Euroopan rasittavin eksä
Näin alkajaisiksi tekisi mieli sanoa, että maailman rasittavin eksä, mutta kun eksä ei asu kuin toisessa EU-maassa, niin olkoon sitten Euroopan rasittavin eksä. Tai sitä se on ainakin minulle.
Alan olla kurkkuani myöten täynnä eksääni ja sen käytöstä. Erosin pitkällisen pohdinnan jälkeen lopullisesti eksästäni elokuussa 2010. Henkisesti olin eronnut jo kauan ennen sitä. Eksä ei tätä eroa sitten tietenkään halunnut uskoa todeksi, vaan perusteli vuoroin kiukuttelemalla vuoroin maanittelemalla suhteen jatkamista. Ja kyllä vain yhä se jaksaa kirjoittaa mulle maileja, joissa se selittää mun olevan maailman ihanin nainen.
Valitettavasti maailman ihanin nainen vain lukee nämä sähköpostit ja vastaa erittäin harvoin. Miksi vastaan erittäin harvoin? Koska on aivan sama mitä vastaan, eksäni vain selittelee omia juttujaan vastauksissaan. Minun oloani hän ei osannut kuunnella silloin eikä nyt.
Jos jotain hyvää, niin enää se ei tekstaile eikä soita. Siitä sen oli vaikea luopua. Vuoden ajan sain sitkeästi kieltää ja olla mykkänä, kunnes suostui luopumaan tavastaan.
Miksi puhua koko asiasta nyt? Epäilen eksäni kärsivän juhlapyhätunteilusta. Jo jouluna 2010 alkoi hirvittävä ryöpytys ja syyllistäminen, kun en lähettänyt hänelle mitään joululahjaa enkä ollut noteerannut hänen syksyllä olleita synttäreitäkään. Noin viikko ennen joulua 2010 eksäni alkoi selittää, miten kaipaa minua ja yhteisiä hetkiämme. Viime jouluna toistui sama juttu, tosin tällä kertaa se ei enää kehdannut soittaa. Kirjoitti sen sijaan sähköposteja, joissa ilmoitti kaipaavansa minua ja ajattelevansa lämpimän perhejuhlan aikaan juuri minua eikä ketään muuta.
Nimenomaan, ei ketään muuta. Jokin muu kuitenkin oli eksäni elämässä. Molemmat tosin väittivät kirkkain silmin olevansa vain pelkästään ystäviä. Harva heteromies vain lähtee vastakkaista sukupuolta edustavan ystävän kanssa salaa viiden päivän ulkomaanmatkalle, jossa nukkuvat samassa sängyssä. Pieni tarkastelu miehen tietokoneella oleviin valokuvakansiohin paljasti lukuisia bikinikuvia, joissa tyttö mm. ajoi miehen autoa pelkissä bikineissä. Ei tuntunut kovin viattomalta.
Annoin miehelle lukuisia mahdollisuuksia yrittää korjata tapansa. Aina se lupasi parantaa tapansa. Ei se koskaan edes pyytänyt anteeksi. 😞
Sen sijaan se kyllä selitti minusta kaikenlaisia taruja muille ihmisille. Näissä tarinoissa minä olin siirtynyt suhteesta toiseen muutaman viikon sisällä, olin kykenemätön elämään yksin, manguin aina apua, seksuaalisuuteni oli kieroutunut ja kaikenlisäksi olin väkivaltainen vieroja. Valikoivasti hän oli selittänyt eri juttuja eri ihmisille. Huomasin nämä tarinat ihmisten omituisista katseista ja kummallisista kommenteista. Suoraan tietoa vaatiessani hän sitten kertoi totuuden siitä miten oli omien sanojensa mukaan kertoa hieman toisenlaisia näkemyksiä minusta.
