Heippa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta. Mieheni oli työttömänä kolmisen vuotta. Vuosi sitten meillä meni parisuhteessa tosi huonosti mm. mieheni masentui, kun mihinkään ei päässyt töihin vaikka haastatteluihin pääsi.
Hän lopultansa meni yhdelle kurssille jossa tapasi naisen, jonka kanssa hänellä synkkasi hyvin. Lopulta hän kertoi siitä minulle kun ei kestänyt enää salailua. Kertoi miten hänen kanssaan oli helppo puhua ja olla.
Iso riitahan siitä tuli, joka saatiin sovittua. Tavallaan ymmärsin miksi teki mitä teki. Heillä ei ollut fyysistä kanssa käymistä, mutta henkinen suhde oli. Minun kanssani ei puhunut juuri mistään, mutta sille naiselle kertoi kaiken.
Rakkaus välillämme roihahti uudestaan, kun ilmaa oli puhdistettu urakalla, kunnes minut tiputettiin maan tasalle takaisin. Olivat tavanneet uudelleen keväällä ja ollut koskettelua, kuulemma fyysistä halua toisiaan kohtaan heillä ei ollut, vaan heidän suhde oli ystäväpohjainen.
Uusi riita ja sovinto, mutta loukkaus oli iso, enkä oikein ole päässyt vielä vuoden jälkeenkään sinuiksi asian kanssa. Mieheni kuitenkin vannoo rakkauttaan ja osoittaa sitä myös. Lupasi, ettei ole tämän ihmisen kanssa enää tekemisissä, mutta pitää hänet silti face kaverina.
Välillä olen tästä asiasta puhunut miehelleni (koska luottamus on hävinnyt), keskusteltu rakentavasti. Hän vannoi, ettei ole ollut mitenkään yhteydessä naiseen sitten kevään jälkeen.
Tässä syksyn aikana selvisi, että hän on viestitellyt tämän naisen kanssa, vaikka muuta on vannonut. Kirjoitellut ihan asiallisia juttuja, kysellyt kuulumisia jne. Miksi hänen täytyy valehdella minulle, kuitenkin kyseessä noinkin pienestä asiasta? Pieni asia, mutta heikolle itsetunnolleni iso asia. Kuitenkin mieheni hartain toive on ollut, että hyväksyisin heidän ystävyyden. Miten voi hyväksyä jos ei pysty asiasta olemaan rehellinen? Nainen on osaltaan myös naimisissa ja on kirjoittanut minulle, ettei halua miehestäni muuta kuin ystävän.
En oikein tiedä miten minun pitäisi toimia, antaa asian vain olla, kyseessä kuitenkin viatonta kirjoittelua? Rakastan miestäni kaikesta huolimatta, valehtelua en kuitenkaan sulata.
Hei Kamatzu,
Tämähän on hyvin tavanomainen tilanne/ongelma kun on vastakkaista sukupuolta oleva ystävä. Ensinnäkin lyhyt näkemykseni miksi miehesi valehteli pienestä asiasta ja teki siitä täten ison asian. Todennäköisesti, koska ajatteli, että tämä on viaton (pieni) asia johon hänellä on oikeus mutta puoliso ei tätä ymmärrä, joten helpointa, kun pidän omana tietonani. Nyt olette tulleet siihen pisteeseen, että asiassa on vaikea keskustella ja sopia niin, että asia pysyy oikeissa mittasuhteissa ja sopuisana. Toivoa antaa se, että olet keskustellut naispuolisen ystävän kanssa. Nyt teidän pitäisi ehkä kolmistaan keskustella mistä on kyse ja jotta tässä sopimisessa olisi mahdollisuuksia, sinun pitäisi voida hyväksyä, että miehelläsi on naispuolinen ystävä.
