Hämmentävää parisuhdekäytöstä

Hämmentävää parisuhdekäytöstä

Käyttäjä Hanna01 aloittanut aikaan 10.11.2014 klo 00:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Hanna01 kirjoittanut 10.11.2014 klo 00:54

Miesystäväni käytös hämmentää minua.

Mies on huomaavainen minulle melko usein, meillä on todella ihanaa yhdessä ja uskon että merkitsen hänelle paljon.

Ollessaan iltaa viettämässä mies omien sanojensa mukaan kehuu aina minua ystävilleen ja kertoo kuinka valtavasti merkitsen hänelle. Olen kuullut muiltakin että tämä pitää paikkaansa.

Kuitenkin yhteisissä illanvietoissa kulloinkin paikalla oleville naisille hän on tehnyt esimerkiksi seuraavia asioita, tai joitakin näistä: pepun läpsäyttelyä, halailua, korvien nipistämässä, aivan erityistä huolenpitoa. Hän kyllä aika-ajoin huomioi myös minua näissä tilaisuuksissa, mutta päähuomio on aina näissä muissa naisissa. Sen lisäksi huomautuksia jotka viittaavat siihen mitä haluttaisi tehdä, kuten vetää toiselta housut alas, tai miten toisen rinnat vetävät huomiota puoleensa.
Lisäksi voi olla koko iltapäivän ja illan kestävää jatkuvaa koskettelua, jalkapohjien kutittelua, hierontaa.

Satunnainen työtoveri baarissa kun nainen on lähdössä kotiin: halailua, käsistä pitelemistä, kehumista siitä miten upea ja kaunis nainen tämä, niin kaunis ettei tätä mitenkään voi päästää yksin kotiin, ” ei noin kaunista naista voi yksin päästää kotiin, kyllä nyt jonkun pitää lähteä saattamaan!”

Kaikkiin näihin ja lisäksi moniin moniin muihin tapaamisia liittyy koko illan jatkuvaa ihailun osoittamista ja kehumista, samaan aikaan kun olen paikalla. Lisäksi niihin usein liittyy se, että mies jälkikäteen haukkuu minulle näiden muiden naisten joko ulkoisia ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä.

En tiedä liittyykö tähän varsinaisesti halua saada näistä toisista naisista seksikumppaneita, mutta kuitenkin mietityttää, mikä tarve ajaa tällaiseen käytökseen?

Mietityttää myös se, onko tuntemani mustasukkaisuus epäoiketettua tai epänormaalia, niinkuin mies väittää. Mieheni mukaan hänen tarkoituksensa on vain saada naiset viihtymään.

Lisäksi mietityttää se, että vaikka olen kertonut kokevani em. käytöksen loukkaavana, mies kuitenkin jatkaa sitä sillä perusteella, ettei omasta mielestään ole tehnyt mitään väärää.

Kahden kesken mies tekee harvoin koskettelemalla aloitteen yhteistä seksiä varten, tai pyrkii harvoin huomioimaan minun seksuaaliset tarpeeni. Välillä tuntuu että mies epäilee omia kykyjään rakastajana. Hän kuitenkin muulla tavoin osoittaa seksuaalista halukkuuttaan ja ottaa ilomielin vastaan minun huomionosoitukseni.

Olen hämmentynyt, koska tuntuu etten enää osaa sanoa mikä on syytä ja mikä seurausta
Tiedän olevani mustasukkainen luonne ja välillä tilanne tuntuu täysin kestämättömältä. Minua jännittää nykyään lähteä yhteisiin illanviettoihin, koska tiedän jo etukäteen mitä odottaa. Mieheni ylenpalttinen huomio muita naisia kohtaan suututtaa minut ja meille tulee riitaa. Miesystäväni kokee tulleensa taholtani kaltoin kohdelluksi, koska en luota häneen.

Hän myös usein muistuttaa minua tästä mustasukkaisuudestani, ja mielestäni käyttää tätä ”heikkouttani” manipulaation välineenä. Itse koen kuitenkin että en ole sairaalloisen mustasukkainen. En erossa ollessamme mieti mitä hän tekee ja kenen kanssa, vaan keskityn omiin asioihin ja osaan olla iloinen ja tyytyväinen ilman häntäkin. Yleensä mustasukkaisen reaktioni laukaisee käytös, jota en pidä sopivana. Tosin joskus siihen riittää hyvin vähäinen ele, joka viittaa siihen suuntaan josta edellä olen kertonut.

Mietin, että miten tästä eteenpäin?

