Eli jatkoa seuraa liki kolmen vuoden jälkeen. Alkutahdit voitte lukea alla olevasta linkistä:

https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?mid=54371;grp=58;pager_current=1#116857

En siis lopulta ollut vainoharhainen, vaan myös naiseni oli pettänyt minua tämän tekstissä mainitun narsistimiehen kanssa. Ylläoleva tapahtui siis keväällä 2015. Asioiden laita selvisi lopulta ja olimme molemmat toimineet petollisesti. Jonkin aikaa emme olleet juuri missään väleissä.

Kesänkorvilla tuli sitten puhetta, että olisko meillä vielä mahdollisuuksia yhteenpaluuseen?
Kuulemma oli päässyt nyt tunnekoukusta narsistiin irti ja rakasti mua aidosti. Olin aluksi skeptinen, mutta sovimme menevämme yöksi kahdestaan hotelliin ja puidaan kaikki paska perinpohjaisesti läpi. Näin teimme ja molemmilta putosi valtava taakka sisältä. Teimme selvät pelisäännöt miten toimimme, jos narsistimies tai minun hairahdukseni ottaa yhteyttä jne.

Muutin siis takaisin naiseni ja lasten luokse.

Kesä meni hyvin, aika oli ihanaa. Kunnes jossain vaiheessa huomasin taas pientä salailua, välien viilenemistä, puhumattomuutta ja muuta epäilyttävää. Siinä tuli sitten parisuhteen ulkopuolinen ongelma vastaan ja naiseni ahdistui siitä kovasti. Sanoi, että ei olekaan varma meistä ja tarvii aikaa miettiä asioita, että päätetään suhteemme. Hän meni viikonloppuna yöksi toisaalle ja minä lasten kanssa huvipuistoon. Tiesin koko ajan, että jokin on vinossa. Viikonloppuna palattuaan reissultaan näki kilometrin päähän, että on ollut jonkun miehen kanssa. Siispä minä jatkoin matkaani taas pois perheeni luota. En aluksi tahtonut uskoa asiaa ja yritin kirjoitella sähköposteja, joissa puhun naiselle järkeä ja kertoa tunteistani. No hänen mielestään kaikki oli mun vikaa yms. Seuraavan kerran sitten poikaani hakiessa tuli selväksi, että uusi tai oikeastaan vanha mies on kuvioissa. Hän oli siis alkanut tapailemaan narsistimiestä seksin ja ystävyyden merkeissä, mutta kuulemma katsovat rauhassa tilannetta eteenpäin.

No minä kärsin, nuolin haavat ja jatkoin elämää eteenpäin taas yhtä kokemusta rikkaampana. Siinä vaiheessa en voi enää mitään, kun uusi mies on kuvioissa. Noin pari kuukautta tästä naiseni käytännössä asui tämän narskun kanssa ja minulle pudotettiin pommi…naiseni odottaa vauvaa tälle miehelle. Siis mitä ihmettä? Kaiken sen jälkeen mitä se ihmispashka oli tehnyt ja miten naisenikin oli sanonut, että aiemmassa suhteessaan narskun kanssa mies oli koko ajan halunnut vauvaa ja, että onneksi ei sitä virhettä tehnyt.
No eipä siinä mitään, ei ole mun asiani. Onnea ja menestystä sitten vaan.
Sain omasta elämästäni kiinni, kävin viihteellä ja elin normaalia elämää. Yritin jopa tapailla muita, mutta eipä se kiinnostanut pätkääkään. Noin puoli vuotta tästä naiseni laittoi viestiä, että haluaisi puhua mun kanssa. No puhuttiin. Kävi ilmi, että narsku ei yllättäen ollut muuttanut tapojaan vaan sama vanha meno jatkui pettämisineen, henkisine väkivaltoineen, eristämisineen, jne. Naiseni sanoi, että haluaa eroon tästä…pohti jo mm. aborttia ja kertoi, että mikä ihme häneen oli ylipäätään mennyt kun hyppäsi tähän kaikkeen. Ikään kuin ei käsittänyt omaa käytöstään. No hän lopulta pääsi eroon narskusta, päätti pitää lapsen ja narsku ei tule olemaan missään tekemisissä sen kanssa, ei ole virallisesti edes paperilla isänä.

