Hyvään parisuhteeseen
Täytin juuri 45 vuotta ja olen jo pidempään etsinyt miestä, jonka kanssa jakaisin elämäni.
Vajaa kaksi vuotta sitten rakastuin yhteen leskimieheen, mutta lähinnä kai miehen haasteellisen elämäntilanteen takia – vaimon kuolemaan johtanut onnettomuus jätti häneenkin syvät fyysiset ja psyykkiset jäljet – meille ei koskaan syntynyt suhdetta. (Se taitaa olla elämäni suurin pettymys, koska meillä olisi mielestäni ollut aidosti mahdollisuus kahden aikuisen väliseen tasaveroiseen parisuhteeseen. En ole tuntenut sellaisia tunteita koskaan ennen elämässäni.)
Viime kesänä tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni nettitreffailuun ja kävin paljon treffeillä lähinnä saadakseni muuta ajateltavaa tuon em. miehen sijaan. Kokemukseni olivat pääosin myönteisiä; pientä seikkailua hain ja sain.
Tuossa syksyn mittaan aloin ajatella, että olen kai jo nuollut haavani ja olisin valmis ”oikeaan” suhteeseen. Sellaisen löytäminen vaan ei tunnukaan olevan kovin helppoa.
Nettitreffeillä olen tutustunut sellaiseen hämmentävään ilmiöön, että seksiä olisi tarjolla rajattomasti, mutta jos aidosti etsii syvempää suhdetta, niin homma menee hankalammaksi. Enpä usko, että toiseen treffipalveluun kirjautuminen olisi ratkaisu. (Enkä käy baareissa.)
Muutama päivä sitten kävin treffeillä yhden miehen kanssa, jonka kanssa olin kirjoitellut useamman illan ja meillä tuntui olevan hyvin samansuuntaisia ajatuksia elämästä. Tavatessamme kahvikupin äärellä juttu luisti ja tunnelma oli rento.
Myöhemmin samana iltana sain mieheltä viestin, jossa hän sanoi, että emme kuitenkaan taida olla toisillemme ”ne oikeat” ja hän kiitti kaikista käymistämme mielenkiintoisista keskusteluista. En minäkään tuntenut treffeillä mitään ”elämää suurempaa” kipinää, mutta en sellaista odottanutkaan – kokemukseni mukaan sellainen ei ole välttämättä tae siitä, että kyseessä olisi muu kuin fyysinen viehätys. Ehkäpä henkisen yhteyden syntyminen vie enemmän aikaa kuin yhdet treffit…
Niin. Olen siis tällä hetkellä hiukan ymmälläni. Elämässäni on asiat kunnossa – ehkäpä olen väärässä paikassa, kun olen täällä tukinetissä; en vaan sattunut muutakaan paikkaa löytämään minne olisin kirjoittanut – ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen siis sosiaalinen, empaattinen, elämää pohdiskeleva ja ulkoisestikin ihan mukiinmenevän näköinen.
Miksi ihmeessä minun on vaikea löytää miestä hyvään suhteeseen?
Moi, hyviä kysymyksiä kysyt, niihin ei ole aina edes vastausten haituvaa...
Mä olen ollut nettitreffisysteemissä jonkin kerran erinäisiä aikoja, aiemmin löytänyt sieltä ihan hyviä kumppaniehdokkaita ja tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, mutta nyt näyttää siltä että se areena on jotenkin kuollut tai muuttunut sillä tavalla, että ihmiset eivät enää viitsi vastata viesteihin. Jotenkin ajattelen itse, että se on perusasia, että kohteliaasti vastaa, vaikkei kiinnostuisikaan, mutta kaikki eivät ajattele niin. Tai sitten vaan tavoittelen useimman mielestä minulle ikäkauteeni sopimattomia asioita, kuten lapsia ja perhettä?
