Hei!
En löytänyt mun vanhaa juttua. Täytyy aloittaa uusi. En edes muista milloin viimeksi olin täällä.
Olen 4 lapsen yh-äiti. En ennen olekaan kirjoittanut tuota lyhennettä tarkoittaen itseäni. Olen lasten kanssa ollut toukokuusta asti yksin. Avioero tuli voimaan 1.11.11. En sure itse eroa. Suren epäonnistumistani naisena ja vaimona. Mies ei kestänyt minua ja halusi toisen naisen. En pystynyt vastaamaan miehen tarpeisiin. Tunnen sydämessäni suurta tuskaa epäonnistumisestani.
Nyt seurustelen ihanan miehen kanssa, jonka seurassa on hyvä olla. Hän ei satuta minua enkä pelkää häntä. Hän on saanut minussa herätettyä intohimoisen naisen. Välillä tulee ikäviä ja pelottavia takaumia menneisyydestä. Viittaan nyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena ja raiskaukseen 1,5v sitten. En halua enkä uskalla sitoutua tähän mieheen. En halua olla enää yhdenkään miehen vanki. Mulle riittää, että vietetään 1-2 yötä viikossa. Ja nähdään me vielä töissä ainakin pari viikkoa.
Nyt meillä töissä on yt-neuvottelut menossa vain joka kolmas saa jäädä. Pelottaa hirveesti. Äitinä mun pitää pystyä elättämään mun lapset. En tosiaan tiedä, mitä teen, jos menetän työn. Mä romahdan!! Mun masennus ei ole nyt pahana, mutta pahenee, jos joudun töistä pois.
Hei Pala lasia.
Ota myönteiset voimavarasi käyttöön; ajattele ettet romahda.
Ja mieluummin position kautta kuin negaation.
Katso luottaen omiin kykyihisi selviytyä haasteellisestakin vaiheesta - jos tuuri käy, että työ menee alta.
Muista että sekin (huono mahdollisuus) on mahdollisuus uuteen mahdollisuuteen.
Eli suuntaa ajatuksesi 'minä selviän tämänkin haasteen kanssa' -asetelmaan.
Työn merkitys on iso, mutta suurempi merkitys on ne sisäiset voimavarat jotka haasteellisemmassa tilanteessa, kun ne saat aktivoitua, vievät sinua lastesi kanssa eteenpäin.
Voimia ja luottamusta!
Hei!
Kiitos erakoksiko kannustavista sanoista. Pyrin ajattelemaan positiivisesti kummassakin tapauksessa joko saan pitää työn tai sitten pääsen pois. Mulla vaan lyö välillä paniikin puolelle. On varmistunut, että saadaan tietää kohtalostamme 26.-29.3.
Mua huolestuttaa myös, miten mun uuden parisuhteen käy. Vielä me olemme työkavereita. Miesystäväni haluaa erolapun. Minä taas haluaisin ennemmin työn säilyvän. Jos mut erotetaan, haluaisin työpoliittista koulutusta. Olen iloinen tästä mun ihanasta parisuhteesta. Jos se joskus lopahtaa, on sd kuitenkin antanut mulle paljon hyvää.
Vuosi sitten ex räjäytti pommin ilmoittamalla rakastumisesta toiseen naiseen ja halusta erota. Romahdin ja tunsin itseni petetyksi ja huonoksi. En pysty asioimaan exäni kanssa. Musta tuntuu pahalta kohdata häntä. Kai se joskus lieventyy.
Nyt mä pidän "turvaväliä" ihmisiin. Musta on tullut varovainen. Enkä halua tulla satutetuksi enää. Terapia on tehnyt mulle hyvää. Vielä terapia on kesken. Viha itseäni kohtaan on lieventynyt. Itsesyytöksistä en ole päässyt vielä eteenpäin.
On onneksi asioita, mitkä ovat hyvin. Mulla on upeat lapset ja hienoja ystäviä.