Kaaoksesta kaaokseen
Hei.
Olen elänyt kohta 6v. suhteessa, joista reilu 5v. oli kaukosuhdetta, nyt olemme muuttaneet puolisoni kanssa yhteen. Viime syksynä alkoi täydellinen kaaos, kun olin uskoton miehelleni. Sama toistui uudestaan tämän vuoden alkupuolella. Olen käynyt terapiassa jo viime syksystä lähtien. Tiedostan olevani melkoinen ongelmapakkaus: keskivaikea masennustila ja epävakaa persoonallisuushäiriö. En toki suojaudu diagnoosieni sisään ja sillä tavalla hyväksytä käytöstäni itselleni… Olo on niin kovin surullinen ja toivoton, syyllisyys ja itseinho ajoivat minut taas itsetuhoiseen käytökseen viime maanantaina: otin viinaa ja lääkkeitä ja viilsin itseäni… Aika parantaa, tiedän sen, mutta joka sekunti, minkä hengitän, tuntuu kuin saastuttaisin ympäristöäni olemassaolollani. Ja tämä ei ole provo vaan epätoivoisen ihmisen pään sisältö…
Hei Cide! 🙂🌻
Et sinä provolta kuulosta vaan aidosti epätoivoiselta. Voin ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, sillä olen itsekin ollut samantyylisessä tilanteessa. Myös minä olen pettänyt miestäni ollessani masentunut ja väsynyt suhteeseeni. En tiedä sinun suhteestasi, mutta itse halusin omastani pois, enkä löytänyt enää muutakaan reittiä. Olin tuolloin 18-vuotias, seurustellut reilut puolitoista vuotta ja yrittänyt puhua miehelleni, ettei meidän suhdettamme ole enää syytä jatkaa. En hyväksy pettämistä, enkä täysin osaa vieläkään selittää toimintaani, mutta olin vain niin loppu ja väsynyt kaikkeen. Suhteemme loppui siihen, mutta palasimme reilun vuoden päästä uudelleen yhteen ja olemme nyt edenneet naimisiin asti. Olen kuitenkin tyytymätön suhteeseeni, mistä tarkemmin omassa ketjussaan (Miten lähteä, kun ei jaksa). En ole itse koskaan toiminut itsetuhoisesti, vaikka itsemurha sinänsä onkin käynyt mielessä usein. En vain pystyisi tuottamaan sitä tuskaa ennen kaikkea äidilleni ja nuoremmille sisaruksilleni. Taidat olla nyt todella heikoilla ja tarvitset apua! Älä turhaan vaivu itseinhoon, vaikka kokisitkin tehneesi väärin. Kaikki me teemme joskus virheitä ja vääriä ratkaisuja, kadumme tekojamme ja haluaisimme muuttaa menneisyyttä. Onneksi emme voi tehdä niin, koska olisimme ilman menneisyyttämme jotain aivan eri persoonia. Jokainen toimii joskus moraaliaan vastaan, varsinkin masentuneena ja toivottomana. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kukaan olisi läpeensä mätä. Siispä pää pystyyn, Cide, elämä voittaa! 🙂👍
Kiitos Mallow viestistäsi. On lohdullista kuulla, että jotain tällaista on tapahtunut muillekin... Vaikkei mistään toivottavasta tapauksesta tässä olekaan kysymys. Itselläni syy pettämiseen saattoi olla, että halusin tuntea edes jotain, vaikka sitten inhoa ja syyllisyyttä. Koko viime vuosi oli pelkkää ongelmasta toiseen juoksemista, tuntui niin tyhjältä, avuttomalta, pimeältä... Ja useimmiten mieheni oli 50 kilometrin päässä... En millään muotoa tahdo häntä tästä syyllistää, välimatkalle ei voinut silloin mitään...
Alan viimein päästä pikkuhiljaa rajuimmasta itseinhosta yli, mutta silti pelottaa... Kauanko tämä kummittelee suhteessamme... useinhan sanotaan, ettei tällainen unohdu koskaan... Haluaisin niin kovasti miestäni.... mutta... hän ei pysty. Kyllä hän pussaa, silittelee, halaa, puristelee pyllystä... mutta mutta... Intohimo kuoli pois... Minun pitäisi nyt vaan hyväksyä tämä tilanne, ettei hän pysty... mutta... niin vaikeaa...