Henkisesti petetty
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo 28 vuotta josta 24 vuotta naimisissa. Lapsia on, osa muuttanut jo pois kotoakin. Minulle selvisi viime vuoden syyskuussa että mieheni on ollut vuosia syvästi ihastunut tai jopa rakastunut naispuoliseen työkaveriinsa. Tämä jonkinlainen suhde on tosiaan jatkunut vuosia, ehkä jopa kymmenenkin vuotta.
Nämä vuodet sisältävät niin paljon asioita tämän toisen naisen kanssa jotka mielestäni eivät kuulu avioliittoon. Mieheni on perustellut asiaa itselleen että koska seksiä/kielareita ei ole ollut, hän ei ole minua pettänyt. Itse näen asian aivan toisin.
Näin sattumalta heidän välisiä viestejä ja asia lähti aukeamaan siitä. Viestit olivat hyvin seksuaalissävytteisiä, täynnä muisteluja siitä mitä ovat tehneet kahdestaan salaa omilta puolisoiltaan ja kuinka ihanaa se on ollut. Kuinka paljon kaivataan toista, kuinka ihanalta toinen tuntuu, kuinka hyvä mieli toisesta tulee. He ovat esim. saunoneet yhdessä useita kertoja, nukkuneet samassa sängyssä, pahimmillaan niin että tämä toinen nainen on nukkunut mieheni kainalossa. He ovat keskustelleet siitä olisiko heistä tullut pari jos tähdet olisivat olleet toisessa asennossa, yhteisen illan päätteeksi pohtineet olisiko heillä ollut seksiä jos tilanne olisi ollut toinen (nainen oli pohtinut eroa omasta liitostaan tässä vaiheessa).
Mieheni tosiaan sanoi että he olivat vain ystäviä ja oli sitä mieltä että mitään ei ole tapahtunut. Minä itse olen aivan päinvastaista mieltä, mielestäni vaikka sitä seksiä ei ole ollut, niin on tapahtunut aivan liikaa.
Kävimme noin puoli vuotta parisuhdeterapiassa selvittelemässä asioita, mutta terapia loppui lähinnä siihen että terapeutti koki että me olemme niin hyvässä tilanteessa että pärjäämme jo ilman häntä. Näin varmasti onkin, me oikeasti olemme hyvässä tilanteessa. Alusta saakka molemmille on ollut selvää että meidän avioliitto jatkuu. Olen kuitenkin itse aloittanut yksilöterapian saadakseni apua omiin tunteisiin/ongelmiin.
Mieheni katuu todella syvästi tekojaan ja ymmärtää nyt täysin että kyllähän hän on minua pettänyt vaikka sitä seksiä ei ollutkaan. Pettäminen ei vaadi seksiä. Pitkään hän yritti selitellä että ei ollut tajunnut olleensa ihastunut. Tajusi kyllä välillä tekevänsä hölmöjä, mutta vain sen vuoksi että välitti tästä naisesta, piti hänestä hieman liikaa. Nyt on kuitenkin jo tunnustanut että kyllä hän tajusi olevansa ihastunut ja tajusi että asiat joita tekee ja viestit joita kirjoittaa ovat väärin, mutta ei välittänyt siitä. Pitää kuitenkin vahvasti siitä kiinni että ei kokenut pettävänsä, mutta ei osaa kuitenkaan sanoa mitä omasta mielestään teki minulle ja meidän suhteelle.
Vaikkakin avioliiton jatkuminen on minulle pääasia ja olemme saaneet pääsääntöisesti käsiteltyä asioita ihan hyvin, olen silti edelleen aivan rikki tämän asian kanssa. Ei ole sellaista päivää, väittäisin jopa että hereillä ollessa ei ole sellaista tuntia jolloin en ajattelisi asiaa. Olen aivan rikki ja suruissani. Minut on petetty, minun rakkain ja läheisin ihminen on vuosikausi näin julmasti tiputtanut minut toiselle sijalle elämässään ja nostanut tämän toisen naisen elämänsä ykköseksi. Itsetuntoni on niin pohjamudissa kuin vain olla ja voi, minun ylitseni on kävelty pahimmalla mahdollisella tavalla ja vielä oikein poljettu ja tallottu sinne mutaan. En vain kertakaikkiaan voi ymmärtää miten oma rakas mieheni jota rakastan eniten maailmassa on voinut käyttäytyä minua kohtaan näin.
