Isäni pettää äitiäni

Isäni pettää äitiäni

Käyttäjä .Kiira. aloittanut aikaan 30.01.2011 klo 18:57 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä .Kiira. kirjoittanut 30.01.2011 klo 18:57

Aikalailla otsikko jo kertoo, mistä tässä viestissä on kyse, vaikka se on aika kärjistetty. Asia on äärimmäisen arka minulle, enkä ole pystynyt puhumaan siitä edes läheisten ystävieni kanssa. En ole koskaan hakenut apua ulkopuolisilta ja tästä kirjoittaminen tuntuu siksi vaikealta, mutta yritän parhaani.

Sain muutama kuukausi sitten tietää, että isäni etsii seuraa netistä. Näin itse hänen tietokoneellaan työpöydällä linkin nettideittipalstalle. Perheessäni ei ole koskaan puhuttu arkaluontoisista asioista ja epäkohdista (esimerkiksi isäni alkoholismista ja sen vaikutuksista erityisesti veljeeni ja äitiini). Ja näin en koskaan sanonut hänelle mitään tekemästäni löydöstä. En kertonut myöskään äidilleni, koska pelkään sen satuttavan häntä liikaa.

Noin pari viikkoa sitten huomasin isäni facebook profiilista, että hän oli saanut uuden ystävän suurinpiirtein samanikäisestä sinkkunaisesta. Nainen oli minulle täysin vieras, eikä kukaan muukaan läheisistämme tuntenut häntä (eli ei ollut kenenkään kaverina). Isäni viihtyy paljon tietokoneella ja on käynyt usein siinä kaupungissa, missä kyseinen nainen asuu viettäen siellä koko päivän. Kaikkein kamalinta tilanteessa on se, että äitini ei tiedä näistä asioista mitään, mutta minä tiedän..

Voi olla että kuvittelen asioita ja olen vainoharhainen, mutta tilanne on saanut minut niin ahdistuneeksi, että se vaikuttaa jo nukkumiseeni. Näen kamalia unia ja vietän unettomia öitä miettien asiaa. Isäni on aiheuttanut paljon tuskaa elämässäni, mutta rakastan silti häntä paljon ja hän on antanut myös paljon hyvää elämääni. Olen miettinyt päässäni satoja kertoja kuinka ottaisin asian puheeksi ensiksi hänen kanssaan, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta käytännössä. Eniten pelkään äitini puolesta. Hänellä on muutenkin huono itsetunto..

Olisiko kenelläkän samanlaisia kokemuksia tai neuvoja? Kiitos mielenkiinnostanne.

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 31.01.2011 klo 22:00

Hei Kiira,

Oletpa joutunut todella ikävään tilanteeseen - tuntuu, että vaikka valitsisit minkä vaihtoehdon tahansa, lopputulos on huono ja muiden on helppo kaataa oma syyllisyytensä/paha olonsa sinun niskaasi koska kerroit/et kertonut (kun tilanne joskus sitten selviää)....

Näyttääkö siltä, että isäsi on puuhaamassa avioeroa - tulisiko äitisi kuitenkin olla valmistautunut siihen?

Pitäisikö sinun kysyä joltain ammattilaiselta esim. tukinetin tukihenkilöltä vinkkejä ja neuvoa - et näin kuitenkaan taida kauaa jaksaa...🌻🙂🌻

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 31.01.2011 klo 23:24

Harmittaa, kun olisi halua auttaa, muttei keinoja siihen☹️ Eli minulla ei ole tuollaisesta kokemusta, eikä myöskään siitä, etteikö vanhemmille voisi kertoa kaikesta. TOSIN, näin itsekin kyllä äitini joskus jopa suutelevan toista miestä ja hän sanoi, ettei isälle saa kertoa. En kertonut, muttei asia sinällään jäänyt minua mitenkään vaivaamaan. Tuumasin vain, ettei ole minun asiani ja että meneehän vanhemmillani muutoinkin niin huonosti, että parempi vain kun eroaisivat (sittemmin kyllä ovat eronneet aika päiviä sitten).

Mutta hankalaahan tuo kyllä on. Millainen suhde sinulla siis on isääsi? Voisitko kuvitella jossain vaiheessa kertovasi hänelle tiedostasi? Sekään kun ei ole hyväksi, että stressaat itseäsi tällä asialla. Tosin erittäin väärin on sekin, ettei äitisi tietäisi asiasta jos isäsi todella häntä pettää. Mun mielestä kun jokaisella pitäisi olla oikeus tietää ja valita, millaisen ihmisen kanssa elää. Eli jos toinen pettää, niin mun mielestä petetyllä on oikeus saada tietää ja siten päättää haluaako olla edelleen kumppaninsa kanssa.

Tästä nyt ei mitään apua tainnut olla 😞

Käyttäjä dies nafastus kirjoittanut 01.02.2011 klo 09:29

Ensin kerro isällesi että tiedät ja minkälaisen tunteen se sinussa herättää. He ovat molemmat aikuisia ihmisiä joten sen selvittäminen kuuluu heille.

Kerro isällesi, että kummeksut myös sitä facebook-ystävää. Turhia selittelyjä älä kuuntele (jos isäsi ongelmana on myös alkoholi hän varmaan myös selittelee asioita) niistä ei ole apua kenellekään.

