Kertokaapa, jos teillä on kokemuksia impotenssista, millaisia kokemuksia tahansa. Erityisesti jos koette, että ongelma on psyykkisellä puolella. Olisi kiinnostavaa kuulla ja tännehän voi kirjoittaa ilman paljastumisen pelkoa.
Itse olen keski-ikäinen nainen ja suhteeni kariutui hiljattain. Olen vielä aika säpäleinä sen jäljiltä enkä koe pystyväni psyykkisesti uuteen suhteeseen. Miesystäväni impotenssi ja hänen torjuva suhtautumisensa seksiin ylipäänsä on nakertanut itsetuntoani naisena.
Oletteko te muut kyenneet jatkamaan suhdetta, jossa olette tulleet jatkuvasti torjutuksi vai olenko todellakin ainoa nainen maailmankaikkeudessa, jolla on tämänkaltaisia kokemuksia? Miten olette selvinneet niistä ja vieläkö seksi hylätyksi tulemisen jälkeen kiinnostaa? Entä onko kukaan saanut kuulla olevansa tungetteleva viettelijä ja miten tuollaisista syytöksistä voi selvitä? Etenkin, jos rakastaa toista ja on yrittänyt hemmotella häntä kaikin mahdollisin tavoin (herkullisia aterioita, lahjoja, matkoja, rahalainoja ym. mitä tahansa).
Mielelläni kuulisin kaikenlaisia kommentteja, joista voisin ottaa oppia.
En tunne asiaa kovin hyvin, mutta impotenssiinhan on saatavana hoitoa, terveyskeskuksesta voi saada lähetteen ja sieltä sitten seksuaaliterapeutille tai erikoislääkärille. Impotenssihan voi olla myös psyykkistä, stressistä johtuvaa, ei vastakkaisen puolison vastenmielisyydestä johtuvaa yksinomaan kuten annat käsityksen tekstissäsi. Jos rakastat tätä miestä niin keskustele hänen kanssaan vielä. Eihän seksi ole elämän pääasia, vai onko ?
Kiitos vastauksestasi. Keskustelisin mielelläni, mutta olen niin hajalla kaiken tapahtuneen jälkeen, että en tiedä, onko se viisasta. Sitä paitsi mies ei suostu keskustelemaan kanssani eikä vastaa sähköpostiini. Mahdollisesti välimme parantuvat ajan myötä, koska joudumme kyllä tekemisiin pakostakin samoissa ympyröissä kun liikumme, mutta juuri nyt ovat asiat näin kurjasti.
Ei seksi ole tärkeintä elämässä, mutta minää olen elänyt selibaatissa vuosikausia ja olen tosi puutteessa. Toisaalta elämä ilman seksiä on ilman muuta parempaa kuin elämä jatkuvassa tuskan ja ahdistuksen tilassa, mitä torjutuksi tuleminen on silloin kun toinen "antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa". Usko pois, kyllä jotkut miehetkin toimivat näin!
Ei tässä auta kun antaa ajan kulua... Mutta aiheena tämä kiinnostaa minua. Haluan myös ymmärtää, missä epäonnistuin, missä toimin väärin ja miten voisin parantaa tilannettani ja ottaa koetusta opikseni.
Kyllähän se nakertaa, suhteelta pohjaa pois ja uskoisin, että melkosen nopeastikkin...varsinkin jos selityksenä on psyykkinen, jotenkin ajattelen, että sillä psyykkisellä tarkoitetaan, ettei sitä seksiin tarvittavaa intohimoa ole kahden ihmisen välillä, siis toisella ei ole ja sitten keksitään tälläinen psyykkinen selitys, jotenkin, jos ajattelisin omalla kohdallani, että jotakuta muuta kohtaan sitten voisikin löytyä sitä intohimoa, mutta ei minua....niin tuohon olisi vain yksi vaihtoehto. Löysään hirteen ei kannata jäädä roikkumaan.
Ja jokapaikasta saa lukea, kun miehet valittaa, varsinkin sille toiselle naiselle, kuinka kotona ei akka anna...mitenkähän senkin asianlaita oikein onkaan, kotitekoinen ei kelpaa, joten pitää saada sitä parempaa...
