Heippa Suvituulia
Joo olen todella pahoillani sinun puolestasi olette olleet pitkään naimisissa ja on todella sulla paha olo ja ymmärrän sinua elämä vaan aina koittelee mut kyllä se viellä aurinko paistaa risukasaan ja taas elämä voittaa.
Mutta nyt on tärkeätä että et vaivu epätoivoon vaan haet apua jos on ystäviä / kavereita joille voit pahaa oloa purkaa niin se on hyvä ja tärkeätä.
Jos ei ole niin meille maaseuduntuki henkilöille voi soitaa ja toivonkin että soitat niin varmasti auttaa kun voit jutella.
ja minä autan ja tuen sinua niin kauan kuin apua tarvitset tällä palstalla.
Mutta ei heitetä viellä kirvestä kaivoon vaan yritetään että teidän avioliitto jatkuis
mut se vaatis teiltä kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa sillä kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena se on haastavaa ja antoisaa.
mut ensin pitäs kyllä kummankin päättää että yritetään ja puhutaan. puhutaan ja puhutaan niin sillä keinolla ne solmut rupeaa aukeamaan.
Joo älä huku itse syytöksiin ei sinussa voi yksin vika olla on siinä toisessa osapuolessa vikaakin ja väitän että varmasti pärjäätte jos haluatte ja sitä toivon teille.
pitää vaan toiselta pyytää anteeksi ja toisen antaa anteeksi, mut ainahan parisuhteessa tulee ongelmia mut ne pitää vaan pyrkiä sopimaan ja ratkasemaan.
ja hyvä kun sulla on sukulaisia ja ystäviä.
Mut jatka tätä viestiä ja kirjoita mitä sulle kuuluu ja kerro ajatuksia niin minä autan sinua ja vastaan viestiisi.
Paljon voimia sulle

Hei Suvituulia,

Ymmärrän äärimmäisen hyvin nuo itsesyytöksesi. Mutta, mutta... parisuhteessa on KAKSI osapuolta. Myös toisella osapuolella on vastuunsa suhteen toimivuudesta, ei yksin sinulla. Jos toisella on ollut paha olla pitkään, eikä ole suutaan auki saanut - vastuu/syy on hänen, ei sinun. SINÄ ET OLE YKSIN SYYLLINEN!!!!

Käytöstään ja toimintaansa on tietenkin pohdittava ja kannettava siitä vastuu, mutta myös tuon toisen osapuolen. Sinulla oli paha olla, ethän toki muuten olisi nalkuttanut. Sinä et kuviossanne voinut hyvin - miehesikin olisi siis muuttuttava, ei vain sinun.

Olen tosi kyyninen sen suhteen kuinka pahaksi paha olo voi tulla ilman ulkopuolista vaikutusta ellei ole narsismia, väkivaltaaja alkoholia. Lähes aina näissä jutuissa on ollut tavalla tai toisella toinen nainen mukana. Ja se on syy, miksi ei haluta ryhtyä kokeilemaan vanhan liiton parantamista puhumalla ja ongelmat esiin nostamalla. Aina vain ei kantti riitä asian esiinnostamiseen ja oma puolison syyllisyyttä mm. nalkuttamissyytökset yms. vain lisätään omassa syylliseyyden tunnossa (se on niin kamala ja siinähän tässä on syy).

Voimia sinulle! Et ole yksin syyllinen vaikka kuinka nyt siltä tuntuu!!!!🌻🙂🌻

Jasse kirjoitti 11.3.2010 19:31

Hei Suvituulia,

Ymmärrän äärimmäisen hyvin nuo itsesyytöksesi. Mutta, mutta... parisuhteessa on KAKSI osapuolta. Myös toisella osapuolella on vastuunsa suhteen toimivuudesta, ei yksin sinulla. Jos toisella on ollut paha olla pitkään, eikä ole suutaan auki saanut - vastuu/syy on hänen, ei sinun. SINÄ ET OLE YKSIN SYYLLINEN!!!!

Käytöstään ja toimintaansa on tietenkin pohdittava ja kannettava siitä vastuu, mutta myös tuon toisen osapuolen. Sinulla oli paha olla, ethän toki muuten olisi nalkuttanut. Sinä et kuviossanne voinut hyvin - miehesikin olisi siis muuttuttava, ei vain sinun.

