En tiedä mistä aloittaisin. Elän asumuserossa aviopuolisostani. Meillä on ollut menossa harkinta-aika eroammeko lopullisesti vai emme. Meillä oli sanaton lupaus siitä, ettemme hakeudu muiden seuraan ennen kuin lopullinen päätös on tehty. Avioliittomme ja suhteemme on ollut aina hyvin erityislaatuinen, vaikkakin tiettyjä ongelmia on ollut. Eroajatuksia on selvitelty hyvin rauhallisissa merkeissä. Itse olen ollut nyt lopulta sitä mieltä, että meidän tulisi avioliittoa jatkaa ja koittaa selvittää hankaluudet ja kasvaa niistä. Puoliso on ollut kahden vaiheilla mihin suuntaan meidän tulisi jatkaa. Kuitenkin meillä on ollut edelleen todella paljon rakkautta välillämme. Olen aina pitänyt itseäni hyvin rehellisenä ja vilpittömänä ihmisenä ja olen rakastanut vierelläni kulkenutta ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti ja hyvinkin vilpittömästi. Nyt olen tehnyt virheitä, joiden vuoksi käsitys itsestäni on muuttunut täysin ja kaikki mitä itsestäni uskoin ja mihin luotin, ei pidä paikkaansa. Kuulostaa hyvin dramaattiselta, tiedän, mutta näin tunnen. Minulla on ollut hyvin vähän miehiä elämässäni millään tavalla, sillä olen ollut hyvin sitoutunut puolisooni ja olisin ollut edelleenkin, jos olisimme päättäneet liittoamme jatkaa. Mutta minulla oli juuri hetkellinen yhden illan juttu toisen miehen kanssa tässä asumuseromme/harkinta-aikamme aikana, jonka vuoksi puolisoni totesi, ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, asettaa puhelinnumeroni estoon jne. Tein virheen, jota syvästi kadun, jota en saa anteeksi itseltäni enkä puolisoltani ja käsitykseni omasta itsestäni on täysin muuttunut. Itsetuntoni on äärimmäisen alhaalla ja koen olevani vain ja ainoastaan haitallinen muille ihmisille. Minulla ei ole tällä hetkellä myöskään työtä ja lähimmäiseni ovat joutuneet vain murehtimaan minusta ja voinnistani tämän asumuseron aikana. Ja nyt vielä petän ihmisen, jota rakastan äärimmäisen paljon, tällä tavalla. En koe olevani millään tapaa hyödyllinen yhteiskunnalle, läheisilleni, itselleni, kenellekään. Olen ennen ollut positiivinen ja eteenpäin katsova ratkaisukeskeinen ihminen, mutta en pidä itseäni enää minään. Tunnen haluavani jopa vahingoittaa itseäni, mutta sitäkään en voi tehdä, koska lähimmäiseni joutuisivat kärsimään puolestani vielä enemmän. Olen siis vain tyhjä kuori ja jään neljän seinän sisään alkoholipussin kanssa, etten enää ketään vahingoita. Tämäkin kirjoitukseni on todella itsekäs ja täynnä itsesääliä, mutta halusin vain jonnekin asiani kirjoittaa. Haluaisin jostakin apua tyhjyyteeni ja tunteeseen, että olen pilannut kaiken ja että olen täysin turha tässä maailmassa, mutta olen aivan liian ”terve” ja järkevä ihminen sellaista mistään hakemaan. Paitsi nimettömänä keskustelupalstalta. Ehkä saan tästä hyvästä kasan haukkumisviestejä siitä, miten voin olla näin epätoivoinen näin pienten asioiden keskellä, kun muualla maailmassa asiat on oikeasti huonosti. Sitä itsekin kysyn. Mutta eipä sen ole mitään väliä, jonnekin halusin vain avautua nimettömänä.