Toinen tunne jossa ryven on suunnaton viha. Tunnen niin suurta vihaa tuota toista naista kohtaan että en olisi ikinä voinut kuvitellakaan vihaavani ketään niin paljon. Hän on sitä mieltä että mieheni on ollut ihastunut häneen, hän ei niinkään minun mieheeni. Siitä huolimatta hän on ollut jokaisella solullaan mukana ihan joka ainoassa viestissä ja tapahtumassa, hän ei ole ikinä sivulauseessakaan maininnut ettei haluaisi mitään tästä. Ja on hän ollut tietyissä asioissa aktiivisempi osapuoli, esim saunomiset ja yhdessä nukkumiset ovat aina tapahtuneet hänen aloitteesta.
Hänen puolisonsa ei ilmeisesti tiedä näistä asioista mitään. Välillä olen haljeta inhosta, halveksunnasta ja vihasta ja olen täysin valmis ottamaan hänen mieheen yhteyttä. Mutta sitten taas ajattelen että siitä voi seurata vaan lisää ongelmia esim. heidän työpaikalla. Ovat siis edelleen samassa työpaikassa, kohtuullisen pienessä yrityksessä jossa (ilmeisesti) kukaan ei tiedä asiasta. Tai en tiedä onko joku epäillyt jotain seuratessaan näiden kahden touhuja vuosien ajan. Mutta nyt nekin touhut on loppu. Kaikki sosiaalisen median tilit on blokattu, myös naisen puhelinnumeron on estetty mieheni puhelimessa. Työasiat, joita on kyllä päivittäin, hoituvat täysin sähköpostin välityksellä. Luojan kiitos nainen tekee noin puolet työajasta etätyötä joten mahdollisuus nähdä työpaikalla on vähäistä.
Mä en vaan tiedä miten tästä selviän ilman että pimahdan lopullisesti tai katkeroidun loppuelämäksi. Järki sanoo että kaikki on nyt hyvin. Että mieheni rakastaa minua ja haluaa olla minun kanssa. Mutta tunteet eivät jätä rauhaan. Suurimpana suru ja ymmärtämättömyys, miksi näin kävi minulle/meille. Mitä niin pahaa olen koskaan kenellekään tehnyt että ansaitsin tämän. Toisena on tuo viha tuota toista naista kohtaan. Erityisesti jos hän ei itse olisikaan ollut ihastunut mieheeni, niin miksi hän ei tehnyt mitään lopettaakseen tätä? Omien sanojensa mukaan on kyllä huomannut jo aikoja sitten että mieheni on ollut häneen ihastunut. Mutta silti on vaan jatkanut ja jatkanut ja heittänyt kokoajan lisää vettä myllyyn esim. lähettelemällä ns. heruttelukuvia yms. Minä vihaan sitä naista niin paljon ja haluaisin pilata hänen liittonsa samalla tavalla kun hän on pilannut minun liittoni! Hänestä ei ole löytynyt edes sen verran naista että olisi pyytänyt minulta anteeksi omaa käytöstään. Olen ollut häneen muutamia kertoja yhteydessä s-postilla ja hän on vastannut minulle kerran ja silloinkin selitteli vaan jotain omiaan oman liittonsa haasteista, ei sanallakaan osoittanut katuvansa tekojaan.
Nämä tunteiden myllerykset tuntuvat vain kertakaikkiaan olevan liikaa ja vielä 10kk jälkeenkin asia on niin jatkuvasti minun mielessä että se myrkyttää elämääni. Olen nyt ottanut sellaisen asenteen että en puhu tästä nyt hetkeen mieheni kanssa, koska se johtaa lähes aina riitaan ja sitä en halua. Yritän keskittyä vain hyvään ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta, mutta se on äärettömän vaikeaa hankalien tunteiden keskellä.
Hei JoPa77!
