Haluaisin aloittaa tästä aiheesta uuden keskustelun, koska muut aiheeseen liittyvät keskustelut ovat jo kovin vanhoja.
Kauan sitten elin avioliitossa jossa jouduin kokemaan monenlaista pelkoa; perheväkivaltaa, onnettomuuksia, sairauksia, läheisen menettämisen pelkoa ym. Myös turvakoti tuli tutuksi. Liiton loppuajan elin kuin sumussa, en vieläkään tiedä, mistä ammensin ne voimat, että pystyin lähtemään. Ehkä juuri siitä, että voimat niin suruun, kuin välittämiseen olivat jo loppu.
Niin kuitenkin kävi, että aloitin uuden elämän, toisella paikkakunnalla. Ystävät repivät perässään, vaikken olisi jaksanut muuta kuin vain olla yksin omassa rauhassa. Hyvien ystävien ansiosta löysin uuden, ihanan miehen. Herrasmiehen ja todella kiltin sellaisen. Oli kuin olisin saanut lahjan taivaasta, jota luonnollisesti vaalin ja jonka vuoksi elin. En voinut uskoa, että jotain tällaista onnea voi nainen löytää.
Murheen päivät kuitenkin alkoi, kun mies tunnusti ihastuneensa toiseen. Oli kuin koko elämä olisi revitty käsistäni. Surin ja itkin taas, kunnes kaikki tunteet sisältäni olivat kuolleet. En voinut enää luottaa tähän mieheen, mielestäni en hänelle riittänyt, koska ihastui toiseen. Eli miksi siis olisin enää yrittänyt taistella hänestä. Se suhde päättyi siihen.
Alkoi kolmas vaihe, se kaikkein pahin elämässäni, löysin uuden ”rakkauden”. Ihana, hurmaava, herttainen mies, josta kaikki pitävät. Ei tee kärpäsellekään pahaa…
Mutta se kaikki perustui kuitenkin miehen näytelmään.
Suhde alkoi niin, että mies ei minusta välittänyt. Sanoikin sen ihan suoraan, mutta halusi silti seurustella kanssani. En oikein ymmärtänyt, miksi välillä hänen kanssaan oli niin ihanaa ja toisena hetkenä itkin silmäni päästä. Sitten aloin kuulla totuuksia, ei mulla ole sellaisia tunteita sua kohtaan, mulle on aivan sama välitätkö musta vai et, en tarvitse sua, mua ei kiinnosta sun jutut…. Tämän tyylisiä kommenteja sain aina palkaksi siitä, jos halusin jostain minua vaivaavasta asiasta keskustella.
Sitä voi jokainen tahollaan miettiä, miltä tuntuu, kun haet mieheltäsi tukea epävarmuuteesi ja vastaukseksi saat jotain yllämainittua. Olo pahenee vielä entisestään, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Olen itkenyt, saanut raivokohtauksia, hakenut ystäviltä apua, mutta silti en pääse tästä tilanteesta irti. Mies osaa olla tosi ihana silloin kun itse sitä haluaa ja sen vuoksi rakastan häntä edelleen tosi paljon.
Tällä hetkellä ajatukseni, tunteeni ja koko elämäni on aivan sekaisin. En tiedä mihin uskoa, miehen mielestä vika on minun päässäni ja kaikki konfliktit johtuvat vain minusta. Hänellä on oikeus sanoa tuollaisia kauheuksia, koska olen ensin aloittanut. Totuus on se, etten koskaan halua riidellä, vaan kaikki riidat ovat alkaneet siitä, että olen halunnut keskustella, kuten parisuhteessa mielestäni kuuluukin. Mies ei siedä minkäänlaisia tunteellisia keskusteluja, vaan kuittaa ne aina todella ilkeästi. Olen useasti kertonut hänelle, että tarkoituksenani olisi vain saada muutama lämmin sana, että jaksan taas uskoa meihin. Mutta millä voin uskoa tähän suhteeseen, jos mies toistuvasti tekee selväksi, miten tarpeeton olen? Kun taas toisella hetkellä, hän rakastaa minua niin paljon, eikä voi ajatellakaan elämää ilman minua.
