Haluttomuus hajottaa kaiken

Haluttomuus hajottaa kaiken

Käyttäjä epäkunnossa aloittanut aikaan 24.06.2010 klo 13:14 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä epäkunnossa kirjoittanut 24.06.2010 klo 13:14

Tätä aihetta on varmaan käsitelty ennenkin täällä, mutta en jaksanut plärätä kauheasti taaksepäin. Anteeksi jos tulee toistoa.

Kaipaan kipeästi apua tosi vaikeaan ongelmaan. Kerron vähän taustoja. Olin pikkulapsen yh, kun tapasin mieheni muutamia vuosia sitten. Välillämme kipinöi ja suhde oli aluksi ihan pelkkä seksisuhde, ja tosi tyydyttävä sellainen. Myöhemmin se kehittyi ihan parisuhteeksi ja perheeksi, mutta seksi on aina ollut iso ja tärkeä osa tätä suhdetta. Olemme molemmat olleet aina hyvin seksuaalisia ihmisiä, ja yhdessä homma sujui paremmin kuin voi kuvitellakaan. Seksiä ei ollut vain päivittäin, vaan useita kertoja päivässä. 3 yhteisen vuoden jälkeen saimme myös yhteisen lapsen. Seksi sujui entiseen malliin koko raskauden ajan, ja vain muutama päivä synnytyksestä olimme taas täydessä touhussa. Vauva-arki vähän vähensi seksiä, mutta siltikin, kyllä meillä useamman kerran viikossa rakasteltiin.
Sitten vauvan kasvaessa vuoden ikäiseksi ja yli, minun haluni alkoivat vähentyä. Lapsemme on nyt 2v, ja minun on myönnettävä että kärsin pahasta haluttomuudesta.

Emme ikimaailmassa voineet kuvitellakaan, että meille kävisi näin. Nauroimme silloin joskus, että jos joku tämän suhteen kaataakin, niin seksi ei tule koskaan olemaan ongelma. Nyt se on niin paha ongelma, että haluaisin kuolla. Olen menettänyt elämänhaluni. Luontaistuotteet eivät auta, ja ongelma pahenee koko ajan. Tunnen syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa tämän takia. Tunnen että tämä on väärin, tämä on niin epäreilua ja epänormaalia miestäni kohtaan, hän ansaitsee niin paljon parempaa.. mutta en voi minkään sille että halua ei vaan ole, ja haluttomana en pysty hyvään seksiin.

Joka päivä mies kertoo haluavansa minua. Hän koskettelee, kuiskailee, hinkkaa itseään minua vasten. Vihjailee, esittelee vehjettään. Joka ikinen ilta hän tekee aloitteen. Joko minä suostun seksiin, jonka koen kuvottavana, epämiellyttävän tuntuisena ja joskus en pysty pidättelemään itkua.. tai sitten makaan hiljaa mieheni vieressä kun hän runkkaa. Sänky heiluu, mies ähkii ja minua oksettaa. Usein hän pyytää että tulisin lähelle, koskettelisin häntä tai suutelisin, kun hän tyydyttää itseään. Teen sen vastentahtoisesti, se ällöttää minua, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Oikeasti en haluaisi että hän runkkaa siinä, mutta en mielestäni voi kieltääkään, joku raja sentään. Kiellän häneltä jo normaalin seksielämän, en voi enää itsetyydytystä kieltää.

Mies sanoo että hänellä on hölmö olo. Hän haluaisi niin tehdä minulle hyvää. Hän haluaisi että nautin, hän haluaa minua. Hänellä on paha olla, enkä voi sanoa, että oikeastaan minä haluaisin että jättäisit minut vaan rauhaan. Ei rakastella enää koskaan. Suuseksi oli minusta ennen ihanaa, ei lainkaan vastenmielistä. Nyt pelkkä vehkeen lähelle meneminen saa yökkäämään. Välillä yritän, yritän kovasti.. mutta en enää pysty. Minua oksettaa.

En käsitä mistä tämä johtuu. Kaikki on hyvin, mies palvoo minua. Yöt nukumme hyvin, lapset ovat ihan ”normaaleja”, arkemme ei ole erityisen rankkaa. Saan harrastaa, ottaa omaa aikaa. Tunnen ihan hirveää syyllisyyttä ja painetta tästä asiasta, tuntuu etten ole enää oma itseni, jotain niin olennaista minusta puuttuu, ja tästä suhteesta. Olen jo ihan epätoivoinen, mitä tässä voi tehdä?? Olin yrittänyt etsiä tietoa lääkkeistä, mutta ilmeisesti lääkettä ei ole.

Käyttäjä kengu kirjoittanut 24.06.2010 klo 17:17

No onpas murhetta kerrassaan.Se että teillä molemmilla on paha olla siis.Toisaalta jos ymmärsin oikeen olette aivoimesti pystyneet puhumaan ongelmasta.Kyllä mielestäni seksuaaliterapeutteja on olemassa ja taho joka auttaa vastaavassa tilanteessa olevia.Gynekoloki tai vastaava voisi varmasti tietää paremmin eri tahoista ja apukeinoista.Toivottavasti löydät apua tilanteeseen,jossa sinä kärsit.Anteeksi kun en kongreettista apua sulle osaa antaa.

