Heikko itsetunto ja parisuhde
Hei,
Olen kärsinyt koko ikäni enemmän tai vähemmän heikosta itsetunnosta. En oikeastaan tiedä mistä se on kummunnut, varmaankin lapsuudesta koska jo nuoruudessa se oli suuri ongelma. Vanhempani ovat olleet alkoholisteja ja aina välillä epäröin välittävätkö minusta. Välillä epäröin olenko neljästä lapsesta se kaikista vähiten tärkein vanhemmilleni, kun tuntui että muut saivat enemmän huomiota ja hyväksyntää. Kuulin joskus kun isäni sanoi äidilleni, että minun syntymäni jälkeen äiti alkoi juoda enemmän. Mielestäni hän yritti viestittää, että minä olin ollut syynä äidin juomiselle.
Ulkonäön suhteen olen aina ollut tyytymätön itseeni. Olen ollut hoikka ja monet ovat kehuneet kauniiksi, mutta itse näen vain kaikki virheeni. Ajattelen, että muut sanovat kauniiksi, koska eivät näe minua vaatteiden ja meikkieni alta…aina löytyy joku selitys kehumiselle.
Olen aika tarkka muiden mielipiteistä ja tuntuu etten osaa aina olla oma itseni. En uskalla näyttää huonotuolisuutta, koska pelkään että muut eivät jaksa kuunnella kiukutteluani, yritän pitää iloista keskustelua yllä, jotta muut eivät tylsistyisi seurassani. Usein ajattelen, että ihmiset ajattelevat minusta pahaa, eivätkä pidä minusta. Olen aina pelännyt tulevani hylätyksi. Osittain niin on käynytkin, muutama ystävä on hylännyt minut tilanteessa, jossa oma elämäntilanne on ollut vaikea ja olisin kaivannut tukea. En kuitenkaan ole ollut koulukiusattu, joten osittain ihmettelen mistä pelko juontaa juurensa.
Olen ollut 14 vuotta parisuhteessa mieheni kanssa. Suhteen alussa mieheni petti minua. Jatkoimme siitä huolimatta suhdetta, kun en uskaltanut suhdetta lopettaaakaan. Hullua oli se, että lopulta mieheni oli lähes ainoa tärkeä tukipilarini pettämisen jälkeen. Vähäiset ystäväni kaikkosivat parisuhteen myötä hiljalleen. Vetäydyin itse omaan kuoreeni ja pettämisen jälkeen taisin menettää luottamukseni kaikkiin ihmisiin. Pettämisen jälkeen riitelimme asiasta jatkuvasti ja edelleenkin niinä päivinä, kun mieheni on ilkeä, muistan elävästi kaikki menneisyyden synnit ja hänen pahat tekonsa. En ole kyennyt päästämään ikävistä teoista irti, vaan ne nousevat mieleen riitojen mukana ja vanhat vihan tunteet pulppuavat pintaan. Olen itsekin todella ihmeissäni siitä, miksen ole kyennyt luovuttamaan menneisyydestä, vaikka asiaa on vatvottu ja kaluttu vuosia kyllästymiseen asti. Tiedän, ettei mieheni koskaan pettäisi minua ja hän on tekonsa sovittanut. Silti vanhat muistot palaavat mieheen ja vihantunteet miestä kohtaan heräävät.
Koenkin nykyisin olevani itse syypää parisuhteeni ongelmiin, sillä mieheni on muuttanut tapojaan ja rakastaa minua aidosti. Itse kuitenkin jatkuvasti kyseenalaistan hänen tunteitaan. Usein riitelemme siitä, että hän ei mielestäni huomioi minua tarpeeksi tai osoita rakkauttaan, hän on itsekäs tmv. Epäilen että kaikki johtuu kuitenkin vain omasta huonosta itsetunnostani. Mieheni on kyllästynyt jatkuvaan riitelemiseen ja menneiden kaiveluun.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Pyydän anteeksi jäsentelemätöntä tekstiäni, omat tuntemukset ovat aika ristiriitaiset ja sekavat, mutta uskon että kohtalotovereita löytyy. Miten olette päässeet eroon heikosta itsetunnosta? Onko ammattiapu ainoa keino?