Luin tekstisi ja olen pahoillani siitä miten teille on käynyt. En ihmettele yhtään, että tunnet olosi todella loukatuksi ja vaikeat tunteet valloittavat mielesi päivittäin. Kerron nyt minun näkemykseni asiaan, enkä ajattele sen olevan ainoa totuus: Mielestäni puolisosi käytös on ollut pettämistä, vaikkei varsinaista seksiä ole ollutkaan. Vaikka ihmiset mokailevat ja satuttavat toisiaan parisuhteissa, on mielestäni puolisosi toiminta tämän toisen naisen kanssa kestänyt sen verran pitkään, että olisi ollut monta mahdollisuutta valita toisin tai korjata tilanne. Puolisosi on kuitenkin jatkanut tätä säätöä selkäsi takana niin kauan, että jäi kiinni. Luottamuksesi on täysin petetty ja vielä rakkaan ihmisen toimesta. Se on hyvin satuttavaa ja rikkovaa.
Onko terapian tai teidän keskusteluiden kautta selvinnyt, että mitä puolisosi haki tällä suhteella? Mielestäni se on yksi tärkeimmistä asioista, joka tulisi selvittää. Siis ihan pohjamutia myöten kaivaa esiin, että mitä hän sai siitä itselleen kun on pystynyt jatkamaan nuin pitkään.
Ja sanon senkin suoraan, että mistä voit olla varma, ettei sitä ihan varsinaista seksiä ole ollut? Tämän asian voi tietty tulkita monelta kantilta, mutta mielestäni yhdessä nukkuminen kainalokkain ja pusuja vaihdellen(?) ei ole kovin kaukana siitä. Että jos tämän tyyppinen suhde puolisosi ja hänen työkaverin välillä on kestänyt vuosia, niin ihmettelen että miten eivät ole edenneet pitemmälle.
En ihmettele yhtään, että tunnet vihaa tätä naista kohtaan ja haluaisit kertoa hänen puolisolleen tapahtuneesta. Jos aivan rehellinen olen, niin minä todennäköisesti kertoisin. Ennemminkin siitä syystä, että tämän naisen puolisolla on oikeus tietää ja tämä nainen tulee tuskin itse kertomaan.
Viestini ja mielipiteeni voi kuulostaa jyrkälle, koska olen itse kamppailut viimeisen vuoden pitkässä suhteessani luottamuksen, avoimuuden, rehellisyyden ja oman itsetunnon suhteen. Meillä ei ole ollut tilanne sama kuin teillä eikä ole ollut ketään kolmatta osapuolta, mutta tunnistan kyllä nuo tuntemukset mitä kuvailet viestissäsi. On ahdistavaa kun samat tunteet kiertävät kehää päivästä toiseen, eikä niistä pääse irtaantumaan kun aina hetkellisesti.
Haluan kuitenkin kertoa sinulle sen, että et tule tuntemaan tämän hetken kipua aina. Hienoa, että olet aloittanut terapian. Aika tulee varmasti kertomaan pääsetkö tästä asiasta yli. Sinun ei tarvitse tehdä nyt mitään lopullista päätöstä, vaan anna itsellesi aikaa <3
Kiitos viestistäsi VillaNuttu
Olen yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla kaivaa miehestäni irti mitä hän on tällä suhteella hakenut tai saanut, mutta hän ei osaa sitä sanoa. Hänestä ei kerta kaikkiaan irtoa minkäänlaista selitystä tapahtumille. Hän ei kuulemma ole seksisuhdetta halunnut, koska siinä on mennyt hänen raja pettämiselle. Eikä parisuhdetta, koska on ollut tyytyväinen meidän parisuhteeseen eikä ole halunnut sitä rikkoa. Minulla ei siis ole pienintäkään käsitystä miksi näin on käynyt.
Parisuhdeterapiassa minua harmitti kaikista eniten se että me emme millään tavalla käsitelleet sitä miksi näin on käynyt, eikä minun tunteita asiaan liittyen. Parisuhdeterapia keskittyi vain ja ainoastaan meidän kahden tulevaisuuteen, siihen miten me koemme asioita, miten me puhumme asioista jne jne. Jotenkin tuntui että itse tapahtuma jätettiin täysin käsittelemättä ja oletusarvo oli että jatkamme tästä eteenpäin ilman että mennyttä asiaa käsitellään lainkaan. Minulle jäi sellainen olo että minun vaan odotettiin unohtavan asia ja jatkavan elämää tästä eteenpäin. Siinä suhteessa olin todella pettynyt parisuhdeterapiaan.
