Hauras kirjoitti 25.10.2011 19:21

Oli pakko saada purkaa tunteita johonkin ja toivon, että saisin jonkunlaista tukea ja ehkä neuvojakin tilanteeseeni.

Olen 21-vuotias nuori nainen. Äitini ja isäni ovat kumpikin alkoholisoituneita ja kärsivät masennuksesta. Kummallakin on ollut itsemurhayrityksiä menneisyydessä. He eivät enää asu yhdessä, eivät ole asuneet moneen vuoteen. Itsekin olen masentunut ja kärsinyt alkoholiongelmasta.

Olen n. 10-vuotiaasta asti ollut huolissani vanhemmistani, ollut heidän riitojensa välissä, katsonut ryyppäämistä ja ollut paikalla itsemurhayritysten aikaan. Olen siis ollut aivan rikki. Ja olen edelleen.

Omillani olen asunut jo 18-vuotiaasta ja sitä ennen asuin nuorisokodissa ja psykiatrisella. Eli viimeksi olen vanhempieni kanssa asunut 15-vuotiaana. Olen siis jo jonkun aikaa yrittänyt päästää irti vanhempieni ongelmista, mutta en vain pysty siihen, en sitten millään.

Varsinkin äidistä on kova huoli jatkuvasti. Aina kun äiti saa rahaa, alkaa vähintään viikon juomisputki. Äiti on selvinpäin mitä ihanin ihminen, mutta kännissä muuttuu täysin. Jos äidillä on puhelin kiinni, tai ei muuten vaan vastaa puhelimeen, iskee paniikki. "Mitä siellä on tapahtunut, mitä äiti on tehnyt itselleen, onko äiti kuollut?" Se on aivan kamalaa... Samoin kuin se, että vaikka olisin kuinka vihainen äidille esimerkiksi ryyppäämisestä, en uskalla sanoa pahaa sanaa, koska pelkään että äiti murtuu ja tekee itselleen jotain. Siksi kaikki ne tunteet patoutuu sisääni, ja tuntuu, että en vain enää jaksa...

Äskettäin juuri puhuin äidin kanssa puhelimessa ja huomasin hänen olevan humalassa. Pinnani paloi ja huusin, että mitä tapahtui taas sille lupaukselle, että hän hakee apua ja menee a-klinikalle. Löin luurin korvaan ja saman tien tuli järkyttävän huono olo. Oli pakko lähettää tekstiviesti ja pahoitella. Vaikka mielestäni tunteeni ovat ihan oikeutettuja...

Tämä on kauheaa, enkä vain jaksaisi enää...

Anteeksi, jos teksti on sekavaa, mutta kun tämmöinen tulva tulee, ei oikein itsekkään pysy perässä.

on sinulle raskas taakka kannettavana. Ymmärrän huolesi, se on raskasta ja tuntuu ettei oikein pysty aloittamaan sitä omaa elämäänsä ollenkaan😞
mulle alkoholismi on tuttu lapsuudesta, isäni joi joka viikonloppu. jotenkin pääsi siitä kuitenkin irti. mutta muistan kyllä ne pelon ja huolen tunteet, vihan ja pettymyksen.

Mulla huolia tuo vanhemmistani muut asiat,äitini on kovin sairas (sairastaa syöpää ja vaikeaa munuaistautia). olen pienestä asti ollut kuin "kaatopaikkana" , moni asia mitä
en kyennyt käsittelemään,kaatui niskaani. opin siis jopienestä kannattelemaan muita, olemaan muita varten, unohtamaan itseni.
Siinä väsyy lopulta.

Kehottaisin sinua keskittymään omaan elämääsi ja omaan hyvinvointiisi (vaikka tiedän että se on vaikeaa!), mutta vanhempasi tekevät elämässään omat valintansa. Et pysty valitettavasti korjaamaan tilannetta, heidän on itse päätettävä lopettaa juominen ja hakea apua. Sen sijaan,pystyt vaikuttaan omaan elämääsi. Pidä huolta itsestäsi, ettet kaadu taakan alle. olet vielä kovin nuori ja elämä edessä. Onko sinulla ystäviä joille voit avautua tilanteestasi? jos niistä puhuminen hieman helpottaa oloa ja asiat voivat kirkastua. ei se ystävän olkapää pahitteeksi olisi 🙂

Voimia sinulle kovasti tilanteeseesi,iloa elämääsi!🌻🙂🌻

Heippa
Tuli itseleni kanssa pahamieli kun luin sinun kirjoitusta mutta tiedän
kyllä sinun elämäsi aika hyvin ja pystyn kyllä aika hyvin samaistumaan sinuun.
Sillä itsekkin olen kasvanut alkoholisti perheessä ja minun kohdallani sitä
kesti noin 17 vuotta enkä ikinä toivoisi sitä helvettiä kellekään.
Mutta minä olen vahva ihminen ja olen noussut niin sinäkin nouset mutta olisi
todella tärkeätä että yksin et saisi ongelmien kanssa jäädä vaan ihmisellä
pitäisi olla ystäviä, kavereita, ammattiauttajia jne
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se auttaisi jaksamaan.
Alkoholisti harvemmin lopettaa juontia se loppuu monesti haudassa tai vakavan sairastumisen takia.
Tosin on tukiryhmiä alkoholistille esim AA. joita kyllä suosittelen.
Mutta nyt tärkein asia sinä olet nuori ja sinulla on elämä edessä niin keskityt
omaan jaksamiseen ja omaan hyvinvointiin ja omaan elämäsi rakentamiseen
omaan eläämääsi se on tärkeintä.
Minä mielelläni sinua autan, neuvon, tuen jne
Minulta voit kysyä ihan mitä vaan ??
Oletkos sinä työssä vai koulussa ???
Kuinkas sinä olet jaksanut ???
Kaunista syksyä sinulle

No kaikenkaikkiaan mulla menee kai aika mukavasti. Asun ihan mukavassa asunnossa lemmikkieni kanssa, käyn koulussa jne. Lukion aloitin vasta tänä vuonna, ei tuo opiskelu oikein napannut aikaisemmin. Jos nyt kävisi tuon kunnialla loppuun, niin hyvä olisi 🙂
Raha-asiat tosin on ihan päin honkia, mutta eiköhän niistäkin selvitä.

Todella monia asia on jäänyt peruskoulun jälkeen kesken ja siitä tulee aina riittämätön olo. Sellainen, ettei minusta ole mihinkään ja turha edes yrittää.. Myös siksi olisi tärkeää ihan psyykkeenkin kannalta, että voimat riittäisi lukion loppuun viemiseen.

Aina välillä vaan tulee niitä kausia, kun vajoaa pohjalle ja masennus vie mennessään. Silloin pienikin asia tuntuu järkyttävän suurelta ja voi kaataa koko "korttitalon". Sitä vaan välillä uppoaa ns. menneisyyden suohon ja joskus tuntuu, ettei sieltä jaksa rämpiä ylös. Mutta tässä sitä nyt vielä ollaan ja toivottavasti elämä tuo jotain parempaa tullessaan 🙂