Sunnuntaina mieheni tuli ystävänsä luota baarireissulta. Yleensä hänellä on noilla reissullansa ollut tapana lähettää useampikin tekstiviesti kertoakseen, että kaikki on kunnossa. Nyt sain yhden ainoan viestin, jossa hän vain iloitti lähtevänsä baariin.
Kysyin häneltä, että miksi hän ei ole ilmoittanut itsestään mitään, kun tietää sen minua satuttavan? Mies sulkeutui täysin eikä osannut sanoa mitään. Veti takin päälleen ja lähti, kertoi tarvitsevansa omaa aikaa. Maanantaina sitten tuli kotiin ja sanoi ”haluan eron”. Ei kuulemma jaksa enää edes yrittää, kun ei siitä kuitenkaan tule mitään. Useamman kuukauden on mennyt jo huonommin, itselläni oli vain vankka usko siihen, että kaikki selviää. Olen tosin viime aikoina huomannut, että muutenkin hiljainen mieheni on entisestään vetäytynyt ja lakannut puhumasta. Yritin toistuvia kertoja viime kuukausien aikana keskustella asioista, mutta hän ei niihin juuri mitään sanonut.
Olemme olleet yhdessä reilu viisi vuotta, joista naimisissa 1,5v. Lapsia ei ole. Tilanne nyt tuntuu aivan uskomattomalta. En voi ymmärtää, että ihminen on valmis heittämään kaiken hukkaan sen vuoksi ettei jaksa enää yrittää, ei näe tulevaisuutta kanssani. Tuntuu niin rikkinäiseltä ja pahalta, lyödyltä ☹️Itse ajattelin, että me selviämme yhdessä , olemme vahvoja.. en koskaan olisi uskonut, että suhteemme päättyy eroon tämän vuoksi… mutta elämästä koskaan ei voi tietää..
Muutimme tähän kotiimme noin vuosi sitten, remontoimme sen yhdessä mieleiseksemme. Nyt istun olohuoneessa ja katselen ympärilleni, kotia jonka pitäisi jatkossa näyttää minulta ei meiltä. Miehen tavarat ovat hujan hajan, tänään tulee kuulemma ne hakemaan. Enpä tiedä sitten kuinka tyhjältä se tuntuu tulla takaisin, kun nuo tavarat on kadonneet.
Sairaslomalla olen nyt, en tiedä koska saan voimia palata työhöni hoitajana. Olen aivan hajalla, niin fyysisesti kuin henkisesti.. En ole nukkunut kuin muutamia tunteja tuon maanantain jälkeen ja ruokahalukin on mennyt. Koko ajan on niin oksettava olla 😯🗯️
Järjellä tiedän, että joskus tulee päivä jolloin olen ehjempi, kokonaisempi. Siihen asti on vielä kuitenkin pitkä matka ja se tie minun on kuljettava yksin..
Voimia ja helpotus tulee ☺️❤️
😭 Itkettää vuoksesi... Olen samassa tilanteessa siinä mielessä, että mies yllättäen ilmoitti että ei tunnu enää samalta kuin ennen, ei ole tuntunut enää syksyn jälkeen. Yhdessä olimme 2,5 vuotta, ja etsimme juuri yhteistä kotia. Kotia jota ei koskaan tule. Olihan meillä vaikeaa vuorotöiden ja stressin vuoksi, mutta minäkin luulin jotta kaikki selviäisi kun puhuttaisiin ja muutettaisiin yhteen.
Ymmärrän tuskasi, sen tunteen että miten tästä voi selvitä. Omasta erostani on nyt viikko eikä uni ole juuri tullut eikä ruoka maistu. Kesän tuloon on vaan pakko yrittää uskoa. Yritin itsekin hakea apua, mutta en saa sairaslomaa koska osastomme henkilökuntavaje on niin suuri, eikä tämä ole oikea syy olla sairas. (Olen myös hoitaja.)
Voimahalaus Sinulle! En osaa neuvoa muuten kuin että itke, huuda, puhu. Älä jätä pahaa oloa sisälle.