Aikaa kului, raskaus oli vaikea naiselleni fyysisesti. Kävin ihan ystävänä auttelemassa välillä lasten kuskaamisessa, kasaamassa huonekaluja yms. Vauvakin siinä syntyi ja toki kun olin paljon jeesimmässä siellä, niin vauva tuli mullekin tutuksi. Yritin kyllä tietoisesti pitää itseäni hieman etäällä vauvasta. Jossain vaiheessa sitten naiseni alkoi puhumaan, että seksiäkin pitäisi elämässä olla. No mietin kauan aikaa miten toimin. Lopulta päädyimme siihen, että yhteen emme enää palaa…mutta tarpeet on molemmilla. Siispä kävin siellä silloin tällöin seksin merkeissä ja toki myös auttamassa ”miehisissä” askareissa. Asiat meni omalla painollaan ja olimme puhelimitse yhteydessä päivittäin. Naiseni alkoikin minua lämmittämään enempi, kertomaan tunteistaan ja itki omaa paskuuttaan minua kohtaan ja miten saa olla onnellinen, että ylipäätänsä puhun hänelle. Pidin pääni kylmänä ja sanoin, että en kykenisi parisuhteeseen. Tätä tilannetta jatkui tällaisenaan viime kevääseen, eli suurinpiirteinvuoden verran. Olimme jo tosi paljon tekemississä ja minunkin tunteet alkoi selkenemään, hänen arvomaailmansa, tunteensa ja tahtonsa oli pysynyt järkkymättömänä koko ajan. Sovimme, että rakkaudellekin annetaan sijaa, mutta katsotaan pikkuhiljaa miten asiat menee. Kesälomani vietin kokonaan naiseni ja lasten luona. Kaikki oli täydellistä, aitoa ja vilpitöntä. Seksiä oli lähes päivittäin, läheisyyttä, hauskanpitoa, huolenpitoa, jne. Välillä toki tarvitsin omaa aikaa rakentaakseni luottamusta ja käsitelläkseni pääni sisältöä. Loman jälkeen olimme pääasiassa viikonloput yhdessä ja minä tein henkistä työtä sen eteen, että muuttaisin lopulta sinne takaisin.

Kesän lopussa sitten naiseni meni pieneen operaatioon ja joutui ottamaan aika kovan hormoonikuurin ennen sitä. Operaatio ei sitten mennyt ihan kuin ajatus, vaan naiselleni tuli kipuja ja kolotuksia. Seksihalut katosi. Ja pää pyörällä hormoonikuurista. Kuviin tuli sellainen masennus, ahdistus, stressi, puhumattomuus, halu olla yksin jne. Olimme silti yhä yhdessä. Läheisyys ja seksi kaikissa muodoissan oli poissa. Naiseni ei selvästikään tuntenut oloaan enää hyväksi lähelläni. Kaikki piirteet minussa sai ihan älyttömiä kiukunpurkauksia, vati saattoi mennä nurin jo pelkästään siitä, että hänen mielestään leikin lapsen kanssa väärässä paikkaa. Minä toki panikoin, koska olen tämän puolen nähnyt aiemminkin ja aina se on johtanut välirikkoon ja eroon. Tein kaikkeni saadakseni toisen puhumaan, paremmalle mielelle, yritin puhua järkeä ja saada näkemään tilanteen. Tätä vaihetta kesti n. 3kk, jona aikana harrastimme kerran seksiä ja muuta läheisyyttä, edes kosketusta oli todella vähän. Lopulta pari kuukautta sitten naiseni joutui palaamaan töihin, vaikka olisi halunnut olla vauvan kanssa vielä kotona. Yritin ja yritin, mutta lopulta hän ilmoitti ettei hänellä ole aikaa tai energiaa muuhun, kuin työntekoon ja lapsiin. Eli otti eron minusta, eikä halunnut keskustella sen enempää. Jälleen kauhea kiire saada homma pakettiin ja elämä kuntoon hänen puoleltaan. Ja käytännössä kaikki kaatui mun niskaan, ja vika oli minussa.

Tämän jälkeen sitten yritin vähempi ja enempi saada toista näkemään tilanteen. Mikään ei tuntunut auttavan. Toki olen halunnut olla koko aika lähellä. Olen käynyt auttelemassa, jos on tarvinnut korjata jotain. Välillä lasten kanssa käynyt leikkimässä, auttanut taloudellisesti jos ollut pakkorako, jne. Tietyllä tapaa hän on ollut läheinen, mutta samalla todella kylmä ja etäinen.