Olen tosi kyyninen sen suhteen kuinka pahaksi paha olo voi tulla ilman ulkopuolista vaikutusta ellei ole narsismia, väkivaltaaja alkoholia. Lähes aina näissä jutuissa on ollut tavalla tai toisella toinen nainen mukana. Ja se on syy, miksi ei haluta ryhtyä kokeilemaan vanhan liiton parantamista puhumalla ja ongelmat esiin nostamalla. Aina vain ei kantti riitä asian esiinnostamiseen ja oma puolison syyllisyyttä mm. nalkuttamissyytökset yms. vain lisätään omassa syylliseyyden tunnossa (se on niin kamala ja siinähän tässä on syy).

Voimia sinulle! Et ole yksin syyllinen vaikka kuinka nyt siltä tuntuu!!!!🌻🙂🌻

Hei! Nämä jutut ovat suoraan omasta tilanteestani. Tällä hetkellä kirjoitan tätä viestiä yön valvoneena. Eilen illalla paljastuivat valheet lopullisesti. Meillä on takana 21 v. avioliittoa - hyvää ja huonoa aikaa. Miehen suhde paljastui vuoden vaihteessa ja halua oli meidän suhteemme korjaamiseen, keskusteluun ja molemminpuoliseen panostukseen. Se ei vaan riittänyt sillä mies palasi eilen naisystävänsä luo, joka on ollut olmeiseti taustalla koko ajan. Ilmankos on tuntunut yksinäiseltä puhua ja selvitellä suhdettamme nämä pari kuukautta. Mistä ihmeestä saisi apua? Tuntuu että jää ihan yksin lapsen kanssa ja koko elää pelottaa ja kauhistuttaa. Monenlaisia arjen ratkaisuja pitäisi tehdä mutta voimat eivät riitä edes syömiseen tai nukkumiseen. maarit4

Heippa maarit4
Voin sanoa suoraan että tulin niin kauheen surulliseksi sinun puolesta ja sitä tuskaa mikä sulla on niin sitä ei voi tietää kukaan muu kuin sinä.
Niin se on vähän huonot lähtökohdat kun miehesi on pettänyt lupaustensa jälkeen uudestaan ja nyt on toisen luokse muuttanut.
Mut kysyisin sulta mitä olet itse ajatellut teidän suhteeltanne ????
Joo kyllä elämä järjestyy älä siitä huolestu vaikka nyt onkin vaikeata ja paha olla.

Toivon että sulla on ystäviä / kavereita joiden kanssa voit asioita jutella niin sekin helpottaa ja ois todella tärkeätä että et jää yksin asioita miettimään sillä silloin ne tahtoo vaan tuntua viellä pahemmalta.
ja jos tuntuu että et jaksa juoksevia asioita hoitaa ja vaikka ruokaa tehdä niin esim maaseuduntuki henkilö lähtee mukaan asioita hoitamaan. että et ole yksin. kirjoita tänne jatkoa kyllä ne asiat selviytyy ja elämä voittaa sen lupaan sulle.
Paljon voimia sulle ja eteenpäin mennään

Itse jouduin elämään aivan saman kuvion 15 vuotta sitten. Oli 3 alle 3-vuotiasta lasta, juuri ostettu rivitalonpätkä ja yhtäkkiä koko valheen verkko paljastui. Suhde oli aloitettu, kun odotin pienintä lastamme.

Kaksi vuotta syytin itseäni. Mutta pikku hiljaa ymmärsin, ettei syy ollut yksin minun. Siitä alkoi hidas toipuminen takaisin elämään. Ja me selvisimme ihan hyvin, lapset kasvoivat kunnollisiksi.. hylätyksi tulemisen tuska haihtuu ja muuttuu jonkinlaiseksi herkkyydeksi ihmissuhdeasioissa. Rajunkin avioeron jälkeen voi vielä oppia luottamaan ihmiseen.

