Huono loppu kivoille juhlille….

Huono loppu kivoille juhlille....

Käyttäjä pahamieli aloittanut aikaan 18.05.2010 klo 11:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pahamieli kirjoittanut 18.05.2010 klo 11:36

Olimme mieheni kanssa vkonloppuna juhlimassa yhteisten ystävien juhlia ja kotiin päästyämme aloimme tappelemaan. Mieheltä itsehillintä petti ja alkoi riehumaan ( heittelemään tuoleja) olin lähdössä jo ulos kun hän nappasi kädestäni ja repäisi takaisin sisälle sillä seurauksella että kasvoni osui ovenkarmiin ja lysähdin kaakelilattialle ja naamani iskeytyi toistamiseen.
Aikaisemmin, pari kertaa monia vuosia sitten hän on käynyt käsiksi. Näihin kertoihin liittyy kummankin alkoholin käyttö. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, he eivät ole joutuneet näkemään mitään vaan olivat hoidossa nyttenkin.
Naamani on todella hurjan näköinen, toinen silmä täysin sinipuna musta ja koko poski turvonnut. Lääkärissä kävin ja mitän murtumia tai muita vakavia vammoja ei ole.
Lapset eivät ole minua nähneet vaan lähdin seuraavana aamuna mökille ja mieheni haki lapset hoidosta. Ainakin vko menee että naama edes hieman parempi.
Vähän olemme mieheni kanssa jutelleet ja hän luvannut hakeutua terapiaa ja minä myös. Hän on aivan mahtava isä ja hyvä aviomies muuten mutta alkoholin vaikutuksenalaisena saattaa tulla tälläisiä ylilyöntejä.
Minä olen päättänyt pysyä suhteessa ja en edes ole vihainen hänelle, ehkä hieman surullinen.
Haluaisinkin nyt kuulla onko muita joilla tilanne sama ja ovat päätäneet jatkaa liittoa. Mistä ovat apua hakeneet ja miten nykyään menee.
Testi hieman

Käyttäjä helemi kirjoittanut 18.05.2010 klo 15:08

...ainoa ja hyvä lääke tuohon on alkoholin täydellinen välttäminen, todella.
Sanotaan, joka lyö kerran lyö toistekkin, mutta kun sen pitäisi olla itsestään selvyys, ettei lyö sitä ensimmäistäkään kertaa. Mikään ei saisi olla se, joka oikeuttaa toiseen käsiksi käymään, ei mikään.
Jos nyt ajattelette, siellä taas yksi mistään mitääntietämätön hurskaana puhuu, mutta kun minä tiedän, olen ollut itse vastaavissa tilanteissa, vastassa humalainen, jolta on järki k***na valunut maahan, olen juossut pakoon pakkaseen, parannellut mustelmiani ja toivonut.
Kaikelle tulee joskus loppu, mutta minun piti katsoa kaikki se, niin tappiin asti, ettei minulla enää ollut selityksiä, miksi minun pitää olla toisen nyrkkeilysäkkinä.
Nyt olen saanut elää yli neljä vuotta, pelkäämättä yhtenäkään päivänä, että minua joku lyö.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 18.05.2010 klo 17:26

Heippa
Niin on vähän huono loppu kivoille juhlille.
Mutta kyllä siitä pitää lähteä että ei omassa kotona tarvitse sietää pahoinpitelyä / väkivaltaa sillä se ei ole normaalia onnellista elämää.
Ainahan erimielisyyksiä tulee mutta ne kyllä puhumalla pitää pystyä sopimaan.
Tajuatko miten vakavasta asiasta puhutaan ja on sinua kohdeltu???
Mutta niin toivon teille että voisitte elää onnellisena ja sopia asiat???
Mutta vaadit ehdottomasti et alkohooli jää pois koska se ei ilmeisesti sovi miehellesi!!!
ja ehdottomasti sopia et ikinään ei vastaava saa toistua.
Miehille on lyömätön linja jne mistä saa apua.
Sillä olen työssäni nähnyt niin paljon perheväkivaltaa ja yleensä se vaan ajan saatossa
tahtoo pahentua ja ikävä kyllä se on suomessa todella yleistä ja olen itsekkin kasvanut alkoholisti perheessä lähemmäs 20 vuotta ja äidin kanssasaitiin olla pelossa ja piilossa
ja voin sanoa että ei ollut kivaa.
Eli toivon että pystyisitte elämään onnellisena ja sopimaan mut vastaava ei saa
ikinä toistua.
Kaunista kesää sulle

Käyttäjä pahamieli kirjoittanut 19.05.2010 klo 13:01

Kiitos helemi ja Volvomies vastauksistanne.
Mieheni ( ja minä myös) on luvannut lopettaa alkoholin käytön. Ja terapia ajan hän on myös varannut joten hän on ottanut jo kaksi askelta oikeaan suntaan. Myös minä alan käydä terapiassa jotta saadaan kaikki asiat selviksi. Vielä on tunteet sekaisin ja kunnolla ei olla päästy puhumaan koska minä mökillä ja hän lasten kanssa kotona. Mutta uskoisin että tästäkin selvitään. Ja sen olen parhaalle ystävälleni luvannut että yksikin lyönti vielä niin ero tulee.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 21.05.2010 klo 17:56

Heippa
Joo se on hyvä kun jätätte alkohoolit pois kumpikin sillä just alkohoolin takia
ongelmat vaan yleensä pahenee ja niitä kurjia juttuja saa sitten lehdistä lukea.
joo selviätte jos yhteistä halua ja tahtoa on, ainahan elämässä tulee ongelmia ja vaikeuksia mut ne vaan pitää puhua ja ratkaista.
Ja se on todellakin tärkeätä että et anna itseäsi lyödä etkä suostu vakivaltaan.
Joo kauheesti menestystä teille ja kaikkea hyvää
Kaunista kesää

Käyttäjä Tasapaino haussa kirjoittanut 22.05.2010 klo 09:38

Juomisen lopettamiseen saa vertaistukea, jos on vaikeaa. Olen ollut raittiina 7 vuotta ja ei ole tarvinnut luojan kiitos tapella sinä aikana. Sitä ennen kyllä olen ollut mustelmilla, murtuneita sormia ym. Yritä Paha mieli jaksaa eteenpäin. (Lähettää henkistä tukea.)
Viina on viisasten juoma. Minä en kuulu heihin.