Etuotsalohkon vamman seuraukset

Etuotsalohkon vamman seuraukset

Käyttäjä brain aloittanut aikaan 26.02.2019 klo 16:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä brain kirjoittanut 26.02.2019 klo 16:41

Puolisoni sairastui erittäin vakavasti n. vuosi sitten. Laajassa aivoinfarktissa tuhoutui vasemmanpuolen aivokudosta etenkin otsalohkosta.
Tämä vuosi on ollut kaikkine vaiheineen käsittämättömän rankkaa, ensin henkiinjäämistaistelu, halavutuneen puolen kuntoutus, erittäin vaikea afasia ja nyt viimeisimpänä huomattavat muutokset käytöksessä ja tunne-elämässä.
Etsin kohtalotovereita. Millä lailla läheisenne käytös on muuttunut aivotapahtuman jälkeen? Meillä esim. ei halua minkäälaista kosketusta, ei saa neuvoa, kaikki täytyy tehdä hänen tavallaan. Jatkuvaa unohtelua, laukoo asioita, joita ei koskaan ennen olisi sanonut ja sitten ei muka muista niitä. Mustasukkaisuus, kyttäys puheluiden ja netin suhteen. Millään ei ole mitään väliä. Välillä käskee lähtemään pois kotoa, uhannut lyödä (ei toteuttanut) ja haluaa eroa. Seuraavana päivänä on, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Kehuu osaavansa kaiken, kiertelee kaupungilla esittelemässsä myyjille arpia ja kehuu,kuinka kaikki muut kannustavat häntä paitsi minä.Ei myönnä, että ajokortti on menetetty eikä anna myydä ylimääräistä autoa pois.
Kukaan ei valmistanut tähän. Koko ajan puhutaan miehen voinnista ja terapioista jne. Minä saan kaiken hoitaa, mutta kukaan ei kysy miten minä tämän jaksan.
Meillä on myös kehitysvammainen teini-ikäinen poika. Puoliso ei tule enää toimeen hänen kanssaan, ei esimerkiksi ymmärrä teinin uhmaa, vaan ottaa kaiken itseensä.
Kuinka te muut olette jaksaneet?
Minä olen yhä vahvemmin ajatellut avioeroa, 20-vuoden liiton jälkeen. Rakastan häntä edelleen, mutta hän ei ole sama ihminen, jonka tunsin. Tuntuu, että hän on kuollut ja joku muu on hänen rumiissaan.Haluaisin surra kuollutta, mutta kaikki vaan toitottaa, miten onnekkeita ollaan, kun selvisi hengissä. Koen myös ulkopuolelta painetta, että olen kamala ihminen jos nyt jätän tämän avuttoman ihmisen.
Olen niiiiiin väsynyt tähän….

Käyttäjä Uneton123 kirjoittanut 27.02.2019 klo 08:21

Hei,

Ymmärrän tilanteesi. Minun mieheni ei saanut ihan noin isoa vammaa, mutta todella kovan iskun otsalohkoon. Tämän jälkeen alkoivat pettämiset, narsistinen käytös ym. Jaksoin 4 vuotta lisää ja nyt jäin yksin raskaana, sillä pettäminen ja muu kamala käytös jatkuu. Hän löysi taas uuden ja lisää lapsia tulossa ilmeisesti. Käytös on välillä ollut myös bipolaarisen tyyppistä. Menee liian lujaa, eikä keretä edes nukkumaan, saatika miettiä miltä puolisosta tuntuu. Mitäs sinulle tähän neuvoksi antaisin. Itse kadun, etten lähtenyt silloin jo pois. Mutta mistäs minä olisin kaiken tämän osannut ennustaa. Jotkut sanovat, että aivot parantuvat hiljaa...mutta meille ainakin liian hiljaa. Satutat itseäsi vielä tuossa enemmän. Ja kun ulkopuolisten on hankala tietää, mitä kotona tapahtuu niin on kamalaa jäädä yksin asioiden kanssa. Puoliso kun saattaa muille näyttäytyä ihan hyvänä tyyppinä.

Tsemppiä sinulle! Jos minä pärjään, pärjäät sinäkin!

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 27.02.2019 klo 11:27

Hei kaikki, joita erilaiset aivoverenkierron häiriöt koskettavat,

Aivoliitto järjestää Tukinetissä säännöllisesti ryhmächattejä, joissa voi kysyä ja keskustella kaikesta aivoverenkiertohäiriöihin liittyvästä. Chatteihin voi osallistua sairastuneet tai heidän läheisensä.

Seuraava vertaistukichat aivoverenkiertohäiriön sairastaneille ja omaisille on tiistaina 5.3. klo 18-19!

Tervetuloa mukaan vaihtamaan ajatuksia. 🙂👍

Käyttäjä brain kirjoittanut 28.02.2019 klo 17:58

Kiitos kommenteista. Tosi vaikeaa, kun ei tiedä paheneeko tämä tästä, pysyykö ennallaan vai helpottuuko. Jonkinlaisessa aallopohjassa ollaan ja päätös jatkosta parisuhteen kanssa on vaikeaa. Mielelläni kuulisin muitakin kokemuksia, hyviä ja pahoja. Miten puolisot jaksatte teihin kohdistuvaa pahanolon purkamista? Miten saada puoliso tajuamaan, että nyt tulee liikaa? Mitä jos toisen vastaus on aina välinpitämätön, aina voit lähteä kävelemään?Pitäiskö sitä sitten vaan ottaa ja lähteä.