Haluan eroon mustasukkaisesta minästäni.

Haluan eroon mustasukkaisesta minästäni.

Käyttäjä MeriTuuli2 aloittanut aikaan 27.06.2016 klo 15:27 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä MeriTuuli2 kirjoittanut 27.06.2016 klo 15:27

Luojan kiitos, että löysin tämän ryhmän.

Mustasukkaisuudesta toki kirjoituksia ja vinkkejä, mutta nyt tarvitsen vertaustukea ja varsinkin niiltä, jotka ovat päässeet omasta mustasukkaisuudestaan eroon.

Tässä taustaa; olen nelikymppinen nainen, kohta puolitoistavuotta avoliitossa rakastamani miehen kanssa. Yhteiselämämme upeaa ja hauskaa, kaikin puolin oikeasti hyvää…mutta mutta..olen mustasukkainen ja kärsin siitä itse. Olen erittäin diplomaattinen ja osaan käyttäytyä korrektisti ja en omasta mielestäni ole sairaalloisen puolella. En esim lue hänen postejaan, tai edes harkitse lukevani hänen kännykkäänsä. Suurin ongelma piilee minun sisäiset tunteeni. Ja tiedän että ne ovat ihan huuhaata. Luotan täysin mieheeni, täysin mutta en näköjään kuitenkaan pääse irti mustasukkaisesta luonteestani. Tiedän,ja olen lukenut, että usein mustasukkaisuus johtuu heikosta itsetunnosta, mutta en koe että minulla olisi sellainen, tai sitten se on minulla mutta kovasti yritän sitä itseltäni kieltää. Ja jos oikein kieltää, niin onko se silloin harhaa?Voiko taustalla olla kenties kun äitini jätti minut isälleni ja oli vuoden poissa elämästäni kun olin kolmen vanha. Voiko hylkäämisen pelko olla niin vahvasti kiinni takaraivossa?

Mustasukkaisuuteni ilmenee näin, mieheni on hyvin sosiaalinen, tuntee paljon ihmisiä ja jututtaa kaikkia. Silti ei esittele minua heille ja tunnen itseni ulkopuoliseksi. Olen sanonut asiasta ja alkanut ottaa ohjat, esittelen itse itseni. Monesti ies sanoo, ettei vaan tajunnut… Mies puhuu nuoresta työkaveristaan, että jos olisi 20 vuotta nuorempi ei jättäisi tätä naista rauhaan..siitäkin olen sanonut että se on loukkaavaa.

Ymmärrän että miehet kaikki katsoo naisia, katsonhan itsekin miehiä mutta en tee sitä niin että on niin näkyvää…sekin loukkaa.

Onko vain niin, että olen itse kieroutunut tähän sairauteen josta haluan päästä eroon ja pian.

Onko muita kohtalontovereita?

Terveisin MiuMau

Käyttäjä Lumena kirjoittanut 09.02.2019 klo 23:59

Vastaus tulee myöhään, mutta ehkä parempi vuosien päästä kuin ei milloinkaan.

Mustasukkaisuus nostaa päätään kun on epävarma omasta asemastaan toisen elämässä. En tunnistanut itsessäni sitä mustasukkaista ihmistä, joka minusta kuoriutui, kun puolisoni teki kuta kuinkin kuten sinunkin ja puhui naispuoleisista työkaveristaan eikä halunnut esitellä minua uuden työpaikkansa ihmisille. Oma mielikuvitus on kuitenkin pahempi kuin suoraan kysyminen ja omasta epävarmuudestaan puhuminen ääneen.

Edellisessä suhteessani olin taas hyvin mustasukkainen ja mies antoikin siihen aihetta ja toisaalta vaikka ulkokuultaisia syitä olisi enemmänkin se ei ole saanut mustasukkaisuuttani esiin, jos mikään miehen sanoissa ja tekemisissä ei horjuta uskoani siihen, että hän haluaa olla nimenomaan minun kanssani ja rakastaa minua.

Jotkut pitävät mustasukkaisuutta merkkinä rakkaudesta ja hakevat sitä kumppaniltaan. En tiedä mitä ns terve mustasukkaisuus olisi? Minulle oma tai puolison mustasukkaisuus on merkki siitä, että jotakin on vialla parisuhteessa ja asialle täytyy tehdä jotakin, molempien. Tunteilleen ei kukaan voi mitään, mutta tekemisiinsä voi vaikuttaa.