Nämä kaikki ovat johtaneet siihen, että vanhat, ensimmäisen mieheni kanssa kokemat kauheudet ovat alkaneet taas herätä henkiin ja käyn tällä hetkellä traumaterapiassa. Tiedän, että uusi miesystäväni aiheuttaa minulle paljon tuskaa ja herättää vanhoja, pahoja muistoja, mutta miksi en pääse hänestä yli? Miksi rakastan häntä aina vaan, enkä pysty lopettamaan tätä helvettiä? 😯🗯️ Vai voisiko tällaiseen löytyä apua niin, että asiat muuttuisivat hyväksi?
Vaikka kuinka paljon tuntisit rakastavasi, niin lopeta itsesi nöyryyttäminen.
Jokainen meistä haluaa hyvän parisuhteen ja rakkautta, mutta itsensä nöyryyttämiseen ei pida alentua.
Mies pelaa peliään, sinä olet siinä lähellä ja hän pitää sinua löysässä hirressä, kuin varalla, jos parempaa ei satu löytymään. Hän voi olla mies, joka ei jostakin syytä haluakkaan sitoutua, kärsii jostakin läheisyyden pelosta, jos annat vähänkään itsestäsi toiselle, niin annat hänelle, kaiken vallan itsestäsi.
Entisten kokemustesi jälkeen, sinä haluat onnistua tässä ja teet enemmän kuin kaikkesi, mikä on sinun kannaltasi väärin.
"aitoa rakkautta ei voi maailman rikkainkaan ostaa rahoillaan, mutta köyhinkin sen saa"
Helemi puhuu asiaa!🙂👍
Helmi puhuu asiaa.
Sun tarvii miettiä mitä haluat.Haluatko nöyryyttämistä,halveksuntaa ja muuta negatiivistä päällesi.vai repäisetkö itsesi irti ja saat itsekunnioituksen ja hyvyyttä elämääsi.
Vaikeaa se on ja tiedän kokemuksesta tämän.Itseään ei pidä antaa kenenkään satuttaa.ei edes itsensä.
Toivottavasti löydät sisältäsi voiman tehdä oikein.
Kiitos teille kannanotoista, karua luettavaa, mutta niin totta!
Tavallaan tiedostan kaiken tämän, mutta joku tyhmä aivosolu haluaisi uskoa parempaan...
Nyt kun olen noussut hieman vastarintaan, mies on alkanut uskottelemaan, miten kaikki on korjattavissa ja miten onnellista ja helppoa elämää voisin hänen kanssaan viettää. (Mutta tietysti - minun pitäisi ensin muuttua.) Lisäksi olen nyt saanut toistuvasti kuulla häneltä, miten kaunis ja nuorekas olen, ja miten tyylikäs - hän ei voinut kuvitellakaan koskaan saavansa tällaista naista ym. ym. Monen vuoden itkujen ja pettymysten jälkeen tuo tuntuu jo lähes kettuilulta. En usko, että hän tarkoittaa puoliakaan asioista, joita sanoo.
Ensimmäistä kertaa suhteemme aikana olen tehnyt hänelle selväksi, etten tiedä, haluanko tätä enää. En tosiaan siedä sitä nöyryyttämistä enää. Tein myös selväksi, jos en tällaisena kelpaa, ja kaikki on pielessä, niin sitten täytyy lähteä. Mulla on oma tupa ja oma lupa, ei luonani ole pakko asua.
(...voi olla, että hetken päästä taas itken jossain lattianraossa, mutta toivottavasti en.)