Tähän on ihan pakko kommentoida juuri sinä toisena osapuolena. Olen reilu 40 mies jolla on ollut jo joitakin vuosia erektiohäiriöitä. Olen käyttänyt niihin Cialista, mutta sekään ei tunnu enää auttavan. Asia paheni vuoden vaihteessa kun sain masennukseen SNRI-lääkettä (Efexor). Psykiatri vakuutti ettei se aiheuta samanlaisia potenssivaikeuksia kuin SSRI-lääkkeet. Katin kontit, meni halut ja kyvyt. Lopetin sen puolisen vuotta sitten ja minulta määritettiin testosteronitaso. Se oli alhainen ja masennukseni johtui paljolti siitä. Sain Tesogel lääkityksen ja mileiala parani. Halutkin paranivat mutta erektion kanssa on edelleen niin ja näin. Meillä vaimoni ei ymmärrä asiaa ja epäonnistuneesta yrityksestä on seurauksena erouhkailuja ym. paskaa niskaan. Olen yrittäyt selittää että sattuu se minuunkin. Ja kun on epäonnistunut, ei uskalla ihan heti yrittää uudestaan epäonnistumisen pelossa. Olen hakenut aktiivisesti apua ongelmaan mutta sekään ei tunnu riittävän. Itse uskon häiriön takana olevan jonkun elimellisen syyn, luultavasti eturauhaseentai verenkiertohäiriöön liittyvän.
Tällaisissa tapauksissa kaipaisin enemmän tukea puolisolta ja sen tiedostamista että on muutakin seksiä kuin yhdyntä. Ei miehenne torjunta johdu siitä että teissä naisissa olisi jotain vikaa tai ettei hän haluaisi teitä. Se on vain hirveä henkinen isku kun epäonnistuu. Asiaa varmaan omalta osaltaan pahentavat tv-mainokset joissa vakuutetaan että erektiohäiriö voidaan hoitaa.
Seksi on vain yksi osa parisuhdetta.
Naisen itsetunto on kuin yksiöinen jää ja vielä hauraampi, jos on aikeisemmin joutunut huomaamaan, että mikä tahansa naisen näköinenkään, on parempi vaihtoehto.
Miksi sitten tämän ongelman kanssa painivat miehet, eivät puhu vaimoilleen suoraan,
kerro sitten näistä asioista, aivan oikeilla nimillä, siinä hyvin äkkiä mieleen juolahtaa, onko miehellä muu kohde.
Näistäkin asioista on parempi puhua liikaa kuin olla hiljaa.
Onko todellakin niin, että heti jos miehellä on jotain ongelmia seksielämän puolella, naisille tulee heti mieleen toinen nainen? Ja miehiä vielä syytetään putkiaivoiksi.
Tangoon tarvitaan kaksi arvon naiset.
Ollessamme ensi kertaa hänellä ei seissyt lainkaan, mutta silti hänen kanssaan oli ihanaa. Oli kuin olisimme hengittäneet samaan tahtiin, ja hänen hyväilynsä olivat juuri sitä, mitä tarvitsin, olimme ikäänkuin yhtä. Olin kyllä kai hiukan huolissani, johtuiko erektion puuttuminen omasta kelpaamattomuudestani. Seuraavalla kerralla olikin jo toinen ääni kellossa eikä erektiovaikeuksista ollut puhettakaan, ja tietenkin olin kuin taivaassa. Hän tuntui ylipäänsä olevan aika huolissaan omasta kelpaavuudestaan, mutta minä en osannut kiinnittää mahdolliseen erektio-ongelmaan suurta huomiota, koska aina oli hyvä olla, toisinaan enemmän ja toisinaan vielä enemmän. Hän koki myös olevansa kelpaamaton, jos en saanut orgasmia, vaikka olin täysin tyytyväinen ja jopa kuin seitsemännessä taivaassa. Tämä hänen turha kelpaamattomuudentuntensa siis sai minut tuntemaan itseni kelpaamattomaksi, vaikkei siihenkään ollut syytä. Näistä jutuista huolimatta hän on ollut rakkain kumppanini. Sängyn ei pitäisi eikä sen tarvitse olla kilpailutanner eikä suorituspaikka. On surkeaa, jos peiton alla pallotellaan kelpaamattomuutta edestakaisin. Ja onhan Viagrat ja Cialikset avuksi. SSRI-lääkkeet tuhoavat ainakin orgasmin, ehkä vähentävät halujakin.
