Ihan sekaisin

Ihan sekaisin

Käyttäjä PikkuÄ aloittanut aikaan 18.03.2011 klo 14:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä PikkuÄ kirjoittanut 18.03.2011 klo 14:48

Täsät tulee nyt varmaan aika sekava tilitys mutta yritetään.

Olen ollut mieheni kanssa 17 vuotta naimissa. Tapasimme opiskeluaikoina, ihastuimme, rakastuimme. Naimisiin menimme kymmenen vuotta siteen ja meillä on kaksi lasta, 4- ja 6-vuotiaat.

Kolme viimeistä vuotta on meillä ollut aika kiireistä pienten lasten kanssa, yhteistä aikaa ei tahdo löytyä. Ihmisinä olemme aina olleet todella erilaisia, minä aktiivinen liikkuja, harrastan paljon, tanssia, laulua, tapaan ystäviä jne. Mieheni enemmän sohvaperuna, tykkää olla kotona, laittaa ruokaa ja puuhata lasten kanssa.

Kolme vuotta sitten päätin laihduttaa raskauskilot pois. 15 kiloa hoikempana entinen pöyreä äiti olikin yhtäkkiä taas vetävä mimmi. Huomasin että miehiltä alkoi tulla poitiivista kommnetttia ulkonäöstä ja tietysti se imarteli.
Samalla ihastuin myös työtoveriini, hän ei varmaankaan edes tiennyt siitä, mutta itse olin aivan hämmentynyt tunteistani ja tuntui että jos voin näin ihastua, niin onko avioliitossani jotain vikaa. Mietin että rakastanko enää miestäni, työ meni silloin myös sekaisin ja kävin juttelemassa työpsykiatrin kanssa, mutta nyt vasta jälkeen päin olen tajunnut että en uskaltanut silloin kertoa näistä avioliiton vaikeuksiita, kun en uskaltanut sitä vielä edes tunnustaa itselleni. Minulle tuli jonkintasoinen burn-out ja aloin syödä masennuslääkkeitä. Tässä elämäntilanteessa mieheni oli myös älyttömän suuri tuki ja mietinkin silloin että olenko aivan hullu kun olen edes haikaliiut toisetn perään, kun minua näin kovasti rakastetaan.

Kuitenkin päässäni on viime vuodet pyörinyt kysymyksiä, että jaksanko olla tässä parisuhteessa koko loppuelämäni, joka ei kehity mitenkään. Miheni on ylipainoinen mörökölli, vatsanympärys suuri, hyvin negatiivinen luonteeltaan, täysin minun vastakohta, en enää nauti seksistä hänen kanssaan, emme harrasta mitään samaa, olemmeko kasvaneet erilleen? Tuntuu että hän tukahduttaa minun positiivisuuteni. Olemme nukkuneet kolme viimeistä vuotta eri sängyissä, kun hän kuorsaa niin paljon etten pysty nukkumaan. Läheisyyttä ei juuri ole, en edes muista milloin olisimme viimeksi suudelleet.

Nyt olen taas ihastunut. Mies on ihan samanlainen kuin minä, aktiivinen, harrastaa samoja asioita, tanssia laskettelua, ihanan avoin ja lämmin persoona ja sinkku, pitää lapsista. saman ikäisiäkin olemme. Olen yritäänyt unohtaa häntä aktiivisesti, mutta koko ajan vain pyörii mielessä ja hänkin on minusta hieman kiinnostunut. Hänelle olen jo tunnustanut ihastumiseni ja hän sanoi ettei halua olla perheenrikkoja, mutta vaistoan että tunteita kuitenkin on.

Pari viikkoa sitten päätin että mun on pakko puhua vihdoin ja viimein kolme vuotta näitä asioita itsekseni mietiskelleenä mun miehelle tästä mun pahasta olosta meidän suhteessa. Itkin ja selitin, miehini kysyi heti että onko nyt joku toinen, johon valehtelin että ei ole, kun en halunnut loukata häntä niin syvästi. Mieheni oli ihan puulla päähän lyöty, sanoi kyllä myös että onhan meidän suhde ihan väsynyt, mutta eikös se kaikilla näin pitkään yhdessä olleilla ole muutenkin. Ollaan mietitty pariterapiaan menoa, mutta itsestä tuntuu että kannattaako se? Tämä mun viimeinen ihastus on vetänyt niin rajusti jalat alta, etten tiedä voinko enää jatkaa nykyisessä suhteessa.

Näen viikonloppuna mun ihastusta, ehkä sitten osaan taas miettiä mikä olisi järkevintä. Olen jo miettinyt eroakin, tai ainakin muuttamista eri osoitteisiin jotta saisin tähän jotakin perspektiiviä.