Riskinä tietysti on, että ystävyys kehittyy romanssiksi. Ja tämä tietysti on se tavanomainen ongelma vastakkaista sukupuolta olevien ystävien kohdalla. Myös silloin, kun oikeasti ollaan ihastuneita, selitetään helposti, että kyse on vain ystävästä. Miten puoliso voi tietää milloin ystävä alkaakin olla romanttisten ajatusten kohteena. Ja miten ystävykset itse tietävät miten tilanne tulee kehittymään. Vaikea tilanne, jos puolisoiden keskinäinen luottamus ja kommunikointi ei ole kunnossa ja avointa. Pitää vain yrittää sopia pelisäännöt joiden mukaan molemmat voivat elää. Järkytys on tietysti sitäkin pahempi, jos olette yhdessä sopineet ja olet hyväksynyt ystävyyden ja sitten ilmenee, että luottamustasi on käytetty väärin.
Toivottavasti saatte keskusteluyhteytenne toimimaan niin hyvin, että voitte keskustella tilanteesta ja sopia miten toimitte. Puolisoiden positiiviset ystävyyssuhteet ovat kuitenkin tärkeitä myös parisuhteelle.
Samantyyppistä kokeneena neuvoisin, että kuuntele itseäsi. Mitä tunteita ystävyys ja sen salailu herättävät? Miksi tunnet niin? Älä ajattele, ettet saisi tuntea jotakin, kun kyseessä on vain pikkujuttu, äläkä anna muiden määritellä, mitä saat tuntea. Mutta yritä hakea se perimmäinen tunne.
Rajanveto on vaikeaa, eikä yksittäisten tilanteiden tarkasteleminen ole olennaista vaan pitää katsoa koko kuvaa. Miksi viaton ystävyys pitää salata? Miksi siitä pitää valehdella? Jos ystävä tietää enemmän teidän suhteestanne kuin sinä ystävyydestä, se ei tunnu reilulta. Ystävyyden luisuminen romanttiseksi on riski, tiedän sen hyvin itsekin, ja jos ei halua päästää tilannetta siihen, pitää asettaa itselleen rajat. Sitä kuvittelee, että mitä toinen ei tiedä, se ei voi satuttaa, mutta salailu itsessään syö parisuhteen perustaa: luottamusta, avoimuutta, läheisyyttä. Se on siinä, seinänä puolisoiden välissä kuitenkin.
Minua on loukannut etenkin valehtelu ja kieltäminen. Mieheni osaa jotenkin lokeroida asiat: mitä en tiedä (tai minun ei pitäisi tietää), ei ole olemassa. Olen tuntenut itseni syrjäytetyksi. Asioita, joita mieheni olisi kuulunut jakaa minun kanssani, onkin vatvottu muiden kanssa. Joskus siitä on syntynyt huvittaviakin tilanteita, kun mies puhuu asiasta, josta on luullut kertoneensa minulle aiemmin ja yht'äkkiä tajuaa, että taisikin olla toinen keskustelukumppani...
Meillä asiasta ei oikein voi puhua - miehen mukaan siksi, "kun sä olet tuollainen". Hän suuttuu ja poistuu paikalta, jos keskustelu vähänkin menee siihen suuntaan, että hänen touhuissaan olisi mitään epäilyttävää. Tuntuu, että hän tietää tekevänsä väärin, ennakoi reaktioni ja puolustautuu hyökkäämällä tai pakenemalla. Minä jään ihmettelemään, "millainen" olen, kun hädin tuskin ehdin suuni avata.
Olen tässä oppinut itsestäni paljon ja hahmotan paremmin parisuhteemme dynamiikkaa, sekä sitä, mitä toisistamme haemme. Valehtelun myötä entinen suhteemme on mennyttä - olen odottavalla kannalla, mihin suuntaan suhteemme tästä muuttuu. Paljon on hyvääkin, ja tottumusta. Mieheni mielestä kaikki on varmaan ihan hyvin, hänellähän ei ole ongelmaa. En saa miehestäni sitä turvaa, jota ennen koin saavani, joten minusta on tullut itsenäisempi ja samalla kylmempi ja kovempi. En luota. En kunnioita miestäni niin kuin ennen. Olen siitä pahoillani. En osaa enkä aina halua antaa tai ottaa läheisyyttä vastaan niin kuin ennen. Surua, vihaa, pettymystä. Pikkuisen toivoakin.