No, aatteleppa ite! Jos mies ei puhu ongelmistaan ja työntää pois, mikään ei passaa, on tyly muutenkin. Tuossa tilanteessa, minäkin ajattelisin, että jossakin on parempi syönnösmaa, jonne ne voimat ja halut uppoaa.
Tangoon tarvitaan kaksi, mutta niin tarvitaan riitaankin, mistä muusta saa aikaseksi, tosi mehevän riidan, jos miehelle ei seksi, oman akan kanssa "kelpaa"????
Minä ainakin tuntisin itseni, halvaksi "pilua 10 "-naiseksi, tuossa tilanteessa.
😉) koettakaa miehet ymmärtää, me naiset ymmärrämme puhetta, vaikka voi ensin kipakka vastauskin kirahtaa, mutta yrittäkää kuitenkin.
Nyt täytyy antaa vastinetta.
Erosin joitakin vuosia sitten kun vaimolta "ote" vähän lipsahti eli meni hakemaan lohtua vieraista.
Ennen eroa kävi ilmi, että yksi syy vieraisiin menoon oli se, ettei minulla enää toiminut kuten ennen. Hän tunsi itsensä loukatuksi.
Asiasta oli kyllä puhuttu ja keskusteluissa vaimo oli välillä hyvinkin ymmärtäväinen.
Käytännössä ei.
Eron jälkeen suhteita on ollut ja mennyt. Kaikkiaan viides on nyt menossa.
Kolme suhdetta päättyi siihen, ettei minun "kalustoni" ollut kunnossa oikeaan aikaan. En arvannut ottaa pilleriä juuri oikealla hetkellä.
Yksi "tytöistä" lähti ns. siltä seisomalta (vai sanoisinko seisomattomalta).
______________
Useimmilla miehillä ilmenee erektio-ongelmia keski-iästä alkaen, jopa aiemmin. Monet saavat avun pillereistä, joku joutuu käyttämään lisäksi Testogelia tms. Itsekin kokeilin. Mainio geeli. Ikä kun tekee tehtävänsä meissä kaikissa.
Meissä ihmisissä, niin miehissä kuin naisissakin on monenlaista persoonaa. Joku voi jutella ongelmistaan lähes kenelle tahansa, joku toinen taas ei puolisolleenkaan... ei ainakaan puolisolleen.
Jos tällaista on epäiltävissä niin on suorastaan velvollisuus ottaa asia esille. Varoen, mutta varmasti.
Pahinta minkä voi tehdä erektiohäiriöistä kärsivälle on alkaa kiukuttelu, syyttely tai epäily.
Miehen sukuelin kun ei ole tahdonalainen lihaskimppu.
Väärällä suhtautumisella saa aikaan fyysisten ongelmien lisäksi myös psyykkiset ongelmat ja sitä kautta täydellisen impotenssin.
Kukkia kaikille "pehmoille"!
🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Ymmärrän oikein hyvin, että ei se aina nouse vaikka haluaisikin... mutta kyselen näitä kokemuksia siksi, että minun on ollut hurjan vaikea toipua omasta suhteestani ja tunnen vieläkin oloni rikkonaiseksi enkä kestä nähdä häntä. Ja pelkään, että sanoa leiskautan jotain oikein törkeää ja vielä muiden kuullen vain karkoittaakseni oman ahdistukseni. Rakkaus on muuttunut viharakkaudeksi ja kun minulla on vielä todettu se epävakaa persoonallisuuskin, niin onpa tässä työmaata.
Siis meidän suhteessa meni kaikki vikaan, ei ollut kyse vain impotenssista. Mutta toipuminen on hidasta. Ei ole tehnyt mieli mennä kenenkään kanssa edes kokeilemaan enää, koska etsin muista miehistä vain häntä. Impotenssista huolimatta. Jotenkin tämä kuvio täytyisi saada rikki. Käyn nyt terapiassa. En tiedä vielä, auttaako sekään.
