Kaipaan tukea ja ymmärrystä
Kirjoitin tämän saman tekstin toiselle sivustolle, mutta ajattelin lisätä tämän vielä tänne. Kiitos jos jaksat lukea koko tekstin.
Mulla ei ole ystäviä joihin turvautua, ja facebookissa en uskalla avautua asiasta.
Ollaan miehen kanssa reilu parikymppisiä, asutaan yhdessä. Mies oli alkuun ihana ja hurmaava, mutta tuntuu kuin sen käytös olisi muuttunut heti yhteenmuuton jälkeen.
Mä itse sairastan vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä, lisäks paino on tippunut kesästä noin 15 kiloa. Mies on tällä hetkellä mun ”ainut” tuki ja turva, kun ystäviä/perhettä ei ole.
Mulla on välillä hyviä päiviä ja välillä niitä huonompiakin, kun ei jaksais edes sängystä nousta. Syön todella huonosti ja tiedostan sen. Teen ruokaa muutamana päivänä viikossa, kun yleensä ruuasta jää miehelle seuraavaksi päiväksi ruokaa. Mä ite syön niinä päivinä pelkkää leipää, jos ite haluan jotain muuta syötävää niin mun on ne ostettava. Toisinsanoen, syön lämpimän aterian muutamana päivänä viikossa, useinmiten syön yhden leivän päivässä ja pakotan itseni jaksamaan sillä. Tiedän että syömättömyys vaikuttaa omaan hyvinvointiin, mutta monesti mulla on vaan niin kova nälkä että en jaksa tehdä edes sitä leipää välillä. Sitten vain odotan että se nälkä menee jossain vaiheessa ohi.
Mutta ”ongelma” ja mieltä raastava asia on miehen muuttunut käytös mua kohtaan. Hän suuttuu todella herkästi, ja kerran siivotessa hän suuttu jostain, mä itse vetäydyin tilanteesta pois, koska en vaan halua kuunnella sitä öyhöttämistä enkä myöskään haluaisi riidellä. Tilanne johti siihen, että mies, joka jätti myös hommat kesken, tuli huutamaan miten kiittämätön olen enkä voi evääkään liikauttaa että auttaisin häntä. Tämä kiittämättömyys liittyy siis siihen että mies työssäkäyvänä huolehtii talouden raha-asioista, ja itse autan menoissa parhaani mukaan, ja pidän kodista huolta.
Muutenkin kaikki tuntuu olevan aina mun vika, kerran esimerkiks olin heittänyt viimesen leivinpaperin roskiin ja mies oli ostanut pakastepizzaa kun tuli töistä kotiin. Mä en tienny että leivinpaperi on loppu, ja kotona sain kuulla asiasta, mies potkas pizzat roskiin, jonka seurauksena ne roskiksen kiskot väänty. Loppupäivän hän paisko ovia ja oli hiljaa.
Tänään sitten lämmittelin edellispäivän ruokaa, josta jäis jopa mullekin. Hoputin miestä ottamaan ruokaa että pääsisin itsekin syömään, mutta hän rupes miettimään että siitä jäisi sopivasti huomiseksi ruokaa hänelle. Sanoin että ni en ole syönyt ja että hoputtelin häntä jotta pääsisin itse syömään, mies tokaisi että sähän olet tänään syönyt herkkuja niin mahdatkohan jaksaa syödä. Vastasin vain, että mulla on nälkä, mutta mies jatkoi vaan tuota pohtimistaan että mä en taida jaksaa syödä. Sanoin sitten että okei, en syö ja siirsin tarvikkeet pois ja vetäydyin omiin oloihin.
Mies tuli kyselemään ”ootko sä suuttunu mulle?” ”mitä mä nyt taas sanoin?” Ja sitten kun selitin hänelle, että ethän sä nyt voi noin sanoa ihmiselle joka ei muutenkaan syö, nii hän alkoi vaan nauramaan ja sanoi, että eihän mitään pahaa ole tarkoittanut, ja että itse tulkitsen hänen sanoman negatiiviseksi.
Tähän väliin täytyy sanoa, että kun olen aiemminkin tullut suorastaan surulliseksi miehen sanoista, ja yrittänyt keskustella siitä, niin mies aina vain nauraa ja sanoo että ei ole tarkoittanut pahaa. Anteeksipyyntöä tai ymmärrystä ei tule, kun olen yrittänyt kertoa että asiat voi myös ilmaista eri tavalla, eikä niin että ne saa toisen surulliseksi. Samaa yritin jälleen sanoa, niin mies tokaisee että suutu sitten ja häipyi.
Muutoinkin mies puhuu aina mun päälle tai ei edes keskity kuuntelemaan jos kerron jotain.
Oonko mä oikeasti liian herkkänahkainen? Miten voisin saada miehen sisäistämään mun puheet?
Tästä tuli aika pitkä avautuminen, mutta tälläkin hetkellä istun vain yksin pimeässä itkemässä, koska oikeasti alkaa tuntua että mies on mulle ”ilkeä” tahallaan