Käyttäjä Bruce2 kirjoittanut 10.11.2014 klo 09:37

Näin miehenä sanoisin, että tuo miten miehesi käyttäytyy ja toimii on väärin ja epäkunnioittavaa sekä loukkaavaa sinua kohtaan. Veikkaan, että hän ei ole jollain tavalla tyytyväinen suhteeseenne ja reagoi sitten tolla tavalla. Hän saattaa myös olla epävarma itsestään tai jotain. Sun kannattaa nostaa kissa pöydälle ja tehdä selväksi, että tuollainen toiminta ei ole hyväksyttävää. Itse en kauaa kattelis naista, joka tekisi vastaavaa. Et ole sairaalloisen mustasukkainen, vaan ihan aiheesta.

Käyttäjä Kurrnau kirjoittanut 10.11.2014 klo 16:03

Erään sukulaiseni mies käyttäytyy juuri tuolla tavalla (paitsi etten tiedä, miten mies käyttäytyy kun he ovat kahden).

Miehen käytös on minusta SIKAMAISTA enkä ymmärrä, miten kukaan nainen sellaista kestää. Tuttavani mies tuntuu pitävän itseään Luojan lahjana kaikille maailman naisille. Hänen laukomansa, usein kaksimielisesti vihjailevat, kohteliaisuutensa pitäisi ottaa tyytyväisenä vastaan, samoin kuin pyllyn taputtelut yms. *yäks!*

On mahdoton sanoa, miten sinun pitäisi tuohon suhtautua. Minusta(kaan) et kuitenkaan ole epänormaalin mustasukkainen. Minusta sinulla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti miehesi taholta; nykyinen muitten naisten liehakointi (vaikka kuinka vain "seuramies" -hengessä tehtynä) ei sellaista ole.

Saan rivien välistä sen kuvan, että pystytte tästä aiheesta keskenänne keskustelemaan? Luuletko, että mies lähtisi esim. pariterapeutille puimaan asiaa puolueettoman, asiantuntevan ulkopuolisen kanssa - elleivät keskinäiset keskustelunne saa muutosta aikaan?

Käyttäjä Beren kirjoittanut 10.11.2014 klo 16:40

En tiedä minkä takia minun on vaikea seurata vierestä kyseistä käytöstä jossa selvästi teennäisesti imarrellaan ja imarteluun sekoitetaan seksistisiä tai kaksimielisiä kommentteja. Kaiken lisäksi suuri osa naisista ottavat nämä kehut ystävällisesti vastaan, ehkä kohteliaisuuttaan tai hämmennykseltään katsovat kohteliaisuuden helpoimmaksi vaihtoehdoksi. Eihän yleensä kukaan halua ylimääräistä huomiota varsinkaan kun tilanne on monelle selvästi vähän hämmentävä. Ajatellaan ehkä, että menemällä vähän mukaan päästään helpoimmalla.

Vaikea sanoa mistä tämä käytös tulee. Vaikuttaa, että se ei ole riippuvainen omasta puolisosta eikä juurikaan lirkuttelun kohteesta. Kyse tuntuu olevan enemmänkin siitä, että on mieltänyt kehumisen väärin ja ehkä heikon itsetunnon ajamana hakeutuu naisten lähelle tavalla tai toisella. Ehkä nämä lirkuttelijat mieltävät, että kehuminen on aina sallittu keino lähestyä ja kaikkihan siitä kehumisesta pitävät.

Tuollainen käytös antaa kuvan, että henkilöllä on puutteita sosiaalisissa taidoissa ja kyvyssä lukea toisen hienovaraisia sanattomia viestejä. Ainakin itse olen sivusta ollut havaitsevinani, että monet naiset vastaavat tuollaiseen käytökseen vähän vaivaantuneen kohteliaasti ja että kommunikointi puolin ja toisin tuossa tilanteessa ei ole aitoa.

Toisaalta jotkut naisseuraa kroonisesti hakevat, toimivat aika suoraviivaisesti ja he saavat tulosta lähinnä ahkeruudellaan. Eli aina on myös niitä naisia joihin vetoaa myös teennäisempi imartelu.

Näköjään meitä vain on niin moneen junaan. Mies ei selvästi kuuntele kun vaimo valittaa käytöksestä, se on helppo kuitata mustasukkaisuudeksi. Kovempi kolaus olisi kun joku hänen ihailema nainen kertoisi suoraan kuinka moukkamaista kyseinen käytös on ja kertoisi myös minkälainen käytös olisi tyylikästä ja aidosti herrasmiesmäistä.