Hyvät kanssaeläjät

Kirjoitan tähän nyt ensimmäistä kertaa, joten toivoisin teiltäkin apua ja tukea kokemuksistanne ja avun saannistanne.Minulla on ihana tukihenkilö Tukinetissä ja hän yrittää kovin pitää minua pinnalla.
Olemme eläkkeellä oleva pariskunta ja kaiken pitäisi päällisin puolin olla mitä parhaiten. Saimme ensimmäisen lapsenlapsemmekin hetki sitten, joten auvoista pitäisi olla, mutta kun näin ei ole.

Sairastuin maaliskuussa keskivaikeaan masennukseen, jota lääkittiin Citalopramilla. Siitä ei ollut apua, vaan varsin paljon haitallisia sivuvaikutuksia ja niin se vaihdettiin Sertralintabletteihin aluksi 50mg ja viikon kuluttua 100mg tabletit.Masennukseni oli jo tuolloin muuttunut vaikeammaksi. Tarvittaessa minulla on Alproxlääkitys 1-3tbl päivässä.
Tiedän paljonkin masennuksesta teoriassa, mutta mikä estää minua käyttämästä tätä tietoa hyväkseni?
Myönteisen minäkuvan vahvistaminen, mutta miten? Miksi masentunut tulkitsee kaiken itselleen niin negatiivisesti? Miksi tulevaisuudenkuva on niin harmaa?
Jäin burnoutin aihettaman vakavan masennuksen vuoksi eläkkeelle ja olimme tyytyväisiä elämäämme tähän kevääseen saakka.Mieheni täyttää pian 70 vuotta.

Onko suurin pelkoni ja epävarmuuteni syy, että emme jaksa enää hoitaa taloamme ja nyt olisi löydettävä helpompi asumismuoto, mutta mistä ja minkälaisen?
Koska olen eläkeläinen, minulla ei ole rahaa käydä terapiassa, mutta sain seurakunnalta keskusteluapua, jossa käyn nyt kaksi kertaa viikossa. Tilanteeni on sen verran kriittinen, että katsoimme kaksi tapaamista viikossa tarpeelliseksi. En osaa vielä sanoa näiden tapaamisten merkityksestä.

Jokaisena aamuna joudun pakottamaan itseni ylös vuoteesta, suorittamaan pienet aamutoimet, joskus jopa sauvakävelen.Vaikka voimat ovat vähäiset, silti en pysty nukkumaan ilman nukahtamislääkkeitä.
Mikä neuvoksi?
Olisi hyvä saada tähän ikääntyvien ihmisten teemaosasto, kuka osaisi perustaa sellaisen?

Odotan vastauksianne ja mielipiteitänne.
nimimerkki ikääntynyt