Kaksoiselämää lesbouden takia vielä nykypäivänä?
Onko kenelläkään muulla samanlaista pohdintaa kuin mulla..
Oon tässä monta vuotta kamppaillut sen kanssa, että lapsuudenperheessäni vallitsee tosi vahva puhumattomuuden kulttuuri. Itse olen lesbo ja kun n viisi vuotta sitten sanoin siitä äidilleni puhelimessa, yllätyksekseni tieto olikin hirveä järkytys hänelle. Siitä pari vuotta myöhemmin äitini palasi asiaan ilmeisesti sosiaalista mediaani stalkanneena ja sanoi ettei halua että seksuaalisesta suuntautumisestani kerrotaan kenellekkään ja käski minua miettimään, mitä esimerkiksi instagramissa julkaisen. Ei siellä mitään ihmeellistä ollut, yksi kuva minusta menossa prideihin ehkä mutta ei mielestäni mitään turhan provosoivaakaan.
Lopputuloksena pistin instani hetkeksi yksityiseksi ettei äiti pääse sitä tutkimaan ja muutamaan viikkoon en pitänyt yhteyttä. En enää muista tarkkaan mutta voi olla että äiti on myöhemmin soitellut ja jossain määrin pahoitellut mutta jokatapauksessa kieltänyt kertomasta asiasta kenellekään lesboudestani koska se on HÄNELLE arka paikka.
Tämän jälkeen ollaan puhelimessa vaihdeltu kaikkia kuulumisia muuten ihan normaalisti paitsi että kaikki puheenaiheet mitkä liittyy millään tavalla sateenkariväestöön (euroviisut, pekka haavisto, tasa-arvoinen avioliittolaki, homot, lesbot, transihmiset, minun mahdolliset ihmissuhteet, pride… lista on pitkä) on tiukasti vaiettuja .
Nyt kun olen alkanut pitkästä aikaa taas vakavasti seurustelemaan todella ihanan ihmisen kanssa, alkaa pikkuhiljaa olla uuvuttavaa kertoa kuulumisia kun tyttöystävä alkaa liittyä niihin jokaiseen. Tulevaisuudenhaaveissa olisi muuttaa jossain vaiheessa yhteen yms, ja olen nyt väkisin koittanut äidin kanssa jutellessa mainita tyttöystävän nimen ja koitan etsiä sopivaa asiayhteyttä, jossa voisin mainita seurustelevani. Positiivista reaktiota en odota, mutta ihanaa olisi kun voisin elämästäni puhua avoimesti. Nyt kun kirjoitin tuon, niin aloin kylläkin jo miettimään kuinka hyvin epätodennäköistä se on, että minun homot kuulumiseni voisi koskaan kertoa mitenkään positiivisessa valossa..
Ihmettelen vain, kun tuntuu siltä että olisin perhesuhteissani jossain vuosikymmeniä ajassa taaksepäin enkä vuodessa 2019.. Ja olen siis 27 vuotta täyttävä aikuinen ihminen kun tällaiset pohdinnat kuuluisivat mielestäni jo enemmän johonkin teini-ikään ja ärsyttää joutua tämänikäisenä vielä pohdiskelemaan.
Onko kenelläkään mitään neuvoja tähän tilanteeseen tai onko muita samassa tilanteessa olevia?
En halua väkisin tuoda äitini tietoon parisuhdeasioitani jos hän niistä kerta pahastuu mutta en jaksa enää peitelläkään niitä. Millä ihmeellä saisin jotenkin asiallisesti tuotua esille seurustelusuhteeni kun koko aihe on niin tabu.
Sain virikkeen vastata viestiisi, koska kirjoitat tabusta. Seksuaalisista suuntauksista tiedän vähän.
Olen huomannut, että monet asiat ovat vielä tabuja, vaikka luulee niiden ajan jo olevan ohi v.2019. Tabuja on vielä mielenterveysasioissa, perheväkivallassa ja yleensä "sukujen salaisuuksissa".
