Kaikki hyvin...kulisseissa.
On isä, äiti ja kolme ihanaa lasta. Lisäksi perheen onnea lisää vielä koira. Vanhemmat käyvät töissä, kaksi lapsista koulua ja nuorin vielä päiväkodissa. Kaikki on siis hyvin… Vai onko?
Se mitä muut ihmiset näkee, ei tiedä tätä kaikkea. Paitsi nyt on tullut julki asioita viranomaisille äidin vihdoinkin herättyä ja hakemaan apua.
10 vuotta sitten kaksi ihmistä aloittivat ”katsomaan mitä tapahtuu” suhteen. Mies otti hienosti huomioon yh-äidin ja hänen lapsensa. Arki sujui hyvin n. vuoden, mutta sitten alkoi joku ihme ”paha” nostaa päätään miehen ollessa humalassa. Uhkailu kohdistui aluksi vain äitiin, sitten jo 4 vuotiaaseen lapseen. Krapulassa oli olo kurja ja morkkikset käytöksestä sai äidin unohtamaan tapahtuneen. Kaikki oli taas hyvin, ja odotettiin vauvaa syntyväksi. Odotusaikana pari kertaa se ”paha” nosti taas päätään, mutta silti kaikki unohtui taas. Vauva syntyi ja kaikki oli pitkän aikaa hyvin, kunnes isä otti muutaman oluen. Äiti ja iso-sisko sai taas kuulla uhkauksia…. Tätä jatkui muutamia kertoja vuodessa.
Viisi vuotta on eletty, perheeseen synti vielä yksi lapsi. Saman kaavan mukaan on menty, pitkiä aikoja ettei tule mitään ongelmia. Äiti ja tytär kuitenkin on kuunnellut muutamia kertoja sitä samaa paskaa… Myös fyysistä väkivaltaa on mahtunut joukkoon, mikä kohdistunut vain äitiin.
Tilanne nyt: Olen siis vihdoinkin uskaltanut avata suuni ja kertoa ettei kaikki ole hyvin. Teini-ikäinen tyttö saa nyt apua kokemiinsa traumohin mitä isäpuoli on aiheuttanut, syyttää voi myös minua, koska annoin tapahtumien jatkua niin monta vuotta. Itse olen hakeutunut myös hakemaan apua ammattiauttajalta. Mies kuitenkin on vielä saman katon alla, mutta on vihdoin tajunnut sen, että ero ainut vaihtoehto. Täytyy vain toivoa, että pysyy selvinpäin niin kauan kun asunnon saa.
Mies on selvinpäin mahtava isä ja aviomies, enkä olisi näin halunnut tapahtuvan. Mutta lapsilla on vielä elämä edessä, eikä heidän todellakaan tarvitse katsella/kuunnella kamalia asioita.
Aika sekava vuodatus, ja tässä vain murto-osa siitä mitä olen antanut tapahtua. Nyt kuitenkin yritän kaikkeni, etten olisi täysin epäonnistunut äitina, ja lapsillani olisi parempi olla!
Ainoa, mitä sanon, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Otsikkosi kertoo kaiken. Hyvät kulissit pitää piilossa kaikki ongelmat. Olen itse pitkälti samanlaisessa tilanteessa, mutta lapset eivät meillä ole olleet fyysisen väkivallan kohteena, vain minä. Tilanne vaikuttaa kuitenkin koko perheen hyvinvointiin, joten meillä voidaan huonosti. Kodin ilmapiiri on masentunut, ahdistunut ja ajoittain pelokas. Mieheni on myös töissä käyvä "kunnollinen perheenisä" yleensä, mutta viikonloput ja olut tekevät hänestä hirviön. Olen kestänyt 10 vuotta (miksi helv..issä?). Olen hankkinut itselleni asunnon ja edelleen istun entisessä......
Olen miettinyt, mitä rakkaus on...ei se ole tätä. Olen lukenut kirjallisuutta ja todennut,e ttä olen sairastunut läheisriippuvuuteen. Kuka voi oikeasti rakastaa ihmistä, joka tekee sinulle pahaa??? Maailma on täynnä oikeasti ihania ihmisiä, ja niitä minä haluan lähteä etsimään. En tarkoita uutta suhdetta, koska sellaista en halua....en luota.... mutta iloisia ja onnellisia ihmisiä, joiden kanssa ilo on aitoa. Haluan tarjota tämän myös lapsilleni ja sen takia YRITÄN... vaikka tämä edelleen on vaikeaa ja pelottaa.
Tsemppiä ja voimia sinulle. Taistellaan yhdessä ja käydään täällä purkamassa tuntoja.
Maailma on oikeasti paljon ihanampi paikka, kuin mitä nämä seinät ovat minulle näyttäneet 🙂👍
Joo, siis ei meilläkään tuo mies lapsiin ole kiinne käyny, mutta se henkinen väkivalta mitä varsinkin meidän vanhin lapsi on joutunu kärsimään, niin riittää!!
Mä olen ja todennu, että mulla on tämä läheisriippuvuus. Ja samoin olen miettiny miksi ihmeessä vielä olen lasten kanssa saman katon alla?! Mun täytyy olla oikeasti hullu. Kyseessä kuitenkin on aikuinen mies, kuka aivan varmasti pärjää ilman minua. Äskeinkin yritin, että olisin saanu sanottua edes muutaman sanan tilanteesta, niin kappas vaan, puihin meni.. En saanu sanotuksi! Mistä ihmeestä mä saan voimia muutaman lauseen tuottamiseen?? Nyt taas mietin, että kunhan he tulevat pojan kanssa kotiin, niin sanon mitä on sanottavaa, mutta tuskin siihen pystyn. Pelkäänkö mä sitten sitä miestä niin paljon vai mistä johtuu... En tiedä!
Voimia myös sinulle, ikävää että olet saman ongelman kanssa tekemisissä, mutta jotenkin lohduttaa etten ole ainut! Pistän täältä voimahalin tulemaan, otahan koppi 🙂
Kulissit on paljon yleisempiä ja lähempänä kuin kuvittelisi. Itsekin olen elänyt niin ja tajunnut sen vasta vuosien jälkeen siitä päästessäni. En kertonut kellekään miehen väkivaltaisuudesta ja omasta masennuksestani, lapset hoidin mallikkaasti ja olin iloinen nähdessäni ihmisiä. Meilläkin sai käydä kylässä mieluusti.
Miehen pahuus nousi ahdistuksesta joka heräsi joko siitä etten enää jaksanut hoitaa kaikkia asioita tai siitä että hänen piti mukautua normaaliin elämänrytmiin eli käydä töissä. Ei humalassa yleensä koskaan. Paitsi sen vihonviimeisen kerran, ja silloin oli mulla jo henki kyseessä. Nyt 9 vuoden jälkeenkin vielä korjailen niiden kulisisen aihettamaa tuskaa.
Vanhin lapsistamme on melko hienovaraisesti itsetuhoinen ja ahdistunut, mutta osaa olla ihmisten nähden asiallinen ja mukava (aivan kuten isänsäkin) joten lastenpsykiatrin mielestä hänellä ei ole hätää. Pitkä tie on nyt haettu kaikkea tukea ja apua yhteiskunnan taholta, tästä eteenpäin en enää jaksa. Jäljet jää mutta kun me vanhempina tehdään kaikkemme korjataksemme vauriot, loppu on "herran haltuun". Rajaansa enempää ei voi ja paras ratkaisu ainakin on tehty kun on väkivaltaisesta ihmisestä erottu.