Käyttäjä kirjoittanut 17.02.2019 klo 10:16

Hei,
Itse aloin kärsiä mustasukkaisuudesta - tai oikeastaan lopulta suorastaan pelosta erotilanteissa - koska meiltä puuttui luottamus.

Suhteen alussa paljastui monta kuukautta kestänyt valheiden ketju. Mies varmastikkin halusi vain välttyä selittelemiseltä / pitää omat asiat ominaan, mutta kun monta kuukautta on valehdeltu naispuolisesta ystävästä ja siihen yhdistyi jo liuta menoja ja tekoja jotka näyttivät liittyvän asiaan (en siis todellakaan enää pysynyt kärryillä mikä oli mitä) ja syyksi sanottiin, että hän valehteli, koska ei tiennyt mitä halusi, niin mulla meni jotenkin pohja luottamiselle.

Yhdessä olo oli pitkälle varmistelua ja sellainen takaraivoon jäänyt ahdistus epäluottamuskesta jäi, mutta pärjäsin hyvin sen turvin, että ajattelin asioiden jo olevan hyvin ja että enää olisi kyse siitä, että mun pitäisi päästä yli peloistani ja antaa vanha valehtelu anteeksi.

Oliimme mielestäni jo varsin onnellisia. Naimisiinkin kerettiin. Sitten, ihan sattumalta, tuli ilta jonka istuin pöydässä, jossa joku nainen tuijotti pala kurkussa koko illan. Menin aivan hämilleni varsinkin, kun mies sitten vältteli pöytää ja jäin yksin tuon naisen tuijottelua ihmettelemään (nainen tunsi mieheni). Myöhemmin mies sanoi, että se on sen naisen ystävä, josta hän oli minulle valehdellut. Vaikka valheista oli jo pari-kolme vuotta aikaa, menin aivan raiteilta. Jotenkin ihan sekaisin. En uskonut enää mitään. Niin kuin kaikki olisi valetta - ajatuksissa kävi kaiken maailman kuvitelmat pitkään jatkuneesta pettämisestä jne. Ja sattui kun naisen syntymäpäivät olivat edelleen miehen kalenteriin merkattu. Ja kun miehen syntymäpäivä oli sunnuntaina niin klo 08 tulee onnitteluviesti tältä naiselta. He ovat varmasti vain ystäviä, mutta se pitkäaikainen valhetelu asiasta sotki mun pään täysin ja tulin joksikin aikaa kaikesta mustasukkaiseksi. Oli todella epämielllyttävää tuntea niin ja käytökseni oli kotona tosi huonoa. Yritin vaatimalla vaatia häntä kertomaan miten asiat "oikeasti" ovat eikä se jatkuva nalkutus ollut kivaa kenellekään.

Ja itselläni on läheinen miespuolinen ystävä. Mielestäni siis normaalia ja jopa suotavaa, että on omia ystäviä kaikenlaisia. Mutta toisaalta itse aina kerron asioista avoimesti miehelleni - ei tulis mieleenkään salata saati valehdella, että kävin kahvilla tämän ystävän kanssa tms.

Päälle tuli lisää väärinkäsityksiä, joita hän ei halunnut selvittää. Innti vain versiota monta viikkoa, jonka sitten myönsi valheeksi. Ja aloin tajuta, että hän jotenkin aina sanoo mitä siinä tilanteessa kannattaa sanoa. Ikään kuin puhe olisi tilanteista selviytymistä varten, eikä sitä varten että kerrotaan miten asiat on.

Muutin pois, mutta kaipaan häntä kovasti. Hän on minulle todella rakas ja jotenkin ymmärrän sitä kovaa yksityisyyden tarvetta. Mutta tuo valhetelu on tehnyt sen, että mun mielikuvituksella mikä tahansa voi olla ihan mitä tahansa.

Mietin, että mun on pakkko ajatuksissani erota hänestä kokonaan ja sitten voidaan yrittää tutustua uudelleen. Molemmat kärsi mun mustasukkaisuudesta. Sain siitä onneksi puhuttua hänelle juurikin omana pelkonani ja korostin, että se on mun ongelma eikä hänen vika, eikä hänen tule muuttaa tekemisiään tai menemisiään sen vuoksi. Toki myös yritin selittää, että mun on todella vaikea opetella epävarmuudestani suhteessa häneen eroon, kun hän jää tuon tuosta valheesta kiinni - vaikka kuinka pienestä valheesta sitten olisikaan kyse. Kärsin hänen valehtelusta ja sen tuomasta luottamuspulasta paljon. Se ei ole hänelle ongelma edelleenkään. Hän ei ymmärrä miksi vieläkin toivoisin, että vanhatikin valheet oiottaisiin.