Kaikki voi siis muuttua hyväksi. Menneeseen ei kannata jäädä roikkumaan. Kamalalta kuullostaa, mutta lapsetkin taitavat selviytyä erosta paremmin, mitä pienempiä ovat, kun se tapahtuu. Ja omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka silloin itkin ja rukoilin, ettei mies jättäisi meitä, oli ihan hyvä, että se päättyi heti. En olisi koskaan enää voinut luottaa häneen, niin valtavasta petoksesta oli kysymys.

Apua on syytä hakea. Yksin ei saa jäädä. Lapset tarvitsevat äitiä, joka jaksaa olla läsnä.

Ero on kuolemaakin rankempi asia, koska erossa mitätöityy muistot ja koko yhteinen tarina. Menetettyä ei ole lupa surra, muistoja ei aika kultaa, koska ne on poljettu lokaan ja revitty rikki. Se on todellista helvetin läpikäymistä, mutta sen läpi kyllä pääsee. Elämästä löytyy vielä ilo ja kyky rakastaa.

Näillä sanoilla toivon voimia jokaiselle hylätylle ja särkyneelle.

Aloitin tämän ketjun, nyt kerron tämän hetken kuulumisia ja pyydän apua. Emme ole edelleenkään keskustelleet parisuhteemme tilasta. Mies asuu muualla, mutta on ottanut lasten hoidosta ilta- ja yövastuuta kodissamme ja minä olen ollut ystävän luona yöt. Pystymme juttelemaan hyvin lasten asioista ja molemmat rakastamme lapsiamme täydestä sydämestämme. Minä olen huonossa kunnossa, laihtunut, itkeskelevä, koko ajan tunteet pinnassa. Voimani lasten kanssa olemiseen ovat hyvin heikot. Ystävät ja sukulaiset auttavat. Nyt mies on luvannut lähteä keskustelemaan kanssani jonkun puolueettoman ulkopuolisen henkilön läsnäollessa. Mistä löydän sellaisen ihmeterapeutin, joka voisi meitä auttaa. Tietäisikö joku suositella jotakuta Kouvolan läheisyydestä? Auttakaa minua! Mitä voisin tehdä, jotta mieheni voisi alkaa edes harkita eropäätöksensä pyörtämistä? Olen nyt yrittänyt olla vetoomatta häneen tai takertumatta häneen ja yrittänyt hoitaa mahdollisimman sujuvasti tätä kuviota lasten hoitovastuun jakamisessa. Antakaa minulle vinkkejä ja ehdotuksia, mitä voin tehdä! Suvituulia

Terapeutteja kyllä löytyy, eikä tarvitse edes ihmekkään olla, mutta teidän on puhuttava asioista, niiden oikeilla nimillä ääneen.
Oletko muuten pohtinut tulevaisuutta, jos mies pyörtää eropäätöksen? Jatkuuko elämä samanlaisena kuin aiemminkin? Mikä muuttuu, vai muuttuuko? Jos mikään ei muutu, olette samassa tilanteessa pian uudestaan.
Miestäsi et voi muuttaa, mutta mitä voit muuttaa? Olette tilanteessa, jossa ulkopuolinen ei voi sanoa "tehkääpäs nyt näin", vaan sinun ja miehesi on etsittävä yhteinen tie, tehtävä yhteiset päätökset, miten eletään ja pidettävä niistä kiinni...molempien.

Heippa suvittuulia
Joo kiva kun kirjoitit ja kerroit kuulumisia ja uskoisin että teillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä kun vaan halua ja yhteistä tahtoa riittää.
Mutta muista että yksin sinussa ei ole vikaa, mutta elämä aina koittelee eikä se ole aina helppoa mut kyllä asiat järjestyy.
Mutta kysymykseen mistä löytäsit kouvolan seudulla olevaa puolueetonta henkilöä jonka kanssa voitte jutella parisuhteesta ??!!
Niin soita kouvolan kaupungin vaihteeseen ja kysy kuka hoitaa parisuhde kriiseihin perehtynyttä asiaa??
Kuin myös kannattaa soittaa seurakuntaan ja sieltä kanssa kysyä kuka henkilö hoitaa parisuhde asioita??!!
ja noi palvelut ei maksa asiakkaalle mitään ja ehdottomasti kannattaa käydä ja toivon että olisi teille apua.
Se on kyllä hyvä merkki kun miehesi suostuu lähtemään puhumaan asioista eli kertoo että on pientä toivoa.
Mutta muista huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisestasi ja hyvä kun sulla on ollut sukulaiset tukena.
Mutta voit kyllä kysyä suoraan mieheltäsi mitä se haluaa???
Joo toivottavasti oli vastauksista apua ja kirjoita miten olet jaksanut ja jos on kysymyksiä joihin tarviit vastauksia niin vastataan.
Voimia sulle

