Hankala parisuhde!!

Hankala parisuhde!!

Käyttäjä Meiju86 aloittanut aikaan 11.11.2011 klo 23:00 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Meiju86 kirjoittanut 11.11.2011 klo 23:00

En tiedä mitä tehdä. Olen seurustellut mieheni kanssa noin 1,5vuotta. Muutimme yhteen hyvin nopeasti. Se oli ns. ”rakkautta ensi silmäyksellä”. Meillä oli todella hauskaa ja teimme paljon asioita yhdessä! Hän tuli todella hyvin juttuun kaikkien ystävieni ja sukulaisteni kanssa ja olin aivan myyty. Useasti hän yllätti minut pienillä asioilla ja seksielämämme kukoisti. Pikkuhiljaa toisesta alkoikin sitten paljastumaan uusia, ei niin hyviä piirteitä. Mieheni oli alkuun sairaanloisen mustasukkainen, joka yhtenä iltana kärjistyi siihen, että hän kuristi minua. Hän syytti tästä minua, sillä olin hänen mukaansa aiheuttanut hänelle mustasukkaisuuden tunteen (mm. tanssimassa baarissa). Edelleen hän tästä minua syyttää, vaikka toisaalta tietääkin tehneensä väärin. Nyt mustasukkaisuus on vähentynyt huomattavasti, mutta..Mieheni käyttäytyminen ei ole sellaista mitä parisuhteessa kaipaisin..Me emme tee ikinä mitään asioita yhdessä (toki teemme molemmat vuorotyötä ja olemme usein eriaikaa vapaalla), mutta elämämme on jo jonkin aikaa tuntunut ns. ”kämppiselämältä”. Miehelläni ei ole enää seksuaalisia haluja ja hän väittää niiden johtuvan raskaasta työstä. Olen asian ottanut monesti puheeksi, mutta hän ei pysty aiheesta keskustelemaan vaan näyttää ahdistuvan. En tunne enää itseäni seksikkääksi tai haluttavaksi. Vaikka pukisin mitkä ”seksihepeneet” päälle niin hän saattaa olla niin kuin ei edes huomaisi sitä ja jatkaa vain television katselemista. Muuta läheisyyttä meillä kyllä on, halailemme ja pusuttelemme useasti, mutta ei sitten mitään muuta. Pitkään jaksoin yrittää keksiä kaikkea yhteistä tekemistä ja yllätyksiä miehelleni, mutta hän ei niistä koskaan innostunut joten ”lamaannuin” itsekin. Meidän elämämme on pääosin sitä, että molemmat viettävät vapaa-aikansa joko kotona möllöttämässä tv:n/tietokoneen ääressä tai on omien kavereidensa kanssa jossain muualla. Viikon kohokohta suhteessamme on kun menemme illalla nukkumaan tai käymme ruokakaupassa. Mieheni on alkanut vihaamaan kaikkia ystäviäni ja väittää heidän olevan minulle huonoa seuraa, vaikka asia ei todellakaan näin ole. Oma virheeni suhteessa on taas se, että olen alkanut käymään ravintoloissa useammin kavereideni kanssa, eikä ilta sitten kovin hyvin lähes koskaan mene kun suhteen ahdistavat ajatukset alkavat mielessäni pyörimään loppuillasta ja olen hyvin useasti purkanut turhautumistaan hänelle sitten alkoholin vaikutuksen alaisena. Selvinpäinkin olen useasti hänen kanssaan pyrkinyt asioista puhumaan, mutta hän ei vain yksinkertaisesti osaa puhua ja kertoa ajatuksistaan ja suuttuu minulle kaikesta kritiikistä. Olemme jo muutamaan otteeseen eronneet, mutta aina palanneet takaisin yhteen. Rakastan häntä kovasti, hänen kanssaan on hyvä olla kyseisiä seikkoja lukuunottamatta. Hän osaa olla hyvin hellyyttävä ja hauska, mutta kaipaisin sen miehen takaisin johon alkuun rakastuinkin. Kannattaako enää edes odotella sitä miestä takaisin, johon alkuun rakastuin, vai pitäisikö minun oikeasti lähteä jo tästä suhteesta vai tyydynkö tähän ei niin toimivaan parisuhteeseen.? Tunteeni ovat niin ristiriitaiset. Aamulla saatan ajatella, etten koskaan halua luopua hänestä, ja illalla taas haluaisin pakata tavarani ja häipyä samantien! Olisiko vinkkejä?

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 13.11.2011 klo 23:09

Väkivalta ei kuulu parisuhteeseen, oli syy mikä tahansa. Sitä kyllä toisissa parisuhteissa on, mutta se ei ole normaalia, eikä tee kenellekään hyvää.

Onko miehesi mustasukkainen ystävistäsikin? Sekään ei ole normaalia.
Toimivassa parisuhteessa toinen tukee toista, siis myös siinäkin, että toinen voi tavata ystäviään ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Jos toinen oikealla tavalla rakastaa, hän haluaa, että toisella on hyvä olla. Hän myös osoittaa sen toiminnallaan.

Teillä ei siis kommunikaatiokaan toimi. En ihmettele, jos kännissä yrität sitten selvitellä juttuja, mutta hei, ei helmiä sioille, niinkuin sanotaan. Eikä se parisuhde pysy koossa yksin yrittämällä. Kyllä siihen tarvitaan kaksi. Yksin jos oikeen yrittää ja toinen ei ollenkaan, on se, kuin loputon suo ja mitään ei tapahdu koskaan. Odottaminenkaan ei taida juuri auttaa, kyllä sen tietää, mutta sitä tietysti aina toivoo.

Yleensä jokaisessa ihmisessä on sitä kivaa ja hyvää puolta ja sitten sitä omasta mielestä huonoa puolta. Mutta ne huonot puolet pitäis olla jotain muuta, kuin sairaalloinen mustasukkaisuus tai toisen kuristaminen tai täydellinen yrittämättömyys suhteessa tai välinpitämättömyys seksin suhteen. Nuohan ovat ihan niitä tärkeitä perusasioita, jotka pitäisi olla kunnossa, jos suhteessa haluaa voida hyvin. Erityistilanteita ovat sitten toisen sairastuminen esim. jolloin kaikki voi mennä nurinniskoin, mutta se on taas eri asia kokonaan.

Kyllä sinä olet huonossa suhteessa. Väkivalta jo yksin on sellainen asia, että pitäisi juosta karkuun ja kovaa heti ensimmäisestä paukusta.

Muista; mihinkään ei tarvitse tyytyä. Rakasta itseäsi

☺️❤️