Tuota noen, minä olin silloin nuorena, samanlainen. Noin kymmenen päivää ennen kuukautisia se alkoi, joka ainoa asia ärsytti, talokin tuli siivottua, ilman nipotuksia ja olin vihainen kaikille kaikesta, mutta koska elämäntilanteeni, oli mikä oli, niin koskaan en päässyt sitä purkamaan! Sillä on nimikin, mutta en muista varmasti sitä kirjainyhdistelmää, joten en sitä sano. Samanlaisissa ongelmissa painivia on paljon.
Hakkaa vaan näppäimiä kiukuspäissäsi ja kirjoita tänne!

Kiitos helemi kommentistasi!🙂🌻 Tarkoittanet PMS-oireyhtymää. Joo, sen olen taitavasti itse itselleni diagnosoinut.😉

Nyt vain ahdistaa se, ettei mieli ole ollut juuri parempi alkukierrossakaan. Ehkä hetkellisesti, mutta hermo napsahtaa poikki sekunnin murto-osassa. Koko ajan on kierrokset päällä, tuntuu että melkein hengästyttää, kun ei pysty kunnoll rauhoittumaan. Ja mikä kiire mulla muka koko ajan on, hoitovapaalla olevalla ihmisellä??😐 Siksi olen kuin äärimmilleen viritetty viulunkieli, koska tahansa valmis katkeamaan.

Tänään törttöilin autonkin kanssa ja manasin miehelle, että tiesin tämän tai jonkin vielä pahemman olevan tulossa, koska käyn ylikierroksilla. Tuntui hetken, että tämä oli varmaan se viimeinen niitti ja sekoan lopullisesti.😯🗯️ Mutta ei. Niin vain jatkoin matkaani lasten kanssa, kävin kaupassa ja kahvittelin kaverinkin kanssa. Nyt on mieli melko normaali, ei suorastaan aurinkoinen, muttei yhtä huonokaan kuin vaikka eilen. 🙄

Ota tästä sitten selvää!!🤨

Se oli joku B-vitamiini, joka siihen hieman auttoi, paino sanalla hieman!

Kaikki - pääasiassa parisuhde - ottaa niin paljon päähän, että pää kohta hajoaa. Jonnekin pitää nyt purkaa.

Toinen ei ymmärrä pätkääkään luonnettani tai ajatuksiani ja arvostelee lähes jokaista tekemistäni. En koe saavani lainkaan arvostusta tai kunnioitusta naisena, öitinä tai vaimona, ihmisenä yleensäkään. Lapsilleni koen olevani hyvin epäonnistunut äiti, koska välillä hermostun heille, enkä aina jaksa rauhallisesti 1-vuotiaan kitinää, mistä saan "palautetta". Olen paljon yksin lasten kanssa miehen kiireiden takia ja siksi välillä kuppi täyttyy liikaa. Meillä on myös monta muuta stressitekijää ympärillämme, mutten jaksa niitä edes eritellä... Ikäeroakin varmasti liikaa ja toinen tottunut jo ennen minua tiettyihin tapoihinsa, eikä reilun 10 vuoden jälkeenkään pysty (tai halua) niitä muuttaa.

Kirjoitin miehelle kirjeen, jossa purin ajatuksiani. Ei sillä paljon vaikutusta ollut. Ei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hän ei koe olevansa ulkopuolisen keskusteluavun tarpeessa, jota minä voisin harkita, meille molemmille. Yksin juttelu ei nyt auta (olen sitä kokeillutkin yhteisen hyvän nimissä) Harkitsen vakavasti mielialalääkkeitä, mutta ovatko ne oikea ratkaisu, jos pääongelma on huonossa parisuhteessa? Vai onko? Olenko ehkä hormonivaihteluissani (tosin nyt ei ole pms-aikakaan), huonossa kaamoksensietokyvyssäni sekä äkkipikaisessa luonteessani niin vaikea kumppani, että ilman nappeja - tai eroa - tästä ei selvitä.

En tiedä, saiko kukaan tästä mitään tolkkua, mutta kovasti olen kiitolline, jos jollakulla on jotain sanottavaa...

minä kyllä sain tuosta tolkkua ja kovin kuulosti tutultakin 😉 voimia sinulle arkeen 🙂🌻 Minulla on myös aivan kamalat pms-oireet,nyt toisen lapsen syntymän jälkeen pahentuneet vain koko ajan. Olen jopa kerran rikkonut erään hyvin kalliin "esineen" raivonpuuskassani,eikä sitä edes saa korjattua 😞 sen tapahtuman jälkeen vasta rupesin tajuamaan mistä se silmitön kiukku tulee : hormoonit ....