Minulla on aivan suunnaton tarve ymmärtää mitä on tapahtunut ja miksi, mutta tuntuu että en saa sille ikinä minkäänlaista selitystä. Lisäksi minulla on ihan hirveä tarve ymmärtää minkälainen mieheni oikeasti on, kun hän niin "kylmäverisesti" on pystynyt jatkamaan tällaista elämää vuosikausia, ilman että on vaikuttanut millään tavalla hänen tunteisiin minua kohtaan tai meidän parisuhteeseen.
Mieheni on sanonut että hän on jollain tavalla kokenut että hänellä on kaksi erillistä elämää, avio- ja perhe-elämä minun kanssa ja muu elämä joka tapahtuu sitten em. ulkopuolella. Ja että nämä kaksi elämää eivät oikeastaan liity toisiinsa, vaan hän on kokenut että siinä avioliiton ulkopuolisessa elämässä hän voi tehdä melkein mitä vaan haluaa. Kuka ihan oikeasti edes ajattelee noin? Kuka voi elää noin kaksijakoista elämää ja ajatella että jollain teolla mitä teen toisessa elämässä, ei ole vaikutusta toiseen elämään?
Mieltä ei myöskään lämmitä tieto siitä että kyseinen nainen on ollut ajatuksissa mukana myös meidän seksielämässä. Mieheni on siis fantasioinut hänestä samaan aikaan kun meillä on ollut seksiä, kuvitellut rakastelevansa hänen kanssa minun sijaan. Hänellä on joskus ollut suoritusvaikeuksia ja hän on ottanut tämän naisen ajatuksiinsa pystyäkseen seksiin minun kanssa. En pysty edes kuivailemaan kuinka pahalta se tuntuu.
Puhumme paljon asiasta, mutta silti tuntuu että olemme täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten kun asia paljastui. Mieheni toivoo että tilanne menisi ns. ohi ja voisimme palata normaaliin elämään. Ja minä taas toivon että saisimme selvitettyä miksi näin kävi ja oppisin ymmärtämään miestäni ja tuntemaan tämän uuden puolen hänestä.
Hei JoPa77!
Tuntemuksesi kuulostavat hyvin tutuille! Vaikka meillä on tosiaan ollut tilanne eri, niin kamppailen saman tyyppisten ajatusten kanssa. Minulle selvisi 1,5 vuotta sitten, ettei puolisoni ole ollut rehellinen omista haluistaan ja tarpeistaan. Hän on kaivannut lisämaustetta buustaamaan meidän seksielämää muista naisista fantasioiden (myös seksin aikana) ja pornoa. Vuosia väitti, ettei katsoa pornoa ollenkaan.
Vaikka tilanteesi on eri, niin tunnistan tuon tarpeen selvittää millainen se oma puoliso ihan pohjimmiltaan on. Mitä oikeasti haluaa ja tarvii. Minun puolisoni on ollut todella avoin ja halunnut pelastaa suhteemme. Syyksi on kuvaillut pitkän parisuhteen tuomaa tylsistymistä ja lisäksi alkuvuodesta selvisi testosteronivaje. Kuvailikin aikaisemmin, että jotenkin halut olleet vuosia hukassa ja sen vuoksi kaivannut virittäytymistä seksiin "muiden naisten avulla."
Olen sitä mieltä, että tottakai sinun kuuluu saada tietää ja ymmärtää miksi näin on käynyt. Miten voit asiaa hyväksyä ja elää sen kanssa jos et ymmärrä miksi näin on käynyt? Ihmettelen, ettei pariterapiassa ole tähän liittyen käyty kunnolla keskustelua. Ethän voi edes yrittää rakentaa luottamusta kunnolla uudelleen jos et saa selitettyä itsellesi, että mikä on ajanut miehesi tekemään näin. Ja sen myötä luottamaan siihen, ettei näin käy enää ikinä.
Edelleen elän tilanteessa jossa en ole saanut teoilla selitystä. Tietysti selityksen haluaisin ensisijaisesti mieheltäni, mutta haluaisin myös tietää miksi tuo toinen nainen on tähän leikkiin ryhtynyt. Erityisesti sen vuoksi että hän on sanonut hyvin vahvasti että hän ei ole tehnyt mitään väärää, mutta samaan hengenvetoon on kuitenkin todennut että olisi voinut jättää asioita tekemättä. On myös todennut että jos hänen puolisonsa olisi toiminut samalla tavalla, niin hänen tunteensa olisivat ihan samat kuin minun. Eli jos hänen puoliso toimisi tuolla tavalla niin se olisi huono asia, mutta kun hän toimii sillä tavalla toisen puolison kanssa, niin siinä ei ole mitään väärää... Tätä en ihan ymmärrä.