Helemi, teit hyviä kysymyksiä tulevaisuuteen liittyen. Vaikka se ihme olisi, jos mieheni pyörtäisi eropäätöksen. Tiedän, että liitossamme oli asioita, joiden pitäisi loppua. Elämä ei voisi jatkua kuten ennen. Ensiksikin mielestäni olisi tehtävä arkea helpottavia ratkaisuja: hoitopaikka pienemmälle lapselle, minulle jotakin työtä kodin ulkopuolella, säännöllisesti varattua kahdenkeskistä aikaa ja lapsia sukulaisten hoitoon, kevennystä arjen vaatimustasoon, molemmille omaa aikaa harrastaa sitä, mitä pitää tärkeänä, miehelle vapautta käyttää tarvittaessa enemmän aikaa töihin, säännöllistä kahdenkeskistä keskustelua ja kommunikointia ja tavallista puuhastelua yhdessä perheenä, läheisyyttä, hellyydenosoituksia. Tällaisia kaikkia asioita olen miettinyt. Mutta mikä voisi saada mieheni vielä suostumaan työskentelemään parisuhteemme hyväksi ja yrittää? Antakaa vinkkejä, kommentteja, ehdotuksia, olkaa niin ystävällisiä. Tukehdun tähän ahdistavaan olotilaan.

Hei Suvituulia! Itse olen umpikujassa omassa tilanteessani, jota voit viestiketjustani lukea. Sinun miehesi sentään haluaa lähteä keskustelemaan ulkopuolisen ihmisen kanssa mikä on mielestäni hyvä asia. Tilanteesi on raastava ja itse samaa kokeneena tiedän, että se käy terveyden päälle. Uni ei riitä aamuun asti, ja kun aamuyöllä herää, muuttuvat kaikki pienetkin asiat isoiksi peikoiksi ja tuntuu, että voisi siinä paikassa tehdä jotain todella pahaakin. Kuten Volvomies sanoi, sinun täytyy huolehtia itsestäsi, jotta jaksat huolehtia lapsistasikin. Pitkä kävelylenkki yksin tai hyvän ystävän seurassa selvittää päätä ja tuo mielihyvää.
Itse olen saanut voimaa myös punttisalilta... kaikki minkä itseensä panostaa, tulee moninkertaisena takaisin. Pahinta on, kun ruoka ei maistu ja paino putoaa silmissä (minullakin 6 kg parin viikon aikana), mutta jos vaan sinun on mahdollista, niin mene hyvien ystävien luokse kylään pariksi päiväksi hemmoteltavaksi. Minä tein niin ja päiväunetkin maistuivat ihanalta, kun tiesi, että itselle tärkeä ihminen hääräsi keittiössä herkkuaterian ääressä. Mielen maltti on valttia (minulla sitä ei ole ollut), sillä vihalla ja kiukulla ei saa rakentavaa keskustelua aikaan. Miten helppoa täällä onkaan asiasta kirjoittaa, mutta miksi en itse siihen pysty.
Tunnen hyvin samoin kuin sinä, että olen valmis muuttamaan itseäni kunhan vaan saisin tilaisuuden. Kaikki mikä miehestä tuntuu nalkutukselta ei sitä kuitenkaan ole ja suhteessa on kaksi osapuolta ja jos aista ovat molemmin puolin kunnossa ei kummankaan tarvitse jatkuvasti mainita samoista asioista, jotka periaatteessa ovat perheen pelisääntöihin kuuluvia asioita.
Itsesyytös ei auta mitään, mutta niinhän sitä itseään syyttää, tiedän sen omasta kokemuksestani. Et sinä ole yksin syyllinen miehesi lähtöön, suhteessa on aina kaksi osapuolta ja kummankin täytyy tehdä töitä suhteen eteen. Toivon hartaasti, että saatte asianne selvitettyä ja uskon, että siihen on kaikki mahdollisuudet. Voimia sinulle ja lapsille!