Hei
Mä ymmärrän sua täysin koska mulla itsellänikin on huono itsetunto. Silloin hyvin helposti tukeutuu parisuhteeseen koska yksin on jotenkin vaikeampaa. En tietenkään tiedä minkälainen suhde teillä nykyisin on mutta kirjoitit että tunnet että miehesi rakastaa sinua. Jos niin on niin yritä löytää siitä tukea, on todella hienoa jos sulla on joku joka rakastaa ja jota rakastaa.
Aikaisemmin teillä on ollut ongelmia. Pettäminen ei ole mikään helppo asia, eikä sitä ole helppo antaa anteeksi mutta jos ymmärsin oikein siitä on jo vuosia. Itse olen sitä mieltä että huonossa parisuhteessa ei pidä elää mutta toisaalta hyväänkin parisuhteeseen kuuluu huonoja hetkiä. Tärkeintä on että millaista teillä on nykyään.
Olisi hyvä jos voisit jutella jollekin ammattilaiselle joka osaisi neuvoa sua itsetuntoon liittyvissä asioissa. Vaikka parisuhde on tärkeä voimavara yksin sen varaan ei voi tukeutua. Ehdottomasti sun olisi löydettävä voimia itsestäsi.
Mä tiedän että se on vaikeaa koska itsekin taistelen samojen asioiden kanssa mutta yritän ajatella että pikku hiljaa asiat muuttuvat parempaa. Olen jo myöntänyt itselleni että apua on haettava eikä sitä tarvitse hävetä.
Voimia!
Utuinen, kirjoitat pitkälti niin, kuin minä olisin kuvaillut itseäni jokin aika sitten. Kuten sinä, myös minä olen kasvanut alkoholismiperheessä. Olet varmaan sinä aikana omaksunut sinä aikana selviytymisesi kannalta pakolliset puolustusmekanismit. Tunteiden näyttäminen, etenkin vihan tai turhautumisen, oli kiellettyä. Lapsesta lähtien roolimme on ollut ymmärtäjän, mahdollisimman näkymättömän ihmisenalun, jonka omia tarpeita ei kukaan huomioi. Ei siis ole ihme, että meistä kasvaa aikuisia, jotka elävät pitkälti muita varten.
Puhuit hylätyksi tulemisen pelosta ja kuinka kuulit vanhempasi puhuvan juomisen lisääntymisesä syntymäsi jälkeen. Syy ei ole missään nimessä ollut sinussa, mutta nuo kommentit ovat vahingoittaneet entisestään jo valmiiksi haurasta itsetuntoa.
Kauniista ulkomuodosta ei ole itselle iloa, jos ei koe itseään sisäisesti miksikään.
Puolisosi pettäminen on ollut yksi naula siihen arkkuun, että et ole tarpeeksi hyvä eikä kukaan ei voi rakastaa sinua sellaisena kuin olet.
Sen vuoksi tarvitset mieheltäsi jatkuvaa vakuuttelua , koska et itse usko omaan itseesi.
Kaikki mainitsemasi ongelmat juontavat vuosiin ihmistaimena, jolloin aikuisen tuki on puuttunut.
Löysin itse jokin aika sitten PDF-muodossa olevan kirjan nimeltään Pois tuskasta- Kotkansilmä. Luulen, että löydät sitä lukiessasi monia vapauttavia asioita. Eräs toinen avunhakija, joka on myös kasvanut alkoholismiperheessä ja kärsi samanlaisista ongelmista kuin sinä ja minä, koki edellämainitun kirjan lukemisen todella hyvänä.
Rohkeutta ja muista, Sinä olet Sinä ja tarpeeksi hyvä 🌻🙂🌻