon millään tavalla, ja se on minun ylpeyden aiheeni. Olen yrittänyt tehdä parhaani yhteisen kotimme eteen.
Kuitenkin kun lukee ajatuksella tämän kirjeen, niin herää väkisinkin kysymys..
Olemmeko vain unohtaneet kunnioittaa toisiamme??
Olemmeko unohtaneet että siinä vieressä on se sama ihminen johon joskus rakastuimme??
Olemmeko unohtaneet että meillä on samat haaveet??
Olemmeko unohtaneet rakastaa toista niin kuin toivomme toisen rakastavan itseämme??

Tavallaan olen pystynyt taittelemaan suhteemme kuin paperi arkin taskuuni. Pidän sen tallessa että voin muistaa tekemäni virheet, etten toistaisi niitä. Ja että voin vaalia niitä kauniita ja rakkaita muistoja suhteestamme ja perheestämme. Tämä 6 viikon sairaslomani käänsi asiat päälaelleen, nyt minä tiedän entistä paremmin että tahdon jatkaa kanssasi puhtaammalta pöydältä. Ja jos et mielestäsi halua samaa, minun on hyväksyttävä päätöksesi. Jokainen meistä tekee omat päätöksensä ja niiden kanssa on sitten elettävä. Minä toivon että pystyt näkemään ne hyvätkin asiat mitä meillä on ollut, ne painavat ainakin minun vaakakupissani enemmän kuin ne huonot. Mutta nyt pallo on sinulla, sinun pitää miettiä nämä asiat läpi myös.
RAKKAUDELLA NIIN MYÖTÄ KUIN VASTA MÄESSÄ, miehesi, lastesi isä.