ikuinen sinkku (?)
En tiiä kuuluuko tämä tähän ryhmään, mutta menköön
Avioerostani on kulunut kohta 15 vuotta ja koko tänä aikana minulla ei ole ollut varsinaisesti suhdetta. Jotain ohimenevää säätöä ja ihastuksia kyllä. Kymmenen vuotta sitten minulla oli 2 vuotta kestänyt ”suhde” erääseen mieheen. Tapasimme joitakin kertoja koko tänä aikana. Silloin tällöin laiiteli viestejä. Seksiä oli silloin kun tapasimme. No, siitä sen enempää. Vuosi sitten päädyin sänkyyn ystävän kanssa. Läheisyys, pussailu ja halailu oli ihanaa. Itse seksi suuri pettymys. Hän olisi halunnut suhdetta kanssani, mutta tunteet eivät olleet molemminpuoliset. Onneksi ystävyytemme säilyy ja nyt hän on avoliitossa. Että siinäpä ne seksikerrat. Että puutteessa eletty.
Ihastuksia on kyllä ollut, mutta niistä ei ole tullut yhtään mitään. Ujona en ole uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta ja kenties tunne olikin yksipuolinne. Tai sitten minuun ihastuneeseen minulla ei ole tunteita.
Asun pikkukaupungissa ja kapakoissa en viitsi juosta. Nettideittailua pariin otteeseen koetin, mutta totesin että ei kiinnosta.
Siinäpä lyhyesti taustaa. Kaikki on elämässä ihan hyvin, lapset saatu maailmalle ja vakituinen työ. Ja pääasiassa olen täysin tyytyväinen elämääni.
Se mikä näinä vuosia on eniten häirinnyt on HÄPEÄ. Häpea siitä, että olenko ainut näin pitkään sinkkuna ollut ihminen. Ilman edes irtosuhteita tms.
Kaipaan kyllä, että vielä joskus kokisin rakkauden. Molemminpuolisen. Mutta nähtäväksi jää.
Se miksi tämä vanha kipu taas aktivoitui on se, että meninpä sitten ihastumaan ystävään. Näyttää taas vahvasti siltä, että tunne on yksipuolinen. Olen hänelle erittäin rakas ja halaamme aina lämpimästi kun tapaamme. Muttta hän ei itse ota yhteyttä ja viesteihinkin vastaa milloin vastaa. Välillä näyttäisi vahvasti, että hänelläkin olisi tunteita. mutta todennäköisesti läheisyydenkaipuussani projisoin omat tunteeni häneen. Asiaa on vaikeaa ottaa puheeksi erinäisistä syistä, joita en tähän avaa.
Se miksi tämän vuodatin on se, että jo vuosia olen kaivannut vertaistukea ikisinkkuuteen. Ja ehkä myös rohkaisua, että parisuhde voi vielä löytyä erittäin pitkän kuivan kauden jälkeen.
Samaistuin kirjoitukseesi, ainakin joiltain osin.
Kirjoituksestasi ei ilmene, minkä ikäinen olet, mutta "lapset maailmalla" ja pitkä avioliitto sai miettimään, että pitkän matkaa yli keski-ikää.
Täytän itse kesäkuussa 35 vuotta, olen lapseton ja lokakuusta 2010 ollut avoeronnut, poikamies.
Ensimmäinen vuosi avoerosta meni käytännössä reistailemaan alkaneen mielenterveyden kanssa kamppaillessa ja, vaikka, jos olinkin "ulkona" ja naiset lähestyi, en lähtenyt mihinkään mukaan, "en ollut valmis".
Käytännössä samaa hiljaiseloa jatkui aina kevääseen 2016, osin saamattomuuden, osin työkiireiden yms "tärkeämpien" asioiden takia.
Ujoudestani, arkuudestani (ja saamattomuudestani) naisten suhteen tapasin kuitenkin eräässä nettipelissä naisen, jonka luona kävin ensin viikonlopun toukokuussa 2016 ja kuukautta myöhemmin kesäkuussa 10 päivää. Seksiä oli, sanoisin, että tunteita ei, koska tapaamiset päättyivät tähän, vaikka Lappeenrannasta Turussa kävin tätä silloin 46(?) vuotiasta naista tapaamassa.
