Hei,

Aivan alkuun lämmin virtuaalihalaus 🙂🌻 Olet sen ansainnut!!!

Kaiketi kukaan ei sinulle toistaiseksi ole vastannut, kun ei löydy sanoja. Joten älä luule, etteikö täälläkin moni miettisi itsemurhaa. Itse kuulun niihin, mutta on vielä asia erikseen ryhtyä sanoista tekoihin. Ehkä asiaa omalla kohdallani auttaa, etten käytä alkoholia. Voisin varmasti vielä pahemmin, jos minulla olisi pullo tarjolla, mihin huoliani hukuttaa... Itsetuhoiset ajatukset ovat niin tuttuja, kun elämänhalu on seis.

Minut pysähdytti hetkeksi, kun kirjoittelin eräälle tukihenkilölleni itsemurha-ajatuksistani. Hän vastasi jotenkin siihen tapaan, että tämä tarkoittaa, etteivät minulle läheiset ihmiset ole osanneet osoittaa minulle kuinka tärkeä olen. Omalla kohdallani tiedän, että en myöskään osaa lukea läheisteni tunteita minua kohtaan. En NÄE jos olen heille tärkeä.

Elämänhalu on monipiippuinen juttu, eikä siihen ole simsalabim ratkaisua olemassa. Itse esimerkiksi etsin käsiini itsemurhakeskuksen puhelinnumeron, niin että jos olen yksin epätoivoisten ajatusteni kanssa voin sinne soittaa vaikkapa keskellä yötä tuntematta sen kummempaa häpeää tai häiritsemättä kenenkään toisen mielenrauhaa. Se on nykyisin kännykässäni aivan kuin varaventtiilinä, enkä ole sitä toistaiseksi vielä tarvinnut. Minä löysin tukihenkilön sattuman kautta. Auttaisiko sinuakin, jos hakisit itsellesi tukihenkilön. Kun hätä on suurin, kaikki apukeinot on parasta ottaa käyttöön. Kun olet löytänyt tiesi tänne, se osoittaa, että olet ottanut askeleen kohti toivoa. Haluat jotain muuta, joten kyllä sinä tulet aikasi etsittyäsi löytämään etsimäsi. Uskon niin. Herättele omat selviytymisenergiasi henkiin. Se kestää aikansa. Ehkä sinulle on käynyt kuten minulle, että elämän melskeessä olet lakannut kuuntelemasta itseäsi ja omia toiveitasi. Olet "ajautunut" elämään elämää, joka ei ole sinun näköisesi. Ehkäpä tämä on elämässäsi se käännekohta, jossa voit muuttaa asiat vihdoin toivomaasi suuntaan.

Vain yhden vinkin luulen voivani sinulle antaa, eli yritä lokeroida ongelmasi osiin, voimiesi kokoisiksi palasiksi. Keskity ensiksi siihen asiaan, mikä on sinulle ensiarvoisen tärkeä ja hyllytä siksi aikaa muut ongelmat. Jos yrität ratkoa kaikki yhtä aikaa, tunnet epätoivoa urakan edessä. Näin ainakin minulle kävi. Joten ensin hoidin vain terveyttäni, ja muut juoksevat asiat hoisin voimieni mukaan. Mutta mieti, mikä sinulle on sellaista, että sitä ilman et voi muita ongelmiasi ratkoa. Ota huomioon sekin, että emme jaksa ongelmiamme ratkoa silloin kun olemme liian pohjilla. Ensin pitää kerätä voimia ja vain sinä tiedät parhaiten, kuinka voit kasata energiavarastojasi.

Voimia matkaasi.

Hipsukka!
juuri tuolta minustakin on nyt pari viikkoa tuntunut.Kaikki alkoi ex:n uudesta naisesta.Oli kuin nyrkillä olisi lyöty vatsaan,kun kuulin,että vasta puoli vuotta asumuseroa takana ja jo uuden kanssa ollaan perhettä perustamassa!Se tuska,joka iski minuun,on ihan käsittämätöntä!" 20vuotta liittoa vaihtui käden käänteessä 2kk:n tuttavuuden kanssa uuteen alkuun.
Olin musertua siihen todellisuuteen,ettei me enää koskaan palata yhteen.Kai mulla oli pieni toivonkipinä uudesta alusta.Vielä tammikuussa mies pyysi takaisin ja vannoi rakkautaan.Kuulemma helmikuussa oli päättänyt aloittaa uuden elämänsä tavattuaan sielunkumppaninsa.
Olen niin yksin tän luopumisen tunteen kanssa.Olen puhunut asiasta kaikkien tuttujenkin kanssa.Myöntänyt olevani itsemurhan partaalla ja melkein toteuttanutkin sen.Sitten olen tajunnut,etten voi jättää lapsiani tänne suremaan äidin menoa.Heillä on vain yksi äiti ja miehiä on maailma täynnä.Pakko vain surra tämä suru ja aloittaa itsekin uusi elämä🙂Mutta se pusertava tunne rinnassa on välillä niin suuri,ettei näe mitään elämisen arvoista..onneksi ne pahat hetket lyhenee koko ajan..

