Olen vajaa 30nen nainen. Olen ollut avoliitossa mieheni kanssa 8 vuotta. Kaikki alkoi oikeastaan viime kesänä (2013). Aloin itse miettiä, olenko onnelline, tässäkö tämä elämä oli. Meillä ei ole taloa, ei lapsia. Kihloihin olemme menneet -10, mutta sen jälkeen suhteemme ei ole edennyt mihinkään..Viime kesänä sitten tapasin juhannuksena miehen, jonka kanssa minun oli helppo jutella, no juhannuksen jälkeen jatkoimme facebookissa juttelua, ei sen kummempaa tai syvällisempää, liirumlaarumia vaan. Tuli heinäkuu ja lähdin ystäväni luo matkalle, jonka aikana mieheni oli lukenut nuo viestit. Palasin kotiin, mies ei puhunut asiasta mitään, enkä minä mitään tietenkään sanonut. Jonain päivänä hän jätti sivustonsa auki, luin sieltä eli 1000 vaihdettua viestiä yhteisen tuttavamme (naisen) kanssa. Mietin tuolloin oliko siinä syy ettei hän voinut minun viestittelyäni puheeksi koska oli itse tehnyt samaa. No tilanne päätyi TAUKO-tilaan. Olime erossa 1½kk, jonka aikana itse vakuutuin siitä, että mieheni on se kenen kanssa haluan tämän elämäni jakaa ja ajattelin hänen tuntevan samoin. Elin elämäni onnellisinta aikaa kun palasimme yhteen. Yritin monella tapaa osoittaa kuinka paljon häntä arvostan ja rakastan (ruokaa, hierontoja ym.pieniä juttuja). Ajattelinkin usein itsekseni että olen nyt niin onnellinen että ihan pelottaa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Joulukuussa aloin miettiä että kaikki ei ole hyvin, jonkin on vinossa. Otin asiaa puheeksi useaan otteeseen, vastaukset olivat vain epämääräisiä tiuskaisuja. Miehellä’ kiristi pinnaa niin ettei uskaltanut oikein suuta avata. No uuden vuoden jälkeen ajattelin että nyt kun ei puhetta ala tulla, otan asiasta selvän. Tein sen kuuluisan puhelintarkastuksen. Tuloksena oli saman naisen kanssa viestittelyä. Ihastumista. Mieheni oli jopa kehdannut naiselle sanoa että ”haluaisi edes joskus olla onnellinen”. Itse siis silloin kun yhteen palattiin, tein päätöksen että teen kaikkeni suhteemme eteen, että se toimisi. No temperamenttisen luonteeni vuoksi mies tavaroineen lensi asunnosta (vuokra sellaisesta) ulos sillä sekunnilla. Homma oli selvä. Minulle ei tehdä näin. Miheni olikin tavallaan helpottanut tilanteesta, koska hän ei tiennyt mitä haluaa.

No aikaa kului, tuli aika kun olin valmis yhdestä sanastakin ottamaan hänet takaisin, mutta ei, hän ei tiennyt mitä halusi. Liityin huvikseni nettideittisivustolle ja menin oluselle tuntemattoman miehen kanssa, ensimmäinen kerta elämässäni eikä edes minulle ominaista ollenkaan. No meillähän yllättäen synkkasi. Aloin tapailla miestä, ilman mitään sen kummempia ajatuksia tulevasta. Asumme eri paikkakunnilla, suhteellisen kaukana toisistamme. Näimme harvoin, mutta tuntikausia juttelimme puhelimessa päivittäin. Koin olevani ihastunut. Exäni sai tietää että tapailen jota kuta ja kaskas, kun yhtäkkiä minä olinkin juuri se kenet hän haluaa. Nyt hän halusi jutella tunteistaan, jista ei vuosiakusiin oltu juteltu, hän olisi valmis tekemään mitä tahansa vuokseni. Aluksi ajattelin, että se johtuu säikähdyksestä, hän ehkä tajusi että minä en häntä loputtomiin odottelekkaa, joku muukin voi minun kanssani viihtyä. Olin kylmän viileä ja pidin pääni ja jatkoin tapailua. Nyt tästä on kulunut pari kuukautta. Nyt olen siinä tilanteessa, että exäni olisi valmis tekemään mitä vaan eteeni ja tapailemani mies haluaisi tietää miltä meidän tulevaisuutemme näyttää. Ja minä en osaa sanoa juuta enkä jaata, kummalekkaan. Exäni kanssa yhteinen tulevaisuus olisi helppoa, meillä on sujuva arki, yhteiset ystävät ja molemmat nautimme urheilusta. Tapailemani toinen mies on taas täysi vastakohta exälleni, hän on enemmänkin mies, pitää työnteosta ja huolehtii että pöydässä on leipää (toisin kuin suhteessa exäni kanssa, minä olin se jolla rahaa on)…Molemmissa kiehtoo monikin asia ja viihdyn molempien kanssa. Eniten pelkään sitä, kun olimme vielä yhdessä exäni kanssa, se oli sellaista kämppäkaveruutta, seksiä kerran vuoteen, mutta muuten kaikki sujui hyvin…voiko siitä kaavasta päästä eroon?

Olen umpikujassa tässä elämässäni. Haluaisin vain että joku sanoisi minulle mitä minun pitää tehdä, mikä on oikea ratkaisu? Pelkään kuollakseni että jos nyt exälleni ilmoitan, että aion kokeilla uuden tuttavuuden kanssa seurustelua, tulenkin katumapäälle ja kaikki on menetetty. Ja sitten samalla tavalla pelkään myös toisinpäin…auttakaa hyvät ihmiset, jos jollakin on samoja kokemuksia tai vastaavia tilanteita, päähän tässä sekoaa jos ei muuta, kun joka toinen päivä on eri mieltä asioista☹️