Olin hetken kuitenkin onnellinen, että "olen pelissä mukana", kunnes alkoi tuntua, että sama vuosien hiljaiselo jatkuu ja alkaa taas.
Toisin kävi. Heinäkuussa 2017 tapasin jälleen naisen, tällä kertaa nuoren ja alkuun tutustumisvaiheessa kaikki tuntui hyvältä, seksiäkin oli. En sano, että ei oltaisi kavereita vielä tähän päivään, mutta tilanne on sellainen, että olen estänyt hänet mm. Whatsappissa, koska hän selkeästi peittelemättä tapaili ja tapailee muita ja tunteita ei selkeästi ole. Vielä en sanoisin, että 07/2017 alkanut "ystävyys" olisi kuopattu tähän päivään, mutta työn alla on päästä eroon.
Näitä "seksikokeiluja" lukuunottamatta 8-9 vuotta yksin, ilman parisuhdetta. Jälkikäteen tähän hetkeen ikääni nähden tuntuu kenties jopa katkeralta, että 26-34 vuotias lisääntymiskykyinen (ellei lääkäri toisin totea) mies ei kelpaa kenellekään vaan tuntuu, että olen(ko) ikuisesti yksin.
Kevät on alkamassa ja odotan kesää, mutta en 35-vuotissyntymäpäivää, koska olen päättänyt, että, jos ei ole jo tulossa tuohon päivään mennessä, lapset saa jäädä tekemättä. Silti en uusperhe-elämään halua enkä toisaalta haluaisi jäädä naisettomaksi ja sitä kautta lapsettomaksi.
Mutta 8-9 vuotta nuoruusvuosina, ilman tervettä lisääntymistä, avioliittoa ja edes parisuhdetta puhumattakaan sosiaalisista suhteista naisten kanssa, tuntuu, että parhaat nuoruusvuoteni varastettiin.
Toivon, jos nuoremmat lukee julkaisuni jälkeen tätä ketjua, että älkää eläkö nuoruuttanne, että "ikuisesti on aikaa", tässä iässä sitä ei enää ole ja joka päivä on lähempänä "liian vanha", kuin "nuori täynnä mahdollisuuksia, elämä edessä".
Ja aloittajalle, ongelmani on samaistuttavissa tilanteeseesi nuoremmasta iästäni huolimatta, mutta sillä erotuksella, että pitkäaikainen haaveeni lapsista jäänee toteutumatta.
Juu,ikää on jo kertynyt 51 vuotta. Tietyssä mielessä koen, että parasta ennen aika on mennyt. Siinä suhteessa olen onnellinen, että minulla on lapset.
Sinänsähän nyt olen parhaassa iässä, lapset hankittu ja kasvatettu ja eipä enää ole edes ehkäisy huoliat tässä iässä. Tuntuu toisinaan siltä kuitenkin, että parhaat aikuisen vuodet ovat menneet parisuhteen kannalta. Vaikea selittää mitä tarkoitan.
Rakkautta ja läheisyyttä kaipaan, mutta toisaalta osaisinko kuitenkaan olla suhteessa. Ainakaan vähässä kummassa en halua asumaan yhdessä. Olen niin tottunut olemaan ainut aikuinen talossa ja viihdyn asua yksin. Ideaali olisi parisuhde, jossa molemmilla olisi omat kodit.
Mutta tosiaan tämä häpeä. Enkö kelpaa kenellekkään? Tiedän että se ei ole totta, mutta se tunne siellä pohjalla kuitenkin jäytää. Ja avioero oli aika likainen, jossa itsetunto lytättiin täysin. Ex-mies sanoi, ettei ole koskaan minua rakastanut ja että avioliitto oli virhe. Tiedän sisimmässäni, että asia ei ollut näin. Todennäköisesti hän rakasti enemmän, mutta kumpikaan meistä ei osannut näyttää tunteita ja puhua ongelmista, joita pikkulapsiperheessä tulee. Avioero repi totaalisesti hajalle ja ehkä opin läksyni.
Mutta toivoss on hyvä elää, että ehkä jostain vielä löytyy joku joka minua rakastaa ja jota myös minä rakastaisin.