Itsetuhoinen perheenisä
Hei. 😯🗯️
Olen kahden lapsen isä ja odotamme kolmatta lasta.
Suhteeni kumppanin kanssa on kestänyt vuosia, mutta tänä vuonna on tuntunut tulevan liikaa vastoinkäymisiä.
Kaikki lyhykäisyydessään; minä en tahdo jaksaa löytää inspiraatiota elää.
Minulla on liikaa vikaa päässäni. Liikaa pakkomielteitä.
Aiemmin oli tapana purkaa raivoa elottomiin esineisiin. Parhaimmillaan olen joutunut sairaalaan sen takia, mikä on mielestäni koomista 🤕
En ole toisia lyövä ihminen, mutta kumppanini mieltää minut silti moiseksi ja syystäkin. Olen käyttänyt väkivaltaa rakastamiani ihmisiä ja eläimiä kohtaan.
Emme ole enää puheväleissä tai missään muissakaan väleissä, mutta asumme saman katon alla toistaiseksi.
Olen väsynyt koittamaan hoitaa häiriintynyttä ja sairasta mieltäni, käydä paskassa töissä paskojen ihmisten kanssa ja tulla kotiin, jossa näen arjesta kuinka väärässä olen kaikesta ollut.
Olen aina ollut väärässä ja en ole osannut ottaa kokemusta kuuleviin korviini.
Halu tappaa itseni on suuri sen takia, koska minun ei tarvitsisi enää käsitellä aiemmia mainitsemiani epäkohtia mielestäni, työstäni ja parisuhteestani.
En jaksa olla väärässä ja olla oppimatta mitään siitä.
En silti halua myöskään riskeerata lasteni kasvavan ilman minkäänlaista isähahmoa.
Kunpa olisi vain joku tila, missä voisin olla lasten kanssa pelkästään ja kaikki muu olisi kuollutta minulle.
Noh, ehkä en tapa itseäni sittenkään niin herkästi. Ajatus houkuttaa kyllä. Haluaisin levätä vuoden tai kaksi. Olen varmaan sairas päästäni.
En ole varma, onko tämä oikea paikka tällaisella vuodatukselle? 😑❓ Olen pahoillani jos olen käsittänyt ohjeet väärin; psykologini vain suositteli minulle tätä paikkaa aiemmin ja nyt kun oli näinkin synkkää vuodatusta mielessä, niin etenkin tilanteessani en nähnyt muuta paikkaa minne kertoa asiasta.
Moi BoltUp!
En ole varma, onko tämä oikea paikka tällaisella vuodatukselle? 😑❓ Olen pahoillani jos olen käsittänyt ohjeet väärin; psykologini vain suositteli minulle tätä paikkaa aiemmin ja nyt kun oli näinkin synkkää vuodatusta mielessä, niin etenkin tilanteessani en nähnyt muuta paikkaa minne kertoa asiasta.
Kivaa että kirjoitit tilanteestasi (vaikka samalla kurjaa että sulla on paha olla), kyllä tää on just oikea paikka kaikenlaisille vuodatuksille!
Musta tuntuu, että kun mä kirjoitan ikävistä asioista, mä saan otettua niihin tavallaan etäisyyttä. Tietysti sillon kirjoittaessa joutuu ajattelemaan kaikkea sitä paskaa, ja ainakin mua välillä ahdistaa kirjoittaa niistä - mutta toisaalta niihin ajatuksiin, jotka on saanut kirjoitettua, pystyy jotenkin ottamaan etäisyyttä.
Mulla on myös ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutta onneksi ne ovat pysyneet vaan ajatusten asteella. Esim. huonona päivänä kävelyllä ollessani saatan havahtua siihen, että haaveilen jääväni auton alle tai joutuvani johonkin onnettomuuteen, jossa minulle kävisi huonosti ilman että se olisi minun syytäni. Sitten jotenkin "säpsähdän hereille", ja tajuan että hyvänen aika, pyöriipäs mulla taas masennus-ajatuksia päässä.
Se mikä on mulle ollut kaikkein rankinta, on ollut tunne siitä, että olen jotenkin vääränlainen. Sitten olen yrittänyt muuttaa ajatuksiani ja toimintaani yksin, ja olen tuntenut itseni ihan arvottomaksi kun se ei onnistunut. Jossain vaiheessa tajusin että vaikka mielessäni on kaikenlaisia haitallisia juttuja, mun ei tartte yrittää päästä niistä eroon yksin.
Musta kuulostaa siltä, että sulla on tosi vaikea elämäntilanne menossa. Mutta hienoa, että kirjoitit tänne. Mä kirjoitin viime keväänä paljon omalle tukihenkilölle Net-tuen puolella kun omat voimat uhkasi loppua, ja pelkäsin että joskus tunnekuohun vallassa teen itselleni jotakin. Sieltä sain ihan konkreettisia neuvoja siihen, miten voin hakea apua. Mietin, oliskohan siitä sullekin apua?
Toki tännekin saa kirjoitella. Mua kiinnostais kuulla, millaisia sun lapset on?
Voimia sulle tähän syksyyn!
🙂🌻