Ikuinen ongelma?

Ikuinen ongelma?

Käyttäjä pieni_tähti aloittanut aikaan 24.07.2008 klo 16:27 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pieni_tähti kirjoittanut 24.07.2008 klo 16:27

Hei kaikille!

Halusin purkaa sydäntäni täällä kun tuntuu ettei se missään muualla onnistuisikaan..

Olen 27v. puoli vuotta sitten eronnut nuori nainen, elin/asuin n. 2 vuotta narsistisen, väkivaltaisen miehen kanssa. Tuo kaikki piti sisällään niin kauheita tapahtumia, etten välttämättä pysty niitä kaikkia tässä kertaamaan. Suhteessa oli kuitenkin niin erittäin alistavaa, hallitsevaa, myrkyttävää, suorastaan tappavaa henkistä sekä fyysistä pahoinpitelyä, joka vaikuttaa varmasti lopun elämääni. Tietyt haavat eivät arpeudu koskaan. Edelleen pelkään ihmisiä ja ns. vainoharhaisuus nostaa päätään välillä kun kuvittelen että kaikki ’vakoilevat’ tekemisiäni ja menemisiäni. Olen nyt ollut kuukauden päivät eri paikkakunnalla kuin ko. mies, se hieman helpottaa tilannetta ja pelkoja.

Mutta,

nyt ehkä suurempana mielenharmina on nykyinen tuore suhteeni erääseen mieheen. Hän on todella mukava, luonteeltaan kiltti, huolehtivainen, rakastava, hellä persoona. Ja olen kiintynyt häneen.

Vaan koskapa minulla on haavat entisestä helvetistä niin avoinna mielessä ja sielussa sekä sydän rikkinäisenä, on vaikea luottaa häneen ja ’osata’ rakastaa. Pelkään koko ajan etten ole riittävän hyvä hänelle, pyytelen anteeksi milloin mitäkin vähemmän tärkeää ja muutenkin olen varpaisillani.

Ärsyynnyn helposti ja huolimatta hänen tuomastaan vahvasta tunteesta, on minussa viime aikoina esiintynyt jopa jonkinlaisia inhon ja vastenmielisyyden tuntemuksia häntä kohtaan. Välillä, kun hän yrittää koskettaa, työnnän hänet pois, ja tämä taas entistä enemmän ahdistaa varsinkin itseäni.

Kun todella haluaisin vain kerrankin elämässäni rakastaa ja tehdä toisen onnelliseksi, tuntuu, että olen aivan liian hajoitettu ja pilattu siihen. Olen täynnä tunne-elämän vakavia häiriöitä, itken niiden ja menneisyyden taakan takia usein. Takerrun jokaiseen hänen lauseensa sanaan, ikäänkuin etsien niistä jotakin viitettä minussa olevaan vikaan. Syyllistän näin siis melkein kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta
itseäni. Tilanne on välillä kuin umpikuja enkä tunne mahtuvani itseeni saati toiseen ihmiseen, tunnetasolla.

Ymmärtäisikö kukaan minua, olisiko kellään samankaltaisia murheita? Kiitos vastauksesta jo etukäteen, tukea ja apua ei koskaan ole liian paljon.. 😭

Käyttäjä Oodi kirjoittanut 24.07.2008 klo 21:55

Ei ikuinen ongelma mutta varmasti vaikea työstää. Ole armollinen itsellesi, opettele hyväksymään itsesi, vaikka sinut onkin poljettu maahan se ei tarkoita, että olisit huono ihminen. Sinulla on oikeus onneen - aika parantaa haavoja mutta ne ovat varmasti vielä niin tuoreita, että sinun on vaikea uskoa sitä. Toivon, että saat täältä kaipaamaasi tukea kun teet tätä vaikeaa työtä parantaaksesi haavojasi 🙂👍

Käyttäjä Kutya kirjoittanut 25.07.2008 klo 14:07

Hei pieni tähti!