No nyt sitten viime viikolla menin taas käymään kun piti yksi juttu saada toimimaan. Huomasin koko ajan, että joku on taas erilailla. No siinä sitten idioottina hänen ollessa pihalla tutkailin hänen puhelintaan ja PAM. Kuumia viestejä uuden miehen kanssa ja miten mies kertoo tuntuneen hyvältä, kun naiseni oli laittanut kättään miehen housuihin yms.
Minulla ei ole mitään oikeutta mennä tutkimaan toisen puhelinta, mutta kun olen suoraan kysynyt onko muita ihan vaan senkin takia, että tiedän luovuttaa kokonaan ja siirtyä sivuun. Mä en halua olla mikään aisankannattaja, joka käy jeesaamassa ja tekemässä erilaisia ”velvollisuuksia” samalla kun nautinto haetaan muualta. Toisaalta vasta toinen mies on mulle varmasti merkki heittää pyyhe lopullisesti kehään. Periaatteessa mitään pettämistä ei ole tapahtunut…ainakaan nyt, koska emme enää olleet virallisesti yhdessä…vaikka olimmekin koko ajan läheisiä ja vuorovaikutuksessa. Naiseni toki käänsi tämänkin minua vastaan…”itsehän sä halusit olla ystävä”, jne. No nyt on tilanne se, että apuhanat on mun puolelta kiinni ja ainoa kontakti on yhden yhteisen lapsemme kautta.
Sääli sinänsä, koska tästä naiseni vauvasta tuli mulle tosi rakas ja taapero myös itse selvästi iloitsee seurastani. Samoin muille lapsille olen myös se iskä, vaikka yksi vain onkin biologinen. Itse en edes pystyisi ajattelemaan seksiä toisen naisen kanssa tällä hetkellä, toiselle se vaan tuntuu niin helpolta. Sinällään mitään valtavaa kärsimystä uudesta miehestä en koe, koska olin alitajuntaisesti jo siihen varautunut, toki se sattuu perkeleesti kun illalla sulkee silmänsä ja näkee oman naisensa laittamassa kättä toisen miehen housuihin. Mä en voi enää muuta ku nuolla taas haavani ja pötkiä päivä kerrallaan eteenpäin.

Kiitos jos jaksoitte lukea. Nyt tuleekin ne ostikonmukaiset kysymykset.
Onko tämä exäni siis narsisti, bipo, joku muu häiriö vai ihan vaan kuspiä?

Narsismiin en jaksa oikein uskoa, vaikka sellaisia piirteitä on välillä pahastikin. Tuo vauvan syntymänjälkeinen reilu vuosi on ollut mielestä aitoa ja vilpitöntä. Se tunne on välittynyt ilman sanojakin ja noin puhdasta läheisyyttä en ole tähän naiseen tuntenut varmaan koskaan. Kaikki on ollut niin johdonmukaista, että en jaksa uskoa sen olevan pelkkää liehittelyä. Tämä nainen on ”normaalitilanteessa” myös aidosti empaattinen. Hän ei myöskään koe itseään miksikään Euroopan omistajaksi, vaan ennemminkin omaa huonon itsetunnon ja kokee alemmuutta.

Se miten hänen persoonansa ja käyttäytymisensä muuttuu minua kohtaan on aivan uskomatonta. Musta tuntuu, että olen tekemisissä kahden aivan eri ihmisen kanssa. Siksipä olenkin paljon pohtinut tuota kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Vauvan syntymän jälkeen oli sitä normaalia aikaa, mutta operaatio, hormoonikuuri, stressi yms. laukaisivat masennuksen ja pahan olon, jonka jälkeen seuraa hypomaaninen jakso, jota eletään nyt. Impulsiivinen, yhtäkkinen viha mua kohtaan, tekee oman moraalikäsityksensä ulkopuolisia asioita, sotii omia periaatteitaan vastaan, kiire järjestää oma elämänsä, jne. Toi aika narsistimiehen kanssa sopisi myös hypomaniaan ja sen jälkeinen ihmetys, kun hän ei itsekään tiedä miksi asiat meni kuten meni. Hänelle tulee tosi voimakas tunne elää vapautta ja tehdä asiat oman päänsä mukaan muista välittämättä ja minkäänlaista empatiaa en ole saanut osakseni. Voiko hypomania näyttäytyä pelkästään minua kohtaan? Lapset, talouden, muut ihmissuhteet, työn jne. hän hoitaa kyllä kausista riippumatta hyvin.
Se muutos on niin kokonaisvaltainen ja yhtäkkinen kaikki mikä on ollut täysin valkoista onkin hetken päästä täysin mustaa ja muutaman kuukauden päästä täysin valkoista. Olen lukenut, että hypomaniassa oleva ihminen voi käyttäytyä täysin narsistisesti.

Se miksi mä tätä kirjoitan, niin tahdon oppia ymmärtämään paremmin mitä ympärilläni tapahtuu. Tämä asioiden analysointi ja pohtiminen auttaa myös omissa suruissani, koska pääsen näkemään asiaa tilanteen ulkopuolelta. Toki myös haluan ihan yhteisen lapsenkin takia tietää mistä hemmetistä tässä on kyse.

Tällä hetkellä mä samalla pelkään ja toivon sitä, että muutama kuukausi taas menee ja hän ottaa yhteyttä jutellakseen. Voihan se toki olla, että uuden miehen myötä löytyykin se onni ja autuus…eikä tämmöistä yhteydenottoa tule. Voihan olla, että mä vaan olen pähkäillyt asiaa niin paljon ja mitään persoonallisuuden häiriötä ei ole, vaan kuvittelen kaiken. Tosin en mä siihen usko.

Saisko keskustelua ja näkemyksiä tilanteeseen. Kiitos.