Ensiksikin oikein lämmin halaus sulle. Kirjoituksesi kosketti mua kovasti ja tunnistin omia tuntemuksiani siinä. Samoin itse toivoisin jotain ihmistä joka saisi muhun liikettä mut toisaalta haluaisin vain vetäytyä omaan kotiini ja erakoitua ikiajoiksi. En vaan jaksa olla sosiaalinen ja seurallinen enkä enää näytellä sellaista. Ainoat ihmiset joita haluan tavata ovat kaksi lastani.Vaikka lapseni ovat jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä, tiedän olevani heille hyvin tärkeä. Se, ja vain se on tähän asti saanut mut pysyttelemään elämän "oravanpyörässä" mukana. Just se syyllisyys mikä sullakin kirjoituksestasi päätellen on ollut tuon tapahtuman jälkeen päällä, olisi varmaan kauhea. Mut joskus ei vaan jaksa enää. Vasta viime aikoina, monen vuoden terapiasta huolimatta, olen uskaltautunut ajattelemaan noita tuhoajatuksia. Voi kuinka toivoisin voivani auttaa...toivon vaan että löydät jotain mikä auttaa jaksamaan. Sanat eivät aina riitä☹️ mutta koita jaksaa 🙂🌻

hipsukka pieni... voisinpa sulkea sinut syliini ja olla se ystävä, jota mahdollisesti kaipaat. Antaisin kaikki voimani sinulle, jos vaan voisin auttaa. Olen itse käynyt läpi samanlaista ja tiedän, kuinka hukassa ihminen on, kun kaikki voimat loppuu ja tuntuu, ettei jäljellä ole, kuin kuolema.
usko minua, jossain on voimia meille molenmille jaksaa ja löytää, jostain se parenpi huominen.
Koskettakoon enkeli sydäntäsi tänä iltana.🙂🌻

Kiitos teille jotka olette saaneet kirjoitettua edes jotain 🙂🌻. Tärkeintä elämässä ei ole sanat vaan ymmärtäminen!!
Tällä hetkellä elän ja hengitän...tietysti välillä tuo asia palaa mieleeni ja saa minut miettimään mitä en osannut ajatella sillä hetkellä kun otin ne lääkkeet. Nyt kun olen terapiassa käynyt juttelemassa kaikesta asioista jotka ovat vaikuttaneet...pahaan olooni.
Vaikeeta on myöntää itselleen olevansa väsynyt tai masentunut...varsinkin kun aikasemmin elämässäni olen kestänyt kaiken...se ei ole helppoa myöntää ettei nyt vaan jaksa.

Päivät menee välillä hyvin ja toisinaan huonosti...mutta olen yrittänyt nyt ajatella että on kait minullakin oikeus välillä levätä ja löytää se onni itsestäni.
Kauniita päivän hetkiä ja voimia kaikille jotka sitä tarvitsevat
🙂🌻🙂🌻

Hei Hipsukka,

Olen siinä samassa tilanteessa sinun kanssasi, että viime aikoina en paljoa jaksa. Itse asiassa tunnen häpeää siitä, etten jaksa aivan perusasioita kuten huushollin hoito. Siis niitä perusrutiineja edes. Mutta samalla tiedän, että kun voimani romahtivat (siihen asti en minäkään koskaan ollut romahtanut täysin joten se oli itsellenikin uutta), laitoin etusijalle vain terveyteni eikä mitään muuta. Tiesin, että terveyteni ollessa rempallaan en pystyisi ratkomaan yhtään mitään muuta. Joten se on kuukausien jälkeenkin etusijalla arvojärjestyksessäni. Ja jossain vaiheessa sitten oli myönnettävä itselle, että en todellakaan jaksa tämän enempää ja sillä siisti. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista ja itsenikin täytyi se vain hyväksyä. Nyt alan jo nähdä positiivisetkin puolet tästä, on ollut erittäin terveellistä huomata, että elämä jatkuu vaikkei nurkat loistakaan kiiltävinä. Elämä jatkuu vaikkei ruoka olekaan viiden tähden tasoista. Elämä jatkuu vaikkei jaksakaan pitää yhteyttä ihmisiin. Elämä jatkuu vaikkei jaksa töissä käydäkään. Elämä jatkuu vaikkei oravanpyörä omalla kohdalla pyörikään. Itse asiassa NAUTIN elämästäni suruista ja vaikeuksista huolimatta enemmän kuin koskaan oravanpyörää pyörittäessäni. Sekin on kokemisen arvoinen juttu. Se myös on saanut minut miettimään mitä järkeä elämässäni on ollut. Mitä järkeä on juosta alituiseen kellon perässä kyltymätön stressi päällä??? Sillä minulta meni pitkään, ennen kuin lopetin alituisen kellon tarkkaamisen, ennen kuin mieleni todella rauhoittui ja alkoi levätä...

Jaksamisia sinulle. Äläkä yhtään tunne häpeää siitä, ettet jaksa kaikkea. Ei nää elämän rutiinit oo sen arvosia. Meidän hyvä olomme on kaikkein tärkeintä jaksamisellemme. Keskity siihen hyvällä omalla tunnolla 🙂🌻