Pelkään, että luottamuspula tulee olemaan este sille, että voisimme olla kumppanit uudelleen. Toivon että ystävinä pysymme.

Ainakin mun itsetunto vaatii avoimuuden, rehellisyyden ja luontevan yhteyden toiseen. Muuten menen ihan pelonsekaisiin tiloihin ja tunnen mustasukkasiuutta. Mutta mustasukkasisuus on ennemmin oire. Enkä niinkään ole kauhuissani siitä, että miehelläni on toinen tai että suhde päättyisi, vaan siitä, että oma elämä onkin ihan kupla, valetta, kulissia, enkä edes itse tajua sitä. Se tuntuu loukkaavalta - niin kuin en olisi minkään arvoinen hänelle.

Silti. Hänessä on paljon hyvää. Hieno mies monella tapaa. Ja tuo valehtelukin on varmasti jonkinlainen keino pysyä sillä saarella, jonka on itselleen tarvinut selvitäkseen omassa elämässään. Pitäisi vain kumppanille vähän avata sitä saarta, ettei kumppanin tarvitsisi pelätä tai olla turhaan mustasukkainen.

Käyttäjä Peppiina kirjoittanut 19.02.2019 klo 09:27

Olen 44-vuotias nainen ja ollut kumppanini kanssa lähes 19-vuotta. Lähes koko tämän ajan olen kärsinyt mustasukkaisuudesta häntä kohtaan, mutta nyt viimeiset 2-3 vuotta ovat olleet osaltani ahdistavaa ja sairaalloista mustasukkaisuutta.

Mieheni on hyvin menevä ja sosiaalinen. Hänellä on paljon facebook ystäviä ja tuttavia joka nurkassa & tapahtumassa. Jos minä olen hänen mukanaan, ei hän esittele minua näille ihmisille vaikka jääkin jutteleen heidän kanssaan. Koen mm.tämän loukkaavana. Hän kotona ollessaan viestittelee lähes jatkuvasti joidenkin kanssa messengerissä tai whatsapissa. Hän on aina ollut hyvin tarkka omasta tilastaan ja siitä ettei hänen asiat ja kenen kanssa viestittelee minulle kuulu.

Samaan aikaan hän on kuitenkin ihana ja auttavainen puoliso ja hyvä isä lapsillemme. Puheyhteyttä vaikeammista tai parisuhdetta koskevista asioista meillä ei ole, koska hän ei halua puhua ja yleensä vain suuttuu jo heti alussa, kun yritän ottaa asiaa esille.

Noin 4-vuotta sitten sain hänet kiinni siitä, että hän kirjoitteli viestejä toisen naisen kanssa messengerissä. Nainen asuu Helsingissä ja me täällä pohjoisessa, joten uskoin häntä kun hän sanoi, ettei mitään muuta ole tapahtunut. Viestit olivat hyvin lämpimiä ja eroottisia puolin ja toisin, mutta mikäön ei viitannut siihen että olisivat tavanneet. Saimme käsiteltyä asian joten kuten ja tiedän ettei hän tämän naisen kanssa enää viestittele.

Tästä kuitenkin jäi epäilys, joka on kasvanut sairaalloiseksi kyttäämiseksi.
Nykyään en osaa enää luottaa omaan intuitioon, koska mieleni vääristää asioita ja saan aikaiseksi epäilyksiä ties mistä. Saatan siis kaivella hänen lompakostaan kuitteja tarkistaen missä hän on liikkunut ja mitä ostanut. Olen huomannut myös, että joissakin hänen messenger viesteissä on mukana sydämiä ja pusuhuulia myös hänen puoleltaan. Hänen puhelintaan en ole kaivellut, lähinnä siksi etten pääse siihen käsiksi turvalukituksen takia.

Olen myös huomannut, että maanantaisin kun hänellä on lyhyt päivä, hän viettää aikansa silloin jossain muualla kuin kotona. Jos kysyn tästä mitä on tehnyt, niin hän ei vastaa minulle muuta kuin ettei halua puhua.