Halaus ja iso kiitos teille kaikille! Mielipiteenne oli tärkeä. Tollasen ihmisen seura tekee vuosien mittaan tosi epävarmaksi, alkaa epäilemään jo omia ajatuksiaankin. ☺️❤️
Tuo lirkutus oli ihan odottettavissa oleva, moite muuttuu hyvin joutuin kehuksi, jos joutuu jostakin saavutetusta edusta luopumaan. Kyllä silloin jo jonkun sanan mielellään kehuukin.
Siis, sinun pitäisi ensin muuttua?? Millaiseksi, jos saan kysyä!
Älä ihmeessä ala itseäsi kahdeksikolle pyörittämään ja muuttumaan, hänen mielensä mukaiseksi, se on jatkuva prosessi, joka ei lopu koskaan, aina löytyy jotain parannettavaa, jos ei muuta niin jalkaterän asento on väärä..
Koviltahan ne sanat varmasti tuntuvat.
Eikä hän tule suosiolla luopumaan "uhristaan".Eli lirkuttelu on asiaan kuuluvaa.
Sun tarvii vaan pitää pääsi ja kuunnella sisimpääs.Takapakki voi tulla,mutta uudestaan pystyyn.
Mukavaa kevättä sulle ja muista kuinka tärkeä ihminen sinä olet.
Löysinpä taas itseni sieltä lattianraosta...
Tänään sain kuulla, miten epäluotettava olen ja siitä syystä hän ei voi puhua minulle mitään. Aloin tietysti onkimaan syytä tähän. Olemme ollet yhdessä yli neljä vuotta enkä koskaan ole miehen luottamusta pettänyt. Tarpeeksi kun asiaa kyselin, sain vastauksen, että ihminen voi olla epärehellinen vaikka vasta 20 vuoden päästä...
Miten tässä voi selväjärkisenä pysyä. Onko tuollainen ajattelutapa normaalia, että varmuuden vuoksi leimaa ihmisen epäluotettavaksi?
Kaiken tämän "selvityksen" jälkeen mies lähti ja sanoi, että "soitellaan huomenna, jos sulla olis vähän parempi päivä". Ja kaikki syyhän oli taas minun. Ei ollut kuulema pahasti sanottu, eikä ole aihetta anteeksipyyntöön. Onko vika oikeesti minussa kun loukkaannun tuollaisista syytöksistä? En tiedä taas mihin päin juoksisin, niin paljon harmittaa.
Tällä kertaa annoin hänen mennä ilman aneluja, ei voi mikään enää pahemmalta tuntua, kuin tuo varmuuden vuoksi polkeminen aina vaan uudelleen ja uudelleen.
...älä vastaa...anna soida vaan.
Jos tulee käymään, älä avaa ovea, jos omat avaimet, eikä takaisin anna, niin vaihdata lukko maanantaina.
Se on ihan sinusta kiinni, kauanko tätä peliä jatkuu...tänään on sinun hyvä päiväsi, suljet korvasi solvauksilta, huomenna on hänen hyvä päivänsä, silittää myötäkarvaan, sitten sattuukin molempien huono päivä yhtäaikaa ja sitten taas ovi kolahtaa ja sinä mietit, mitä minä taas tein???...vai tekikö joku muu???
Hei! Ootkos tutustunut aiheeseen narsismi. Vaikuttaa ihan selvältä.
Lähde hyvä ihminen hyvän sään aikana. Asiat järjestyvät kyllä, tunteesi ovat vähän aikaa ihan sekaisin ja kaipaat häntä mutta senkin hyväksyt etkä menneitä muistele, kuulostaa siltä että pahaa on kuitenkin ollut enemmän kuin hyvää. Ei normaali ihminen arvostele toista koko ajan vaan hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Älä nöyryytä itseä vaan nosta nokka kohti uusia sekkailuja. Kadota hänet näköpiiristäsi äläkä päästä lähellekään ovea🙂! Näitä keikareita tässä maassa riittää ja niitä mahtuu tusinaan enemmänkin kuin se 13. Voimia sinulle 🙂!