Toinen nainen väittää kivenkovaan että hänellä ei ole ollut tunteita minun miestäni kohtaan, mutta silti hän on tehnyt mieheni kanssa sellaisia asioita joita ei ole voinut omalle miehelleen kertoa ja olisi loukkaantunut jos oma mies niin toimisi. En vaan ymmärrä... Miksi ihmeessä tehdä tuollaisia asioita jos tunteita ei ole? Haluaisin ymmärtää tämän, haluaisin todella ymmärtää että minkä vuoksi minun täydellinen avioliittoni on rikottu? Mutta kun en saa kummaltakaan puolelta minkäänlaista selitystä asiaan...
Olen nyt sanonut hyvin painokkaasti miehelleni että tämä asia on vaan yksinkertaisesti pakko selvittää, minä en muuten tästä asiasta selviä hengissä. Minulla on niin hirveitä fyysisiä oireita, en saa nukuttua enkä syötyä. Haluan vaan yksinkertaisesti että nämä kaksi aikuista ihmistä ottavat vastuun teoistaan ja kertovat minulle ja toisilleen päin naamaa mitä on tullut tehtyä ja ennenkaikkea miksi? Mutta mieheni ei pysty tähän, hän ei kerta kaikkiaan pysty ottamaan tuohon toiseen naiseen yhteyttä ja vaatimaan häntä "tilille". Hän on laittanut yhden kahden rivin sähköpostin naiselle johon tämä vastasi että hän ei halua keskustella asiasta. Ja mieheni ei ole suostuvainen tekemään asialle mitään. Eli taas jälleen kerran hän osoittaa tuolle toiselle naiselle että hänen halu on tärkeämpää kuin oman vaimon halu ja mielenterveys.
Olen kyllä ihan täydessä ymmärryksessä siitä että asian pitäisi antaa vain olla. Mutta tämä asia syö minut sisältä, enkä siihen pysty. En kertakaikkiaan pysty elämään kun en saa minkäänlaista ymmärrystä miksi minun elämäni on rikottu. Mieheni odotusarvo on se että minun pitäisi vaan antaa asian olla ja jatkaa elämää eteenpäin. Näin varmasti onkin, mutta kun en siihen vaan pysty. Minulla ei ole ketään kenelle tästä puhuisin, ystäviäni ei kiinnosta ja terapiaan minulla ei enää ole varaa, olen sinne jo niin paljon euroja suoltanut. Eikä se terapiakaan mitään ratkaisua tuonut, minun pitäisi vaan oppia elämään tiedolla että elämässä on asioita joihin ei saa selitystä. Näinhän se varmasti on, mutta minulla vaan on niin suuri tarve tälle asialle!!
En myöskään tiedä miten asiasta puhuisin mieheni kanssa, koska hänen kanssaan keskustelu ei vie asiaa mihinkään suuntaan. En saa häneltä selityksiä, hän kokee vain että kunhan rakastetaan toisiamme ja elämässä on pelkkää iloa ja onnea, niin elämä sujuu. Hän pahoittaa mielensä aina kun otan asian puheeksi, otan sen sitten ihan millä tavalla tahansa. Hän ottaa asiat itseensä, sulkeutuu, hermostuu, suuttuu, alkaa syyttelemään itseään jne jne. Hän ei ole koskaan ollut kykeneväinen hoitamaan hankalia asioita ja tämä vaan osoittaa enemmän ja enemmän sen että hän on luonteeltaan sellainen että kun eteen tulee hankala asia, niin tungetaan pää puskaan ja annetaan asian olla. Olemme käyneet pariterapiassakin, mutta ei hän siellä juuri mitään puhunut, minä enemmän puhuin omaa tuskaani. Oikeastaan ainoat asiat mitä hän sanoi oli se että hän ei tiedä miksi näin kävi ja hän ei halua tehdä samanlaista virhettä enää koskaan.
Anteeksi avautumiseni tästä, mutta minulla ei tosiaan ole ketään kenelle puhua pahaa oloani. Jos tämä asioiden kirjoittaminen veisi edes pienen hippusen tuskaani pois.