hyväksikäytetyn poikaystävä

hyväksikäytetyn poikaystävä

Käyttäjä masa38 aloittanut aikaan 21.11.2006 klo 18:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä masa38 kirjoittanut 21.11.2006 klo 18:40

Tapasin jokin aika sitten tytön, josta ajattelin, että hän on elämäni rakkaus. Niin hänkin sanoi minulle ja meillä oli jo paljon yhteisiä suunnitelmia ja toiveita elämältä. Kaikki tuntui olevan kunnossa kunnes hän jokin aika sitten ilmoitti, ettei haluakaan jatkaa suhdetta. Monien itkujen ja muiden tunteenpurkausten jälkeen kysyin syytä ja hän sanoi suurimmaksi syyksi, ettei voi luottaa minuun, että hänen on vaikea luoda minuun sellaista suhdetta, jossa hän voisi mm. avautua minulle tunteistaan ja elämästään. Lisäksi hän sanoi, ettei tunne itseään hyväksi minun seurassani.

Aikaisemmissa suhteissa minulla ei ole ollut tällaisia ongelmia ja sanoinkin siitä hänelle. Pitkien keskustelujen jälkeen hän sanoi, että häntä on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. En kysellyt häneltä enempää tästä aiheesta, koska huomasin, että hänen oli vaikea saada tuokin sanotuksi. Ymmärsin kuitenkin, että hän tarkoitti, että se oli syynä siihen miksi hän ei voinut pitää minua riittävän luotettavana.

Olin tietenkin järkyttynyt ja ennen kaikkea surullinen tuosta asiasta ja koska rakastan häntä edelleen, halusin saada tietää, mitä vaikutuksia lapsuudenaikaisella hyväksikäytöllä on ihmiseen, että voisin ymmärtää häntä paremmin. Olen etsinyt netistä tietoa aiheesta, mutta en ole saanut mitään kovin hyviä tuloksia. Joissain kirjoituksissa sanottiin, että lapsuudessa hyväksikäytetyillä on ongelmia onnistua ihmissuhteissaan aikuisella iällä ja että heidän voi olla vaikea luoda pysyviä ihmissuhteita ja etenkin parisuhdetta, koska heillä on ongelmia luottaa toiseen ihmiseen. Myös sanottiin, että tällainen henkilö saattaa asettaa päämääräkseen ns. ”pelastavan parisuhteen” löytämisen. Ymmärsin, että tällä tarkoitettiin sitä, että henkilö yrittää paikata lapsuuden huonot kokemukset
parisuhteessa, sitä, että millä tavoin tuo paikkaaminen tapahtuu, en ymmärtänyt.

Kun olen lukenut kirjoituksia täällä tuki-netissä, olen huomannut, että monilla hyväksikäytetyillä on ainakin jonkinlaisia ongelmia elämässään. Haluaisin tietää, että millä tavoin tällaista henkilöä voi tukea ja mitä hän vaatii parisuhteessa, koska ilmeisesti aivan tavallinen huomion osoittaminen ja hellyys ei nyt riitä.

Onko muilla kokemuksia lapsuudessa hyväksikäytetyn poika/tyttöystävänä, avomiehenä tai avovaimona tai aviomiehenä tai aviovaimona olemisesta? Jos on niin kirjoittakaa ihmeessä tänne, koska itse haluaisin yrittää vielä olla hänelle se oikea ja kaikki neuvot ovat tervetulleita!😯🗯️