Heippa suvituulia
Joo kiva kun kirjoitat ja kirjoita vaan tänne niin autetaan sinua ongelmiesi yli ja viellä elämä voitaa ja asiat järjestyy.
Soita ehdottomasti kouvolan kaupungin vaihteeseen ja seurakunnalle ja kysy kuka hoitaa parisuhde ongelmia niin auttaa varmasti.
Oletkos ollut kauan kotona lapsia hoitamassa??
Se olisi kyllä hyvä jos saisit jotain työtä kodin ulkopuolelta niin sekin mieltä virkistää ja saa uusia idiksiä ja näkee asiat eri näkökulmasta.
Mitäs asioita on liitossanne joista pitäs luopua???
Olisihan se hyvä jos olisi kahdenkeskistä aikaa, mutta ei se mielestäni saa olla syy et toinen lähtee sillä lapset kasvaa vaan yllättävän nopesati ja ei mene kauan kun ovat lähteneet kotoa jo pois, vaan mielestäni asia kuuluis mennä niin että kummallakin pitäis olla halua ja tahtoa yhdessä yrittää niin varmasti pystyy onnellisena elämään loppuelämän vaikeudet kuuluu elämään ja vastoinkäymiset mut yhteinen tahto pitäs olla110%
Niin en oikein ymmärrä miksi miehesi ei halua yrittää yhdessä??
sanoiko se suoraan syyt???
Ihan hyviä ja tärkeitä asioita olet miettinyt, ja mieti vaan lisää
Mut yhteisiä harrastuksia teillä voisi olla???
Kirjoittakaapa kumpikin kirjeen omista ajatuksista, tavoitteista, suunnitelmista jne.
Joo kirjoita miten olet jaksanut.
Kivaa kevättä sulle

Tulen mukaan tähän viestiketjuun. TIlanteeni on se, että mieheni on pettänyt minua jo useamman kuukauden ajan, tilanne selvisi minulle talvella aivan totaalisena yllätyksenä. Itse syytin myös itseäni lähes kaikesta suhteen liittyvistä pulmista, olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta suhde, kaikki vaikeudet jne. loppuisivat. Nyt kun olen elänyt tätä paskaa muutaman kuukauden (mies edelleen talossa ja miettii tilannettaan) alan tulla siihen tulokseen, että en todellakaan ole itse syyllinen tähän kaikkeen, vähiten siihen pettämiseen. Pulmiin olen toki osallinen, mutta kuinka ne ratkaistaan on jokaisen omalla vastuulla.

Olen antanut miehelleni määräajan, jona aikana asia tulee hänen puoleltaan ratkaista, itse kerron ratkaisuni sen jälkeen. Tiedän todistetusti, että suhde on jatkunut jonkin laisena koko ajan ja miehen asenne on edelleen minua syyttävä- hänen teoistaan meillä ei juuri puhuta, koska hän tietää, mitä on tehnyt... näppärää.

Minua on auttanut ja kannatelleet aivan huippu ystävät, (osalle vain olen kertonut), tämä tukinet (on huippu juttu) sekä oma terapeuttini sekä äitini🌻🙂🌻. Työnantajan loistavat järjestelyt ovat mahdollistaneet tehdä työtä joustavasti. Olen myös hakenut lääkityksen uneen ja ahdistukseen - se oli äärimäinen ratkaisu, mutta jonka nyt koen tarpeellisena. Koen elämäni olleen sellaista "lusimista" nämä kuukaudet, pohjalla kuitenkin tiedän, että elämä kantaa ja jotain parempaa (oli ratkaisu sitten mikä tahansa) on tulossa.