Minun täytyy kyllä myös rohkaista sinua jättämään hänet, nyt kun väkivalta on vielä "pelkästään" henkistä. Kymmenen vuoden kokemuksella ja itsekin uuteen elämään pyristelevänä voin sinulle sanoa, että se hevetti ei lopu, ennenkuin sinä itse teet sille lopun. Taistellaan yhdessä!!!! Tsemppiä ja aurinkoisempaa kevättä... sanotaan, että se paistaa risukasaankin 🙂👍.
Ei tästä mitään tule. Olen yrittänyt olla vahva, täysin tuloksetta. Tyhmä pää, jota kiroan päivä toisensa jälkeen.
Sorruin luonnollisesti, ylikiltti kun olen ja taas olen polvillani. Mistä te ihmiset saatte voimaa?
Tänään sain taas kuulla mieheltäni miten mun pitäis hakea uusi mies itselleni. Toisessa hetkessä mies sanoi tykkäävänsä minusta kuin hullu puurosta.
Tiedän, että suhde pitäisi lopettaa ja jatkaa matkaa, mutta miten sen pystyy tekemään? Tuntuu, että kuolisin mielummin, elämää ei voi enää tämän jälkeen olla. Hermot on ihan finaalissa ja mies vain nauraa ja ilkkuu...
Ilkkuuhan se, kun annat ilkkua.
Mistäkö me saadaan voimia? Kokemuksista, uskoisin.
Sinä kuvittleet, ett'ä sinun elämäsi on kiinni tästä yhdestä ainoasta miehestä, hänen kauttaan sinä hengität ja palvot maatakin hänen jalkojensa alla, kuuntelet hänen hetkellisiä hyviä puheitaan kuin hurmoksessa, sillä kuvittelet, että tämä vain mies on sinua varten ja sinun pitää hänen ylhäisyyttään palvella ja nyöristellä, että hän loisi sinuun hyväksyvän katseen ja antaisin auringon valon valaista sinua...ja vitut minä sanon, nainen, missä sinun alas poljetun itsetuntosi rippeet on?
Sen verran pitää ylpeyttä olla, ainakin tuollaisen miehen edessä, että näkee milloin tuollaisesta on loppu tehtävä.
Siis, kaikkea tapahtuu just, niin kauan kuin sinä itse annat tapahtua.
Näinhän se on, kaikki tapahtuu kun annat sen tapahtua. Kuinka monta kertaa mies on jatkanut kehujaan, sanotaanko vaikka vuoden verran? Kuinka monta kertaa hän on riitojen jälkeen heti pyytänyt anteeksi eikä ole jatkanut haukkumistaan? Ei yhtäkään kertaa. Jatka hyvä nainen elämääsi! Sinusta tuntuu, ettei ole elämää ilman tätä miestä ja varmaan tunnet niinkin, ettet saa kuitenkaan parempaa kun aina miehet satuttaa kuitenkin. Mutta tiedätkö, vaikka eteesi sattuisikin tuollaisia miehiä, pyristele heistä vain irti heti ensimerkit nähtyäsi!
Yksinkin on paljon parempi olla kuin tuollaisen miehen kanssa. Ja aikaa myöten kyllä löydät hyvänkin miehen, jolle kelpaat sellaisena kuin olet. Miehesi on tunnevammainen ja sinä et pysty häntä muuttamaan. Anna vain olla ja lähde. Tiedät sen monen monen vuoden kokemuksesta, että hän ei muutu. Aina sama laulu. Oi kultaseni, en voi elää ilman sua.. painu nyt jo v*****n, olet täysin hyödytön. Oi kulta, älä mene, olet kaikkeni ja niin upea nainen. Tämä todellakin on niin tyypillistä narsismia. Lähde kun vielä voit eikä fyysistä väkivaltaa vielä ole ilmennyt. HUOM, vielä! Sekin aika tulee kyllä, jos jäät. Tsemppiä!🙂🌻