Itsetuhoinen kumppani

Itsetuhoinen kumppani

Käyttäjä Laksmi aloittanut aikaan 18.04.2015 klo 19:22 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Laksmi kirjoittanut 18.04.2015 klo 19:22

Hei TukiNet! Olen hyvin menestyvä töissä käyvä ja opiskeleva 25-vuotias nainen. Kaksi vuotta sitten tapasin nykyisen kumppanini ja elämä on siitä lähtien ollut yhtä hullun myllyä ! En ole aivan varma vievätkö huonot hetket liikaa resurssejani, sillä olen todella orientoitunut menemään urallani ja elämässäni eteenpäin.

Kumppanillani on diagnosoitu masennus jo nuoruudessaan, mutta yksikään lääkekuuri ei ole auttanut häntä. Nykyään tämä, valitettavasti, lääkitsee itseään juomalla alkoholia. Kun ahdistuskohtaus alkaa, ei ole muuta vaihtoehtoa – kuulemma.

En kestä katsoa ryyppäämistä, enkä sen seurauksia. Kerran olen onnistunut soittamaan poliisit, muina kertoina, kun olen yrittänyt, on se johtanut nyrkkitappeluun. Jokainen tämmöinen väkivaltainen kohtaus vie suunnattomasti voimiani ja olen alkanut pelkäämään ihan toden teolla hänen juomistaan.

Hän katuu tekojaan todella. Hän suunnittelee itsemurhaa, koska kokee, ettei voi tilalleen mitään. En uskalla pistää häntä pihalle, koska hän mitä luultavimmin surmaisi itsensä.

😯🗯️

Mihin tahoon voin ottaa yhteyttä, jotta hän saisi asianmukaista hoitoa? 😑❓ Hän ei itse pysty tekemään aloitetta, sillä hänellä on niin huonoja kokemuksia mielenterveyshuollosta, koska kukaan ei ole tähän päivään asti pystynyt auttamaan. Tuntuu kauhelta ajatus, ettei pysty tekemään mitään helpottaakseni tätä tilannetta.

☹️ Onko kohtalotovereita?

Käyttäjä marmori kirjoittanut 30.07.2015 klo 15:21

Hei. Itse seurustelin todella itsetuhoisen miehen kanssa, kyse ei ollut alkoholista vaan suorista itseään vahingoittavista ja henkeä uhkaavista teoista. Olen myös itse ollut vuosia itsetuhoinen joten yhdistelmä oli huono. Se pelko on todella lamaannuttava. Oli aina yhtä järkyttävää kuulla että toinen on päivystyksessä tai tarvitsee ambulanssia tai on ottanut kaikki lääkkeet. Sitä se oli jo ennen seurustelua ja sen jälkeenkin, jossain vaiheessa oli rauhallisempaa kun sovimme ettei kumpikaan meistä tee mitään sellaista. Sitten jos toinen romahti, toinen meni mukana. Yhteydenpitomme päättyi siihen kun hän uhkasi ajavansa humalassa joko minun luokseni tai kallioon. En kuullut hänestä mitään kuukausiin, kunnes hän eilen vastasi viestiini. Nykyään olen niin yksinäinen että tahdon seuraa jopa hänestä vaikkei se tee kummallekaan hyvää.

Mutta mitä voit tehdä? En tiedä. En tiennyt silloinkaan, hän sai apua ja oli osastoillakin mutta hänen itsetuhoinen käytöksensä ei ole loppunut. Kuten ei omanikaan.

Voit ainoastaan vakuuttaa miehesi siitä että jokainen hoitaja ja lääkäri on erilainen. Apua hakiessa ei voi hävitä mitään. Ole tukana, mene mukaan hakemaan apua, lupaa osallistua hoitoon jos hän sitä haluaa. Ja jos tilanne menee liian pahaksi, ole ehdoton mutta älä uhkaile äläkä itse ota uhkailuja vastaan, jos hän on hengenvaarassa, soita ambulanssi.