Vaikeaksi tämän kaiken tekee rakkaus- vaikka mies on ollut täysi sika, on rakkautta ainakin minulla vielä jäljellä, yhteiset lapset, koti, historia ja mahdollinen tulevaisuus ja yhdessä vanheneminen ovat sellaisia asioita, että koen, että jokainen kivi on tässä asiassa käännettävä. Mieheni motivaatio ei todellakaan ole samaa luokkaa, vaan närkästyy ja loukkaantuu helposti ja syyttää minua hänen syyttelystään... eli näkisin niin, että tuo toinen nainen on todellakin syy, miksi motivaatio on niin pieni.

No, koitan tehdä itse asiat niin hyvin kuin pystyn, mieheni vastaa itselleen ja lapsilleen teoistaan sitten kun vastuun oton aika on.
Voimia teille kaikille näissä tuskissa kipuileville.

Hei Suvituulia! Miten sinä jaksat, onko olosi yhtään helpottanut? Oletko saanut voimia arjen keskellä lasten hoitamiseen? Toivon hartaasti, että teidän tilanne olisi jo vakiintumassa ja miehesi olisi ymmärtänyt mitä on menettämässä. Kaikki positiivinen loisi uskoa tähän omaankin elämään.

Hei Suvituulia & muut vaikeassa parisuhdetilanteessa olevat.
Kirjoittelin jokunen päivä sitten Vilijonkan aloittamassa ketjussa "Kannattaako enää toivoa" lapsen näkökulmasta perhetilanteesta, jossa toinen pettää ym. ikävää.

Itse olen aikanani ollut lapsen osassa tuollaisessa perhetilanteessa ja se oli pitkään jatkuneena tosi rankkaa. Meillä tilanne johti vanhempien avioeroon, mutta vasta vuosien viiveellä. Olisin sen näin aikuisena ajatellen suonut tapahtuvan paljon nopeammin. Toisaalta ymmärrän, että aina se ei ole mahdollista ja nopein ratkaisu ei ole aina se paras.

Lapset vaistoavat vanhempien ongelmat, vaikkei niistä puhuttaisikaan heille ja ahdistuvat ja huolestuvat, kun näkevät äidin/isän murheen tai jopa joutuvat kuuntelemaan ankaria välienselvittelyjä.

Itse aikanani päätin, että jos minulle lapsi/lapsia suodaan, niin suojelen heitä viimeiseen asti siltä pahaltaololta, jota itse kannoin vuosikausia joutuessani elämään vaikeassa perhetilanteessa. Asiaa pahensi se, että silloin n. 30 v. sitten lapsille ei asioista puhuttu, ei ainakaan meillä. Näit, kuulit ja huomasit asian sieltä, toisen täältä.

Halusin saada tällä viestillä ehkä jonkun lapsen äänen kuuluviin ja toivotella voimia teille tilanteessanne huolehtia itsestänne ja lapsistanne parhaanne mukaan.

Minäkin olen "se nalkuttava" akka ainakin miehen mielestä. Miksi minä nalkutan?
Syitä nalkuttamiseen:
Mies ei kuuntele.
Hän on aina poissaolevan oloinen silloin kun on ns.kotona.
Hän on paljon pois kotoa.
Hänellä on aina jotain tärkeämpää tekemistä kuin minun tai perheen asiat.
Hän käyttää runsaasti alkoholia.
Hän ei tee koskaan sitä mitä minä pyydän. Jos joku paikka menee rikki niin se jää silleen. Hän ei korjaa.
Hukumme täällä kotona tekemättömiin töihin.
Hän on pettänyt minua usein

En koe olevani syyllinen turhasta nalkuttamiseen, koska tilanne on oikeasti näin toivoton.
Olen lopultakin tehnyt ratkaisun ; muutan pois miehen vaikutuspiiristä.
Ero tekee kipeää. Tuntuu kuin olisin pahasti epäonnistunut. Menneisyys menettää jotenkin arvonsa. Koen, että olen turhaan ponnistellut tämän liiton eteen. Olisi ollut parempi erota jo paljon aikaisemmin.
Syy liiton kylmenemiseen ja yleensä välinpitämättömyyteen ei voi olla vain naisen syy!

Voimia sinulle hyljätty ja särkynyt!🙂
Toivon sinulle hyviä ja kauniitä päiviä vielä paljon tulevaisuudessa!