Mut tää on niin kamalan vaikeeta, kyyneleet valuu nyttenkin kun kirjoitan tätä 😭😭

Käyttäjä dies nafastus kirjoittanut 19.03.2011 klo 19:07

Vanhana romantikkona tietysti toivon että löydätte yhteisen sävelen oman miehesi kanssa, mutta karuna realistina tiedän että siihen tarvitaan teitä molempia! 😳

Voin tuntea kaipuusi johonkin yhteiseen, jonkun kanssa. Tiedän silti, että sinun on syytä pohtia parisuhteesi, itsesi, miehesi ja lapsesi. Saattaisivatko samat aiheet tulla esiin myös uudessa parisuhteessa? Minkälaista rakkautta tunsitte aluksi?

Mutta olisi hyvä ja rakkaudellista päättää ensin. Pystyisitkö keskustelemaan avoimesti miehesi kanssa? Voisitko esim tunnustaa että sinulla on kaipuuta uuteen ja "raikkaampaan" rakkauteen.

Onhan toki totta että puulta tämä minun avioliitto (24v) välillä on tuntunut ja sikäli miehesi on toisaalta oikeassa, mutta samalla väärässä! Hyvät ja huonot kaudet vaihtelevat ja jonkinlaista yhteistä kehittymistä pitää tapahtua.

Saatat hyvinkin olla oikeassa että sinulle kuuluisi vilkkaampi ja aktiivisempi puoliso. Itse koen että oma avioliittomme on parantunut paitsi kriisien ja kokemusten kautta, mutta myös molempien harrastusten ja ulkoa tulevan "aineiston" avulla.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 20.03.2011 klo 08:57

Heippa
Niin harmi kun olette etääntyneet toisistanne.
Sillä parisuhdetta tulisi todellakin hoitaa ja kummankin tehdä töitä onnellisen parisuhteen
eteen ja heti kun tuntuu että on ongelmia niin puhumalla asioita korjaamaan
silloin ne on helpompi korjata
Niin nyt pitäisi sitten miettiä mitä sinä tekisit teidän suhteessanne.
Minä kyllä suosittelisin että jos hitusenkaan välitätte toisistanne niin kannattas jutella
kaikista asioista juurta jaksaen ja käydä vaikka ammattiauttajan luona sillä väitän
että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena loppuelämän mutta se vaatii kummaltakin
yhteistä halua ja tahtoa.
Mut neuvoksi että älä ainakaan aloita uutta parisuhdetta ihastukseesi kun olet
naimisissa sillä siitä seuraa vaan ongelmia.
kuin myös että ihastus voi tuntua kivalta mutta arki astuu suhteeseen ennemmin tai myöhemmin.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä lumileopardi63 kirjoittanut 20.03.2011 klo 20:45

Täällähän eletään vain kerran. Jos et ole onnellinen entisessä suhteessasi, etsi onnea muualta! Joskus ennen olisin vastannut kuin volvomies, nyt en enää vastaa noin 🙂

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 21.03.2011 klo 19:34

dies nafastus kirjoitti 19.3.2011 19:7

Vanhana romantikkona tietysti toivon että löydätte yhteisen sävelen oman miehesi kanssa, mutta karuna realistina tiedän että siihen tarvitaan teitä molempia! 😳

Voin tuntea kaipuusi johonkin yhteiseen, jonkun kanssa. Tiedän silti, että sinun on syytä pohtia parisuhteesi, itsesi, miehesi ja lapsesi. Saattaisivatko samat aiheet tulla esiin myös uudessa parisuhteessa? Minkälaista rakkautta tunsitte aluksi?

Mutta olisi hyvä ja rakkaudellista päättää ensin. Pystyisitkö keskustelemaan avoimesti miehesi kanssa? Voisitko esim tunnustaa että sinulla on kaipuuta uuteen ja "raikkaampaan" rakkauteen.

Onhan toki totta että puulta tämä minun avioliitto (24v) välillä on tuntunut ja sikäli miehesi on toisaalta oikeassa, mutta samalla väärässä! Hyvät ja huonot kaudet vaihtelevat ja jonkinlaista yhteistä kehittymistä pitää tapahtua.

Saatat hyvinkin olla oikeassa että sinulle kuuluisi vilkkaampi ja aktiivisempi puoliso. Itse koen että oma avioliittomme on parantunut paitsi kriisien ja kokemusten kautta, mutta myös molempien harrastusten ja ulkoa tulevan "aineiston" avulla.

Komppaan tätä ja volvomiehen kommenttia, näissä on niin paljon hyvää, että en usko voivani paremmin neuvoa.
Mutta nyt tosiaan se rehellsyys pöytään ja puhut miehesi kanssa ja siihen asti pysyttelet kaukana ihastuksestasi, ettei vain menisi homma pettämisen puolelle ja aiheuttaisi haavoja kaikkien osapuoleten sydämeen.

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 22.03.2011 klo 10:41
Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 22.03.2011 klo 12:31

Minä myös mietin, että mikä pohja uudelle suhteelle rakentuu, jos se alkaa edellisen kumppanin pettämisellä? Olet aikuinen. Ole rehellinen. Pettäminen satuttaa lopulta jokaista osapuolta.