Heippa. En ole ammattilainen, mutta eroja ja masennusta läpikäyneenä haluaisin kertoa omia ajatuksiani. Minusta sinun ei ehdottomasti kannata piilotella noita ahdistuksen ja masennuksen tunteitasi. Patoaminen vain pahentaa tilannetta. On ihan luonnollista olla hajalla eron tullessa. Jos sinulla on ystäviä, niin pyydä, että saat välillä puhua tuntemuksistasi ihan suoraan, riittää, että he vain kuuntelevat. Pelkkä puhuminen usein pistää myös omat aivot töihin ja asioita prosessoi ihan eri tavalla kuin itsekseen mietiskellessään.

Olen myös sitä mieltä, että soitto terveyskeskukseen olisi paikallaan. Masennuslääkkeitä tärkeämpänä pitäisin ammattilaisen keskusteluapua. Esim. psykiatrinen sairaanhoitaja osaa jo ohjata keskustelua eteenpäin ja antaa sellaisia tehtäviä, joiden avulla saa työstettyä omia ajatuksiaan tuloksellisesti. Useilla kaupungeilla on myös perheneuvoloita, joissa ihan varmasti osattaisiin antaa tukiverkostojen yhteystietoja. Ehkä voisit googlettaa myös eroryhmiä.

Omissa erotilanteissa pahinta on olleet ne "pakkoajatukset" entisestä kumppanista, eli ei vain pystynyt olemaan ajattelematta. Olen kyllä kokenutkin, että tarpeeksi kun kelailee ja puhuu esim. niille ystäville, niin myös ex-puolison ajatteleminen vähenee itsestään. Ja jos rakkaus lapseesi on se, mikä sinua kannattelee pinnalla, niin käytä energiaasi siihen. Tehkää yhdessä kivoja asioita, tunnustelkaa uutta tilannetta tekemisen kautta. Jos tästä syntyy positiivisia ajatuksia, niin hyvällä onnella ne valtaavat pikkuhiljaa alaa synkältä mieleltä.

Vilpittömästi tsemppiä, jotkut rapakot täytyy vain uida läpi, että pääsee vastarannalle. Hieno juttu, että osaat pyytää apua. Ne jotka eivät pyydä, harvoin myöskään saavat.🙂🌻

tomppa22 kirjoitti 15.9.2015 12:26

Joo hei vaan, tuota ensimmäistä kertaa tänne kirjoitan. Olen siis 22 vuotias, 1 lapsen isä. Olen vähän hukassa tunteitteni kanssa kun olen aina ajatellut että en kaipaisi mitään apua ja että olisin kyllin vahva jaksamaan kaikennäköiset vastoinkäymiset. Mutta nyt on tullut ero 4 vuoden avoliiton jälkeen ja nyt kun asia on lävähtänyt tajuntaan niin voi jestas miten sekaisin voin olla! En ole nukkunut viikkoon kun max 2 tunnin yö unia ja nekin katkonaista, olo on erittäin väsynyt mutta vaikka kuinka koittaa nukkua niin ei onnistu. Olen myös koittanut syödä mutta mikään ei maistu, jatkuvasti on vain paha olo ja ahdistaa! Todellakin joka hetki ahdistaa, enkä tiedä mitä asialle voisin tehdä? Soitanko terkkariin ja selitän tilanteen jotenkin vai onko olemassa jotain mihin oikeasti soittaa ja sanoo että " olen niin rikki että tekisi mieli vain hypätä junan alle" ? Kyseinen tunne on tällä hetkellä lähinnä. Kyyneleet silmissä kirjoitan tätäkin, kun en saa itseäni kasaan millään. Ahdistaa lähteä hakemaan lapsi tarhasta kun pitää esittää niin urheaa. En oikeasti jaksa edes kaupassa käydä. Tilannetta ei paranna kylläkää se että entisellä avopuolisolla on toinen mies joka kuulema vain kuuntelee hänen juttujaan, ja kyllä olen siitä mustasukkainenkin. Olen itse aiheuttanut tämän tavalla jonka tiedän olevan väärin, mutten osaa hallita suuttumustani kun " räjähdän". Eli kun olemme riidelleet niin jossain vaiheessa menetän malttini lopullisesti ja rikon tavaroita, olen myös töninyt avopuolisoa, ja tiedän että se on väärin!! Ja siksipä olen päättänyt että koitan hakea apua ongelmaan. Mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä? en haluis tappaa itseäni, onhan minulla sentään lapsi jolla täytyy olla isä, mutta miten pääsen tästä yli?

Hei Tomppa!

Vahvuus ei aina tarkoita sitä, että selviää yksin kaikesta, vaan myös sitä että osaa tunnistaa heikkoutensa ja pyytää apua. Ihmisiä ei ole luotu selviytymään yksin kaikesta, olemmehan luonnostaan laumaeläimiä.

Soita ihmeessä terveyskeskukseen psykologille tai jos olet töissä/koulussa ja teillä on oma terveydenhoitaja, mene sinne juttusille. Heillä on vaitiolovelvollisuus, eli ei tarvitse pelätä että sieltä käynnin syy kantautuisi muiden korviin.
Hyvän ja osaavan psykologin luo voi mennä sanomaan: "en tiedä mitä tunnen, olen hukassa, en osaa puhua". Hyvä psykologi saa avattua keskustelua pikku hiljaa ja tuomitsematta.

Mitä tulee itsehillintään,niin aina voi valita, käykö toiseen kiinni vai ei. Aina. Aikuinen, täysijärkinen ihminen pystyy hallitsemaan vihansa. Sinäkin voit sen oppia, olen varma siitä. Et vain saa piiloutua sen naamion taa ja uskotella itsellesi, ettet pysty siihen. Varmasti tekee pahaa myöntää tehneensä väärin, ja tapahtuneen haluaa selittää itselleenkin uskottelemalla, ettei vain voinut itselleen mitään. Olet kuitenkin rohkea ja oikealla tiellä myöntäessäsi tämän.

Onko joku töninyt sinua joskus suuttuessaan? Voit miettiä, oletko ehkä oppinut tämän tavan käsitellä suuttumusta esim. kotoa lapsuudesta.

Tsemppiä! Ja soita itsellesi apua. Siitä hyödytte niin sinä kuin lapsesikin
🙂👍

Hei! Olisi kiva kuulla miten nyt jakselet? Samassa tilanteessa itse juuri nyt,eikä mitään tietoa miten tästä pääsee yli....

Heippa. Olen ihan hukassa.. oon ollu vuoden jo ihanassa suhteessa mutta sitten mie petin sitä ja se on pettäny mua.. me ollaa annettu asiat anteeksi.. mutta on laitoksessa ja sinne on tullu mun exsäätö.. iltasin se käy liian ahistavaksi ja se alkaa pussailemaan ja tunkemaan sormiaan minun housuuni... en voi kertoa tästä poikaystävälleni koska en halua vaikeuksia pääsen viikonpäästä laitoksesta ja se kusis kaikki asiat.. en voi monesti sanoa ees ei sille jätkälle koska siinä on aina ohjaaja ja nuoria ja mulla on viltti yleensä ja silläkin on viltti nii se hivuttaa kätensä minun viltin alle... tulee pettääjän olo koska en voi tehdä mitään.. oon sanonu sille et haluan olla vain ja ainoastaan kaveri eikä se sitä ymmärrä.. auttakaa mua