Jos tiedät facebook ystävän nimen voit myös lähettää tälle viestin, kysyä mistä on kyse. Jos tytär kysyy hän tuskin ilkeää olla vastaamatta jotenkin. Epäselvät asiat valvottavat. Etene pikkuhiljaa ja asioiden vaatimalla tavalla.

Jos äidilläsi on heikko itsetunto auta häntä sellaiseen ympäristöön jossa se paranisi - harrastus? Ystävät? Urheilu?

Rohkeutta

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 01.02.2011 klo 13:15

Hei taasen,

tuli vielä muutamia juttuja mieleeni - lapsen (oli sitten minkäikäinen tahansa) ei tule olla vanhempiensa terapeutti. Sinä voit kertoa omista tunteistasi ja ajatuksistasi, mutta sinun ei kuulu ottaa vanhempien jaksamista yms. vastuullesi.

Alkoholistiperheissä lapset usein sairastuvat läheisriippuvuuteen ja pitävät tärkeänä olla sovittelijana ja hyysäämässä vanhempiaan. Alkavat kantaa aikuisten vastuuta, aivan liian aikaisin ja väärässä paikassa (omassa lapsuudenperheessään). Alkoholistiperheiden lapsista saattaa tulla tunnetuntosarvet herkkänä ympäristöään tarkkailevia murehtijoita - he unohtavat oman itsensä ja voimiensa äärirajoilla kantavat huolta muista.

Kiira, ei ole itsekästä muistaa omaa jaksamistaan! 🌻🙂🌻

Käyttäjä awen kirjoittanut 01.02.2011 klo 15:38

Hei Kiira!

Allekirjoitan täysin sen, mitä Jasse tuossa sanoi. Vanhempasi ovat aikuisia ihmisiä, joiden täytyy itse kantaa vastuunsa tekemisistään ja valinnoistaan. Isäsi ei tiedä sinun tietävän mahdollisesta suhteestaan, eikä siis voi myöskään tietää kuinka sinä tilanteesta kärsit, ellet itse kerro sitä hänelle.

Minunkin äidilläni on erittäin heikko itsetunto ja äitini on myös eronnut isästäni, joka petti häntä. Koetin suuren osan lapsuuttani ja nuoruuttani olla äitini tukipilari, varoen visusti häntä satuttamasta. Ajan saatossa kuitenkin huomasin, ettei tuollainen ylisuojeleva huolehtiminen tee hyvää äiti-tytär -suhteellemme ja olenkin alkanut puhua äitini kanssa avoimemmin kaikista asioista ja pystyn sanomaan hänelle suoraan asian kuin asian koskien myös häntä itseään. Eikä äitini ole siitä rikki mennyt. Enkä usko, että sinunkaan äitisi menee rehellisyydestä hajalle. Tottakai tieto tuollaisesta tuottaa tuskaa, mutta sinun ei kuulu kantaa vanhempiesi takkaa harteillasi.

Ehdotan siis, että kerrot ensin isällesi ja katsot hänen reaktionsa ja jos isä vielä jatkaa peliään äitisi tietämättä, otat asian puheeksi äitisi kanssa. Voihan olla, että äitisikin jo tietää, monilla on aika tarkka vaisto näissä asioissa, mutta hän haluaakin suojella teitä lapsia, eikä nosta asiasta meteliä. Jokatapauksessa vanhempiesi kuuluu selvittää asia eikä heidän missään nimessä pidä jättää sinua yksin tuon taakan kanssa.

Toivottavasti tilanne selviää 🙂🌻

Käyttäjä .Kiira. kirjoittanut 01.02.2011 klo 19:50

Kiitos kaikille teille vastanneille, teidän viesteistänne on ollut apua minulle. Itse asiassa olen ajatellut yrittää ottaa asian puheeksi isäni kanssa jollakin tavoin seuraavalla kerralla kun näen häntä eli mahdollisesti tulevana viikonloppuna, pitäkää peukut pystyssä että kaikki menee hyvin.

Isän ja minun välit ovat olleet melko etäiset aina ja asioista ei puhuta, sillä se vaivaannuttaa molemmat. Äitini mielestä puolustelen aina isääni, mutta omasta mielestäni en tee niin. Äidin kanssa olen paljon läheisempi.

Tälle naiselle, jonka kanssa epäilen isällä olevan jotain, en välttämättä uskalla lähettää viestiä suoraan. Eniten pelkään ehkä isäni reaktiota siihen jos hän saa kuulla asiasta. Tämä nainen ei välttämättä edes tiedä että isäni on naimisissa. Ja jos kaikki on vain omaa mielikuvitustani, nolaan sekä itseni, että isäni.

Olen hyvin pitänyt tähän mennessä tuon asenteen, että asia ei kuulu minulle ja vanhempani ovat aikuisia ihmisiä ja tämä on heidän välinen ongelmansa, mutta jotenkin tuntuu että näitä juttuja tulee niin paljon että väkisinki ne alkavat vaikuttaa jo omaan mielenrauhaan. Kyseessä on kuitenkin niin läheiset ihmiset. Yritän kuitenkin muistaa ettei minun tarvitse olla meidän perheen terapeutti. Olen myös lukenut tästä piirteestä alkoholistiperheen lapsissa, mutta hyvä kun minua muistutettiin vielä.

Tämä on muuten hyvin terapeuttista kirjoitella tänne, olen jopa nukkunut paremmin 🙂