Ameeba kirjoitti 2.2.2014 17:51
Meillä oli saaton lupaus siitä, ettemme hakeudu muiden seuraan ennen kuin lopullinen päätös on tehty. Itse olen ollut nyt lopulta sitä mieltä, että meidän tulisi avioliittoa jatkaa ja koittaa selvittää hankaluudet ja kasvaa niistä. Puoliso on ollut kahden vaiheilla mihin suuntaan meidän tulisi jatkaa. Olen aina pitänyt itseäni hyvin rehellisenä ja vilpittömänä ihmisenä ja olen rakastanut vierelläni kulkenutta ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti ja hyvinkin vilpittömästi. Nyt olen tehnyt virheitä, Minulla on ollut hyvin vähän miehiä elämässäni millään tavalla, sillä olen ollut hyvin sitoutunut puolisooni ja olisin ollut edelleenkin, jos olisimme päättäneet liittoamme jatkaa. Mutta minulla oli juuri hetkellinen yhden illan juttu toisen miehen kanssa tässä asumuseromme/harkinta-aikamme aikana, jonka vuoksi puolisoni totesi, ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, asettaa puhelinnumeroni estoon jne. Tein virheen, jota syvästi kadun, jota en saa anteeksi itseltäni enkä puolisoltani Itsetuntoni on äärimmäisen alhaalla ja koen olevani vain ja ainoastaan haitallinen muille ihmisille.
No voihan Ameeba... kuulen ja luen tekstistäsi liian kiltin ihmisen suostumisen johonkin toiselta tulevaan malliin ja vankilaan. Mielestäni yksi virhe ei ole kuin hyväksi, saa aikaan keskustelua ja suhteen uudelleenarviointia ja voi auttaa parempaan suhteeseen. En sano tätä sillä, että pitäis tehdä syrjähyppyjä, vaan pyydän sua hieman kohtuullistamaan tilannettasi ja olemaan itsellesi vähemmän ankara.
Sanot olleesi, ja vaistoan kirjoituksesta, se enemmän sitoutunut, enemmän vasdtuullinen osio teidän suhteessanne. Ja kun tollanen sitten moka sattuu kohdalle, niin toinen saa siitä hyvän syyn vetää liinat kiinni ja silleen.
Sulla on syyllisyydentunto ymmärtääkseni SANATTOMASTA lupauksesta? Mikä lupaus se sellainen on jota ei ole sanallisesti ääneen sanottu ja yhdessä siihen sitouduttu? Ja vaikka olisikin, niin siinä on sitten tapahtunut moka tai sopimusrikkomus ja sitten kattellaan tilannetta edelleen. Jos miehesi rakastaisi (rakastaa?) sinua, hän ilmaisee tunteensa tavalla tai toisella ja haluaa sinut takaisin. Jos olette harkintavaiheessa ja erillänne asumassa, niin olette jollain tavalla vapaita menemään ja tulemaan, jollette itse itseänne omasta syystä tai tunteesta rajoita.
Joku kaverini sanoi, että niin kauan on vapaa, kunnes tulee papin aamen ja mennään naimisiin. Sitä ennen ollaan vielä vapaita ja naimattomia, vai onko jokin "välimuoto" melkein naimisissa olemassa? Kihlausaikanakin ollaan vielä avioliitosta vapaita, sitoutuminen on vapaaehtoista molemminpuolin ja pitääkin olla. Näin sanoo äijjä, jonka eksä katkaisi suhteen kolme kertaa, joista kaks kertaa kihlat ja viimesellä kerralla hyppäsi toisen miehen kaulaan....
Älä ole ittellesi liian ankara. Sulla on koko elämä elettävänä, kunhan tuosta syyllisyyskuopastasi nouset. Olet saattanut jopa tehdä elämäsi tärkeimmän liikkeen ja päässyt vähän enemmän irti eksästäsi. Jos tunteita ja T a h t o a on m o l e m m i l l a puolilla tarpeeksi toisianne kohtaan niin päädytte ennemmin tai myöhemmin takaisin yhteen. Jos ei ole, niin löydätte paremman elämän muualta. Suhteen on syytä joskus vähän hengittääkin, varsinkin kun tullee vaikeuksia, tarttis varmaan (olis tarvinnut itselleni sanon) ottaa hieman etäisyyttä ja kuunnella itseään mitä haluaa. Nythän siihen on hyvä tilaisuus, eiks muka?😉