Tuska sentään on hellittänyt tosi paljon, joten ylöspäin tässä sentään mennään. Orgasmeista minulle on kyllä turha puhua, riittää kun jaksan tätä yksinäisyyttä. Mutta kiitos näistä kommenteista!
Tässä olisi miehen näkökulmaa asiaan. Itsellä on osittainen erektio-ongelma joka raastoi parisuhdettamme useita vuosia. Välillä hommat onnistui pitemmän aikaan, vaan sitten kun ei klikannut niin tuli pitkiä putkia ettei harrastettu seksiä ollenkaan. Epäonnistumisen pelko sai minut varomaan koskettelua ja halailua yms. Kaikki mahdolliset häiriötekijät vaikuttivat erektiooni, ja sitten kun meni luottamus veijjariin, niin vielä vähemmän pelitti.
Sain lopulta raahattua itseni lääkäriin, ja sain sieltä lääkkeet. Käytännössä seksielämämme vasta alkoi sen jälkeen. Ei pelkoa, ei hätäilyä, ei kosketusten välttelemistä, uskalsin taas rakastaa vaimoani. Nykyään on rakasteltu ilman lääkkeitäkin, joka osoittaa että fyysisellä puolella ei tarvi olla suurta vikaa,niin psyykkinen puoli tekee siitä helvetin.
Käyttäkää hyvät ihmiset lääkkeitä. Itse olen niiden ansiosta kuin uusi ihminen.
Mun täytyy kertoa tästä jonnekin. Ei ole ketään kenelle kehtaisin puhua. Olen vähän päälle 20-vuotias nainen ja poikaystäväni on samanikäinen, ollaan oltu yhdessä vuosi. Ennen meillä oli hyvä seksielämä, mutta viime syksynä asiat alkoivat muuttua, kaikki varmaan tietää miten tämä asia menee: ensin erektio-ongelmia silloin tällöin, sitten ei seiso enää ollenkaan. Enkä mä nyt siitä halua puhua, vaan siitä miltä se tuntuu musta.
Poikaystäväni sanoo, että haluaa. Mutta mä en enää erityisesti halua. Olen unohtanut millaista seksin PITÄISI olla. Kun ajattelen seksiä, ajatukset valtaa tämä ongelma ja yritän työntää kaiken äkkiä pois mielestäni. Samalla tavalla yritän karkoittaa poikaystäväni luotani. Olemme puhuneet. Syksyllä olin loukkaantunut, sitten olin ymmärtäväinen, viimeisten kuukausien aikana olen vain halunnut huutaa suoraa huutoa ja suljen silmät ja huudan, ja toivon että huutoni ilmavirta olisi lennättänyt poikaystäväni mahdollisimman kauas, mutta ikävä kyllä hän seisoo siinä vielä, joka kerta.
Voisin kirjoittaa tästä ikuisesti, mutta yritän pitää lyhyenä. Tunnen kauheaa syyllisyyttä poikaystäväni erektio-ongelmista, sillä uskon että olen pahentanut niitä huutamalla ja näyttämällä omat tunteeni. Luultavasti olin alun alkaenkin syyllinen niihin, en tosin tiedä millä tavalla. MUTTA. Miten kauan ihminen pystyy olemaan rauhallinen, kun tuntee itsensä täysin epäkelvoksi? Mä olen nuori, mä olen epäkypsä, en mä pysty!! Miten muut naiset pystyy? Onko se edes ihan tervettä? En tiedä enää mitään.
Rubi: Sano poikakaverilles että menee lääkäriin. Tuo on loppujen lopuksi aika yleinen vaiva, ja siihen on hoidot ja lääkkeet.
Lääkäri sanoi mulle että 40% 30 vuotiaista, 50% 40 vuotiaista ja 70-80% 50 vuotiaista kärsii jonkin asteisesta erektio-ongelmasta. Se pintaverenkierto häiriö eikä mikään kuolemantauti johon ei ole lääkkeitä.