Riippuu henkilötasolla, miten asioihin suhtautuu. Riippuu siitä, miten itse kukin on miettinyt näitä asioita. Äitisi ei varmaan ole pohtinut perusteellisesti lesboutta. Siitä ehkä johtuu hänen voimakas torjumisensa.
Olen huomannut, että on hyvin vaikea ilmaista ajatuksiaan mm. mielenterveysasioista ihmiselle, jolla on vain pinnallinen käsitys niistä. Omien pohdintojen esille tuominen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Joskus se tuntuu toivottomaltakin. Jos jokin asia on itselle selvä, se ei aina ole muille selvä. Tämän joutuu hyväksymään.
Toivotaan, että joku kupla puhkeaa lesboudessa ja homoudessa kuten nyt puhkesi vanhusten hoidossa. Ehkä sitten asiat menevät eteenpäin.
On oikeastaan fraasi sekin, että miten voi olla ennakkoluuloja mielenterveysasioihin vielä nykypäivänäkin? Tämä sama fraasi sanottiin jo vuonna 1800
🙂
Niin, oli asia mikä tahansa, seksuaalinen suuntautuminen tai mielenterveysongelma tai mikä vaan, niin salailu on aina raskasta! Näin luulisin.
Ja ehkä tässä pitää vaan hyväksyä se, että se ei ole mun tilanteessa vaihtoehto että kaikki hyväksyisi mun seksuaalisen suuntautumisen ja se olisi ihan normi asia.
Eli vaihtoehdoksi jää selvitä asian kanssa ja nyt arvon sen välillä että annanko vaan olla ja vähennän yhteydenpitoa vai tungen väkisin nenän eteen..
Voi myös ajatella niin, että ei puhu lesboudesta kovin voimakkaasti, koska on leimaajia. Silloin valinta on oma ja harkittu. Ei välttämättä puhumattomuus ole raskasta. Itse omista valinnoistaan ja teoistaan päättää, ei niitä tarvitse kaikille selittää.
Uskon, että äitisi hyväksyy seksuaalisen suuntauksesi vähitellen, kunhan et tyrkytä. Hän kyllä huomaa, että olet tyytyväinen ja voit hyvin, vaikka et puhu väkisin hänelle vaikeasta asiasta. On tavallista, että pelätään vieraita, arkoja asioita. Äitisi saattaa pelätä lesboutta, eikä siksi pysty puhumaan siitä.
Minun äitini on kasvanut etuoikeutettuna valkoisena keskiluokkaisessa perheessä 1950-luvun USA:ssa. Hän on avoimen rasistinen, vihaa maahanmuuttajia, halveksuu seksuaalisesti poikkeavia ja haluaisi heittää kaikki arabit pois Suomesta. On siis suomalainen republikaani. Kyllä, omistaa Make America Great Again -lippalakin ja vihaa kaikkea metoo -kampanjaan viittaavaa. On oikein rakastettava isoäiti.
Itse en halua, että tuolllaista puhetta normalisoidaan lapseni arkikielessä ja haluan että lapsillani on vapaus hankkia mahdollinen kumppani sukupuolesta tai väristä riippumatta. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hylätä edeltävä sukupolvi ja elää omaa elämääni oman perheeni kanssa. On se raakaa, mutta tästä on otettu yhteen monesti ja äitini teki lopulta valinnan että on mielummin pitämättä yhteyttä kuin luopuisi / muuttaisi omaa mielipidettään asioista.
Olen pahoillani välien katkeamisesta, mutta toisaalta en halua myöskään lasteni joutuvan tuollaisen puheen kohteeksi.
Sukupolvien väliset kuilut voivat olla valtavia ja ymmärrys ja elämänkatsomus ei muutu sukupolvessa tai kahdessa. Äitisi todennäköisesti odottaa lapsenlapsia ja hän pelkää, että homous vie ne pois häneltä. Yhden näkemyksen mukaan se on hänen geeniensä loppu ja hän kokee siinä epäonnistumista ja ei osaa käsitellä asiaa muutoin kuin kieltämällä asian.