Jos on tarjolla vaan "seksiä", niin kannattaa kyllä katsoa omaa profiiliaan hieman tarkemmin tai pyytää ystäväänsä katsomaan sitä, ettei vahingossa ole viitannut siihen suuntaan. Yksi tällainen ihminen tuli taannoin vastaani ja hänen profiilissaan sivulauseessa annettiin kyllä ymmärtää jotain muuta kuin että ei kiitos pelkkiä seksisuhteita. Ilmiö on tottakai myös lukijan silmissä, kuka lukee ilmoituksesta mitäkin omia toiveitaan jne. Ja varmaan moni myös kokeilee kepillä jäätä, niin läheisyydenkipeitä me ihmiset ollaan.
😉
Itse olen ajatellut, että ihminen pitää nähdä naamasta naamaan, ennenkuin voi sanoa mitään. Ja voi olla ettei voi senkään jälkeen vielä sanoa mitään varmaa, jollekulle silloin on helpompaa perääntyä kuin alkaa rapsuttaa pintaa tarkemmin. Usein ihmiset yrittävät sanoa asioita nätimmin tai kohteliaammin, kuin että sanoisivat suoraan, että en pitänyt sinusta ja olemuksestasi tai siitä ja siitä piirteestä. Ehkä se on armollista, kuka kaipaa mitäkin palautetta, mutta ihmiset äänestävät jaloillaan, kuten kaupassa - sitä mitä halutaan, ollaan valmiita hakemaan matkojenkin päästä 😀
Itse olen viimein kasvamassa siihen totuuteen itsessäni, että pyrin olemaan vain oma itseni, pois yrittämisestä ja tekemisestä rakkauden ansaitsemiseksi. Liiallisesta kiltteydestä. Siinä onkin opettelemista loppuelämäksi, toivottavasti löydän kumppanin kuitenkin ennen kuolinvuoteita tai eläkepäiviä 😀 😳
Ja totuttelen ajatukseen, että sellainen voi tulla vastaan ihan itse yrittämättä kummemmin. Antaa elämän näyttää mitä sillä on tarjottavaa.
😋
oivalluksia ja iloa sulle toivottelen🙂🌻
Moikka!
Ei minun profiilissani ole viitteitä seksiin - nuoret miehet (noin kolmekymppiset) vaan tuntuvat kokeilevan kepillä jäätä...Mikä lie puumailmiö meneillään. Profiilissani ei siis ole edes kuvaa.
Niinpä niin. Ehkäpä siinä on perää, että kun varsinaisesti lakkaa etsimästä, niin joku sopiva tyyppi tulee aivan kuin sattumalta vastaan.
Onneksi minulla on hyvä olla elämässäni ja itseni kanssa, joten ei ole pelkoa siitä, että ryhtyisin suhteeseen muuta kuin sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla on aidosti paljon jaettavaa!
Hei!
Täälläpä onkin näköjään kohtalotovereita, joten päivää että pätkähti! Ja otan osaa, vai mitähän tässä oikein olisi sopivaa sanoa.
Itsekin olen sinkku ja välillä kokeillut pienen hetken treffi-ilmoa, mutta kyllästynyt siihen lihatiskihulluiluun parissa päivässä. Lisäksi se vei mielestäni liikaa aikaa arjessa, joten päätinkin, että jos ei kumppania muuten löydy, niin sitten ollaan yksikseen.
Minäkin olen nyt lähinnä keskittynyt oman hyvän olon kohentamiseen ja siitä elämänsisällön löytämiseen. Toki lapsenikin ovat yksi sisältö elämässäni. Uskon, että tuo on kuitenkin ainut oikea tie onneen, mikäpä muukaan, pitää itsestään huolta. Olkoon parin löytyminen sivuseikka elämässäni, vaikkakin täytyy myöntää, että yksinäisyys välillä syö naista.
Näillä kuitenkin mennään. Elämässä on niin paljon muutakin ja nautin kyllä omastakin rauhasta usein.