Henkinen vankila? Valitanko liikkaa?
Moi,
ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. Muita miehiä minulla ei ole koskaan ollut. Mietinkin, että tämä taisi olla virhe, koska vartailua ei ole ja olen sekoamassa aikaajoin. Mietin usein, että vaadin itse toiselta liikaa ja yritän itse olla kunnollinen perhenäiti vaikka tunnen, etten jaksa yhtään toisen vaatimuksia minulle. Tunnen usein syyllisyyttä kapinoinnista mieheni vastimuksia vastaan. Jos en tykkää, kyllä kerron siitä. Joskus tuntuu, että vastapuoli on ”henkisesti” todella vajaaälyinen, kun yritän selittää näkökulmaani riidoissa. Yritän itsekin ymmärtää miestäni hänen näkökulmassa, mutta en vain ymmärrä vaikka olen emotionaalisesti todella intuitiivinen persoona. Tunnen heti kaikki mielialat huoneessa. Minä olen luonteeltani vapaa boheemi henki, otan monia asioita helposti enkä suree pitkään jos tapahtuu jotain. Mutta otan opikseeni jos on vakavaa. Mieheni on taas päinvastainen, ainakin nyt huomaan hyvin sitä. Hänen mielestä hän on aina oikeassa. Hänellä on omat säännöt ja niistä ei jousteta. Esimerkiksi jos lavuaarissa ja keittiössä on vesiroiskeita vaikka naamapesun jälkeen, hän huutaa heti ja vaatii heti kuivausta. Herättää vaikka keskiyöllä makeasta unesta. Usein hän soimaa idioottiksi pienistä asioita, kuten unohdan oma vaateita hänen sängynpuolelle. Jos jotain tapahtuu, kuten unohtaa äskein ostaman matkalaukin numeroyhdistelmän, silloin hän mököttää julkisesti myös mun sukulaisteni edessä. Ei vain puhu.Aikoinaan hän nipisteli mua paljon rangaistukseksi tai veti korvista ylös jos vaikka kaadoin jotain lattialle. Tappelun henkisesti vastaan. Parin vuoden päästä loppui. Tunnustan, että olen kömpelö ja todella hailahtelevainen ja unohtelevainen ihminen. Joskus ihan mahdoton, unohtan lähtiessä toiseen huoneeseen valot päälleen Ym. Mieheni vaatii sitä vaikka itse tykkään kun asunnossa on valoa. Voisi ainakin mielestäni kunnioittaa enemmän minua sanoilla. Kerran pyysin laittamaan valot päälleen. Sanoi, että pistä itsesi palamaan.Suutuin siitä, hän perääntyi ja sanoi, ettenkö ymmärrä vitsiä? Tekeekö muiden miehet välillä noin? Ei samoilla sanoilla… Yhdessä emme tee mitään, hän ulos ei viitsi mennä. Pihatöissä kaivoin yksin yli puoli tonnia multaa ja yksin vein myös kaatopaikalle.Pyysin viikonlopuksi apua, mutta kuulemma formulat… Hän ei oikein auta kotitöissä. Toisaalta olen itsekin enemmän kotona. Mutta kesälomat ja viikon loput? Teen nykyään kaiken hiljaisuudessa enkä pyydä enää häntä apuun, kun Se on toivotonta. Sellainen tunne, että hän on nykyään pelkkä rahanpussi minulle. En haluaisi sitä. Haluan kumppania joka osallistuu minun kanssa kotitöissä, lastenkasvatukseen ja harrastaa minun kanssa. Vaadinko liikkaa? Onko tuollainen kertomani suhde normaalia avioliitossa? Parit usein nimittelevät ja joskus ”kasvattavat” toista? Olen ollut yhdessä, koska uskoin, että ajan mittaan kehitymme yhdessä. Nyt en enää. Taloudellisesti olen heikossa kunnossa ja tukiverkko on ulkomailla. En oikein tiedä yhtään mitä tehdä? Ensinnäkin en tiedä liitoni laatua. Ei hän rusikoi mua, ei juo, ei polta, ei käy ulkona. Mutta minua häiritsee luonne. Mitä ajatuksia teillä tästä on. Muiden kokemuksia?
Tuota lukiessa kyllä tuntui pahalta. Ainakin siltä ettei rakastavassa parisuhteessa tulisi olla noin. Osan käytöksestä tulkitsen kontrolloinniksi ja henkiseksi väkivallaksi ja se voi jopa olla pahempaa kuin fyysinen ja siitä on paljoan vaikeampi jäädä "kiinni".
Leimojen antaminen on vaarallista, eikä kuulukaan kuin ammattilaisille, mutta jos mielipiteesi, tahtosi ja sanomisesi aina kyseenalaistetaan, ei se ole millään tavalla hyvä asia. Jos et omalla toiminnalla (assertiivisuus avainsanana googletteluun) saa aikaan mitään pysyvää muutosta, suosittelen hakemaan ulkopuolista apua ja jos tilanne pahenee olisi kai paras juosta karkuun.
Onko puolisosi koskaan pyytänyt sinulta anteeksi? Sellaista siis mitä itse olisit halunnut että hän pyytää? Tämä on omassa ex-avioliitossa jäänyt häiritsemään paljon, että mikä toisella on vikana, kun ei hyväksy/myönnä tekemiään rikkomuksia, joilla satuttaa toista. Onhan se itsellekin vaikeaa.
Jäin viimeistä lausettasi miettimään. Minustakin on vaikea ulospäin uskoa, että minussa on pahojakin huonoja piirteitä. ex-vaimostani sen tunnistaminen on vieläkin vaikeampaa.
Tälläisessa tilanteissa et voi täysin luottaa tunteeseen ja fiilikseen ja järkeen, paitsi jos se on täysin omaa. Toiset ihmiset manipuloivat toisia tietämättäänkin, joten yritä miettiä konkreettisia tilanteista, missä sinulla on paha olla, mitä niissä ulkopuolelta tarkasteltuna on oikeasti tapahtunut. Saatat laimentaa omaa kokemusta tai vahvistaa jälkikäteen. En siis epäile jälkimmäistä tapauksessasi, koska omat kokemukset menee liian lähelle enkä tykkää saamastasi kohtelusta.