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 24.06.2010 klo 21:22

Ensinnäkin sinun tulee nyt opetella suoraan sanomaan miehellesi, että sinun puolestasi hän saa masturboida kuinka usein tahansa haluaakin, mutta mielellään vaikka vessassa, suihkussa tai jossain ihan muualla kuin sinun vieressäsi sängyssä! Sen voit hänelle hyvin sanoa, eikä se ole häneltä pois. Ei sinun sentään tuollaista tarvitse sietää, johan siinä kaikkoaa ne viimeisetkin halunhäiveet jos niitä on. Tuollainen on käsittääkseni ihan seksuaalista ahdistelua, jos sinä siitä kärsit. Huom, sinullakin on oikeus rauhoittaviin yöuniin ja mitä rauhallista siinä on, jos heräät siihen kun mies masturboi vieressäsi..jotain rajaa sentään ja kunnioitusta omaa puolisoa kohtaan.

Sinulle on tullut seksiallergia ja luultavasti juurikin siitä, että mies noin kovasti sinua ahdistelee ja sen vuoksi, että suostut vastoin tahtoasi seksiin hänen kanssaan. Hänen pitäisi nyt tajuta jättää sinut pariksi kuukaudeksi aivan kosketteluitta. Suutelua tms. saa olla, mutta siinä kaikki, jos hän siis haluaa vielä joskus sinut sekstailuun mukaan. Menkää ihmeessä käymään seksuaaliterapeutilla, jos tuo ongelma ei muuten ratkea eikä miehesi tajua mitä hän sinulle ja teidän yhteiselle seksielämällenne tuolla tekee..

Se kuinka paljon haluttomuuteesi vaikuttavat lapset, yhteiselo, työt, omien ystävien kanssa vietetty aika tai sen puute, ehkä synnytyksen jälkeinen masennus jota et kuitenkaan ole vielä huomannut. Ehkä sinua alitajuisesti häiritsee suhteen seksipainoisuus ja haluaisit suhteeseenne enemmän sisältöä. Olisiko miehesi seksiaddikti? Sanoisin, että jos tuo painostaminen ei lakkaa, teille tulee ennen pitkää ero. Miehesi saattaa päätyä käymään vieraissa jos seksi näyttelee noin suurta osaa hänen elämässään. Sen pelossa sinun ei kuitenkaan pidä suostua vastentahtoisesti rakastelemaan hänen kanssaan!! Ei missään nimessä, sillä nyt teet hallaa et vain itsellesi ja ennen kaikkea itsellesi, vaan myös teidän suhteellenne.

Sinun pitää sanoa miehellesi suoraan se miltä sinusta tuo kaikki tuntuu, ja että suostut seksiin häntä miellyttääksesi! Ole rehellinen, sillä se on ainoa mitä sinun nyt kannattaa olla jos haluat liittosi pelastaa. Tästä hetkestä eteenpäin et suostu sääliseksiin etkä miellyttääksesi. Käyt seksuaaliterapeutin luona yhdessä miehen kanssa, jotta hän kuulee ammattilaisen suusta sen, että sinut pitää jättää nyt kuukausiksi rauhaan! Ei mies sinua ehkä usko, jos sanot sen itse vaan saattaa pitää sitä tekosyynä..Eikö ole jännä miten itsekäs ihminen lopulta on..?

Voimia, sanon kokemuksesta että ainoa keinosi on olla äärimmäisen rehellinen, toivoa että mies uskoo ja että hän haluaa kanssasi käydä puhumassa jossain neutraalin tahon kanssa. Kirjoita kirje, jos puhuminen tuntuu vaikealta. Sopikaa keskenänne, että seuraavat 3-6kk teillä ei ole minkäänlaista seksiä yhdessä. Voitte helliä toisianne ja jos sinusta tuntuu hyvältä niin voit auttaa miestäsi, mutta vain jos todella tahdot. Jos jatkat tuota itsetuhoista toimintaa niin edessäsi voi hyvinkin olla masennus, eli pidä kiinni omasta tahdostasi ja vapaudestasi päättää ryhdytkö seksiin ja pyydä miestäsi kunnioittamaan sitä oikeuttasi.

Katsopa löytyykö netistä mitään apua "seksiallergia" hakusanalla tai sitten http://www.sexpo.fi-sivustolta.

Käyttäjä Hattivatti kirjoittanut 28.06.2010 klo 11:46

Hei!

Koska teillä on kaikki muuten niin hyvin, niin olisikohan tuo vain ohimenevää "kyllästymistä". Jos mies antaisi sinun pari päivää olla "rauhassa", ehkä sinunkin halusi taas löytyisivät. Näin olen itse kokenut. Älä mieti asiaa liikaa 🙂

Käyttäjä Emilia_81 kirjoittanut 28.06.2010 klo 18:20

Hei,

halusin vain kertoa ettette ole ainoa pari samassa tilanteessa. Me olemme painiskelleet jo kaksi vuotta saman ongelman kanssa. Valitettavasti en osaa antaa mitään hyviä neuvoja - painiskelemme edelleen saman ongelman kanssa, tosin nyt pystymme jo keskustelemaan tilanteestamme avoimemmin kuin kaksi vuotta sitten. Olemmekin päättäneet yrittää pariterapiaa vielä kerran ennen kuin teemme minkäänlaisia päätöksiä suhteemme tulevaisuudesta.

Terveisin,
Emppu