Ja nyt sitten on pääsiäinen, joka kuluu flunssaisena kotona koulujuttuja kirjoitellessa. Ja kuinka ollakaan, viikko sitten alkoi tulla ystävällisiä s-posteja eksältä. En sitten ekaksi vastannut. Toiseen sitten vastasin, että olen yhäkin loukkaantunut hänen käytöksestään ja että vaadin anteeksipyyntöä. Ja että jos on vaikea ymmärtää miksi, niin lukee vain vanhat mailit läpi. Eksä sitten vastasi, että joo joo, luen ja pyydän anteeksi. En sitten vastannut. Eksä kirjoitti neljännen kerran, jossa kertoi elämänsä tapahtumista ja kyseli kuulumisiani erittäin maireasti. Vastasin, että sopii yhä pyytää anteeksi, kuten olen jo aiemmin vaatinut. Viidennessä mailissaan eksä sitten oli tietysti vihainen kuin mikä ja syytti minua huonosta olostaan. En vastannut. Kuudennessa mailissaan eksä kirjoitti, että haluaisin auttaa sinua tänä vaikeana aikana ja toivotan sinulle oikein hyvää pääsiäistä.
Hyväksyyköhän se ikinä sitä tosiseikkaa, että mä en palaa sen luo? En vaikka tutkintotodistukseni viimein hyväksyttiin hänen maassaan ja suoritin kielitutkinnon, jolla voisin työllistyä julkisen sektorin virkoihin hänen maassaan. Oli sitä kieltä toki kiva opiskella, vaikkei hän siinä minua juuri auttanutkaan. Itse asiassa sen kielen opiskelu oli paljon kivempaa kuin eksän odottelu entisessä yhteisessä kodissa, jonne hän palasi vasta seuraavan vuorokauden puolella.
Kuulostaa tosiaan rasittavalta. Toivotan suurempaa rauhaa jatkossa!
Kiitoksia rauhantoivotuksista! Olen jo alkanut harkita, että ilmoitan tästä sen siskolle, jonka mailiosoite mulla on. En vaan haluaisi sotkea sitä tähän. Onhan se jo aikuinen ihminen, jolla on oma perheensä.
Jos jotain opin tuosta suhteesta, niin päätin vakaasti kertoa heti kättelyssä kaikille seuraavan kumppanini ongelmat. Silloin aikoinaan olisin voinut kertoa heti saman tien toisille ihmisille siitä miten eksäni kiristi ja syytteli minua vain pitääkseen vallan verkkoa yllä. Olisin voinut myös kulkea reteästi lyhythihaisissa niin käsivarsien mustelmat ja haavat olisivat näkyneet. Tai no, sitten jossain vaiheessa eksäni syytti minua siitäkin, että jos olisin heti selittänyt kaikille avoimesti hänen väkivaltaisesta käytöksestään, niin hän olisi kyennt muuttumaan. En tiedä olisiko. Mielestäni sen halun muutokseen täytyy lähteä sisältä.
Pakko vaan on sanoa, että henkinen väkivalta on vielä julmempaa kuin fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta voi tietysti johtaa siihen, että uhri menettää työnsä sairasloman takia. Henkinen väkivalta sen sijaan riistää täysin toisen ihmisen itsetunnon ja saa uhrin jäämään hyökkääjänsä luo. Omalla kohdallani opinnot olivat pelastus, kielitutkinto (jota kukaan ei voinut kuulemma saada kahden vuoden opiskelujen jälkeen) nosti itsetuntoni niin taivaisiin, että jaksoin taas uskoa itseeni. Uskoin siihen, että olin jo ilmoittanut helmikuussa 2010 eksälleni, että hän on koeajalla. Ja sitten hoksasin, että nyt on juhannus, jonka vietän yksin. Ja heinäkuu, ja suhteen korjaamista vaativat eksä ja hänen ystävänsä minulta. Että tekemilläni myönnytyksillä minuakin aletaan huomioida. Ja että näitä selityksiä minun myönnytysteni tarpeellisuudesta on jo jatkunut vuodesta 2008 asti. Ja etten jaksa tehdä enää yhtään myönnytystä. Ja sitten tulin lomalle Suomeen ja totesin, että täällähän on töitäkin ja vanhoja ystäviä. Ja että koeajasta ei näytä eksä piittaavan, koska käytös ei muutu tippaakaan. Ilmoitin sitten, että nyt lähden takaisin ja tavarat olikin jo pääosin pakattuina.
Lähdin menemään. En katunut yhtään. Eksä ei ole hoksannut vieläkään, että koeaika loppui elokuussa 2010.