Nämä asiat kalvaa sisintäni valtavasti ja ahdistus on suuri. Tiedostan sen, että tämä kaikki epäileminen voi olla vain minun omaa aikaansaannosta, eikä meillä oikeasti ole näitä ongelmia parisuhteessa joita pelkään. En tiedä mitä teen, en vaan enää jaksa.

Päätin silloin kun mieheni jäi kiinni viestittelystä, että toista kertaa ei tule ja jätän hänet välittömästi, jos jää uudelleen kiinni. Välillä mietin, että onko tämä minun jatkuva epäilys ja salapoliisi työ vaan päämäärä siihen, että löytäisin oikeutuksen erota.

Lasten takia olen pysynyt suhteessa vaikkei se kaikin puolin tyydyttääkään lähinnä meiltä puuttuvan avoimuuden ja keskustelu puutteen takia. Mutta tiedostan myös, että jos tätä kaikkea epäilystä ei olisi, niin pystyisin olemaan hyvin onnellinen tässä suhteessa.

Onko teillä antaa mitään neuvoja tai kokemusta, miten mustasukkaisuuden saisi pois, sillä ei tämä normaalia ole?☹️

Käyttäjä kirjoittanut 19.02.2019 klo 12:38

Hei Peppiina,
Voimia. Tunnistan tunteen, tunnelman, vaikka tilanteet, taustat ja teot onkin aina tapauskohtaisia.

Omalla kohdallahan nyt lopulta lähdin pois. En ehkä niinkään sen takia, että oireilin mustasukkaisuudella, vaan sen takia etten nähnyt mitään toivoa paremmassa tulevaisuudessa, kun toinen ei tunnu edes hahmottavan mitä rehellisyys on. Hänellä oli jotenkin täysin erilailla rakentunut ajatus/vuorovaikutussysteemi.

Mutta matkan varrella ehdin harjoitella tuon mustasukkaisuuden tunteen kanssa (välillä meni kyllä ihan päin peetä, mutta näitä voi yrittää):

-kerro miehelle selkeästi että se vaivaa sua jo paljon, että se on sun tunne, että toivot häneltä tukea
-sellainen diili on hyvä, että on tavallaan lupa sanoa, että nyt mulla on ihan sekopäinen ajatus juminut päähän - voidaanko jutella se? Yleensä jo kun sanoo ääneen, mitä mielikuvitus on junaillut, tajuaa itsekkin, ettei siinä ole järjen hiventä (jos miehelle tämä ei käy, niin kirjoita paperille ja lue)
- jos jatkuvat viestit tms häiritsee, kysy jos hän voi esim kotona pitää watsupit äänettömällä. Se jo melkein riittää, ettei turhaan käynnisty viestien tarkoitusperän pohdinta
- ja ennen kaikkea, elä fokus omassa elämässä - tee asioita joista pidät, näe ystäviä, suunnittele omia haaveita
- käy ero läpi konkreettisesti päässä, niin että se vaikuttaa vain oikeastaan käytännön hommalta joka on ihan hoidettavissa jos se tulee eteen. Oikeastihan se sattuu ja on kova paikka, mutta kun pohtii sen mahdollisuudeksi joka ei pelota, ei tartte niin pelätä jos toinen ei olekkaan enää siinä
- anna arvo sun tunteille; jos kumppani on mäntti ja epäluotettava eikä välitä siitä miltä sen kumppanista tuntuu, se on ihan yhtä mäntti kumppani alkuhuuman jälkeen muillekin - moni tuntisi ihan samoin tuossa tilanteessa
- tunteisiisi on täysi oikeus ja ne on ihan ymmärrettäviä, mutta yritä pysäyttää teot (ne usein pahentaa tunteita) - toisen aivoituksia ja motiiveja ja tekoja ei saa urkkimalla selville eikä se ole sun murhe tai tehtävä - niille tunteille on oikeutus jo teidän välisen vuorovaikutuksen (tai sen puutteen) kautta - ei niille tarvitse löytyä konkreettista todistetta pettömisestä tms.

-voit vaikka yrittää ajatella, että on sun miehen murhe muuttaa suhtautumista suhun niin, ettei sun ole koko ajan paha olla

-väestöliiton terapiaa suosittelen! Auttaa ymmärtämään toista ja se on iso apu vaikka tulisi ero.

Oikein paljon voimia teille. Toivottavasti selviätte mukavammille jaksoille yhdessä.