Ei siitä mielialalääkkeiden kokeilusta varmaan ole haittaakaan. Tuntuu että netissä masennuksesta keskustellaan lähinnä pitkäaikaissairautena. Mutta omassa ystäväpiirissä moni on syönyt lääkkeitä vuoden-pari ja sitten lopettanut kun on saanut niiden avulla keinoja toimia toisin.
Ehkä se tarjoaisi sinullekin mahdollisuuden katsoa millainen olet niiden kanssa. Jos et pidä muutoksesta, ainahan lääkkeet voi lopettaa.
Mietin myös että voikohan synnytyksen jälkeiset hormonimuutokset vielä vaikuttaa myös olotilaasi. Jos se aiheuttaa omalta osaltaa tuota PMS-jatkuvasti tunnetta. Sekin selvinnee lääkärillä käydessä.

Kiitokset kommenteista!🌻🙂🌻

Sinisiipinen: PMS-oireethan tuppaavat pahenemaan iän myötä, joten siitä meilläkin tässä lienee kysymys. Mietin vain, mitä muutaman vuoden päästä...?😯🗯️

hps0: Lääkkeiden sivuvaikutukset mietityttävät sekä eniten se, etten oikeasti tunne olevani masentunut. Mua ennemminkin vain turhan usein v*tuttaa. ☹️ Toki lääkkeillä pääsisin kenties tuosta tunteesta, mutta mielestäni se ei vielä ratkaise mitään: liikaa kiirettä, parisuhdeongelmia tms. Hormonit voivat hyvinkin olla vielä jotenkin sekaisin esim. imetyksen jäljiltä, koska vastaavaa on vuoden kieppeillä ollut muidenkin lasten kanssa.🙄 Mutta valitettavasti ihan tuo kk-kiertokin pistää vähän sekaisin.

Yllättäen viime aikoina on ollut paljon parempi olo, kiitos alkukierron sekä John Greyn kirjan! 🙂👍 Sen myötä aloin näkemään mieheni sekä hänen reaktionsa ihan toisessa valossa. Miehet tosiaan ovat Marsista...😉 Olen loukkaantunut silmittömästi tietyistä miehen neutraaleiksi tai jopa avuliaiksi tarkoitetuista kommenteista, mistä mies on hämmentyneenä mennyt yhä enemmän lukkoon vuosien myötä. Ja sen johdosta minä olen ahdistunut entistä enemmän toimimattomasta, ajoittain jopa hyvin ahdistavasta parisuhteesta, jossa kumpikaan ei saa mitä tarvitsee. Fakta myös on, että miehet tarvitsevat tilansa, varsinkin väsyneenä ja stressaantuneena, kuten naiset taas tarvitsevat keskustelua sekä hellyyttä - juuri niiden puutteesta olen monta vuotta kärsinytkin. Ja aivan kuten Gray toteaa, tarpeittensa täyttymättömyys tekee naisista pikkuhiljaa tyytymättömiä elämäänsä kokonaisuutena. Juuri näin. Allekirjoitan täysin. Mä en siis ehkä olekaan mielialalääkkeiden tarpeessa oleva katkera ja kireä akka, vaan "ainoastaan" olen luopunut jostakin itselleni elintärkeästä ihan liian pitkään.

Sain huumorin varjolla kerrottua miehellekin lukeneeni otteita melkein meidän elämästä ja naureskellen mies oikein kuunteli, kuinka joku oli kirjoittanut asiaa. Tästä on reilu viikko ja pieniä askeleita oikeaan suuntaan on jo otettu, molemmin puolin.🙂👍

Elämä tuntuu kaikkiaan yllättävän paljon paremmalta, kun en ole niin huolissani parisuhteesta enkä itsestäni. Ei ole samalla tavalla "viritetty viulunkieli" -olo. Sitä en tiedä, kauanko tämä kestää, mutta niin kauan aion olla tyytyväinen, kun tältä tuntuu. Ja aion pitää uudet opit mielessä. PMS:n varalle aion nyt kokeilla ruokavalion merkitystä: alkoholia ei loppukierrosta ja kahvia + makeaa vähän. Lisäksi E-EPAa.

Pinnan huomaan toki edelleen kiristyvän lasten kanssa samoissa tilanteissa kuin aiemminkin. Pahinta on kiireentuntu, kun kaikki haluavat yhtä aikaa jotakin, joku huutaa, toinen vinkuu muuten...😠 Noihin tilanteisiin pitäisi saada jostain syvää mielenrauhaa. Ns. hyvänä päivänä selviän tilanteesta hengittämällä syvään ja tekemällä asian kerrallaan, huonompana tunnen adrenaliinin kuohahtavan ja huomaan jo huutavani ennen kuin ehdin edes ajatella. 😳 Näin ollen hyviä päiviä ja hetkiä pitää pyrkiä saamaan enemmän (mm. tuolla em. parisuhdeteorialla). Mun olis erittäin tärkeää saada välillä myös omaa aikaa ja päästä siten vähän latautumaan... Hankalaa tietysti toteuttaa riittävästi vähäisten tukiverkkojen kanssa.