Ikävää, että olet joutunut elämään vahingollisessa suhteessa. Mutta toisaalta on hienoa, että tuo suhde on ohi, etkä ole enää sen narsistisen ihmisen vaikutuspiirissä. Nyt sinun täytyy alkaa rakentaa uutta elämää niistä palasista, mitä sinulla on. Erosta ei ole kuitenkaan kuin vasta puoli vuotta, joten menneet tapahtumat voivat luonnollisesti vaikuttaa sinuun vielä hyvin vahvasti.

Oletko puhunut menneisyydestäsi tämän uuden miehen kanssa? Hänen olisi ehkä helpompi ymmärtää mistä käyttäytymisessäsi on kyse, jos kerrot hänelle, mitä olet joutunut kokemaan. Hän toivottavasti pyrkii ymmärtämään ja tukemaan sinua, silloin kun tuntuu hankalalta.

Upeaa, kun löytää rinnalleen ihmisen, joka on hellä ja välittävä. Itsekin olen sellaisen kumppanin rinnalleni löytänyt. Minun heikko itsetuntoni (joka on seurausta menneistä kolhuista) vaikuttaa nykyiseen suhteeseeni. Itsekin käyttäydyn rakkaintani kohtaan torjuvasti ja ristiriitaisesti, vaikkei siihen mitään suoraan syytä hänen käyttäytymisessään olekaan. Itse olen tästä tietoinen, samoin poikaystäväni, ja vaikka tekemistä asioiden kanssa on, niin yhdessä yritetään eteenpäin.

Oman kokemuksen kautta voin sanoa, että ongelmat eivät ole ikuisia, mutta niiden työstäminen vie paljon aikaa. Eli mitään suuria muutoksia itsessä on turha odottaa, mutta pikkuhiljaa voi edetä.

Itselleni on ollut suuri apu siitä, että käyn aika ajoin psykologilla juttelemassa tuntemuksistani. On helpottavaa, että voi puhua täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa ajatuksistaan. Olisiko sinullekin hyötyä siitä, että hankkisit ulkopuolisen tahon apua itsesi uudelleen kokoamista varten? Olet kuitenkin kokenut paljon hankalia juttuja, joiden auki purkaminen olisi tärkeää.

Käyttäjä Nova1908 kirjoittanut 26.07.2008 klo 23:08

Hei,

kokemuksesi ovat kuin omasta elämästäni. Pitkä pitkä suhde josta 4 vuotta väkivaltaisia, pahimmat paha pahoinpitely ja raiskaus johon suhde päättyi. Vaikea ioli irti pyristellä mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Olen onnellinen että olen hengissä. Asioiden työstämiseen menee kyllä aikaa vielä ja käyn vertaisryhmässä, mikä on auttanut paljon.

Hetkiä tulee jolloin ahdistaa todella paljon, tuntuu epäreilulta mitä on joutunut kokemaan. Itse olin uudessa suhteessa alustas asti avoin ja varovasti kerroin miehelle mikä on tilanteeni. Oikean miehen kanssa on helppoa. Voi olla oma itsensä, ei enää epäile itseään ja tuntemuksiaan. Avoimuus on tärkeintä.

Voimia sinulle, mielestäni tärkeintä on ettet taistele tunteitasi vastaan. Olivat ne sitten vihaa, rakkautta, sääliä, epätoivoa, anna itsellesi oikeus tuntea kaikki tunteet.

Juha Tapio - Kelpaat kelle vaan

Hetken vielä, tämä puoli maailmaa,
hetken vielä, nukkuu yötä valkeaa.
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin.
Parhaat vuotes, kaikki maahan poljettiin.

kertosäe:
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin.
Hetken vielä, nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä, kirkas aamu aukeaa.

Käyttäjä pieni_tähti kirjoittanut 29.07.2008 klo 16:12

KIITOS
teille kaikille tuestanne ja ymmärryksestänne!

Päivä kerrallaan tässä on menty ja pikkuhiljaa tuska vaimenee vaikkei se helppoa ole. Viime viestistä on tilanteeni jo vähän parantunut ja joka päivä uskoni elämään ja ihmisiinkin, varsinkin nykyiseen mieheeni, kasvaa. Tietysti tulen aina kamppailemaan omien menneisyyden haamujeni kanssa, mutta en joudu kestämään sitä yksin.

Elämä varmasti vielä voittaa, eikä koskaan saa luovuttaa! 🙂