Pitää päästää irti, vaikka kuolettaa tunteet joksikin aikaa. Niin pääsee omille jaloilleen, toivottavasti edelleen siinä vieressä.

Liikunta muuten auttaa paljon. Ja sama diili kuin laihiksissa: joskus sortuu (siis vaikka tonkimaan taskuista kuitit tms.) mut siitä vaan heti takas oikeille raiteille.

Käyttäjä Peppiina kirjoittanut 19.02.2019 klo 21:07

Kiitos "mitänyttaas" sanoistasi. Olet niin oikeassa ja annoit hyviä käytännön keinoja selvitä. Ehkä tarvitsen tässä asiassa juurikin jotakuta kenen kanssa käydä näitä tuneitani läpi ystävä tai terapeutti ja löytää keinoja käsitellä asioita.

Tänään päätin, että lopetan näiden todisteiden kaivelun ja etsimisen, sillä tämä toiminta aiheuttaa enemmän mielipahaa minulle itselle kuin hänelle.

Päivä kerrallaan, helppoa se ei tule olemaan, mutta yritän kuitenkin.

Käyttäjä Täysin toivoton tapaus kirjoittanut 19.05.2021 klo 10:19

Hei vaan kaikille. Olen yrittänyt päästä eroon mustasukkaisuuden tunteesta  mutta valitettavasti vielä tähän asti ei ole löytynyt mitään ratkaisua  omaan tilanteeseen . Olen lukenut lukuisia artikkeleita ja muita kirjoituksia aiheesta mustasukkaisuus  mutta en ole kokenut siitä olevan mitään hyötyä,. Ihan ensimmäisenä kiinnitin huomiota niihin "testeihin " kuinka mustasukkainen olen 🤣🤣🤣. Valitettavasti minulle sopivia vastaus vaihtoehtoja ei edes ollut  jolloin todeta voi että olen mustasukkainen pahimmasta päästä ja se minkä takia en koe että minun tilanteeseen olisi mitään apua jos kerran kukaan aiheista kirjoittajat ns ammattilaisten näkemyksiä eivät itsekään tiedä miltä se mustasukkaisuus tunne todella tuntuu  Ja joo mä tiedän kyllä että minut voisi luokitella mielenterveys ongelmien jokaiseen taulukkoon  mutta haluan kuitenkin kirjoittaa lyhkäsesti itsestäni  Mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia mielenterveyden kanssa eikä myöskään ole ollut itsetunto ongelmia eikä aikaisemmin suhteessa ole ollut mitään ongelmia luottaa puolisoon eikä varsinkaan ole mitään mustasukkaisuus tunteita ollut j. Mutta kun rakastuin nykyiseen puolisoon nii en ole koskaan aikaisemmin ollut edes rakastunut ja aluksi tunsin olevani maailman onnellisin jo pelkästään siitä että hän saattoi olla samassa paikassa kuin minä tai ihan vaan sen takia että hän sanoi moi . Mutta sitten myöhemmin kuvioon tuli voimakas mustasukkaisuus ja myöhemmin sitten viha ja nykyisin näyttelen jotenkuten asiallista  Tämä kaikki vaan sen takia että Suomessa ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeasti apua tunteiden käsittelyyn ja sitten kun Suomessa tuomitaan jo valmiiksi ne ihmiset jotka tuntevat edes vähän mustasukkaisuutta mutta minä en siltikään häpeä myöntää että olen maailman mustasukkaisin ihminen mitä voi vaan olla  mutta häpeän itsessäni sitä että en ole osannut näyttää hänelle jota rakastan enemmän kuin mitään ikinä tässä maailmassa  niin en ole osannu mitään rakkauden eleitä näyttää vaan olen onnistunut saamaan joka päivä riidan joka on todella loukannut häntä . Toisin sanoen olen näyttänyt vain vihan tunteita ja ajatuksia vaikka todellisuudessa rakastan häntä . Haluaisin saada apua mustasukkaisuuteen ja olisin valmis tekemään mitä tahansa jotta voin rehellisesti sanoa hänelle että mä lupaan olla jatkossa paremmin mutta valitettavasti olen joutunut näyttelee rauhallista niissä tilanteissa kun mustasukkaisuus tunteet ottaa mun ajatukset haltuun nii siltikin olen hyvin osannut peittää omia ajatuksia vaikka se on todella vaikeaa